PING Helsinki Business Festival – mitä jäi käteen?

Olen antanut ajatusten hautua. Takki on tyhjä ja pää täynnä. Enkä nyt tarkoita vapun vaiheilla virrannutta kuohuviiniä. Loikoilen lontoolaisen hotellihuoneen sängyllä, kuuntelen hälytysajoneuvojen loputonta rallia Cromwell Roadilla ja tulostan työmuistini virtuaaliselle paperille.

parveke

PING Helsinki Business Festival. Miten kirjoittaa maailmanluokan tapahtumasta ilman, että sortuu ylisanoihin ja karahtaa heti ensimmäisessä lauseessa kliseiden karikolle? Ei oikein mitenkään. Jotkut osaavat, minä en. Siksi ajattelematta sen suuremmin, tässä se tulee – festariraportti. Bare with me.

ping helsinki

Be better, braver and bolder – Ann Handley otti yleisön haltuun sadasosasekunnissa. Menestyäkseen markkinoinnin maailmassa on uskallettava tehdä asioita eri tavalla kuin muut, sillä tavallinen ei enää riitä. Turvallisuushakuisuus johtaa vain keskinkertaisuuteen, joka ei kiinnosta ketään. Menestyksen avaimet löytyvät mukavuusalueen ulkopuolelta, eivät tutusta ja turvallisesta tekemisestä, eivätkä ainakaan keski-iän ylittäneen markkinointijohtajan pölyttyneestä toimistosta. Handley elää kuten opettaa, olisipa se yhtä helppoa minullekin.

clarion hotel ping Helsinki

Futuristi Ilkka Halava puhui siitä minkä olen tiennyt jo kauan. Tai jos en faktisesti tiennyt, ainakin aavistanut tulevan. Olemme suuren muutoksen kynnyksellä. Työ sellaisena, kuin ennen 2000-lukua syntyneet sen tuntevat, tulee katoamaan. Tekoäly ja mekaaniset koneet hoitavat kaiken sen, mikä meistä on tylsää, rankkaa ja vastenmielistä. Ei enää kellokortteja, turhia kehityskeskusteluja tai näennäisen virkistäviä tyky-päiviä. Ei ahdistavia sunnuntai-iltoja työviikkoa odotellessa, eikä aamukampaa, josta katkoa piikkejä kesälomaa odotellessa.

orkidea ping helsinki

Tulevaisuudessa on vain seitsenpäiväisiä viikonloppuja. Työpäiviä, jotka eivät tunnu työltä. Toimenkuvia, joiden sisällön jokainen voi rakentaa itse intohimonsa palasista, pienistä puroista, joista kasvaa suuri virta. Harrastuksesta tulee työ ja työstä harrastus. Eläkkeet jäävät historiaan, sillä työ ei enää samalla tavalla rasita ihmistä, mieltä ja kehoa. Allekirjoitan ja tavoittelen tätä itsekin, mutta silti pureskelen ennen kuin nielen.

jälkiruoka ping helsinki

Päivän hyödyllisin keskustelu (jos pientä kollegiaalista debattia Savusuolaa-blogin Janican kanssa ei lasketa) käytiin Veera Biancan houstaamassa pyöreässä pöydässä. Pöydän ympärillä puhuttiin suoraan rahasta, mediakorteista, yhteistyöehdotuksista ja -periaatteista. Myös ensimmäisessä rinnakkaissessiossa lyötiin pöytään lukuja. Häpeilemättä ja avoimesti. Hyvä niin, sillä mitä läpinäkyvämpää yhteistyö sisällöntuottajien ja brändien välillä on, sitä nopeammin pelisäännöt selkeytyvät ja ala kehittyy.

clarion helsinki ping helsinki

Mitä siis jäi käteen vappupallon, festaripassin ja puumapussin lisäksi, mikä kolisee mielessä vieläkin? Ei, se ei ole PINGviini, loistava kasvislounas eikä notkuva jälkiruokapöytä. Uudet ja vanhat kollegat olivat hekin valloittavia, sisältöyhteistyötapaamiset hedelmällisiä ja illan bileissä hyvä boogie. Päällimäisenä mielen maisemassa kelluu kuitenkin oman tekemisen oikeuttaminen. Se, etten välttämättä tarvitse keneltäkään taustatukea tavoitteilleni, hyväksyntää haaveilleni tai lupaa unelmilleni. Riittää, että uskon itse.

