Kuin kotiin tulisi. Se on ensimmäinen ajatukseni, kun astun sisään Vanhan Porvoon Glassikkoon. Tunnen kuinka vanha talo hymyilee minulle. Punaiseksi maalatussa pönttöuunissa rätisee elävä tuli, uunin viereen on pinottu koivuhalkoja. Matalat huoneet ja pastellinsävyiset, vuosisatoja nähneet seinät sulkevat brunssivieraan lämpimään syleilyynsä ja jättävät syksyisen viiman ja vihmovan tihkusateen ovien ulkopuolelle.
Vanhan Porvoon Kirkkotorin laidalla seisova keltainen puutalo on yli 250 vuotta vanha. Viimeisimpänä sen puulattioita on kuluttanut Heidi ja Samuli Wirgentiuksen perhe. Menneenä kesänä he tekivät radikaalin ratkaisun ja muuttivat pois unelmiensa tieltä.
Pariskunnan suurin haave on vihdoin käynyt toteen, sillä Vanhan Porvoon Glassikko avattiin alkusyksystä.
Olen tutustunut Samuliin ja Heidiin pari kuukautta aiemmin yhteisen projektin parissa. Olemme puhuneet paljon unelmista, jäätelöstä, kahviloista, hyvästä ruuasta ja vanhasta Porvoosta. Jutusteluhetkien jälkeen olen pyöritellyt mielessäni visiota valmiista ravintolasta ja koettanut kuvitella miltä tilassa näyttää, tuoksuu ja tuntuu. Kun unelmat muuttuivat marraskuussa todeksi, sain mieluisan kutsun tulla maistelemaan porvoolaisen brunssitaivaan herkkuja. Arvaatte varmaan, ettei minua tarvinnut kahdesti käskeä.
Edellisen kerran olin käynyt Kirkkotorin kupeessa silloin, kun huoneet olivat muuton jälkeen täysin tyhjillään. Kun nyt katson ympärilleni, liikutun. Kuvitelmani ovat konkretisoituneet: tässä se nyt on, vanhan Porvoon suloisin ravintola. Samuli ja Heidi ovat todella tehneet unelmistaan totta. Istahdan meille, minulle ja Hannan soppa -blogin Hannalle, varattuun ikkunapöytään ja katselen ihastuneena ympärilleni.
Tunnelma on ainutlaatuinen. Tekee mieli riisua kengät ja tassutella sukkasillaan lattialle levitetyillä paksuilla matoilla. Nurkassa on klassinen riikinkukko-korituoli, jota instagram vuorenvarmasti rakastaa. Salin perällä on marjapuuronvärinen sohva, pyöreät pöydät ovat marmoria. Pehmeä musiikki säestää tunnelmallista tilaa. En saa silmiäni irti tarkoin mietityistä yksityiskohdista, voiko tällainen paikka olla tottakaan?
Kotoisassa keittiössä ei ole ovea ja vieraat ovat tervetulleita kurkkaamaan, mitä Michelin-tähdellä palkittu keittiömestari valtakunnassaan puuhaa. Köökissä kuunnellaan vieraiden toiveita tarkkaan ja loihditaan annoksia yllätysvieraille, vaikka sulkemisaika alkaisi olla jo käsillä.
Asiakaspalvelu on viiden tähden arvoista. Vieraista ollaan kiinnostuneita, heitä kuunnellaan ja heistä huolehditaan, kuin hyvistä ystävistä tai perheenjäsenistä ikään. Isäntäparin kasvoilta loistaa aito ilo, intohimo ja rakkaus ruokaan. Näin sydämelliseen palveluun törmää todella harvoin.
