Joulukalenteri – luukku 15: Oi kuusipuu!

Olen ollut aina sitä mieltä, että kuusi tuodaan sisään vasta aattona ja koristellaan joulurauhan julistuksen aikaan. Minun vastuullani ovat hopeanauhat, sisko asettelee kynttilät. Pienimmät ripustavat alimpien oksien pallot ja sydämet, pisin lankomies latvatähden. Sen jälkeen syödään riisipuuroa.

luukku123

Omassa kodissani kuusen paikka on ollut viimeiset kolme vuotta parvekkeella. Kaksiossa neliöt ovat tiukassa, viileässä neulaset eivät karise ja kynttilät ilahduttavat myös naapureita. Parvekkeella kuusi viihtyy useamman kuukauden, joskus jopa huhtikuuhun asti.

kuusi ilman koristeita

Tähän asti kuusi on katkottu vanhempien tontilta Urjalan ja Forssan rajamailta. Se on etsitty joka vuosi etukäteen, katsottu ja merkitty joulukuuta varten. Pakattu jätesäkkiin ja kuskattu auton perässä Kalasatamaan. Samassa jätesäkissä ovat saapuneet joulukranssitarpeet, havut ja puolukanvarvut.

tähti ja sydän

Tänä vuonna tehdään monella tavalla historiaa, sillä kuusi saapui taloon jo viime viikonloppuna. Yökyläily ystävän luona päättyi yllättäen kuusenhakureissuun. Hong Kongin kassalla taistelin omatuntoni kanssa – ostanko halvan tanskassa viljellyn kuusen vai odotanko seuraavaan viikonloppuun, jolloin isäni tuo tullessaan aidon metsäkuusen?

Kaikkien periaatteitteni vastaisesti päädyin tanskalaiseen kuuseen. Se tuoksui hyvältä ja sen muoto oli kaunis. Samalla päätin, että tänä jouluna kuusen paikka on parvekkeen sijaan olohuoneessa. Tuoksuvana ja täydellisenä, kynttilöiden valaisemana.

koristeltu kuusi

Joskus opiskeluaikoina, kun ensimmäistä kertaa järjestin pikkujoulut, pyysin vieraita tuomaan tullessaan koristeita kuuseen. Samaa strategiaa olen noudattanut myöhemminkin. Kuusi on täynnä muistoja, itse tehtyjä ja ajatuksella väkerrettyjä.

Kaikkiin palloihin, tähtiin ja sydämiin liittyy tarina. Edesmenneiden ystävien taituroimat lankatontut ja punaiset vanerisydämet roikkuvat oksilla rinta rinnan virkattujen lumihiutaleiden ja olkikoristeiden kanssa. Joulupuu on rakennettu ja sen perustukset ovat unohtumattomat.

helmiköynnös

Siinä se nyt seisoo. Valaisee pimeitä päiviä ja tuoksuu havumetsältä. Jo pari päivää sitten päätin, että tästä tulee perinne. Mitä aikaisemmin kuusi saapuu, sitä pitempään siitä ja sen tuoksusta saa nauttia. Oi kuusipuu ja oksas uskolliset!

Joulukalenteri – luukku 14: Lanttulaatikkokisan voittaja on…

Jos unohdetaan kalapöytä ja poronkäristys, ehdoton lempiruokani joulupöydässä on lanttulaatikko. Makeaksi hautunut, kullankeltainan lanttuloora on klassikkoasemastaan huolimatta jokseenkin aliarvostettu. Se on kuulemma vetelää mössöä, joka haisee pahalle, eikä maistu muiden jouluruokien rinnalla oikein miltään.

Pöh, sanon minä ja nakkelen niskojani. Nyt on kuulkaa käynyt niin, ettette ole koskaan päässeet maistamaan pitkään keitetyistä lantuista huolella haudutettua lanttulaatikkoa. Maussa on potkua, sillä suussa kisailevat muskottipähkinä, valkopippuri ja inkivääri. Rakenne on kiinteähkö ja suutuntuma silkkisen sileä.

luukku122

Syön lanttua ympäri vuoden. Raasteena, uunissa tai pannulla paahdettuna ja keittoon soseutettuna. Saatan rouskuttaa puolikkaan välipalaksi tai napsia öljyssä ja etikassa uinutta kuutioitua juurikasta epäterveellisten naksujen sijaan. Juuressipsejäkin tuosta keltaisesta kaunottaresta voi valmistaa.

Joka joulu yritän päihittää äitini lanttulaatikon maussa. Kertaakaan en ole vielä onnistunut. En tiedä mikä on hänen salaisuutensa, sillä ainekset ovat molemmilla samat, tai niin hän ainakin väittää. Äidin laatikko on sileää ja syvän oranssin keltaista. Minulla saattaa olla sattumia ja väri jää aina vaaleammaksi, vaikka kuinka temppuilisin.

2015-12-23_01-02-15

Tänä vuonna yritän taas kerran. Jos totta puhutaan, en minä edes halua voittaa, mutta on hauska kattaa laatikot rinnakkain ja vertailla makua ja koostumusta koko perheen voimin. Jonain jouluna minun lanttuloorani on saattanut nousta enemmistön suosikiksi, mutta henkinen voittaja on aina ollut äiti. Ja on sitä vastakin.

