rakkaus

Parisuhteen laatuaikaa – kolme ruokalajia kotikeittiössä

/ piapas / 10 kommenttia

Loma loppui ja arki alkoi. Lipsahdimme liiankin nopeasti raivostuttaviin rutiineihin. Kännykkä kädessä käydään nukkumaan ja kapula kädessä myös herätään. Ryhti kärsii, niskaa särkee ja silmiä väsyttää. Päivätyön puurtamisen jälkeen kutsuvat sohva ja läppäri – blogihommat velvoittavat ja freelance-sähköpostit on pakko käydä läpi. Kahdeksan aikaan nostamme katseemme älylaitteista ja keitämme iltateet. On jokapäiväisen MasterChef Australia -annoksen aika.

Pötkötämme puoliksi päällekkäin ja ahdistumme, kun jäätelömassa ei jähmety tai kahvihyytelö hyydy ja iloitsemme, kun romahtanut kotikokki tsemppaa sittenkin ja voittaa itsensä lisäksi koko haastekilpailun. Mainoskatkoilla käsi hapuilee kännykkää. Sitten kutsuukin jo tyyny ja vuorokausi alkaa alusta. Missä liikunta, missä yhteinen tekeminen (telkkarin töllötystä ei lasketa), missä kokkaaminen, missä ainutkertainen elämä? Tämäkö muka on sitä parisuhteen laatuaikaa?

Perjantaina teimme korjausliikkeen. Saunan jälkeen pannulla sihisivät jättikatkaravut, sitruunamehu, inkivääri, chili ja valkosipuli. Kaadoimme itsellemme lasilliset rose-viiniä ja istuimme pöydän ääreen. Siis ruokapöydän. Ei sohvaa, ei kännyköitä, ei muitakaan ärsykkeitä. Vain me kaksi ja hyvä ruoka.

parisuhteen laatuaikaa

Lauantaina jatkoimme hyväksi havaitulla linjalla. Suunnittelimme kolmen ruokalajin illallisen kahdelle hengelle. Jotta laskeutuminen uudenlaiseen päivärytmiin kävisi pehmeästi, annoimme australialaisten kotikokkien innoittaa meitä. Alkuun koskemattomuuskaksintaistelusta tuttua sashimia ja pääruuaksi Gary Mehiganin perunafondantteja ja grillattua ahventa. Jälkiruoassa oli hyödynnettävä jääkaapin vihanneslokeroon unohtuneet raparperin varret, niinpä kotikeittiön masterchefit kehittivät raparperipiirakan inkivääri-crumblella.

Kun minä lähdin lähialepaan, mies kiersi Hämeentien etnisten kauppojen kautta. Kaffirlimen lehdet ja korianteri juurineen löytyivät helposti, mutta Yuzu-hedelmän mehu esitti vaikeasti tavoiteltavaa. Kaikki kauppiaat pyörittelivät päätään ja yksi vinkkasi, että Itäkeskuksessa saattaisi mahdollisesti olla ehkä. Emme lähteneet tarkistamaan huhun paikkansapitävyyttä vaan korvasimme yuzumehun internetin ohjeiden mukaan limen, mandariinin ja sitruunan mehulla suhteessa 1:1:1.

ahven

Kalat haettiin kaupungin parhaasta kalakaupasta, Tukkutorin Kalasta. Keskustelimme kalakauppiaan kanssa pitkään tonnikalan eettisyydestä ja päädyimme lopulta Inarinjärvestä pyydettyyn siikaan, josta tulisi loistavaa sashimia. Pääruuaksi kaavaillut ahvenet olivat niin muhkeita, että yksi sai riittää täyttämään molempien vatsat.

Alkupalalautaselle aseteltiin siis oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla nopeasti maustettua ohuen ohutta inarinjärven siikaa, avokado-korianteripyreetä, kevätsipulisiivuja ja kastiketta, jonka pohjana oli siian perkuujätteistä keitetty liemi. Alkuperäisen ohjeen lehtikaalisipsien sijaan paistoimme sashimin seuraksi jääkaapissa jo pitempään majaillutta mustakaalia. Pipertäminen palkittiin, sillä ihan hetkeen en ole vastaavaa makuelämystä ravintolassakaan eteeni saanut. Sommelierin taidoissa olisi tosin ollut toivomisen varaa. Satunnaisesti valittu Gewürztraminer maistui sashimin kanssa lapsuuden sormiväreille, yyh.

sashimi siiasta

Vaikka resepti ensi hätään vaikuttaa monimutkaiselta, se ei sitä millään muotoa ole. Kastiketta tulee alla olevasta määrästä suhteettoman paljon sashimiin verrattuna, joten ohjeen voi myös puolittaa. Maistele silloin, että suhteet pysyvät oikeina.

