Ahdistaa. Tuntuu siltä, että rintalastan päällä lepää satakiloinen betonipaino. Tunne on tuttu viime vuosilta, se on vakiovieras silloin, kun tekemistä on liikaa. Kun riittämättömyys saavuttaa huippunsa ja arjen tunnit loppuvat kesken.
Työjonossa on ruuhkaa. Kahden kirjan toimittaminen, kolmannen käännösprosessin valvominen, neljännen opuksen kirjoittajan motivoiminen, verkkokaupan ongelmien selvittäminen, kirjamessuosaston ja -ohjelman suunnittelu, somesuunnitelman viilaaminen ja sen täytäntöönpano taistelevat vuorokauden rajallisista minuuteista.
Siinä sivussa koetan puhkua ja puhaltaa lisää voimaa blogin kitkutellen palaviin liekkeihin, hioa sivuston tulevaa visuaalista ilmettä, suunnitella käyntikortteja, neuvotella blogiyhteistöistä, tehdä tarjouksia, visioida podcastia, pähkiä kotiravintolan ruokalistaa, vastata sähköposteihin, verkostoitua, kirjoittaa, päivittää, kommentoida, tykätä ja jakaa.
Jäljelle jäävällä ajalla yritän tukea avioeron suossa rämpivää ystävää, ehtiä edes joka toisiin kuorotreeneihin, juosta tanssitunnille, hoitaa parvekepuutarhaa, matkustaa ja syödä hyvin tai edes riittävästi. Ja lukea kirjoja. Sellaisia, kuten Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa.
Salamatkustaja– ja Lähiömutsi-blogien takaa tutut voimanaiset ovat kirjoittaneet oppaan, jonka jokaisen työuransa kanssa tuskailevan pitäisi lukea. Kun kirja kolahti postiluukusta, ajattelin vilkaista sitä hieman, selata sivun tai pari. Neljäkymmentä sivua myöhemmin havahduin. Seisoin edelleen keskellä keittiön lattiaa, enkä voinut laskea kirjaa käsistäni. Ahmin verotustietoutta, uratarinoita, budjettilaskelmia sekä yrittäjyyden huippuhetkiä ja pohjamutia. Samaistuin, liikutuin ja innostuin.
Työ ei tunnu työltä, pullasta poimitaan vain rusinat ja tahti määrätään itse. Intohimo lyö leiville ja päivittäin saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Houkuttelevaa, eikö? Pikavoittoja Unelmahommissa ei lupaa. Sen sijaan se tarjoaa 352 sivua ajattelemisen aiheita, konkreettisia tehtäviä ja lukuisia tarinoita unelmahommien tekijöistä. En edes yritä pusertaa kirjan sisältöä tiiviiseen pakettiin, mutta muutaman neuvon rohkenen kuitenkin jakaa.
Haaveile ja unelmoi. Mutta jos olet tosissasi ja haluat saavuttaa unelmasi, on niiden eteen ahkeroitava määrätietoisesti. Lyötävä välillä päätä seinään ja yritettävä uudelleen. Sohvaperunana lojumalla elämä ei muutu, eikä haaveista tule totta. Välttämättä. Sillä kyllä sohvaltakin käsin voi hoitaa unelmahommia. Riippuu siitä unelmasta.
Heitä rohkeusrotsi niskaan ja uskalla kokeilla. Saattaa olla, että epäonnistut, mutta mitä sitten? Jos ja kun kaadut, nouse ylös ja jatka matkaa. Näytä pitkää nenää niille tyypeille, jotka tulevat viisastelemaan ja ovat tietävinään paremmin. Ainakaan et jää harmittelemaan, kun ei koskaan tullut kokeiltua. Lujaa tahtoakin tarvitaan, sillä kultalusikoita jaetaan vain harvoille.
Älä sulje silmiäsi mahdollisuuksilta. Verkostoidu, vaikka se vaatisi mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Koko maailmaan ei tarvitse tutustua heti, kohtaa ihminen kerrallaan. Pidä häpeilemättä meteliä siitä, mikä sinua kiinnostaa. Et nimittäin voi koskaan tietää, milloin haaveesi kantautuvat oikeisiin korviin. Joku tuntee jonkun, jonka hyvä ystävä etsii juuri sinunlaistasi osaajaa tai innokasta oppijaa.
Vielä yksi asia. Jos ahdistaa, pysähdy hetkeksi. Älä polta itseäsi loppuun. Pidä siis huolta itsestäsi, myös unelmahommissa.
Vuoden alussa tein tietoisen päätöksen ja jätin puolet päivätyöstäni. Hirvitti ja pelottikin. Kun tänään palasin lukemaan helmikuussa kirjoittamaani vuoden 2017 tavoitteiden listaa, hämmästyin. Neljässä kuukaudessa olen saanut aikaan paljon enemmän kuin osasin toivoakaan. Työstressistä johtuva ahdistuskaan ei enää ole kuukausitolkulla piinaava kuokkavieras, vaan selätettävissä oleva, ohimenevä olotila.
Yhdessä kirjan uratarinoista Linda Liukas kertoo omista idoleistaan. Hän mainitsee Steve Jobsin, joka aikanaan oivalsi, että katsomalla elämää taaksepäin voi todeta, että kaikilla päätöksillä, pienillä ja suurilla on lopulta ollut merkitystä. Samaistuin vahvasti, sillä kolme korkeakoulututkintoa, työpaikkojen muodostama ketju, rakkaat harrastukset, hurjatkin heittäytymiset ja uskaliaat askeleet, ne ovat johtaneet minut siihen, missä olen nyt. Kun katsoo kaukaa, näkee miten yksittäiset pisteet yhdistyvät kuvioksi. Punaiseksi langaksi, joka johdattaa eteenpäin. Kohti unelmahommia.