ping helsinki

Minun reittini kulkee sammalmättäiden päällä, mustikanvarpujen joukossa, kovalla graniittikalliolla ja upottavalla rantahiekalla. En suostu silottelemaan matkaani käsitellyillä kuvilla, stailatuilla annoksilla tai epäaidoilla otoksilla. Taivallan mielummin kivikkoista tietä, sitä mikä on päällystetty liikuttavilla muistoilla, samaistuttavilla tarinoilla ja rehellisillä kokemuksilla. Se taival on suunnattoman paljon mielenkiintoisempi kuin kollegojen valmiiksi tallaama tasainen tie, vaikka se veisikin varmemmin perille. Harva menestysresepti on toistettavissa, siksi vertailemisessa ei ole mitään mieltä.

ping helsinki clarion

Ratkaisu saattaa osoittautua vääräksi, mutta heittäydyn silti ja kyseenalaistan kompromissit. Superstara Casey Neistatin tavoin tavoittelen sitä, mikä tuntuu mahdottomalta. Suljen korvani vanhempien ja varmasti viisaampien neuvoilta. Pidän kovan pääni ja kuuntelen paitsi teitä lukijoita, myös sitä hiljaisempaa ääntä, joka vahvistuu päivä päivältä. En ahtaudu turhiin muotteihin, vaan kannan itseni ja blogini ylpeydellä.

Kiitos PING Helsinki, kirkastit jälleen ajatukseni. Maali näkyy jo, eikä takakaarteessa ole ruuhkaa.

ping helsinki

ps. Omien polkujen kulkijoita ja erilaisia bisnesfestaritarinoita löydät myös alla olevien linkkien takaa, lue ja innostu!

Itse Minna Mänttäri: Kultajakkuinen, ulkopuolinen
Mua lemmitkö vielä Kustaa: Asioita, joita en muista PING Helsingistä
Ku ite tekee: Se tavallinen ruokablogi
Missä olet Laura: Lue tämä, jos vihaat verkostoitumista
Veera Bianca: Koska elät vain kerran
Rimma + Laura: PING Helsinki 2017 sai aikaan blogi-identiteettikriisin

pps. Jos fanitat kaltaistani kulkijaa, voit käydä ilmiantamassa blogini vuosittaisen blogipalkintogaalan tuomaristolle täällä: The Blog Awards 2017. Huomaathan, että kaikkia kenttiä ei tarvitse täyttää, riittää, että kirjoitat vähintään yhteen. Kiitos äänestäsi! <3

Kodin sykkivässä sydämessä – Sata vuotta suomalaisessa keittiössä

Nykyistä asuntoa etsiessäni ensisijaiset kriteerit olivat yksinkertaiset: ikkunoista tulviva luonnonvalo ja toimiva, olohuoneen jatkeeksi sijoitettu keittiö. Seuraavina prioriteettijärjestyksessä tulivat etelään tai lounaaseen avautuva parveke, mallikas pohjaratkaisu sekä tilava vaatehuone. Olin harvinaisen onnekas, sillä kaikki edellä mainitut ehdot täyttyivät Hitas-arpajaisissa voitetussa 62-neliöisessä kaksiossa.

Valo piti tietysti kuvitella, mutta muut yksityiskohdat kävivät ilmi pohjapiirrustuksesta. Keittiö sijaitsi ehkä hieman hassusti suoraan ulko-ovea vastapäätä, käytännössä sisään tullessa käveltiin suoraan keittiöön, mutta ainakaan uunia ja jääkaappia ei ollut suljettu erilliseen keittokomeroon. Parvekkeella oli tilaa kuutisen neliötä ja se katsoi suoraan lounaaseen. Lasitettuna siitä tulisi oiva paikka kasvattaa yrttejä, tomaatteja ja chilejä. Pohjapiirrokseen merkittyä saunavarausta ei käytetty, sillä taloon rakennettaisiin taloyhtiön yhteinen kattosauna. Tilalle tuli walking closet – vaatehuone, johon mahtui kävelemään sisään.

keittiö on kodin sydän

Ostimme vasta suunnitteluasteella olevan asunnon yhdessä silloisen avomieheni kanssa. Laina ja asunto pantiin puoliksi ja nimet raapaistiin virallisiin papereihin. Seurasimme rakentamisen etenemistä ja valitsimme pintamateriaaleja jo vuotta ennen kodin valmistumista. En vielä tiennyt tai osannut arvata, mitä tuleman piti.