Sashimi Inarinjärven siiasta kahdelle

Yksi tuore siika
laadukasta oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Kastike:
1/4 dl rypsiöljyä
Siian ruodot ja pää pilkottuina
1 tl raastettua inkivääriä
1 murskattu valkosipulinkynsi
3 kaffirlimen lehteä
nippu korianterin varsia juurineen
1/2 dl soijaa
1/4 dl kalakastiketta
1/2 dl vettä
1 rkl punaista currytahnaa purkista
1/2 dl yuzumehua (tai mandariinin, limen ja sitruunan mehua yhteensä)
(suolaa)

Avokado-korianteripyree:
1 avocado
nippu korianteria
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl vettä
suolaa ja valkopippuria

Koristeluun:
Musta- tai lehtikaalisipsejä
kevätsipulia ohuina siivuina

Fileoi siika ja poista ruodot tai pyydä kalakauppiasta tekemään nämä työvaiheet. Muista pyytää pää ja ruodot mukaan, jotta voit keitellä niistä maukkaan kastikkeen. Nosta fileet jääkaappiin odottamaan. Paista roippeita pannulla öljyssä 8–10 minuuttia, lisää sitten inkivääri, valkosipuli, korianteri ja kaffirlimen lehdet. Pyöräyttele näitä pannulla minuutin verran ja kaada joukkoon soija, kalakastike, vesi ja currytahna. Anna kiehahtaa ja keitä minuutin ajan. Ota sitten pannu pois levyltä, laita kansi päälle ja anna makujen tasaantua 10 minuuttia. Siivilöi kastike, lisää yuzu-mehu ja tarkista suola. Anna kastikkeen jäähtyä.

kastike sashimille

Surauta avokado, korianterinlehdet, sitruunamehu ja vesi sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi. Jos haluat, voit vielä paseerata pyreen siivilän läpi. Mausta suolalla ja myllystä rouhitulla valkopippurilla. Paista musta- tai lehtikaalinpalat runsaassa öljyssä rapeiksi ja pilko kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi.

Leikkaa siikafilee 45 asteen kulmassa mahdollisimman ohuiksi paloiksi. Valuta päälle hieman hyvää oliiviöljyä ja pyöräytä pippuri- ja suolamyllystä muutama kierros. Nostele lusikalla avokado-korianteripyreetä lautasille, asettele sashimipalat nätisti pyrepilkkujen väliin ja nostele kalapalojen päälle sipulia. Koristele musta- tai lehtikaalilla. Valuta vielä lopuksi lusikalla jäähtynyttä kastiketta jokaisen kalapalan päälle. Avot, kolmen tähden michelin-annos on valmis!

ahven grillissä

Pääruuan ahvenen ja lisäkkeet voit grillata makusi mukaan, meillä kalan kaverina oli sitruunaa, timjamia ja kirsikkatomaatteja. Perunafondantit tehtiin MasterChef-Garyn oppien mukaan. Helppoa sekin, tarvitaan vain perunaa, voita, timjamia, vettä ja kanalientä.

raparperi-valkosuklaapiirakka

Raparperipiirakka pyöräytettiin yksinkertaiseen pohjaan, johon saatiin piilotettua myös kaksi kuukautta vanha, mutta edelleen täysin käyttökelpoinen kermaviili. Piirakan päälle kaipailimme jotain rouskuvaa, joten sekoittelin muscovado-sokerista, voista, raastetusta inkivääristä, neljänviljanhiutaleista ja vehnäjauhoista muruseoksen, jonka ripottelin päällimmäiseksi. Taikina nousi leivinjauheen ja soodan voimin niin hyvin, että se peitti lopulta viettelevästi alleen sekä valkosuklaan että suurimman osan raparpereista.

