Joulukalenteri – luukku 18: paahdetut kastanjat

Söimme pari päivää sitten puoli kiloa paahdettuja kastanjoita. Ajattelin heti, että haluan kirjoittaa niistä blogiin, olivat nimittäin hurjan herkullisia eritoten sitruunavoihin kastettuina. Sitten mietin, voinko julkaista reseptin joulukalenterissa, jos se ei liity mitenkään jouluun? Vai liittyykö sittenkin?

luukku124

Rattaat raksuttivat harvinaisen hitaasti. En ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että näitä samoja kastanjoita paahdetaan amerikkalaisissa joululauluissa ja myydään kaikilla keski-Euroopan joulutoreilla. Chestnuts roasting on an open fire, Jack Frost nipping at your nose ja niin eespäin. Kastanjat ovat siis mitä ilmeisimmin jouluruokaa parhaimmillaan, vaikka ne eivät suomalaisiin jouluperinteisiin (vielä) kuulukaan.

tuoreet kastanjat

Naapurikortteliin avatun Alepan valikoima on yllättävän runsas – hedelmähyllyjen keskeltä löytyy myös tuoreita kastanjoita. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin maistanut saati valmistanut niitä, mutta onneksi blogosfääri on täynnä kokeneita kokkeja, joiden ohjeita seuraamalla tämmöiset tumpelotkin uskalsivat ryhtyä toimeen.

Paahdetut kastanjat ja sitruunavoi

Sopiva määrä tuoreita kastanjoita
50-100 g voita
1 valkosipulinkynsi
1 sitruunan kuori raastettuna
suolaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Viillä terävällä veitsellä kastanjoiden suippoon päähän risti. Näin kastanjan sisältä haihtuva vesi ei paukauta kastanjaa rikki ja kuoriminen on kypsänä helpompaa. Rutista vuoan, pellin tai ritilän päälle foliota ja asettele kastanjat sen päälle suippo puoli ylöspäin. Paahda n. 20 minuuttia ja tee sillä aikaa sitruunavoi.

paahdetut kastanjat

Silppua valkosipuli ja raasta sitruunan kuori. Sulata voi ja sekoita siihen silputut ainekset. Lisää suolaa maun mukaan. Ota kastanjat pois uunista ja rutistele niitä patahanskoilla, jotta kuori irtoaa paremmin. Asetu mukavasti pöydän tai vaikka television ääreen ja raksauttele kuorin sormin auki. Kasta kuorittu kastanja voisulaan ja nauti! Palan painikkeeksi sopii glögi tai vaikka kuohuviini.

Joulukalenteri – luukku 17: joulun tuoksuja

Hyasintti. Voisi kuvitella, että hajuherkkänä hyasintin tuoksu olisi minulle liian voimakas, mutta ei sinne päinkään. Olen jopa ostanut joskus tuoksuöljyä, joka levitti hyasintin tuoksua alusvaatelaatikkoon. Hyasintti on ainoa kukka, joka on välttämättömien jouluhankintojen listalla. Kotikotona, jossa joulunpyhät vietämme, hyasintteja ei siskon allergian takia näy ja siksi ostankin omaan kotiini useamman kukkasen hyvissä ajoin, jotta ehdin nauttia niistä pitkään ja hartaasti.

luukku12-3

Joulukuusi. Kun olin pieni, joulukuusessa paloivat oikeat kynttilät. Se oli haettu metsästä aatonaattona ja sulaessaan se levitti metsäisen havupuun tuoksua kodin joka kolkkaan. Saatan vieläkin seisahtua kuusen luo vain nuuhkiakseni sen taivaallista tuoksua. Kuusi ei välttämättä kaipaa kynttilöitä kummempia koristeita, se tuo iloa ja valoa ihan sellaisenaan. Näistä syistä en ymmärrä muovikuusen ideaa lainkaan.

hyasintit

Piparitaikina. Piparkakut kuuluu leipoa itse tehdystä taikinasta. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan se huumaava tuoksu, joka kattilassa keitettävistä siirapista, voista, sokerista, kanelista, inkivääristä, neilikasta ja pomeranssinkuoresta lähtee. Kaupasta piparitaikinaa olen ostanut ehkä kaksi kertaa elämäni aikana ja silloinkin vain syödäkseni sen raakana.

kuusi

Lanttulaatikko. Tästä jo kirjoitinkin. Pitkään kattilassa kiehuvat lantunpalat ja uunissa hautuvat syvän oranssit laatikot saattavat jonkun nenään tuntua epämiellyttäviltä, minä kuitenkin rakastan niiden ominaistuoksua. Tottumiskysymys varmasti tämäkin – kun on 40 vuoden ajan liittänyt jouluun kypsyvien lanttujen tuoksun, ei joulu tunnu joululta ilman.

