Juhannus tulee, oletko valmis?

Viime vuonna juhannuksen aikaan vatsa oli sekaisin ja pää pyörällä. Olin luvannut viettää keskikesän juhlaa viikkoa aiemmin tapaamani miehen kanssa, koska kummallakaan ei ollut juhannussuunnitelmia. Mielummin kaksin kuin yksin. Takana oli kolmet treffit ja olo oli luottavainen. Silti jännitti.

Kaikki sujui omalla painollaan. Paistoimme ahvenia ja maistelimme viiniä. Uskaltauduimme juhannussaunaan ja sen jälkeen Kivinokalle tansseihin. Ihmisiä oli paljon, muttei liikaa. Törmäsimme tuttuihin ja esittelimme toisemme ensi kertaa. Kuplaviini oli kylmää ja seuralaisen kainalo lämmin. Kokko roihusi ja laskeva aurinko värjäsi vanhankaupunginlahden vaaleanpunaiseksi. Soutuvene lipui hiljalleen ohi ja minun Helsinkini näytti parastaan.

WP_20150619_22_51_52_Pro

Tänä vuonna kainalossa on sama mies ja edessä mitä todennäköisimmin kaupunkijuhannus. Ehkä menemme heti aamusta torille. Lusikoimme aamupuuron, ostamme kesäkukat parvekkeelle, mansikoita ja saunavihdan. Palaamme kotiin kalatiskin kautta. Syömme, juomme ja saatamme hieman humaltua. Pyöräilemme kokkorantaan, repussa eväät ja untuvatakki. Aurinko laskee, elävä tuli räiskyy ja rätisee ja kaupunki on meidän.

auringonlasku

Missä tahansa sinä mittumaariasi vietät, syödä pitää. Laita huvipuistopaprikat marinoitumaan jo tänään. Sekoita tsatsiki muhimaan huomenna aamulla.

Jos olet mökillä ja raparperipuskat rehottavat valtoimenaan, grillaa raparperisiikaa. Sen valmistaminen onnistuu vaikka nuotiolla, kun kääräiset kalan folion lisäksi riittävän moneen kasteltuun sanomalehtikerrokseen. Kaupunkioloissa osta lihatiskistä kunnon entrecoteet.

pavlovat

Pyöräytä jälkiruuaksi mutakakku tai oikaise ja hanki kaupasta valmiita minimarenkipohjia ja koristele ne mascarponevaniljavaahdolla ja kesän ensimmäisillä mansikoilla.

Kokko kipinöi

Kaada sen jälkeen lasiin lempijuomaasi ja nosta malja keskikesälle yksin, kaksin tai porukalla. Toivon, että juhannuksesi on hyvä ja mielesi aurinkoinen. Ihanaa mittumaaria!

Sosiaalinen introvertti

Hengästyttää. Takana on supersosiaalinen viikko ja edessä toinen samanlainen. Viime viikolla ehdin Suomenlinnan kesäteatteriin, visiteeraamaan ystäviä Helsingissä ja Sipoossa, maistelemaan Taste of Helsingin taivaallisia annoksia, kokkaamaan pikkusyötäviä 30 hengen piknikille sekä juhlimaan omaa ja ystävämummoni vanhenemista ison vierasjoukon keskellä.

pavlovat

Persoonallisuustyyppiä määritellessä sijoitan itseni jonnekin ekstrovertin ja introvertin välimaastoon. Tykkään mennä, tulla ja tavata ihmisiä. Olen optimistinen ja verbaalinen, työskentelen tehokkaimmin stressin ja paineen alla. Olen toimija ja seikkailija ja nopea reagoimaan. Kaikki nämä ominaisuudet pätevät ekstroverttiin.

skoolaus

Tällaisen viikon jälkeen extrovertti olisi energiaa ja intoa täynnä. Introvertti taas on väsynyt, sillä kaikki paukut on käytetty intensiiviseen seurusteluun ihmisten kanssa. Akut kaipaavat lataamista ja mieli hiljaisuutta ja rauhaa. Yksin, ilman sovittuja menoja ja ylimääräisiä ärsykkeitä.

