Unelmista totta – kustannussopimus allekirjoitettu!

22.12.2019 / piapas / 17 kommenttia

Kesän korvilla pyörin lakanoissani, enkä saanut unta. Ajatukset heittivät kärrynpyörää, eikä mieli rauhoittunut millään. Oli pakko nousta ylös ja ottaa kynä käteen. Jos kirjaisin ylös kaiken, mitä mielessä liikkui, olisi ehkä helpompi nukahtaa. Kirjasin tekemättömiä töitä ja ideoita, jotka odottivat toteuttamistaan.

Sinä yönä pyörittelin päässäni myös kirjaideaa, joka omasta mielestäni oli erinomainen ja toimiva, ja johon en ainakaan itse vielä ollut törmönnyt. Ladoin ranskalaiset viivat allekkain ja lisäsin mustaa valkoiselle kaiken, mitä aamuyöstä itsestäni irti sain. Sitten suljin vihkon ja painoin pääni tyynyyn.

Aamulla alkoi kiivas googlettaminen. Onko tosiaan niin, ettei tällaista kirjaa ole aiemmin tehty? Miten voi olla mahdollista, ettei ulkomailtakaan löydy vastaavaa? Kirjoitin siltä seisomalta kirjaehdotuksen, hahmottelin käsikirjoitusta ja sepitin saatekirjeen. Heti seuraavana päivänä uskaltauduin lähettämään tuotokseni muutamalle kustantajalle. Sydän pamppaillen jäin odottamaan vastauksia.

Nytkö se viimeinkin tapahtuu, yhdestä suuresta unelmasta tulee totta?

Keittokirjaa en halunnut kirjoittaa, mutta yhdessä syömistä halusin edistää. Uskoin omaan ideaani niin lujasti (kuten jokainen esikoiskirjailija todennäköisesti tekee), että tyrmistyin, kun ensimmäinen torjunta tuli. Kirjoitat hyvin, palautteessa sanottiin, mutta juuri nyt kyseinen kirja ei sovi kustannusohjelmaamme. Ole ihmeessä yhteydessä, jos muita ideoita ilmaantuu!

Samantapaisen palautteen sain useammalta kustantajalta ja aloin vähitellen lannistua. Kaiken huippuna yksi maamme suurimmista kustannustaloista puhutteli minua väärällä nimellä ja kertoi, kuinka keittokirjojen kustantaminen ei tällä hetkellä ole kovin kannattavaa. Jos he oikeasti olisivat lukeneet lähettämäni käsikirjoituksen saatteineen, olisi kustantamolle saattanut käydä ilmi, että kyseessä ei ole keittokirja, eikä nimeni ole Päivi.

Kirjamessuilla ojentelin käynttikortteja kustantajalle jos toisellekin ja sanoin palaavani asiaan. En kuitenkaan koskaan ehtinyt tehdä niin, sillä seuraavalla viikolla matkustin Ranskaan. Happy Hamletin kiireettömässä ja lempeässä ilmapiirissä uskaltauduin jakamaan ideani residenssiin saapuneelle Jonna Hietalalle, kansainvälisesti menestyneen neulelehden, Laine Magazinen perustajalle.

Tapani mukaan vähättelin ideaani ja kerroin heti kättelyssä, että ei siitä varmaan koskaan tule mitään, kun niin moni kustantajakin on kirjan torpannut. Jonna kuitenkin maanitteli minut kertomaan ajatuksistani tarkemmin. Mitä pitemmälle pääsin, sitä enemmän hän innostui. Tiedätkö mitä, hän lopulta sanoi, minusta kirjaideasi on loistava, ja olisi mahtavaa saada kustantaa se! Lähetä minulle käsikirjoitushahmotelmasi ja katsotaan, onko yhtiökumppanini samaa mieltä.

Tuijotin hölmistyneenä vastapäätä istuvaa tyyppiä. Kuulinko oikein, halusiko joku oikeasti ottaa ideastani kopin? Suhtauduin entisen koulukiusatun varauksella: olin melkein varma, että minua pidetään pilkkanaan, ja että kyseessä on vain vitsi. Jonna joutui vakuuttelemaan minulle useaan otteeseen, että tarkoitti sanojaan. Ja kun en ottanut uskoakseni, hän tarttui lautasliinaan ja kirjaili siihen alustavan kustannussopimuksen.