Kaksi ja puoli kuukautta ennen yhteisen kodin valmistumista erosimme. Elämä luisui käsistäni ja lattia altani. Ei onneksi kirjaimellisesti, sillä ex-puolison myötävaikutuksella päätin muuttaa uuteen kotiin yksin. Aloittaa alusta ja sisustaa ihanan pesän, josta kavala maailma olisi kaukana.

Muutto oli päivää ennen vappuaattoa, kutakuinkin tasan neljä vuotta sitten. Muuttolaatikoiden kantamisen hoitivat Helsingin pelastuslaitoksen salskeat palomiehet pakettiautoineen. Kaverit kantoivat pienempiä nyssäköitä ja minä seisoin keskellä asuntoa osoitellen sormellani mihin mikäkin laatikko lasketaan. Vappuaattona istuin yksin vanhan, kauhtuneen räsymaton päällä tyhjällä parvekkeella ja join kuohuviiniä ylioppilaslakki päässäni.

keittiö on kodin sydän

Ensimmäiset viikot nukuin patjalla keskellä tyhjää makuuhuonetta. Yhdellä seinällä oli kadulta löydetty vitriinikaappi, toisella edelliseen asuntoon ostettu lipasto. Olohuoneessa oli vanhain tavarain liikkeestä kannettu sohvapöytä, sekä toinen entisen kodin televisioista. Kierrätyskeskuksesta olin ostanut pinnatuolin, jonka asetin sohvapöydän eteen. Yhdistelmä toimi kätevästi sekä ruokapöytänä että sohvaryhmänä.

Kierrätyskeskus on pesänrakentajalle aarreaitta. Astiat, aterimet ja keittiönpöytä, kaikki löytyivät sen loppumattomasta aarreaitasta. Parvekkeelle nikkaroin loikoilupaikan löytönurkan kankaista ja vanhasta runkopatjasta, joka maksoi kaksikymppiä. Koti alkoi näyttää kodilta.

Se taustoista, siirrytäänpä kyökin puolelle. Keittiön kaappien ja laatikoiden täyttäminen oli yllättävän vaikeaa. Oli mahdollisuus räjäyttää kaikki rutiinit ja sijoittaa tavarat juuri niin kuin itse parhaaksi näkee. Kattilat, kipot ja kulhot helposti saataville, useimmin käytettävät astiat lyhyen ihmisen korkeudelle ja vain harvoin tarvittavat hyllyille, joiden saavuttamiseen tarvitsee tuolin. Kenenkään muun mielipidettä ei tarvinnut ottaa huomioon. Kun keittiö oli järjestyksessä, koti alkoi tuntua kodilta.

keittiö on kodin sydän

Kolme vuotta myöhemmin keittiöoni astui toinen insinööri. Jätti kenkänsä eteiseen ja asettui taloksi. Raivasi yläkaapeista tilaa olutlaiselle ja painekattilalle, taisi tuoda salaattilingon ja leipälapionkin. Mies, joka rakastaa ruuanlaittoa niin paljon, että roolit menevät välillä iloisesti sekaisin. Ruokabloggaaja löysäilee sohvalla viinilasi kädessään ja nousee ylös vain silloin, kun joku työvaihe vaatii kameraa. Blogipostausta kirjoittaessa tivaan reseptiä, jota hän ei tietenkään ole kirjoittanut ylös.

Mies viihtyy myös ruokakaupassa. Vertailee kilohintoja ja bongaa tarjouksia. Ostaa pari kiloa sisäfilettä ja heittää sen pakkaseen. Kantaa kotiin palan possua, sillä se oli halpaa. Neljä tuntia myöhemmin saatamme syödä nyhtöpossupurilaisia. Ei tule mieleenikään valittaa.

Sata vuotta sitten suomalaiset asuivat savuisissa torpissa ja tupakeittiöissä. Sivustavedettävissä istuttiin päivisin ja nukuttiin öisin. Aamuisin herättiin vieri vierestä, joku nukkui pirtinpöydän penkillä. Huoneen nurkassa oli puuhella tai avotulella toimiva keittonurkkaus, johon tulet tehtiin aamuvarhaisella. Seinän toisella puolella oli sauna. Siellä synnyttiin ja siellä jätettiin jäähyväiset edesmenneille. Elämä oli läsnä jokaisessa neliössä eikä turhaa tavaraa mahtunut säilyttämään missään.