nikkilässä

Tehokkaimmin omat akkuni latautuvat nukkumalla, mutta myös kirjoittamalla, lukemalla tai kokkaamalla. Kun kädet tekevät, mieli lepää.

takkatuli

Ruuan laittaminen voi joskus olla erittäin meditatiivista. Sipulien pilkkominen, risoton tauoton sekoittaminen, leipätaikinan vaivaaminen, karjalanpiirakkapohjien pulikoiminen, suklaan sulamisen seuraaminen ja mutakakun kypsymisen tarkkaileminen uunin luukulla. Keitto porisee, tuoksu leviää uunista kodin joka nurkkaan, silmätkin syövät ja suu maistaa. Kaikki aistit aktivoituvat. Kannustan kokeilemaan.

Vaikka tiedostan tämän kaiken, en silti opi. Olen buukannut tälle päivälle talkoot Porvoossa, sopinut yökyläilyn ystävän luona Nikkilässä huomiselle, kutsunut kavereita piknikille keskiviikkona, ostanut lipun Anna Puun keikalle torstaina ja suunnitellut loppuviikolle juhannuskemmakoita. Sunnuntaina on ohjelmassa vielä siskontytön viisivuotissynttärit. Blogiakin pitäisi ehtiä päivittää. Menojen väliin koetan kuitenkin mahduttaa edes jotain edellä mainittua. Tekemistä ja kokemista, sellaista missä mieli lepää.

meri

Mittumaarin jälkeen karkaamme hetkeksi sinne, missä tuuli ujeltaa ja aallot lyövät kohisten rantakallioon. Pyöreät kivet rasahtavat jokaisen askeleen alla, lokit kirkuvat, meri tuoksuu ja tähdet loistavat tuikkivat valosaasteen ulottumattomissa. Seuranani vain toinen introvertti.

Mökkiruokaa kesäkeittiössä eli nokkosletut savulohitäytteellä

Kun kaksi ruokaihmistä lähtee mökille, tärkeintä on saada mahtumaan mukaan tarpeeksi ruokaa. Kaikesta muusta karsitaan, ruuasta ei koskaan. Mökkireissun suunnittelu alkaa reseptien selailusta ja ostoslistan laadinnasta. Kuinka paljon perunoita tarvitaan? Montako pulloa viiniä? Millainen keittiö meitä odottaa ja mikä on sen varustus? Toimiiko grilli? Onko paistinpannua, entä raastinrautaa? Löytyykö kaapeista suodatinpusseja tai perusmausteita?

ulkoruokinnassa

Matkustusväline toi omat rajoitteensa, sillä moottoripyörän laukkuihin ja selässä oleviin reppuihin ei suurta omaisuutta mahdu. Kotoa pakkasimme mukaan perusmausteet ja muutaman bonuspurkin, kuten kardemummaa, sumakkia ja chilisuolaa. Sivutaskuihin sulloimme vaaleaa balsamicoa, sitruunoita, tuoretta inkivääriä ja valkosipulia. Minigrip-pusseihin sujautettiin risottoriisiannos, avattu kuskuspaketti, sopiva määrä sokeria, pähkinöitä ja manteleita sekä valmis jauhosekoitus ohrarieskaa varten. Jääkaapista mukaan lähti 10 luomumunaa ja hedelmäkulhosta tummuneet banaanit. Viljelysäkeiltä poimittiin reppuun nippu raparperia. Note to self: ota kuva mukaan pakattavista aineksista, saat muistilistan seuraavalle kerralle!

Alkosta etsittiin muovipulloviinejä. Mitä vähemmän painoa pyörän päällä, sen parempi. Vaihtoehtoja olikin yllätten useampi ja koriin valikoitui kolme litran pulloa, yksi kutakin lajia, valkoista, punaista ja roseeta. Ja tietenkin skumppaa, lasipullossa.

skumppaa kiitos!