Toissapäivänä, joulukuisena perjantaina matkustin Tampereelle allekirjoittamaan varsinaisen sopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan kesän korvilla 2020, vain vuosi unettoman yön ja unelman heräämisen jälkeen. Se ilmestyy saman tien myös englanniksi ja lähtee kansainväliseen levitykseen. Voitte uskoa, että jännittää ja kauhistuttaa, vaikka tiedänkin, että kirjasta tulee hyvä ja hieno. Ja minusta kirjailija.

Uskokaa ihmiset itseenne, puhukaa haaveistanne ja tuokaa julki unelmianne, ja sillä saattaa hyvinkin käydä niin, että ne toteutuvat!

Joulun kovimmat kirjapaketit tulevat tässä!

9.12.20199.12.2019 / piapas / 1 kommentti

*Kirjat saatu arvostelukappaleina

Joulu tulla jollottelee, joten on aika jokavuotisen kirjavinkkikavalkadin. Sen suuremmitta sanoitta hyökätään heti asiaan. Parhaat pakettivinkit kuusen alle, olkaa niin hyvät!

Annin Uunissa – Ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan

Olen jo pitkään ihaillut Annin määrätietoista tekemistä, hänen käsittämättömän kauniita kuviaan ja mielettömiä leivonnaisia, jotka saavat kädet kihelmöimään ja sormet hamuamaan kakkuvuokia ja jauhopusseja. Se on paljon sanottu ihmiseltä, jonka vahvuuksiin ei missään määrin kuulu leipominen. Kesän ja syksyn aikana sain mahdollisuuden tutustua Anniin. Häikäisevien kuvien takaa paljastui yhtä häikäisevä persoona, jonka positiivisesta asenteesta voisi jokainen meistä ottaa mallia.

Annin lahjaksi antamasta kirjasta tuli nopeasti minun keittiöraamattuni, jonka kaivan esiin kirjahyllystä aina juhlien kolkutellessa ovella. Tämä leivontakirja ilahduttaa takuuvarmasti lahjansaajaa. Kääräise siis kirjallinen reseptejä joulupakettiin!

Kenelle: Kotileipureille ja sellaisiksi tahtoville

Samuil Angelovin viinien maailma*

Selatessani kolminkertaisen sommelierien suomenmestarin ja ravintoloitsija Samuil Angelovin uutta kirjaa sen julkistustilaisuudessa innostuin valtavasti. Viime vuodet olen yrittänyt perehtyä viiniin ja sen valmistamisen kiemuroihin, siinä kuitenkaan kummemmin edistymättä. Rypäleet, tammitynnyrit ja aromit pyörivät päässäni päättymätöntä piirileikkiä, ja kun Alkon hyllyillä pitäisi osata valita ruualle sopiva tuote, käännyn hetken häröilyn jälkeen lähes aina osaavamman henkilökunnan puoleen.

Angelovin viinikirja on erilainen kuin aiemmin selaamani aihetta käsittelevät opukset. Se käy läpi viinimaailman perusteet insinööriluonteelle sopivien, havainnollisten infografiikoiden avulla. Kuvia kirjassa on vain muutama, sillä tarkoitus on keskittyä viinillä brassailun ja harvinaisuuksilla mehustelun sijaan tuoksutteluun, maisteluun ja tunnelmointiin. Kirjassa on paljon konkreettisia vinkkejä sekä ohjeet omatoimisiin maisteluhetkiin ja tasting-tilaisuuksiin – itse asiassa jokaiselle rypäleelle omansa.

Vaikka kirjan sisältö onkin timanttia, rutisen hieman taitosta ja teknisestä toteutuksesta. Jälleen kerran olisi kaivattu tarkempaa oikolukua, sillä jo alkusivuilla on hankalasti luettavia lauseita ja muutamia selkeitä virheitäkin. Värejä on käytetty kivasti, mutta painojälki on niin haalean vaaleaa, ettei vähänkään hämärämmässä valaistuksessa meinaa saada selvää graafeista ja taulukoista – ei edes nuorisokaksitehoilla.

