Nukuin viime yönä melkein 13 tuntia, melkein tuplasti pidempään kuin tavallisesti. Kurkkukin tuntui karhealta, pää raskaalta ja ääni oli maassa. Viiden päivän festariputki otti nähtävästi koville.

Flow Festival järjestettiin Helsingin Suvilahdessa jo kymmenettä kertaa. Neljä viimeistä vuotta olen asunut festareiden läheisyydessä ja lipun ostaminen kolmen päivän hipsterihäppeninkiin on tuntunut lähes velvollisuudelta, naapureita kun ollaan.

Sapattivapaa kuitenkin pisti miettimään, haluanko sijoittaa 182 euroa musiikkiin, jota en tunne, ja artisteihin, joista en ole koskaan kuullutkaan. Ohjelmassa ei ollut yhtään pakko nähdä -bändiä tai laulajaa, toisaalta taas uudet tuttavuudet ja erilaiset musiikkigenret ovat koko festarin suola. Lihavaa lompakkoa minulla ei ollut, mutta ylimääräistä aikaa sitäkin enemmän. Niinpä hain vapaaehtoiseksi festaritalkoolaiseksi ensimmäistä kertaa elämässäni.

Ennen juhannusta sain sähköpostin, jossa minulle tarjottiin paikkaa aluerakennustiimissä kahtena päivänä ennen festivaalia ja yhtenä sen jälkeen. Palkkiona kolmen päivän ranneke, muonitus duunipäivinä ja talkoopaita. Riittävän reilu diili, totesin, ja otin paikan vastaan.

Rakennuspäivinä teippasin värikalvoja ledilistoihin, maalasin mustaksi alumiinipalkkeja, naulasin tekonurmea asfalttiin, pystytin aitoja ja kuusi metriä korkeita verhottuja seiniä, kiinnitin pressuja nippusiteillä, kannoin betonisia aitakiviä ja päällystin kankaalla mellakka-aitoja. Festarien jälkeen viikkasin pressuja, irrotin kierrätyskylttejä, kannoin ja niputin satoja aitoja ja kokosin pantinpalautustelttoja.

Sormet olivat välillä verillä, kämmen kramppasi, jalkapohjat olivat tulessa ja selkä otti itseensä kantohommista. Kova tuuli teki pressuttamisen hankalaksi. Illat olivat kylmiä ja päivisin porotti aurinko. Aurinkorasvaa sentään ymmärsin levittää kasvoille jo kotona.

Sääolosuhteille ei voinut mitään, mutta muuten meistä talkoolaisista pidettiin hyvää huolta. Tauolle pääsi tarvittaessa, vettä, kahvia, teetä, mehua ja energiajuomaa oli jatkuvasti saatavilla, välipalapöytään katettiin päivittäin hedelmiä, pähkinöitä ja voileipiä, eikä lämmin ruoka loppunut yhtenäkään päivänä kesken. Yövuorolaisille jemmattiin omat annokset jääkaappiin.

Suurimmalla osalla työnjohtajista oli takana jo pari kuukautta festarihommia ja lyhyitä yöunia. Siitä huolimatta he jaksoivat kärsivällisesti neuvoa meitä ensikertalaisia. Moni heistä antoi sopivasti vastuuta ja luotti siihen, että duunit hoituvat ilman jatkuvaa valvontaa.

Kolmipäiväisen festarin rakentaminen on käsittämättömän monimutkainen koordinointiprosessi. Yli kymmenen vuoden kokemuksella käyvä koneisto, joka muokkautuu matkan varrella, muovautuu uudelleen jokaisen vastoinkäymisen ja yllättävän ongelman hetkellä, joustaa, kun on pakko, mutta pysyy silti kuin ihmeen kaupalla kasassa.

Kaikki 75 000 festarivierasta tuskin käsittivät, kuinka monta tuhatta henkilötyötuntia ja hikilitraa onnistuneen elämyksen eteen oli pakerrettu. Vielä puoli tuntia ennen h-hetkeä näytti siltä, että viime hetken paniikki on väistämätön. Väänsin rautalankaa niin nopeasti kuin pystyin, samaan aikaan rullakkoja rullailtiin puolijuoksua varastoon, radiopuhelimet lauloivat kiihtyvällä tempolla ja ympärillä jaettiin käskyjä korotetulla äänellä. Autoja oli parkkeerattu pitkin poikin yleisön kulkuväyliä. Kuitenkin, kun portit aukesivat, kaikki oli valmista.

Oli etuoikeus juhlia pitkän viikonlopun ajan tapahtumassa, jonka eteen on itse tehnyt kymmeniä tunteja töitä. Katselin porteista valuvaa jengiä ja ihastelin tarkkaan harkittuja yksityiskohtia ympärilläni. Teki mieli tarttua jokaista festarivieraista hihasta ja näyttää, että tämän tein ja tämän. Kertoa, kuinka monta tuntia työtä tekonurmen asennus vaatii ja kuinka jokaikinen järjestysmies tekee parhaansa, vaikka ruuhka välillä kasvoi sietämättömäksi. Kuuluttaa, kuinka ylpeä olin meistä kaikista koneiston pienistä osasista. Niin ylpeä, että tekisin kaiken saman tien uudestaan – ja teenkin, ensi vuonna. Kiitos Flow Festival 2016, nähdään taas elokuussa 2017!