Lahjaksi DIY kokkikoulu – parsaa, lohta ja piparjuurta

Polkiessani eilen töihin huomasin, että koivujen lehdet olivat puhjenneet nupuistaan. Tuosta vain varoittamatta. Nurmikin viheriöi, ihan kuin kesällä. On toukokuun puoliväli, ilma on sakeana sumusta ja lämpömittari näyttää juuri nyt 8 astetta plussaa. En vielä kutsuisi edes Suomen kesäksi.

Kylmänkin kesän faktaa kuitenkin on se, että kahden viikon päästä on kesäkuu. Kulman takana odottavat ylioppilasjuhlat, valmistujaiset, kesähäät ja mitä näitä nyt on. Juhlia ja juhlittavia, joille pitää keksiä lahja. Siinäpä pulma, jolle itse Antero Vipunenkin puistelisi päätään.

parsa lohi piparjuuri

Olen ennenkin liputtanut aineettomien lahjojen puolesta ja jatkan ilosanoman levittämistä edelleen. Aikana jälkeen Konmarin kukaan ei halua nurkkiinsa lisää tavaraa notkumaan. Korkeintaan kotoa muuttavaa teiniä voi lahjoa astiastolla tai aterinsetillä. Muille suosittelen vahvasti keksimään jotain aineetonta – siis syötävää, juotavaa, konserttilippuja, ravintolaelämyksiä, helliviä hemmotteluhoitoja tai vaikka hotellilahjakortteja.

Jos kauha pysyy kädessäsi ja olet joskus jopa saanut kehuja keittotaidoistasi, ehdotan seuraavaa. Lahjoita valmistuneelle nuorelle, kouluikäiselle kummilapselle, tuoreelle ylioppilaalle, onnelliselle hääparille tai kolmekymppisiä juhlivalle kaverille yhden illan kokkikoulu. Eikä mikä tahansa kokkikoulu vaan sellainen, jonka pidät itse! Kylkeen voit liittää vaikka viinilasit tai kunnon keittiöveitsen, jos tuntuu siltä, ettei aineeton lahja riitä.

Kirjoita kutsu, suunnittele menu sankari(e)n mukaan, tulosta reseptit, etsi esiliina, osta ainekset ja olet valmis vastaanottamaan innokkaat oppijat. Ei haittaa vaikka astiat olisivat eriparia tai keittiö pikkuruinen, tärkeintä on yhteinen aika ja yhdessä syöminen.

kokkikoulu lahjakortti

Niin oli myös syksyllä 2014, kun ex-aviomieheni kanssa matkasimme Maununnevalle ruokaystäväni Lotan keittiöön. Eropaperit oli jo ehditty yhteistuumin jättää, mutta yhteinen kokkikoulu kiinnosteli siitä huolimatta. Erinomaista seuraa, loistavaa ruokaa ja pari lasia laadukasta viiniä, voiko ilta ystävien kesken paremmaksi muuttua?

Olimme saaneet valita kolmesta eri menuvaihtoehdosta. Annoin siippani vapaasti valita, sillä minulla kokkauspuoli oli jotakuinkin hanskassa. Alkupalaksi kokkasimme tomaattikeittoa, pääruuaksi pastaa parsan, lohen ja piparjuuren kera, jälkiruuaksi avokadojäätelöä. Emäntä oli varannut keittiöön myös drinksutarpeet kahvilla ja appelsiinilla maustettuun rommikolaan. Jos jäätä olikin rikottavana ohuelti, tällä cocktaililla se murrettiin muutamassa sekunnissa.

Viime viikolla reseptikansiota selatessani törmäsin kyseiseltä illalta peräisin olevaan ruttuiseen reseptiin. Kylmäsavustettua lohta, parsaa ja piparjuurta. Jos olen rehellinen, en muista tuon elokuisen illan ruuista juuri mitään. Ajatukset olivat muualla, yhteinen tekeminen oli paljon tärkeämpää kuin se mitä syötiin.

parsaa lohta ja piparjuurta

Siksi päätin verestää makumuistia, kun parsaakin oli sattumalta jääkaapissa (kuten aina toukokuussa). Alkuperäisen reseptin piparjuurituorejuusto korvattiin tällä kertaa ranskankermaan sekoitetulla tuoreella piparjuuriraasteella ja keittämisen sijaan parsat paistettiin al denteksi pannulla. Alan toistaa jo itseäni, mutta suosittelen ja vahvasti. Vesi herahtaa kielelle väkisinkin.