Raparperi-valkosuklaapiirakka

1/2 dl öljyä
purkillinen kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl ruokosokeria
3 dl luomuvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
100 g valkosuklaata
400 g raparperia

Inkivääricrumble:
2 rkl pehmeää voita
1/2 dl ruokosokeria
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 dl neljänviljanhiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paloittele raparperi ja valkosuklaa pieneksi. Sekoita kaikki taikinan ainekset nopeasti tasaiseksi ja kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Heittele pinnalle raparperit ja valkosuklaapalat. Tee crumble ja ripottele se mukaviksi sattumiksi raparperien päälle. Paista uunissa noin 35 minuuttia, piirakka on kypsä kun taikina ei enää tartu tulitikkuun kypsyyttä kokeillessa. Tarjoile sellaisenaan tai annostele kylkeen vaikka vaniljajäätelöä.

raparperi-valkosuklaapiirakka

Meille yhdessä kokkaaminen on parisuhteen laatuaikaa, jota ei oikein voi korvata millään. Viihdymme keittiössä, maistelemme kastikkeita, sovellamme ja säädämme, testaamme makuhermoja, analysoimme käsiemme jälkeä ja mietimme jo pöytään istuessa suunnitelmia seuraavalle kerralle. Ei-niin-anonyymit introvertit insinöörit kokoontuvat keittiöön viimeistään ensi viikonloppuna. Pastakone on jo kaivettu kaapin perältä, mutta seurueen koko on vielä avoinna, tarkkailkaa siis viestintävälineitänne.

parisuhteen laatuaikaa

Jäitkö miettimään miten liikunnan kanssa kävi? Sunnuntaina suunnistimme metsään, seurasimme pitkospuita ja kompastelimme juurakoihin viisi ja puoli tuntia. Lupaamme pyhästi, ettei tämä jää tähän. Rutiineja on rikottava muulloinkin kuin viikonloppuna!

Vuosipäivä Fuengirolassa – paratiisi vai turistihelvetti?

/ piapas / 10 kommenttia

Jos olisin saanut vapaasti valita, en todennäköisesti olisi lähtenyt kesäkuussa Espanjaan, enkä varsinkaan Fuengirolaan. Espanjan eteläisellä turistirannikolla on korvissani liian suomalainen kaiku. Mielikuvissani Espanjan aurinkorannikko on hotelleja ja lomaosakkeita, eläkepäiviään auringossa viettäviä ja golf-kentillä viihtyviä, iholtaan syvän ruskeita maanmiehiä- ja naisia. Ravintoloita, joiden suomenkielisillä listoilla on lihapullia, lohikeittoa ja lehtipihviä, kauppoja, joiden hyllyillä notkuvat karhu-oluet ja pandan lakritsipötköt. Päivätansseja ja tennistunteja. Ihan kuin Uuno Epsanjassa -elokuvassa.

fuengirola

Anoppiehdokas täyttää 70 vuotta kuitenkin vain kerran. Jos sankaritar haluaa juhlia pyöreitä Fuengirolassa, on ennakkoluulot heitettävä jorpakkoon ja lähdettävä matkaan. En varsinaisesti nauti aurinkolomailusta, rannalla löhöämisestä ja rantakuppiloissa notkumisesta, siksi ymppäsimme matkasuunnitelmaan viisi päivää Madridissa. Kaupungin sykkeestä ja ruokareissaajan kohokohdista myöhemmin lisää, tämän tarinan tapahtumapaikka on 600 kilometriä Madridista etelään. Kiinnittäkää turvavyöt ja varmistakaa, että selkänojat ovat yläasennossa, sillä nyt alkaa matka suomalaisen turistin mielenmaisemaan.

fuengirola beach

Seitsemän tunnin ja 17 euron bussimatka Interbus-yhtiön autossa Madridista Fuengirolaan sujui ongelmitta. 35 asteen helle ei tuntunut missään, sillä linja-auto oli ilmastoitu ja langaton internet toimi tasaisin väliajoin. Saatavilla oli ilmaisia elokuvia ja tv-sarjoja, jopa alkuperäiskielellä vaikka dubbauksen luvatussa maassa olimmekin. Bussiyhtiö tarjosi pullolliset vettä jokaiselle matkaajalle.