Mielelläni julkaisisin äidin lanttulaatikkoreseptin, mutta sellaista ei ole olemassa. On vain raaka-aineita, joita käytetään sen verran kuin miltä kunakin jouluna tuntuu oikealta. Paloiteltuja lanttuja keitetään, kunnes ne ovat tarpeeksi kypsiä. Mausteita ja siirappia lisätään, kunnes maku on oikea. Uunissa paistetaan niin kauan, että laatikot näyttävät siltä miltä pitää. Koeta siinä sitten kokata toisintoa. Jos haluatte kokeilla, lista aineksista tulee tässä:

Äidin paras lanttulaatikko

lanttua
keitinlientä
kananmunaa
siirappia
kermaa
korppujauhoja
muskottipähkinää
inkivääriä
valkopippuria
suolaa
voita

ainekset

Onnea matkaan!

Joulukalenteri – luukku 12: joulun parhaat kirjalahjat

Kirjahyllyni pullistelee ja joka vuosi kiertoon lähtee kymmeniä kirjoja, jotta tilalle saadaan uusia. En ainakaan vielä osaa tarttua sähkökirjaan. Muutaman kerran olen yrittänyt, mutta aina on opus jäänyt kesken. Tässä asiassa olen varsin vanhanaikainen. Perinteinen kirja, kovakantinen tai pokkari, sitä minä suosin.

12. luukku

Painetun paperin tuoksu ja sen karheus sormien alla, suojapaperin alta paljastuva kluuttikangas ja selkään painetut kultaukset – kirja esineenä on kaunis ja käteen sopiva. Kahdeksansataasivuinen taivas, jonka kirjaimet tanssivat kellastuvalla paperilla, ottavat kädestä kiinni ja johdattavat maailmaan, jota eivät realismin rajoitukset määrittele.

Kirjan käyttöliittymä on täydellinen. Se ohjaa käyttäjäänsä alusta loppuun ilman hämmentäviä nuolia tai nappuloita. Sivu toisensa jälkeen kääntyy kuin itsestään, sivunumerot jatkavat juoksuaan ja kädet tuntevat koko ajan kuinka paksulti tarinaa on vielä jäljellä.

Kokoelma karttuu syksyn kirjamessuilla, mutta joululahjakirjojen hankinnan jätän aina marras-joulukuulle. Siihen on syynsä, sillä lähes kaikki kustantajat järjestävät joulun alla ystävämyynnin, jossa laatukirjallisuutta on kaupan polkuhintaan.

Alma ja Kristallipalatsi

Vuosi 2016 on ollut hieno kirjavuosi. Olen onnistunut saamaan käsiini useampia kerralla ahmittavia tiiliskiviä, upeita esikoiskirjailijoita ja täysin uusia tuttavuuksia. Viimeisimpinä mieleeni ovat jääneet Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta, Hanna Weseliuksen Alma! ja Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi.

Dicker on pakkohankinta murhamysteerien ja erinomaisten tarinoiden ystävälle. Kirja on todella paksu, mutta sitä ei kannata pelästyä, juoni ja kirjaimet kantavat kyllä loppuun saakka, joka nitkauttaa lukijan äkkiarvaamatta sijoiltaan. Weseliuksen Alma! voitti ansaitusti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Siinä on kirja, jonka jokainen kappale panee ihmettelemään, miten rikasta on suomen kieli ja miten taitavasti sitä voikaan käyttää. Hakkaraisen Kristallipalatsi on ehdoton ostos bloggaajalle. Kertomusta kuljetetaan eteenpäin useista näkökulmista, joista yksi on lifestyle-blogia kirjoittavan Doran.

kirjapino

Ja nyt seuraa pro-vinkki: tänään ja huomenna 12.–13.12. klo 10–19 Otavan kivilinnan kirjakaupassa Uudenmaankadulla kaikki kirjat (siis kaikki!) myydään puoleen hintaan. Ystävämyynnissä kaupataan paitsi Otavan myös Liken, Atenan, F-Kustannuksen, Moreenin, Nemon, Poesian, Siltalan ja Teoksen kirjoja.

Omaan koriini haalin huomenna ainakin Juha Itkosen Palatkaa perhoset, Miika Nousiaisen Juurihoidon ja Johannes Ekholmin Rakkaus niinkun. Myös Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan uusin osa on pakko saada, samoin Riikka Pulkkisen viimeisin luomus. Leena Parkkista en ole vielä lukenut, on siis ehkä tutustuttava Säädylliseen ainesosaan, jossa ruoka on isossa roolissa. Isälle pakettiin kääritään perinteinen Sääpäiväkirja ja siskolle Solidaarisuuskalenteri.

joel dicker

Pyhinä kääriydyn vilttiin, sytytän kynttilät, kaadan itselleni pienen lasin portviiniä, käärin hopeaisesta paperista esiin levyn tummaa suklaata ja avaan lahjapinon ensimmäisen kirjan. Joulu, mikä ihana tekosyy!