Vaikka asuminen on vuosikymmenien kuluessa muuttanut muotoaan, keittiön kutsu on edelleen vahva. Funktionaalisuuden aikakaudella kehiteltiin Suomessakin keittiöitä, jotka on pyhitetty vain ruuanlaittoon. Sinne voisi sulkeutua omaan rauhaansa pikkuvaimo, joka uuraasti ahertaa perheensä ravinnon eteen ja tarjoilee aterian erilliseen ruokailuhuoneeseen. Miehellä ei keittiöön ollut asiaa. Muusta asunnosta eristetty keittiö pitäisi äänet ja hajut sisällään, sillä arkkitehdit suuressa viisaudessaan ajattelivat niiden häiritsevän perheen muuta elämää.

keittiö on kodin sydän

Nämä täsmäkeittiöt eivät onneksi lyöneet läpi. Suomalaiset tunkivat keittiönpöydän keittiöön vaikka väkisin, oli huone sitten kuinka pieni tahansa. Keittiö pysyi kodin ytimessä, se oli sydän, joka yhdisti perheenjäsenet päivittäin. Keittiötä ei haluttu piilottaa ovien taakse tai pohjapiirroksen sokkeloihin.

Meidänkin keittiömme on keskellä kotia. Se on kirjaimellisesti sydän, joka sykkii lämpöä kodin jokaiseen nurkkaan. Siellä keitetään, paistetaan ja friteerataan. Siellä valmistuu juureen leivottu ruisleipä ja maailman paras pizzataikina. Siellä syödään ja juodaan. Ehkä vähän pussaillaankin.

Kun ystävät tulevat kylään, eivät sohvan istuintyynyt juurikaan kulu. Kaikki kerääntyvät keittiöön, istuvat pöydän ääreen tai tarttuvat kauhaan. Yhteistuumin valmistuu pitkän kaavan illallinen, pikalounas tai pikkusuolainen naposteltava. Isäntä häärii essussaan ja minä viihdytän vieraita. Kaikki on erinomaisen hyvin, eikä kukaan kaipaa jatkoille kapakkaan. Pikkutunneilla kaivetaan esiin lautapelit, juustot ja portviini. Joulusta saakka säilötty suklaalevy avataan ja se maistuu paremmalta kuin koskaan.

keittiö on kodin sydän

Parhaat bileet ja mielenkiintoisimmat keskustelut käydään keittiössä, jonka ympärille ei haluta vieläkään rakentaa seiniä. Joskus silti törmää asuntoihin, joiden keittiöt on eristetty elämästä. Jos sellainen tulee vastaan, uudet asukkaat repivät seinät alas ja rakentavat saarekkeen, baaripöydän tai avokeittiön. Yhä edelleen keittiö on kodin sydän, joka vetää puoleensa sinua ja minua, meitä kaikkia.

On hyvä, että edes joku asia pysyy, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuu. Ruokaa ei ainakaan vielä voi ahmia älypuhelimen näytöltä, vaan katse on nostettava pois kännykästä ja kohdattava toinen ihminen. Kodin (tai ravintolan) sydämessä, keittiön nurkassa, ruokapöydän äärellä.

Jutun inspiraationa on ollut Ylen tuore artikkeli Savupirtistä saarekkeen ääreen – suomalaisen kodin hurja muodonmuutos sadan vuoden aikana.

Unelmahommissa – uraopas, jonka sinäkin tahdot lukea!

Ahdistaa. Tuntuu siltä, että rintalastan päällä lepää satakiloinen betonipaino. Tunne on tuttu viime vuosilta, se on vakiovieras silloin, kun tekemistä on liikaa. Kun riittämättömyys saavuttaa huippunsa ja arjen tunnit loppuvat kesken.

Työjonossa on ruuhkaa. Kahden kirjan toimittaminen, kolmannen käännösprosessin valvominen, neljännen opuksen kirjoittajan motivoiminen, verkkokaupan ongelmien selvittäminen, kirjamessuosaston ja -ohjelman suunnittelu, somesuunnitelman viilaaminen ja sen täytäntöönpano taistelevat vuorokauden rajallisista minuuteista.

Siinä sivussa koetan puhkua ja puhaltaa lisää voimaa blogin kitkutellen palaviin liekkeihin, hioa sivuston tulevaa visuaalista ilmettä, suunnitella käyntikortteja, neuvotella blogiyhteistöistä, tehdä tarjouksia, visioida podcastia, pähkiä kotiravintolan ruokalistaa, vastata sähköposteihin, verkostoitua, kirjoittaa, päivittää, kommentoida, tykätä ja jakaa.

unelmahommissa kirja

Jäljelle jäävällä ajalla yritän tukea avioeron suossa rämpivää ystävää, ehtiä edes joka toisiin kuorotreeneihin, juosta tanssitunnille, hoitaa parvekepuutarhaa, matkustaa ja syödä hyvin tai edes riittävästi. Ja lukea kirjoja. Sellaisia, kuten Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa.