fuengirola

Päätepysäkillä kuumuus ja rannikon kosteus iskevät vasten kasvoja, vaikka lämpötila on laskenut alle 30 asteen. Ympäristö ei vastaa millään muotoa odotuksia. Kapeat kadut ovat hiljaisia, espanjalaiset mummot ja papat istuvat puistonpenkeillä ja appelsiinipuut notkuivat hedelmistä. Pääskyset pitävät taitolentonäytöstä Airbnb-asunnon parvekkeen ympärillä, vastapäisen asunnon patiolla köllöttelee musta koira ja Välimeri tuoksuu vahvasti suolalle.

fuengirola

Pian jääkaappi oli täynnä kylmää juomaa, tuoreita hedelmiä, jugurttia ja muita aamupalatarpeita. Lähimmän aukion ravintola Vinotinto osoittautui Michelin-oppaan suosittelemaksi ja sen ruoka erinomaiseksi, vaikkakin hiukan hintavaksi. Ympärillämme puhuttiin enimmäkseen espanjaa, suomea kuulimme lähinnä supermarketin kassajonossa. Tämäkö nyt oli se paljon puhuttu turistihelvetti?

fuengirola beach

Rantabulevardilla meininki on toinen. Hiekkaa ja merta riittää silmänkantamattomiin, samoin rantabulevardin baareja ja kahviloita, sisäänheittäjiä ja parhaita hintoja, only for you my friend. Ravunpunaisia selkiä, auringon vaalentamia hiuksia, lierihattuja, aurinkotuoleja, räikeänvärisiä pyyhkeitä, suomea, ruotsia ja englantia. Kaikki rantaloman kliseet yhdellä rantakaistaleella.

fuengirola beach

Päivisin pysyttelimme kaukana rannoilta. Kuumuus nosti ihon kananlihalle ja aurinko poltti vaatteidenkin läpi. Kasvot punottivat, vaikka niille oli sivelty suojakerrointa 50 useaan otteeseen. Istuimme varjossa, viihdyimme ilmastoiduissa vaateliikkeissä, vietimme siestaa sangriakannun ja hyvän kirjan seurassa.

fuengirola cava

Meidän aikamme koitti rantojen sulkeutuessa. Kangaskassiin pakattiin viltin virkaa toimittava saronki, kylmää ja halpaa kuohuviiniä, Mercado la Galerian huolella valmistetut artesaanipitaleivät ja viinilasit, jotka oli sujautettu puhtaisiin sukkiin. Auringonpalvojat olivat kadonneet koteihinsa ja ranta oli autio. Vain muutama pariskunta käveli rantaviivaa pitkin ja paikallinen perhe viritteli virveleitään matkan päässä meistä. Aurinko värjäsi taivaan vaaleanpunaiseksi ja aallot kuohuivat rantaan. Rantahiekalle huuhtoutui kaikessa rosoisuudessaan täydellinen simpukankuori. Nojasimme toisiimme ja ihailimme tyrskyjä. Poksautimme skumppapullon auki ja skoolasimme kahdelle yhteiselle vuodelle ja kaikille tuleville.

fuengirola

Tänään lensimme takaisin Suomeen. Vastassamme olivat pilvet ja 14 asteen lämpötila. Loma oli onnistunut ja ihana, vaikka pienet kinastelut ja nälkäkiukku välillä nostivatkin tummia pilviä siniselle taivaalle. Kuuluvat elämään lomallakin, luulisin. Jossain Italian alppien yläpuolella konetta ravisteli omituinen ilmakuoppa. Tuntui kuin olisi ajettu jonkun yli. Kone tärähti kerran ja jatkoi tasaista matkaansa. Pelikaani turbiinissa, vitsaili mies. Minä entisenä lentopelkopotilaana kuvittelin hetken pahinta ja huomasin ajattelevani, että jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena. Puristin vieressä olevan mieheni kättä ja hymyilin.

fuengirola

Ja ne anoppiehdokkaan pyöreät, niitä juhlittiin huonekalu- ja autokauppojen keskellä, moottoritien mutkassa, pienellä ostarilla 3 kilometrin päässä Fuengirolan keskustasta. Italialainen ravintola Da Bruno oli kokemus sinänsä. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja näyttävää. Lihat leikattiin seurueemme viereen kärrätyllä puupöydällä ja paistettiin pitkään pöytään katetuilla kuumilla kivillä, crepesien liekitys oli yhtä suurieleistä teatteria. Paikallinen karaokekuningatar liihotteli mikrofoneineen ympäri ravintolasalia ja musiikki soi pikkuisen liian kovaa. Onnellinen synttärisankari sai kakun ja julkisen onnittelulaulun. Illan päätteeksi kaikki olivat tyytyväisiä ja vatsat täysiä.