Suosittelen Samuil Angelovin viinien maailmaa siitä huolimatta, sillä sen viesti on hifisteleviä lajitovereitaan ymmärrettävämpi ja alentaa ainakin allekirjoittaneen kynnystä kokeilla erilaisia viinejä. Viini on hyvää, silloin kun se maistuu suussasi hyvältä, on kirjan punainen lanka. Niin yksinkertaista se on.

Kenelle: Sinulle, joka haluat perehtyä viinimaailman saloihin

Aino Vähäpesola: Onnenkissa*

Onnenkissaa suosittelin jo kesän korvilla. Kirjoittaessani en vielä ollut lukenut sivuakaan, mutta kirja onnistui kietaisemaan minut kauniisti kansiensa väliin, ja ahmaisin sen muutamassa tunnissa. Erilainen kerronta ihastutti ja hymyilytti, ja pitkästä aikaa tuntui siltä, että sivut loppuvat kesken.

Kirjassa on vain satakunta sivua, mielelläni olisin lukenut toisen mokoman lisää. Kuten kustantajakin kertoo, Vähäpesola liikkuu esseen, autofiktion ja romaanin välimaastossa ja pakenee määrittelyjä valaisevan ja lohduttavan proosan maailmaan. Ihanaa!

Kenelle: Kolmikymppisille kalliolaisille ja Edith Södergran -faneille

Marianna Stolbow: Surua se tyttö kantaa*

Parisuhdekouluttajana, tietokirjailijana ja Ensitreffit alttarilla -asiantuntijana tunnetuksi tullut Marianna Stolbow julkaisi alkusyksystä kaunokirjallisen esikoisensa. Olen tavannut Mariannan kerran ja ihastuin oitis niin, että kun kuulin hänen kirjoittavan ensimmäistä romaaniaan, tiesin haluavani sen käsiini heti kirjan ilmestyttyä. Maltoin kuitenkin odottaa kirjamessuilla saakka.

Kirja on kiehtovan erilainen ja koukuttavasti kirjoitettu. Tykkään siitä, ettei kaikkea ole kirjoitettu auki, tarina on tiukasti ajassa kiinni, ja tunnelma on salaperäinen, mutta silti niin todellinen. Henkilöhahmojen äänet limittyvät toistensa lomaan ja totuuksia on niin monta kuin on puhujaa. Genreä on vaikea määritellä, dekkari tämä ei ole, mutta rikokset ja viranomaiset ovat silti keskeisessä roolissa. Juoni kietoutuu yhteiskunnan epäkohtiin ja idealismiin, joka kasvaa lopulta väkivallaksi. Lukemisen jälkeen tekee mieli tarttua myös Stolbowin tietokirjoihin. Tiesin hänen olevan viisas nainen, mutta kirjan kauneus yllätti silti. Kiitos Marianna, toivottavasti jatkat eteenpäin kaunokirjallisella tielläsi.

Kenelle: Kaikille hyvän kaunokirjallisuuden ystäville

Suvi Vaarla: Westend*

Lama-ajan lapselle Vaarlan Westend oli todella samaistuttava lukukokemus. Vaikka pankkien ja rahamaailman romahdus ei lyönyt leimaansa suoraan minuun, olen vierestä seurannut läheltä laman tullessaan tuomia taloudellisia vaikeuksia, yrittäjien tuskaista taivalta ja päivästä toiseen selviämistä. Sitä kuinka 80-luvun nousukausi ja kulutusjuhla vaihtuvat maksalaatikkoon, luottokortit leikataan kahtia, eikä uusiin vaatteisiinkaan välttämättä ole varaa.

Westendiä lukiessa itketti ja nauratti, sillä juuri tuollaiselta maailma 90-luvun vaihteessa näytti. Suvi Vaarla osaa sanoittaa laman ajankuvaa ja siitä seurannutta, vieläkin meissä 80-luvulla lapsuutensa eläneissä vaikuttavaa sukupolvikokemusta taitavasti. Talouden mahti on armoton.

Kenelle: Lama-ajan lapselle ja laman kokeneelle aikuiselle

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana*

Jos haahuilet mielelläsi kirjakaupoissa, brittiläisen kirjakauppiaan päiväkirja on sinusta todennäköisesti hyvinkin kiinnostavaa luettavaa. Tarkkanäköinen Bythell tekee huomioita ja kirjaa ylös asiakkaidensa lentäviä lauseita. Hän kiertelee tyhjentämässä kuolinpesiä kirjoista, järjestää pikkukaupungin kirjafestareita ja pitää hyllyissään satojatuhansia käytettyjä kirjoja. Jokaisen päivän kohdalle merkitään myös myyntiluvut.

