Ensimmäiset 366 päivää

Seuraavan kertomuksen jotkut teistä ovat kuulleet jo monta kertaa. Kerron sen silti, sillä tarinoita rakkaudesta ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa.

Tapahtui 373 päivää sitten niin, että ystäväni kutsui itsensä kylään. Muutaman viinilasillisen jälkeen istuimme sohvalla ja hän kysyi voisinko näyttää sitä Tinderiä. Mikä se oikein on ja miten se toimii? Painotettakoon tässä, että ystäväni oli ja on edelleen onnellisesti naimisissa, eikä hänellä itsellään ollut mitään tarvetta deittisovelluksen käyttöön. Mutta utelias hän oli.

tinder

Avasin sovelluksen ja demosin. Analysoimme profiileja, ihmettelimme autojen ja oluttuoppien kuvia ja pyyhkäisimme enimmäkseen vasemmalle. Sitten tuli eteen iltahämärissä otettu kuva. Onko tuo purjevene? Tukkakin on silmillä, eikä kasvoista oikein saa selkoa. Saman hepun toisessa kuvassa oli setämiehen oloinen kaveri, päässä aurinkolasit ja lippalakki, ikää 37. Silmiä ei näkynyt tässäkään. Taustalla meri tai järvi, alla ilmeisesti jokin vesikulkuneuvo.

Profiiliteksti oli kirjoitettu hyvin, olisin voinut itse kirjoittaa samanlaisen. Ystävä kiinnitti huomiota yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin, niitä oli monta. Epäröin ääneen, koska otokset olivat sumeita ja epäselviä. Ystävä kannusti: nyt painat sitä sydäntä, ei sulla ole mitään hävittävää, ja hei, purjevene kuitenkin ja liikkeellä tositarkoituksella! Pienen painostuksen alaisena pyyhkäisin oikealle. Syntyi match.

Seuraavana päivänä sain mieheltä treffikutsun. Suoraa toimintaa, tykkäsin. En olisi jaksanut jutella viikkokausia ja rakentaa mielikuvaa ihmisestä, jota en välttämättä tule koskaan edes tapaamaan. Sovimme tärskyt parin päivän päähän torstaille. Mies keräsi lisäpisteitä ehdottamalla paikaksi ihan naapurissani olevaa olutravintolaa.

olutravintolassa

Terassilla minua vastassa oli leveä hymy, lämmin katse ja vilpitön halaus. Jo ensimmäisen tunnin jälkeen oli selvää, että tapaisimme uudestaan. Aika lensi ja kun paikka suljettiin, jäimme jatkamaan juttua jäätävään kesäyöhön, sillä kumpikaan ei malttanut lähteä vielä kotiin. Puoli kahden aikaan hytisin villasukat jalassa peiton alla ja toivotin tekstiviestillä hyvää yötä. Vastaus tuli seuraavalla sekunnilla.

Kolmen päivän päästä seurasivat toiset treffit, sitten kolmannet ja lopulta juhannus, jonka vietimme kahden. Söimme, joimme ja loikoilimme lusikassa. Vaihdoimme suuria salaisuuksia vain huomataksemme, että pelkäsimme niiden paljastamista aivan turhaan. Toissapäivänä juhlimme ensimmäistä vuosipäiväämme, ruuan ja viinin äärellä, kuinkas muutenkaan.

image

Miten pienistä puroista syntyykään rakkauden suuri virta ja miten epäolennaisiin esteisiin takerrumme sitä kohti kulkiessamme. Yksi huono kuva, väärä sana tai kirjoitusvirhe voi johdattaa harhapolulle, jolta ei ilman ystäviä löydä kotiin. Kiitos Helena, ilman sinua emme olisi tässä.

Onni on oma saari

Kun tilaisuus pienen kalastajatorpan vuokraamiseen käveli toukokuun lopulla vastaan, emme aikailleet. Miehellä oli lomapäiviä viime vuodelta rästissä ja minulla – noh, ei muuta kuin aikaa. Seuraavan viikon sääennuste oli hyvin kesäinen ja lämmin. Oli vain valittava lähteäkö ulkomerelle, vedettömään ja sähköttömään ympäristöön vai vähän lähemmäksi rannikkoa, vesijohtoveden ja sähkön ulottuville, mökkiin, josta oli soutumatka kyläkauppaan.

venevaja

Vaikka emme periaatteessa sähköstä tai juoksevasta vedestä haaveilleetkaan, tuntui makean veden roudaaminen mantereelta hieman haastavalta, etenkin kun liikuimme kaksipyöräisellä, emmekä omistaneet kokoon taitettavia vesikanistereita. Niinpä ulkoluoto jäi odottamaan seuraavaa kertaa ja kanisterien hankintaa.