skumppaa kiitos

Fuengirola yllätti positiivisesti. Paljon jäi näkemättä ja mielenkiintoisia ravintoloita testaamatta. Vaikka en paikkaa paratiisiksi välttämättä kutsuisikaan, saattaisinpa silti matkustaa aurinkorannikolle uudelleen, tällä kertaa omasta aloitteestani. Ennakkoluulojen ravistelu kannattaa aina.

Stadin Panimobaari – rakkautta ensi silmäyksellä

/ piapas / 12 kommenttia

Yhteistyössä: Stadin Panimobaari

Tämä on rakkaustarina. Se kertoo tytöstä, pojasta ja muutamasta kohtauksesta elokuvassa nimeltä Elämä. Kyynikot ja pessimistit voivat halutessaan poistua takavasemmalle, sillä kohtaukset sisältävät, sokeria, mallasta, kirsikoita, vaaleanpunaisia hattaroita ja imeliä hetkiä, jotka eivät sovi realisteille taikka turhantärkeille tosikoille. Näyttämölle saattaa astella myös yksisarvinen sateenkaaren väreissä. Ollos varoitettu.

Aikojen alussa, kun tyttö oli vielä nuori ja luuli tietävänsä elämästä kaiken, hän astui töölöläiseen olutravintolaan tilatakseen siiderin, sillä olutta hän ei ollut oppinut koskaan juomaan. Ei edes niinä aikoina, kun kaupoissa ei myyty muita alkoholijuomia. Ei siideriä, ei lonkeroa, ei edes limuviinoja. Moni oli yrittänyt opettaa, mutta huonolla menestyksellä. Humalan maku ei sopinut tytön suuhun.

olutravintolassa

Tuona iltana töölöläisellä tiskillä seisoi toinenkin janoinen. Baarimikko otti molempien tilaukset, avasi pullot ja pyöräytti juomat pitkiin laseihin. Tarjoili ne sitten tiskille, mutta vahingossa väärinpäin. Tyttö sai oluen, toinen janoinen siideriä. Hämmennyksestä selvittyään nämä kaksi päättivät pitää juomansa, kiinnostuivat uudesta mahdollisuudesta ja halusivat tutustua. Eivät toisiinsa, vaan tiskillä hikoileviin kylmiin juomiin.

lambic-tasting

Siitä hetkestä, 2000-luvun puolenvälin paikkeilta alkoi ensimmäinen tarina. Tyttö ihastui päätä pahkaa lambiciin, belgialaiseen Senne-joen laaksossa itsekäymismenetelmällä valmistettuun, villihiivoilla fermentoituun juomaan, joka happamuudessaan saattaa vetää tottuneenkin olutharrastajan suun irveeseen. Siiderit saivat jäädä, oli aika kuherruskuukauden.

lambic-tasting

Tyttö esitteli ihastustaan jokaiselle, joka jaksoi kuunnella. Harva oli yhtä mieltä ja moni vieroksui uutta tuttavuutta. Liian outo, omituisen hapan, eihän tuo edes maistu oluelta, sanottiin. Sehän juuri on se pointti, yritti tyttö selittää. Tyytyväisenä hän piti päänsä ja ihastuksen omanaan – väärinymmärrettyjä molemmat. Tapaamispaikkoja kaupungilla oli vähän, vain muutama ravintola päästi harvinaisen vieraan sisään.

stadin panimobaari

Kymmenen vuotta myöhemmin tyttö havahtui uutiseen. Kotikulmille avataan uusi kohtaamispaikka – Stadin Panimobaari. Baari lupasi ottaa valikoimiinsa paitsi panimon omia tuotteita, myös satoja muita olutmerkkejä. Vanhoja suosikkeja, mutta olutharrastajien iloksi myös harvinaisempia kuriositeetteja. Tyttö oli varma, että Stadin Panimobaarissa he kohtaisivat jälleen, hän ja lambic.

lambic-tasting

Ensimmäinen visiitti sinetöi suhteen. Ravintola tuntui heti kotoisalta, eikä siellä tarvinnut hävetä, vaikka ei tiennyt oluista juuri mitään. Olutvalikoima oli listattu kansioon, jonka ensimmäinen sivu ja puolet seuraavasta oli omistettu lambic- ja sour-oluille. Posket punehtuneina tyttö nipisteli itseään ja ymmärsi pian, ettei tosiaankaan nähnyt unta. Niinpä hän aloitti ensimmäisestä ja lupasi pian palata maistamaan seuraavaa.