Suomessa kirja- ja kustannusala on ollut vuosikausia vaikeuksissa, mutta jos oikein olen ymmärtänyt, nyt pimeän tunnelin päässä näkyy valoa, ja myyntiluvut ovat lähteneet varovaiseen nousuun. Kirja kuvaa hyvin sitä murrosta, jonka perinteinen kirjakauppa on joutunut kohtaamaan nettikauppojen ja amerikkalaisten jättiläisten, kuten Amazonin vyöryessä markkinoille.

Elämäni kirjakauppiaana ei ole perinteinen romaani, vaan päiväkirjamerkintöihin perustuva, kuivaa huumoria viljelevä dokumentti, joka kuvaa kirjakauppiaan surkuhupaisaa ja hidasta arkea hyvin realistisesti.

Kenelle: Wanhan hyvän ajan fiilistelijöille, antikvariaattien ystäville ja niille, joiden olohuoneen tärkein sisustuselementti on kirjahylly

Bonusvinkit:
Kesän ja syksin aikana olen kuunnellut useita äänikirjoja. Vastamelukuulokkeet hankittuani tarina kulkee korvissani jokaisella metromatkalla ja lyhyelläkin kävelylenkillä. Kuuntelen kirjoja myös siivotessa, pyykätessä ja tiskatessa. Suuren suosituksen annan Clare Mackintoshin kirjoille Annoin sinun mennä ja Minä näen sinut. Dekkareille, jotka onnistuivat huijaamaan heti aluksi ajatukset väärille raiteille, ja jotka paljastivat juonikuvionsa vasta viime metreillä. Pitkäksi aikaa jäi päähän pyörimään myös Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton. Tietokirjagenressä pidin kovasti Minä olen Anna Puusta. Pääosin varmasti siksi, että äänikirjan lukuihin on ujutettu musiikkia ja siksi, että eläytyvänä lukijana on artisti itse.

Vielä viimeinen vinkki: jos rakastat Kate Mortonin kirjoja, toivo joulupukilta ensimmäinen osa Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjasta. Takuuvarmaa viihdettä, johon koukuttuu hetkessä. Kolme ensimmäistä kirjan luettuani minulla on jo muutamia teorioita siitä, kuka sisarusten ottoisä Papa Salt on, ja millä logiikalla hän on päätynyt adoptoimaan juuri nuo seitsemän tytärtä. Neljäs osa on parhaillaan kesken, luen sitä pikkuhiljaa, jotta keväällä 2020 julkaistava viides osa ehtisi ilmestyä ennen kuin neljäs loppuu.

ps. Kirjahyllyyni on sattuman kautta päätynyt kaksi kappaletta Onnenkissaa. Niinpä lähestyvän joulun kunniaksi päätin pistää pystyyn arvonnan instagramin puolella. Käy kommentoimassa kirjakuvaa ja voit hyvinkin voittaa Onnenkissan kirjahyllyysi!

Jos yllä olevat kirjat eivät nappaa tai häävisti houkuttele, kurkkaa sillä silmällä myös viime kesän lomalukemisto ja edellisen joulun suositukset.

*Kirjat saatu arvostelukappaleina

Värikästä vegeruokaa ja parhaita kalareseptejä – katsaus kesäkeittiön kirjahyllyyn

14.7.2019 / piapas / Jätä kommentti

*Kirjat on saatu kustantajilta pressikappaleina

Joka kevät kuljeskelen kirjakauppojen keittokirjahyllyillä ja hypistelen uutuusopusten kansia. Olohuoneeni nurkassa oleva keittokirjahylly on ääriään myöten täynnä, mutta haluan siitä huolimatta pysyä kärryillä siitä, millaisia paperille painettuja taideteoksia ruokamaailmassa syntyy. Selaillessani värikkäitä sivuja ja ruokahalua kiihdyttäviä kuvia heräävät haaveet omasta ruokakirjasta henkiin. Ehkä jonain päivänä minunkin hengentuotteeni päätyy uutuuskirjojen osastolle, eihän sitä koskaan tiedä!