Ensimmäinen kauppastoppi tehtiin Porvoossa. Meillä oli kaksi ostoslistaa, toinen isompaa kauppaa varten ja toinen kyläkauppaan, josta oli kävelymatka lähtösatamaan. Kaikki ostokset eivät olisi millään mahtuneet pyörän kyytiin, siksi monimutkainen logistiikka. Harmitti hiukkasen, että oli sunnuntai, emmekä päässeet hyödyntämään Porvoon lihakauppojen tiskejä. Possu, naudan luomujauheliha, kanafileet, lohi, makkarat, leivät, leikkeleet ja juustot oli siis ostettava markettitavarana. Myös mansikat ja nektariinit mahdutettiin mukaan. Apteekista haettiin punkkipihdit ja kyypakkaus, ihan vaan varmuuden vuoksi.

kyläkauppa

Emme tienneet millainen valikoima kyläkaupalla oli, mutta päätimme silti ostaa sieltä tilaa vievimmät raaka-aineet, kuten maitotuotteet, säilykkeet, kasvikset ja hedelmät. Sillä mennään, mitä saatavilla on. Kyläkauppias yllätti positiivisesti, sillä vihannestiskillä oli jopa parsaa. Sen lisäksi koriin kerättiin tomaattia, kurkkua, parsakaalia, retiisejä, salaattia, perunaa, sipulia, voita, jugurttia, maitoa, kermaa, tomaattimurskaa, pastaa, oliiviöljyä, kahvia, teetä ja suodatinpusseja, jotka olivat unohtuneet kotiin.

kyläkaupan hevitiski

Matka kaupalta satamaan ajettiin kauppakasseja käsissä roikottaen. Olimme henkisesti varautuneet useamman kilometrin täydennyskauppareissuun soutaen, mutta vuokraisäntä kertoi, että myös lähimmästä poukamasta (800 metrin päässä saaresta) pääsee kävellen kauppaan. Jos jotain unohtui, apu olikin lähellä.

rantaheinikkoa

Mökkikeittiön varustelu oli odotettua parempi. Iso jääkaappipakastin, kahvinkeitin, tuplaleveä leivänpaahdin, maustekaapissa suola- ja pippurimyllyt. Suodatinpussejakin oli, tottakai. Viinilasit, vino pino posliinilautasia ja riittävästi aterimia. Peräti kaksi paistinpannua ja se raastinrauta. Grilli toimi kaasulla. Juomavesi kannettiin sisään ovenpielessä olevalta vesipisteeltä. Ehkä me pärjätään.

aamiaisjogurtti

Aamuisin keitettiin kahvia, teetä ja kananmunia. Pöytään katettiin kurkku-juustovoileipiä ja luonnonjugurttia hedelmien, marjojen ja pähkinöiden kera. Puettiin päälle sen verran, että tarkeni syödä ulkona. Vaikka manteretta hellisi helle, merellä ja saaressa on vilpoisempaa. Aamiaispöytään paistoi silti aurinko, joka ikinen aamu. Kun vatsa oli täynnä alkoi seuraavan aterian suunnittelu.

tiskipaljut

Miksiköhän se muuten on niin, että kotona tiskaaminen on maailman puuduttavinta hommaa, mutta mökillä tuosta askareesta nauttii? Jokseenkin epäloogista, sillä mökkioloissa se on paljon vaivalloisempaa. Pitää lämmittää vesi, sohlata vatien kanssa, kantaa astioita ulos ja sisään, keittää lisää vettä, kuivata käsin ja siltikin astioihin jää hienonhieno rasvapinta. Kaiken tämän keskellä kuitenkin laulattaa.

possu ja parsa

Mökillä olisi aikaa hifistellä, mutta mieli hakeutuu perusasioiden äärelle. Grilli, liha ja salaatti. Kylkeen lasi viiniä. Yksinkertainen ja aina toimiva resepti. Possua ja parsaa. Kanaa ja parsakaalikuskusia. Lohta ja tomaattisalaattia. Jauhelihapihvejä ja appelsiini-sipulisalaattia. Grillimakkaraa ja sinappia. Sateisena päivänä perinteistä bolognesea.

sumakkilohi
bolognese
Illallinen auringon laskuun

Muutamaa reseptiä oli kuitenkin pakko kokeilla, nimittäin Haarukkavatkaimen raparperi-lohileipiä ja savulohitäytteisiä nokkoslettuja.