Parsaa, lohta ja piparjuurta

150 g kylmäsavulohta
1 nippu vihreää parsaa
Pari senttiä piparjuurta raastettuna
1 prk ranskankermaa
Tagliatelle-pastaa
voita ja/tai rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

Raasta piparjuuri ja sekoita se ranskankermaan. Laita jääkaappiin maustumaan. Viipaloi kylmäsavulohi sopiviksi suupaloiksi. Pese parsat ja napsauta pois puinen tyviosa. Kuori nuppuun saakka, jos haluat, minä syön kuorineen. Paista parsoja pannulla muutamia minuutteja käännellen, kunnes saavat väriä. Mitä paksumpia parsat ovat, sitä kauemmin kypsyminen kestää. Jätä parsat napakoiksi, lötköiksi kypsennetyt eivät maistu niin hyvälle. Pilko muutaman sentin paloiksi.

Keitä pasta al denteksi ja sekoita sen joukkoon ranskankerma, parsat ja lohi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada lasiin rieslingiä tai raikasta suomalaista hanavettä ja nauti. Yksinkertaista ja hullun hyvää!

parsa lohi ja piparjuuri

Kylmäsavulohiostoksilla kävimme Teurastamolla, vasta avatussa Tukkutorin Kalassa. Lohta oli savustettu 48 tuntia ja maku oli taivaallinen. Tukkutorin kalatiskien ääreen on palattava pian, valikoima oli ilahduttavan laaja, jäämurskan keskellä lepäsi varkautelainen sampi ja kampasimpukoita myytiin kuorineen. Laitahan korvan taa!

Vapaaehtoisesti lapseton vai itsekäs nautiskelija?

Lukioikäisenä suunnittelin, että 28-vuotiaana minulla olisi vähintään yksi lapsi, mieluiten kolme. Suunnitelma perustui oletuksiin ja mielikuvaan siitä, miten ihmiselo etenee. Rationaaliseen ajatteluun, velvollisuudentuntoon, ulkopuolisiin paineisiin ja ympäröivän yhteiskunnan odotuksiin, ei suinkaan vauvakuumeeseen tai lapsihaaveisiin. Järkeilin, että mitä nuorempana, sen parempi.

Joskus olen miettinyt, onko minussa jokin vialla, kun biologinen kello ei tikitä, eikä äidinvaisto puutu peliin. En huumaannu vauvojen tuoksusta enkä tempaudu vauvakuumeen vietäväksi. En osaa leperrellä, vaan puhun uudelle tulokkaalle kuin vertaiselle ihmiselle. Kun työkaverit kerääntyvät vierailulle saapuneen tuoreen äidin ja vauvan ympärille, minä lyöttäydyn seuraan, vaikka en tiedä mitä sanoisin. Onnea varmaankin ja että onpa se ihana. Nukkuu vaunuissa ja tuhisee.

äitienpäivä tulppaanit

Jos olisin toteuttanut suunnitelmani tai edes yhden niistä kolmesta, täyttäisi teini tänä vuonna kolmetoista vuotta. Olen vapaaehtoisesti lapseton. En ole koskaan varsinaisesti päättänyt olla hankkimatta lapsia, niitä vaan ei ole koskaan siunaantunut, ei tietoisesti, eikä vahingossa. 37-vuotiaana, kun jäin 11 vuoden parisuhteen jälkeen seisomaan nallina kalliolle, ymmärsin pian, että lapsia tärkeämpää minulle on hyvä parisuhde. Että voin olla täysin onnellinen, vaikka sukuni ei minun jälkeeni jatkuisikaan.

Useamman kuin kerran olen saanut kuulla lääkäreiltä, että kannattaisiko tehdä asialle jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Halu hankkia lapsia ei ole kuitenkaan koskaan kasvanut riittävän voimakkaaksi, jotta olisin oikeasti tehnyt määrätietoisia peliliikkeitä perheen perustamisen eteen.

Muutama vuosi sitten tapailin herraa, jolla oli jo liuta kouluikäisiä lapsia. Ensimmäisillä treffeillä synkkasi niin hyvin, että päädyimme puhumaan tulevaisuudesta ja siitä olisiko hän valmis isäksi vielä kerran. Kerroin, että ensisijaisesti haen parisuhdetta, mutta en ehkä kuitenkaan halua sulkea mahdollista jälkikasvua pois pelistä. Hän oli samoilla linjoilla, mutta tuli myöhemmin toisiin ajatuksiin.