Kiinnostavimmista keittokirjoista pyydän kustantajalta pressikappaleet, jotta voin testata reseptejä ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta omasta näkökulmastani. Pakkaan parhaat opukset mukaan mökille ja selailen niitä lasiverannan lämmössä. Viime kesänä ihastuin silmittömästi Liemessä-blogista tutun Jenni Häyrisen ja Viimeistä murua myöten -blogin Saara Atulan Brunssikirjaan sekä Lotta Viitaniemen blogin mukaan nimettyyn Syötävän hyvät -salaattikirjaan, joista molemmista kokkasin lukuisia kertoja. Molemmat ansaitsevat paikkansa mökkihyllyssä tänäkin kesänä.

Kesällä 2019 loppusuoralle selviytyivät Sanna Autereen ja Sanna Peurakosken viehättävä Vegesato, Ninarose Maozin ja Robert Segerin kokoama Värikästä vegeä sekä Peggy Thomasin vähän perinteisempi Parhaat kalareseptit. Kovin montaa ruokaa en kirjoista ole vielä ehtinyt kokkaamaan, mutta sen verran kuitenkin, että voin hyvin seistä opusten takana ja vinkata niistä myös muille.

Vegesato – maailman parhaat maut satokauden kasviksista (vegaaninen)

Kahden Sannan kirjoittama Vegesato* on kesän kolmesta suosikista kompaktein. Sivuja on 135 ja reseptejä 78. Se on samalla sekä kirjan vahvuus että heikkous. Opus on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan, oikea satokausi on siis helppo löytää, mutta reseptejä ei ole kovin montaa per satokausi. Kirja on tekijöidensä näköinen, joten sen kaikki reseptit ovat vegaanisia.

Vegaanius tosin paljastuu vasta ohjeita selatessa. Tieto on toki kirjattu myös takakannen viimeiseen lauseeseen, mutta hakusessa olisi vegaaninen keittokirja, en välttämättä osaisi tarttua tähän. Toisaalta on hyvä, ettei Vegesato tee tästä numeroa, sillä suurempien kaupunkien kuplan ulkopuolella v-sanakannessa saattaisi herättää enemmän eripuraa kuin innostusta. Jospa valittu taktiikka madaltaiskin myös sekasyöjän kynnystä kokeilla kirjan reseptejä!

Vegesato on varsin monipuolinen. Yksien kansien välistä löytyy säilöntäsuosituksia, suolaisia sapuskoja, naposteltavaa, mehujääreseptejä, siirappiohjeita, makeita herkkuja ja vinkkejä vierasvaraan. Maantieteellisesti liikutaan Suomineidon helmoista Koreaan, Kreikasta Vietnamiin ja Karibialta Peruun. Ruokaisia aterioita on valikoitunut kirjaan vähänlaisesti, mutta laatu kompensoi määrän. Hiirenkorvalla ovat arepat ihanine täytteineen, injera-leipä, kimchi-perunaröstit ja vegaaninen hatsapuri. Vietnamilaisia kesärullia ehdin kokeilla jo, mutta ensikertalaisen käärimät kääryleet eivät täyttäneet kuvauskriteereitä, vaikka sekä rullien että kastikkeiden maku olikin hyvinkin maukas. Harjoittelu jatkuu.

Värikästä vegeä – Lähi-idän keittiö

Tutustuin Värikästä vegeä* -kirjan kirjoittajaan, Ninarose Maoziin eräällä työväenopiston ruokakurssilla kolme vuotta sitten. Siitä lähtien olemme seuranneet toistemme tekemisiä somemaailmassa ja kun Ninarose kysyi, tahtoisinko saada arvostelukappaleen, hihkaisin innoissani kyllä. Postin ilmoitus saapuneesta paketista tuli pari päivää myöhemmin, lappusta tutkaillessani ajattelin, että mukaan on pakattu vähintään kaksi opusta, sillä painoksi oli merkitty 2,5 kiloa. Olin väärässä. Pahveista nimittäin kuoriutui jättimäinen, yli 400 sivun ja reilun kahden kilon järkäle, joka lumosi minut värikkäillä kuvillaan välittömästi.