Vuokraisännän kyyditettyä meidät veneellä perille, valinta osoittautui oikeaksi. Tiedättekö sen hetken, kun ihastuu johonkin ensisilmäyksellä? Kun tuntee välittömästi olevansa kotonaan? Intuitio huutaa, että tämä ihminen, tämä paikka, tämä on minun heimoani ja minun sielunmaisemaani. Sydän heitti rinnassa volttia, sillä mökki oli kuin meille varta vasten rakennettu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolme laituria, joilla istuskella, onkia, pestä perunoita ja tiskata. Lännessä silokalliot ja näkymä aavalle merelle, idän puolella mökki ja huumaavan tuoksuvat syreenipensaat, kivenheiton päässä joutsenpariskunnan pesä. Pohjoislaidalla rantasauna, jonka laskeva aurinko värjäsi säteillään. Keskellä saarta, korkeimmalla kohdalla, puunoksaan viritetyt keinut ja täydellinen paikka riippumatolle. Venevajassa airot ja saunarannassa soutuvene. Joka kallion kolossa ruohosipulia ja suolaheinää. Viereisessä saaressa metsäkaurisperhe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mökissä sisällä valoisa makuuhuone ja tupa, niiden välissä keittiö. Tuvassa tuolit eriparia ja nurkassa takka. Puisella patiolla merituulten harmaannuttama pöytä ja penkit. Uutuudenpunainen huussirakennus kulman takana, merinäköalalla tietenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joka aamu avasimme makuuhuoneen verhot, pötköttelimme sängyssä hyvän tovin ja ihailimme käsittämättöntä maisemaa. Joutsenien aamurutiineja, tiirojen syöksyjä rantaveteen, lokkien pesintää, vesilintujen poikueita. Vesi oli tyyni ja aurinko liian kirkas juuri heränneiden silmiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkuun kaipailimme radiota, mutta pian huomasimme sen olevan tarpeeton. Luonto piti huolen äänimaisemasta ja hyvin pitikin. Haapojen lehdet havisivat, vesi ropisi kattoon. Pihalla tepastelevat lokit ja pesäpuussaan livertävät pikkulinnut riemuitsivat kesästä. Kauempaa väylältä kantautui veneen moottorin ääni. Jossain koira haukkui.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka paikka hipoi täydellisyyttä, mökkirytmiin tottuminen otti aikansa. Hiljensin tietoisesti kaikki somekanavat ja pyrin välttämään netin selaamista silloinkin, kun mieleen tupsahteli kinkkisiä kysymyksiä. Kuinka pitkä on lokin elämä? Ovatko vesilinnut pariuskollisia? Mitkä lokkilajit olivatkaan rauhoitettuja? Mistä tunnistaa kalasääksen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun vielä toisenkin päivän iltana käsi hamusi kännykkää, tajusin kehittäneeni itselleni jonkinlaatuisen addiktion ja pahan tavan. Loppuviikon kännykkä pysyi visusti käyttökiellossa, siitä katsottiin vain kelloa ja tarkistettiin päivittäinen sääennuste. Riippuvuus herätti ajattelemaan ja päätin määrätä itselleni somesäännöt, jotten lipsuisi samaan tilanteeseen uudelleen. Jotta olisin enemmän läsnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivät seurasivat toisiaan samanlaisina, mutta kuitenkin niin erilaisina. Aamupala, lounas, päiväkahvit, illallinen ja iltapala. Sauna lämpesi, joskus kaksikin kertaa päivässä. Makasimme lämpimillä kallioilla nenä kiinni kirjassa. Uitimme varpaita 16-asteisessa vedessä ja heitimme talviturkit. Tuijottelimme riippumatossa poutapilviä ja päivittelimme lintujen reviiritaistelua. Kuuntelimme saunan lauteilla ukkosen jylyä. Saatoimme kuljeskella puoli päivää ilman rihman kiertämää ihan vaan koska voimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vieraskirjan mukaan vedet vilisivät ahvenia. Yritimme narrata kaloja, mutta siinä taisi käydä toisinpäin, sillä yksikään ei tarttunut tarjoiltuun matoon tai vieheeseen. Myöhemmin meille kerrottiin, että paikallisetkaan eivät ole pariin viikkoon saaneet kalaa yhtä pientä haukea enempää. Syyksi epäilivät merivirtoja ja lintuja. Kuulemma merimetsot ovat joinain vuosina ryövänneet kalavedet tyhjiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saariston ilmanala on arvaamaton. Merellä on aina vilpoisempaa kuin maalla, mutta meillä kävi tuuri. Lämpö nousi reilusti yli parinkymmenen asteen heti ensimmäisenä mökkipäivänä. Viimeinen vuorokausi oli viileä, mutta sekään ei haitannut. Takkatuli räiskähteli, letut paistuivat hellalla ja syli oli lämmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisen yhteisen mökkiviikon jälkeen unelma elää entistäkin vahvempana. Tätä me haluamme, tällaisessa ympäristössä tahdomme kesämme viettää. Vuokraisännän kanssa sovittiin jo pitkästä viikonlopusta elokuussa, tällä kertaa ulkoluodolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paluu kivikaupunkiin tuntui oudolta ja vähän masentavaltakin. Viikon hiljaiselon jälkeen jopa radion kuunteleminen aiheutti levottomuutta. Ikkunasta näkyy vain toinen kerrostalo ja joka paikka tuntuu olevan täynnä turhaa tavaraa. Pari taivaalla liitelevää kaupunkilaislokkia eivät täytä tyhjiötä. Kaipaan takaisin toimettomaan mökkimoodiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaksi reipasta kesärenkiä etsii siis tositarkoituksella vakituista vuokratupaa tai lainamökkiä viikoksi tai kahdeksi. Veden ääreltä, enintään parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Lupaamme niittää pihanurmen, hakata saunapuut ja muutenkin pitää kesäkotia hyvänä. Yhteydenottoja odotellessa korvaushoidamme itseämme Mustikkamaan poluilla ja Kalasataman asfalttirannoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Insinööri tuli taloon