Kolmen viikon kuluttua tyttö sai viestin vieraalta pojalta. Poika pyysi treffeille ja ehdotti paikaksi samaa panimobaaria. Tyttö oli epäileväinen, mutta suostui lähtemään, olihan pojalla selvästi hyvä maku. Pyöräillessään paikalle hän mietti, miten poika suhtautuisi, miten reagoisi happamaan tyyppiin, joka väistämättä kulkisi tiiviisti tytön mukana jatkossakin. Viestejä ei ollut vaihdettu treffipyyntöä enempää, pojalla ei voinut olla aavistustakaan tytön mieliteoista.

lambic-tasting

Pojalla oli leveä hymy ja veikeä pilke silmissään. Hän johdatti tytön baaritiskille, tilasi pullon lambicia ja kaksi lasia. Tyttö oli myyty sillä sekunnilla. Stadin Panimobaarin tiskillä, jossa poika luki hänen ajatuksensa. Hapan, outo ja omituinen oli parasta, mitä poika tiesi. Toisen tarinan ensimmäinen luku kirjoitettiin sinä iltana, lambic-lasien äärellä, pitkien katseiden lomassa ja pulppuavan puhetulvan keskellä. Vain ovet työvuoronsa päätteeksi sulkenut baarimikko ja kylmä kesäyö todistivat tarinan ensimmäisten lauseiden sinetöimistä suudelmilla.

stadin panimo

humalapelletit

Stadin panimobaarista tuli tytön ja pojan kantapaikka. Siellä skoolattiin yhteenmuutolle ja juhlistettiin syntymäpäivää. Sen terassilla hytistiin kesän ensimmäisinä päivinä ja sen tunnelmallisessa oluttuvassa lämmiteltiin pakkasilla. Sittemmin he pääsivät tutustumaan myös panimon pulputtavaan sydämeen ja todistamaan oluen syntyä omin silmin.

panimokierros

Pari viikkoa sitten he pääsivät osallistumaan lambic-tastingiin. Viisi vaaleaa ja viisi punaista, toinen toistaan happamempia, joissain aavistus makeutta. Monta uutta tuttavuutta, joukossa vanhoja ystäviä. Tuoksuissa asetonia, nahkaa, konjakkia ja lapsuuden uimarengasta, makupaletissa homejuustoa ja kirpeitä autonrengaskarkkeja.

lambic-tasting

lambic-tasting

Eniten sydämiä piirrettiin 3 Fonteinen Oude Gueuzen tynnyrikypsytetylle 1-, 2- ja 3-vuotiaiden lambicien sekoitukselle ja Hanssens Schaerfbeeksen villikirsikalle. Kolmannen sijan kaappasi itselleen Bzart Kriekenlambiek Millenium 2012 Biere brut, hiilihapoton lambic, jonka valmistukseen käytetään 400 grammaa kirsikkaa per litra. Maistuu kuulemma myös tumman suklaan ja sinihomejuuston parina, en epäile hetkeäkään.

stadin panimobaari

Ilta kului hujauksessa – niin kuin aina silloin, kun seura on parasta ja laseissa lambic-olutta. Tytön ja pojan ensitreffeistä on pian kaksi vuotta. Stadin Panimobaari on vain kolme viikkoa vanhempi. Yhtä matkaa mennään siis, tyttö, poika ja lambic-rakkaus. Onnea tulevaan ja monia tuoppeja!

tyttö ja poika

Uskalla siis kokeilla välillä jotain uutta, vaikka vain vahingossa. Ota vastaan se, minkä elämä antaa. Pidä silmät auki ja korvat kuulolla, sillä et voi etukäteen tietää milloin ihastut. Ja jos tuuri käy, amor lennättää nuolensa suoraan sydämeesi.

Kiitos Stadin Panimobaarille mahdollisuudesta osallistua panimokierrokselle ja lambic-tastingiin.