Kirjaan on koottu reseptejä yli 20 eri Israelissa asuvalta tai sieltä kotoisin olevalta ruokaihmiseltä. Joukossa on keittiömestareita, kokkeja ja bloggaajia, mutta myös meitä tavallisia talliaisia, joita yhdistää rakkaus ruokaan, ja jotka jakavat sukunsa reseptit meidän kaikkien kokattavaksi. Ihanaa!

Kuvat ovat mielettömiä, mutta kun kirjassa on sivuja yli 400 ja paperi paksua, neljä peräkkäistä kuva-aukeamaa on ehkä liioittelua. Resepti- tai raaka-ainehakemistoa ei ole, ja ohjeita on hankala löytää runsaasti kuvitetun kirjan uumenista. Shakshoukan resepti on kirjassa peräti kolme kertaa, mutta kuten kirjoittaja kertoo, jokaisella kotikokilla on tähän lähi-idän aamiaisklassikkoon oma ohjeensa.

Kustannustoimittaja minussa harmittelee myös painovirhepaholaisia ja toistoa, joka olisi ollut helposti karsittavissa tarkan toimittajan käsissä. Reseptien soveltaminen Suomen oloihin on paikoin jäänyt puolitiehen, kun valmiiden annoksen kuvia katsoo. Esimerkiksi yksi israelilaiselta torilta ostettu tomaatti vastaa kooltaan helposti 3–4 suomalaista kasvihuonetomaattia, joten reseptissä mainittu yksinäinen punaposki ei riitä mitenkään. Pikkuinen miinus tulee myös kirjoitettua arabiaa mukailevasta otsikkofontista, jota on etenkin eksoottisempien ruokalajien yhteydessä vaikea lukea.

Kirjaa ei voi silti olla selaamatta ilman veden herahtamista kielelle. Värikkäät mausteet, lähi-idän lämpö, perinteiset astiat ja tuoreena torilta hankitut raaka-aineet hurmaavat paatuneimmankin kotikokin. Olen valmistanut yllä olevassa kuvassa näkyvää paistettua halloumia jo kolme kertaa. Kirjasin sen myös blogiini, joten jos suusi ehti jo vettyä, kurkkaa resepti ja ryhdy tositoimiin vaikka saman tien. Ainekset ovat yksinkertaiset, ja maku mahtava.

Parhaat kalareseptit – by Peggyn pieni punainen keittiö

Lihansyönti on vähentynyt taloudessamme minimiin. Lihaproteiini on korvattu mm. herneillä ja pavuilla, nyhtiksellä sekä uudella suosikillani Yosan kaurapaloilla. Sisäelimiä syömme edelleen, sillä ne syntyvät lihantuotannon sivutuotteena, ja kalaa ja äyriäisiä ostamme ja syömme viikoittain muodossa tai toisessa. Omat ideat kalankäsittelyyn ja valmistukseen on jo käytetty ja kierrätetty moneen kertaan, joten otin erityisellä ilolla vastaan tiedon Peggy Thomasin ensimmäisen, kalaan keskittyvän keittokirjan ilmestymisestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parhaat kalareseptit* on sekin varsin tuhti tapaus. Reseptejä on lähes 100 ja sivumäärä kolminkertainen. Jälleen kerran tunnelmalliset kuvat herättävät ruokahalun ja kuola alkaa valua suupielistä heti ensimmäisien reseptien kohdalla. Ohjeet on jaettu käyttötarkoituksensa mukaan: on suupaloja, arkireseptejä, juhlavampia aterioita sekä sooseja ja lisukkeita. Hakemistokin on kunnossa.

Totuuden nimissä kerrottakoon, etten ole ehtinyt vielä kokeilemaan yhtäkään Peggyn reseptiä, mutta hiirenkorville olen kääntänyt silti tämäkin kirjan sivut. Olen säästänyt kirjaa mökkimaisemiin veden äärelle ja nyt kun täällä ollaan, aion testata ainakin ahvenella ryyditettyä aasialaista nuudelisalaattia, särkipyöryköitä ja pinaatti-perunapyreetä sekä paholaisen dippimuikkuja. Enää tarvitsisi etsiä eväkkäät käsiinsä. Pitäisköhän laskea katiska vesille vielä tänään?

*Kirjat on saatu kustantajilta pressikappaleina

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

kirjat

Unelmista totta – kustannussopimus allekirjoitettu!

Joulun kovimmat kirjapaketit tulevat tässä!