Flatbread-taikinaan meillä ei ollut aineksia, sillä jauhot ja hiiva odottivat vielä täydennyskäyntiä kyläkaupalla, mutta vaalea, grillissä käytetty leipä, oli korvikkeena mitä mainioin. Raparperin suikaloiminen juustohöylällä meinasi viedä tämän kokin hermot, kuorimaveistä kun keittiöstä ei löytynyt. Etikan tilalle holautettiin balsamico-kastiketta, samalla vähennettiin sokerin määrää. Pikkelöintiin tuo kastike ei tietenkään ole paras mahdollinen, mutta lopputulos oli kuitenkin mukavan maukas.

lohileivät

Mökin ympäristössä oli nokkospuska jos toinenkin, niinpä nokkoslettuneitsyys oli pian mennyttä. Taikinan perusreseptin googletin Hesarin ruokasivuilta, mutta olosuhteet pakottivat soveltamaan sitäkin jonkin verran. Kahdelle alla oleva puolen litran taikina on liikaa, joten puolet siitä säästettiin myöhemmin paistettaviin makeisiin lettuihin.

nokkosia

Nokkosletut savulohitäytteellä (4 nälkäiselle)

5 dl nestettä, meillä oli 2 dl hyla-maitoa ja loput vettä
3 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
(2 rkl voisulaa)
1-2 l tuoreita nuoria nokkosia
Täyte: vuohenjuustotuorejuustoa, ruohosipulia ja savulohta

Kerää ja ryöppää eli kiehauta nokkoset runsaassa vedessä. Jäähtymistä voi nopeuttaa jäävedellä. Puristele kuiviksi ja pilko silpuksi. Sitten vaan kaikki lettutaikinan ainekset (paitsi ne nokkoset) sekaisin ja taikina turpoamaan puoleksi tunniksi. En jaksanut sotkea sulatetun voin kanssa, joten jätin sen pois, eikä haitannut ollenkaan.

nokkoslettu pannulla

Nokkoset voi lisätä taikinaan tai heittää suoraan pannulle ja kaataa taikinan päälle. Minä heitin neljäsosan niistä pannulle voin kanssa ja valuttelin taikinan hissuksiin nokkosten lomaan. Puolikkaasta taikinasta tuli tällä tekniikalla neljä isoa lettua. Sivele tuorejuustoa letulle, lisää sopivasti savulohta ja silppua päälle ruohosipulia.

nokkoslettu lautasella

Makeisiin lettuihin voit keitellä täytteeksi raparperi-inkiväärihillon. Pilko pari vartta ja heitä ne kattilaan. Raasta joukkoon pieni pala inkivääriä. Lisää pari lusikallista sokeria ja puoli desiä vettä ja keitä, kunnes raparperi hajoaa. Vatkaa kaveriksi sokerilla ja kardemummalla maustettua kermavaahtoa.

illallinen laiturilla

Mökkilomalla illallisravintolan pöytä on juuri siinä, mihin satut takapuolesi laskemaan – laiturilla, rantakalliolla tai sammalmättäällä. Jokaisessa kattauksessa pääset ikkunapöytään ja maisema salpaa hengen. Seura on parasta mahdollista, tunnelma intiimi, eikä muita asiakkaita ole. Kattona on taivas, valaistuksena laskeva aurinko, taustamusiikkina tiiran huuto ja veden liplatus laiturin alla. Kielen päällä loppuelämän säilyvä makumuisto.

heijastus