Myös pöytiintarjoiltu brunssi on nykypäivänä harvinaisuus. Ei buffet-tiskejä, jonotusta tai jälkiruokapöydän jämiä, vaan kauniisti katettu ja kynttilöin valaistu pöytä. Marmoria, rottinkia ja kankaisia lautasliinoja. Lautasten virta on loppumaton ja kaikkea tuodaan lisää, jos pyytää. Brunssimenun sisältö vaihtelee, mutta tietyt elementit pysyvät. Ensin itse keitettyjä hilloja, granolaa, jugurttia, tuoremehua, leipävalikoima, kahvia ja teetä. Sitten lämmin muna-annos, kolme erilaista salaattia ja juustolautanen. Viimeiseksi kaksi jälkkäriä, joista toinen on aina Vanhan Porvoon jäätelötehtaan tuotantoa, tietenkin.
Ensimmäisenä emäntä kantaa pöytään leipävalikoiman: hapanjuurileipää, ihanan tahmaista saaristolaislimppua ja jumalaisen rapeita croissantteja, kaikki omassa keittiössä leivottuja. Kuppiin kaadetaan théhuoneen vihreää teetä ja lasiin samana aamuna puristettua appelsiinimehua. Juhlistamme yhteistä brunssia myös lasillisella kuohuviiniä.
Seuraavaa ruokalaji kiikutetaan eteemme, vasta kun on varmistettu, että olemme valmiita siirtymään eteenpäin. Tätä on brunssi parhaillaan, kiireetöntä yhdessäoloa ja hirmuisen herkullista ruokaa. Ruohosipulilla ryyditetty munakokkeli on taivaallista ja salaatit sisältävät tällä kertaa tomaatti-mozzarellaa, skagenia ja perunaa sekä kaalia ja chorizoa. Yhtä juhlaa jokainen suupala.
Suolaisen menun kruunaavat runsaat stilton-siivut sekä kuutioitu mausteleipä. Leipäkuutioiden päälle valutettu karamellikastike vie ajatukset salakavalasti kohti jälkiruokaa. Eton mess vaahtokarkkeineen sulaa suuhun. Vadelma- ja banaani-popcorn-jätskit lusikoidaan vauhdilla vatsaan, jotta aivot eivät ehdi ilmoittaa sen olevan jo ääriään myöten täynnä.
Porvoolaiset ovat jo noteeranneet katukuvaan ilmestyneen tulokkaan. Heidi kertoo, että päivän toinen brunssikattaus on myyty loppuun, samoin sunnuntain isänpäiväbrunssi. Vierailumme aikana useampi kaupunkilainen piipahtaa sisään ihastelemaan interiööriä, jonka valo loistaa kutsuvasti kirkolle avautuvista ikkunoista.
Vanhan Porvoon Glassikko ei kuitenkaan ole vain porvoolaisia varten. Suosittelen syvästi liikahtamaan viikonloppuretkelle esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Bussilippu maksaa alle kympin suuntaansa ja kahdellakin eurolla pääsee, jos vain suunnittelee ajankohdan hyvissä ajoin etukäteen.
Brunssia tarjoillaan lauantaisin ja sunnuntaisin kahdessa kattauksessa: klo 10 ja klo 13. Taivaallinen herkkuhetki kustantaa 28,50 euroa ja on taatusti joka euron väärti. Kahvilan yhteydessä on pieni herkkukauppa, jossa myydään sen seitsemää sorttia makeaa ja suolaista. Pikkulinnut livertelivät korvaani myös, että perjantaisin Glassikossa tarjoillaan pizzaa ja lähiaikoina järjestetään ensimmäinen tähti-illallinen. Nimi saattaa viitata erääseenkin keittiömestariin ja hänelle myönnettyyn tunnustukseen. Sanokaa minun sanoneen.
Ps. Kamerani hyytyi ennen kuin ehdin istua pöytään, olin unohtanut ladata akut – mikä amatöörimoka! Onneksi ihastuttava seuralaiseni oli ammattilainen, hänen otoksiaan voitte käydä ihailemassa täällä. Napsin muutamia kuvia kännykällä ja toivon, että taianomainen tunnelma välittyy niidenkin kautta.