Otsikko johtaa harhaan, sillä tässä huushollissahan asui insinööri ennen yhteenmuuttoakin – nimittäin minä (sen päälle olen lukenut kaksi muuta tutkintoa, mutta se on toinen tarina se). Tällä toisella insinöörinplantulla on kuitenkin nimikkeen edessä D. Liekö tuolla yhdellä kirjaimella osuutta asiaan, mutta joka tapauksessa miehen mukana keittiööni muutti kaikenlaista teknistä vempelettä ja vehjettä.

Jo neljänsillä treffeillä mies veti esiin ensimmäisen salaisen aseensa: veitsenteroittimen mallia matka. Parinkymmenen minuutin ankaran hinkkaamisen jälkeen kaikki veitseni leikkasivat kuin unelma. Vaikutuin tästä pienestä palveluksesta niin, että hehkutin sitä seuraavan viikon aikana kavereille kyllästymiseen asti.

Viime vuonna tähän aikaan en vielä tiennyt tarvitsevani digitaalista keittiövaakaa, salaattilinkoa, leivinkiveä tai leipälapiota, mutta tällä hetkellä on vaikea kuvitella keittiötä ilman niitä. Painekattila on yllättävän kätevä ja kyllä viskiäkin on mukavampi maistella tarkoitusta varten muotoillusta lasista. Toista pakastinkaappia vastustelin pitkään, mutta niin vaan ovat molemmat pakastimet täynnä viime kesän satoa ja miehen leipomia karjalanpiirakoita. Taikinat vaivataan akkuporakoneeseen kiinnitetyllä taikinakoukulla, mitäpä sitä yleiskoneella tekisikään.

WP_20150628_09_15_56_Pro

Säilykepurkkiarmeija on täyttänyt maustekaapin ja erilaiset etikat ja öljyt vallanneet hellan tienoon. Jääkaappikin on kokenut kummia. Sen sisuksista löytyy nykyään lähes aina fenkolia, kyssäkaalia ja silmusalaattia. Oudot juustot, kimchi ja Lidlin raejuusto ovat nekin vakituisia vieraita. Viime viikolla löysin alahyllyltä arkkiviholliseni varsisellerin! Sitä oli kuulemma jo käytetty johonkin ruokaan. Mies oli hykerrelyt hiljaa itsekseen, kun en ollut huomannut ruuan maussa mitään erikoista. Ehkäpä opin syömään sitäkin, olenhan jo onnistunut syventämään korianterisuhdettanikin.

2015-11-30_21-20-36

Ruisleipää mies leipoo melkein joka viikko. Itse kuivatusta juuresta. Leipomisessa on insinöörimäinen ote: eipätaikinan tekeytymistä tarkkaillaan digitaalisella lämpömittarilla ja sopivaa lämpötilaa etsitään pitämällä taikinakulhoa uunissa pelkän lampun lämmössä. Leipä paistetaan leivinkivellä ja uuniin heitellään vettä tämän tästä. Täydellisen ruisleivän koostumusta ja tekoprosessia hiotaan yhä. Yritän olla tarkkana kuin porkkana ja kirjata ylös sen leivontakerran, kun leipuri itsekin on sataprosenttisen tyytyväinen. Minulle riittää, että leipä on lämmintä ja jääkaapissa on voita.

WP_20160117_19_32_56_Pro

Tämä D-merkkinen insinööri tykkää käydä kaupassa. Itse en erityisemmin nauti työpäivän jälkeen väsyneenä ja nälkäkiukkuisena suoritetusta ruokakauppakierroksesta. Ilman ostoslistaa hyllyjen välissä kuljeskelu on kivaa vain hyvin syöneenä ja ajan kanssa. Annan siis miehen rauhassa haahuilla ruokaostoksilla ja täyttää jääkaapin. Ostokset maksetaan yhteiseltä taloustililtä, jonne molemmat siirtävät tietyn summan rahaa tasaisin väliajoin.

En todellakaan tiennyt, että tällaisia miehiä on edes olemassa. Ja sitten sellainen häärää tuossa hellan ääressä, essu päällään ja jauhotahra poskessa. Ei haittaa, vaikka se voitelee leipäviipaleen vähän hassusti ja pinoaa makkaran ja juuston leivälle väärässä järjestyksessä. Insinöörien maine on nousussa.