Kynttilät. Palaessaan kynttilät eivät tuoksu juuri miltään (jolleivät ole tuoksukynttilöitä, mutta niitä tässä taloudessa ei harrasteta), mutta se sammuttamisen jälkeinen haju, se on ihana! Kun vetäydytään aattoiltana yöpuulle ja puhalletaan kynttilät, sammuneiden kynttilänsydänten tuoksu valtaa hetkeksi koko kodin. Saisipa tuon tuoksun purkkiin!

kynttilät

Kinkku. Joulumuistoista vahvin liittyy aattoaamuihin. Vastapaistetun kinkun tuoksuun ja enkelikellon kilinään. Aamupalapöytään, jossa leivän päälle leikataan kunnon siivu vielä lämmintä ja joskus ylikypsäksi murentunutta possua. Kotona kinkku siis paistettiin vasta aattoyönä ja paistetaan vieläkin. Se laitetaan uuniin myöhään illalla ja otetaan sieltä aikaisin aamulla. Edelleen sen tuoksu leijailee uniin niin voimakkaana, että siihen herää ja tassuttelee hiljaa alakertaan kurkkimaan onko uunissa kaikki hyvin.

joulutähti ikkunassa

Enää viikko jouluun. Kuusi päivää aikaa paistaa lanttulaatikot, tehdä piparitaikina, polttaa paljon kynttilöitä ja nauttia hyasinttien tuoksusta. Kotikotona odottaa kinkku ja omasta metsästä haettu kuusi.

Joulukalenteri – luukku 16: lakritsitoffee

Uh, oh. Muutamana vuonna olen yrittänyt väsätä pukinkonttiin jouluisia karkkeja. Tiedättehän, tryffelipalloja, vaahtokarkkeja, puolukkamarmeladia ja suklaafudgea. Paperilla ja kuvissa niin herkullisia ja helppoja valmistaa. Voin kertoa, että oikeassa elämässä joulumakeisten kokkaaminen on ihan jotain muuta. Hermoja raastavaa ja pirullisen vaikeaa.

luukku 16

Valkoisista tiiviistä kökkäreistä ei saanut ilmavia vaahtokarkkeja kirveelläkään. Tryffelipallot sulivat ensin pieneen sievään rasiaansa ja lopulta sormien lämpöön. Suklaafudgesta tuli jostain syystä niin kovaa, että pelkäsin hampaitteni puolesta ja puolukkamarmeladi – se päätti olla hyytymättä lainkaan.

Kaikkia nameja keitellessä seurasin reseptiä pilkuntarkasti ja silti meni vikaan. Lehtien ja (oikeiden) ruokablogien kuvissa karkit näyttivät onnistuneen täydellisesti. Ei vellinä notkuvaa marmeladivuokaa, ei suklaasta tahmaisia sormia ja kaapinovia eikä pöllähteleviä tomusokeripilviä. Vain joulunpunaisia nauhoja ja ihania lasipurkkeja, jotka kätkevät sisäänsä suussasulavia aarteita.

lakritsitoffee

Viimejouluisen puolukkamarmeladikatastrofin jälkeen päätin etten koskaan enää edes yritä. Never say never, sillä viime viikolla bongasin Hesarin Kielenvievää -blogista lakritsitoffeen reseptin. Kaikki ainekset löytyivät kaapista, siispä kerta kiellon päälle. Varmistaakseni selustan shoppasin keittiötarvikeliikkeestä lämpömittarin, jonka avulla reseptinmukaisen 124-asteisen toffeeseoksen keittelemisen pitäisi olla lasten leikkiä. Lakritsitoffee valmistuu reilussa puolessa tunnissa.

Lakritsitoffee

2½ dl kuohukermaa
3½ dl sokeria
1 dl siirappia
50 g voita
¾ tl suolaa
3 rkl lakritsijauhetta

Vuoraa leivinpaperilla n. 20 cm x 20 cm vuoka. Tipauta pari pisaraa öljyä paperin alle, jotta paperi pysyy paikoillaan. Ota sitten paksupohjainen, vähintään kahden litran kattila ja kaada kerma, sokeri, siirappi, voi ja suola kattilaan. Kuumenna seosta välillä sekoitellen. Kun seos kiehahtaa, laske lämpöä ja keitä sitä keskilämmöllä, kunnes seoksen lämpötila on 124 astetta. Minulta tähän kului noin 25 minuuttia.

Varaudu siihen, että lämpö ei ensin meinaa millään nousta ja että seos kiehahtaa helposti yli. Ota pöytäluuttu hollille. Viimeisillä minuuteilla lämpö nousee niin nopeasti, että kun selkänsä kääntää, mennään jo parilla asteella yläkanttiin. Kannattaisi etsiä lakritsijauhe kaapista ENNEN kuin aloittaa kokkaamisen. Nosta sitten kattila liedeltä, anna seoksen hetki rauhoittua ja jäähtyä. Lisää lakritsijauhe ja vatkaa massaa sähkövatkaimella noin kaksi minuuttia.

lakritsitoffee

Kaada vatkattu massa vuokaan leivinpaperin päälle. Kun lakritsitoffee on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, siirrä se jääkaappiin. Kovettuneen levyn voit leikata kuutioiksi, paloiksi tai pötköiksi ja kääriä leivinpaperiin. Lopuksi voit etsiä kivan lasipurkin ja koristella sen punaisilla nauhoilla. Kuin aito ruokabloggaaja.

lakritsitoffee

Kiitos lakritsitoffee, kun palautit uskoni itsetehtyihin joulukaramelleihin. Minä nimittäin onnistuin, vihdoinkin!

ps. Myöhemmin olen onnistunut taikomaan myös suklaasalamia, lakritsimanteleita ja kandeerattua inkivääriä, jee!