Salamatkustaja– ja Lähiömutsi-blogien takaa tutut voimanaiset ovat kirjoittaneet oppaan, jonka jokaisen työuransa kanssa tuskailevan pitäisi lukea. Kun kirja kolahti postiluukusta, ajattelin vilkaista sitä hieman, selata sivun tai pari. Neljäkymmentä sivua myöhemmin havahduin. Seisoin edelleen keskellä keittiön lattiaa, enkä voinut laskea kirjaa käsistäni. Ahmin verotustietoutta, uratarinoita, budjettilaskelmia sekä yrittäjyyden huippuhetkiä ja pohjamutia. Samaistuin, liikutuin ja innostuin.

Työ ei tunnu työltä, pullasta poimitaan vain rusinat ja tahti määrätään itse. Intohimo lyö leiville ja päivittäin saa tehdä sitä, mitä rakastaa. Houkuttelevaa, eikö? Pikavoittoja Unelmahommissa ei lupaa. Sen sijaan se tarjoaa 352 sivua ajattelemisen aiheita, konkreettisia tehtäviä ja lukuisia tarinoita unelmahommien tekijöistä. En edes yritä pusertaa kirjan sisältöä tiiviiseen pakettiin, mutta muutaman neuvon rohkenen kuitenkin jakaa.

unelmahommissa kirja

Haaveile ja unelmoi. Mutta jos olet tosissasi ja haluat saavuttaa unelmasi, on niiden eteen ahkeroitava määrätietoisesti. Lyötävä välillä päätä seinään ja yritettävä uudelleen. Sohvaperunana lojumalla elämä ei muutu, eikä haaveista tule totta. Välttämättä. Sillä kyllä sohvaltakin käsin voi hoitaa unelmahommia. Riippuu siitä unelmasta.

Heitä rohkeusrotsi niskaan ja uskalla kokeilla. Saattaa olla, että epäonnistut, mutta mitä sitten? Jos ja kun kaadut, nouse ylös ja jatka matkaa. Näytä pitkää nenää niille tyypeille, jotka tulevat viisastelemaan ja ovat tietävinään paremmin. Ainakaan et jää harmittelemaan, kun ei koskaan tullut kokeiltua. Lujaa tahtoakin tarvitaan, sillä kultalusikoita jaetaan vain harvoille.

Älä sulje silmiäsi mahdollisuuksilta. Verkostoidu, vaikka se vaatisi mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Koko maailmaan ei tarvitse tutustua heti, kohtaa ihminen kerrallaan. Pidä häpeilemättä meteliä siitä, mikä sinua kiinnostaa. Et nimittäin voi koskaan tietää, milloin haaveesi kantautuvat oikeisiin korviin. Joku tuntee jonkun, jonka hyvä ystävä etsii juuri sinunlaistasi osaajaa tai innokasta oppijaa.

Vielä yksi asia. Jos ahdistaa, pysähdy hetkeksi. Älä polta itseäsi loppuun. Pidä siis huolta itsestäsi, myös unelmahommissa.

unelmahommissa kirja

Vuoden alussa tein tietoisen päätöksen ja jätin puolet päivätyöstäni. Hirvitti ja pelottikin. Kun tänään palasin lukemaan helmikuussa kirjoittamaani vuoden 2017 tavoitteiden listaa, hämmästyin. Neljässä kuukaudessa olen saanut aikaan paljon enemmän kuin osasin toivoakaan. Työstressistä johtuva ahdistuskaan ei enää ole kuukausitolkulla piinaava kuokkavieras, vaan selätettävissä oleva, ohimenevä olotila.

Yhdessä kirjan uratarinoista Linda Liukas kertoo omista idoleistaan. Hän mainitsee Steve Jobsin, joka aikanaan oivalsi, että katsomalla elämää taaksepäin voi todeta, että kaikilla päätöksillä, pienillä ja suurilla on lopulta ollut merkitystä. Samaistuin vahvasti, sillä kolme korkeakoulututkintoa, työpaikkojen muodostama ketju, rakkaat harrastukset, hurjatkin heittäytymiset ja uskaliaat askeleet, ne ovat johtaneet minut siihen, missä olen nyt. Kun katsoo kaukaa, näkee miten yksittäiset pisteet yhdistyvät kuvioksi. Punaiseksi langaksi, joka johdattaa eteenpäin. Kohti unelmahommia.