Ensimmäistä kertaa jouduin oikeasti miettimään, haluanko todella lapsia vai en. Tuona jouluna yritin eläytyä siskojeni rooleihin äitinä. Kuvittelin, että ne kaksi ipanaa, jotka möyrivät lattialla, kikattivat, kiljuivat, kiukuttelivat ja hymyilivät niin, että sydän suli, olisivatkin minun. Miltä minusta tuntuisi, millainen olisi elämäni? Vaikka pyörittelin ajatusta edestakaisin ja katselin pieniä ihmisenalkuja jokaiselta kantilta, en nähnyt itseäni luontevasti vanhemman roolissa.

Rakastan kummilapsiani ja siskojeni lapset ovat aarteita, joita ilman en osaisi maailmaa kuvitella. Rooli tätinä ja kummina kuitenkin riittää. En hetkeäkään epäillyt, ettenkö pystyisi tai tarvittaessa kasvaisi äidiksi, mutta omaehtoinen perheen perustaminen, vauva-arki ja sitoutuminen kasvatustyöhön 20 vuodeksi tuntui ja tuntuu edelleen vieraalta ajatukselta. Kirjoitin herralle pitkän kirjeen, jossa kerroin tuntemukseni. Hän kuitenkin päätti puolestani, ettei halua viedä minulta mahdollisuutta, mikäli muutankin mieleni.

Vaikka tapailusuhde päättyi, taakka putosi harteiltani. 39-vuotiaana ymmärsin, ettei minun tarvitse välittää yhteiskunnan normeista ja ympäristön luomista paineista. Voin kulkea omaa tietäni, kunhan olen sinut itseni ja päätöksieni kanssa. En ole viallinen, vaikka biologinen kello ei pauhaakaan korvani juuressa. Olen vapaaehtoisesti lapseton – ja onnellinen. Oli heti helpompi hengittää. Tulevaisuus säteili valoa ja uusia mahdollisuuksia.

äitienpäivä tulppaanit

Puolen vuoden kuluttua törmäsin diplomi-insinööriin, jonka hymykuopat hurmasivat minut ensimmäisellä tapaamisella. Neljänsillä treffeillä hän otti lapsiaiheen varovaisesti esiin. Kysyi, mitä ajattelen lapsista ja kertoi samaan hengenvetoon, ettei 99 prosentin varmuudella tule koskaan saamaan omia. Sanoi vielä, että ei halua lupaavasti versoavan suhteen kuihtuvan tämän takia, vaan on valmis tukemaan, jos haluan lapsen muulla tavoin.

Jo nuorempana päätin, että lapsi tulee, jos on tullakseen. Elämä antaa ja ottaa, me kellumme aalloilla mukana. Olin varma, etten halua ja sanoin sen myös ääneen. Puhuimme asiasta pitkään ja perusteellisesti. En uskonut kestäväni hedelmällisyyshoitojaksoja, adoption odotusta tai muitakaan vaihtoehtoisia keinoja. Olimme täysin samalla aaltopituudella. Halusin ja hyväksyin hänet sellaisenaan. Tein valintani täysin tiedostaen ja vapaaehtoisesti.

Tässä kohtaa katson ylöspäin ja nostan kunnioittaen hattua teille kaikille, jotka olette taivaltaneet lapsettomuushoitojen kivikkoisen polun tai olette vielä matkalla sille. En osaa mitenkään kuvitella, miltä teistä tuntuu. Tiedän myös, että siellä jossain on teitä, jotka toivovat perhettä, mutta eivät vielä ole löytäneet kumppania, jonka kanssa sen perustaa. Jotka pohtivat jaksaisiko vauva-arkea yksin, ilman toisen tukevaa olkapäätä. Rohkeita, jotka ovat koko ikänsä haaveilleet vanhemmuudesta ja uskaltavat siksi. Lähetän teille lohdullista lämpöä, lempeitä ajatuksia ja voimia nykyisiin ja tuleviin koitoksiin.

Minun tieni kulkee kuitenkin toista reittiä.

Olen vapaaehtoisesti lapseton. Viimeinen on vahva ja pitää sisällään oletuksen, että minulta puuttuu jotain, olen jotain paitsi. Ei minulta mitään puutu, ei ole aukkoa, joka huutaisi täyttymistä. Elämäni on täysi, vaikka minulla lapsia ei olekaan. Olenko siis itsekäs nautiskelija, kun olen ensin tahattomasti ajautunut ja myöhemmin vapaaehtoisesti valinnut lapsettoman elämän?

Jotkut sanovat, että elämän tarkoitus kirkastuu vasta lapsen myötä. Jokapäiväisestä arjesta tulee merkityksellistä. Saattaa hyvinkin olla, en osaa sanoa, kokemusta kun ei ole. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että perheettömän elämä olisi vailla merkitystä. Kahden lapsettoman aikuisen yhteisellä matkalla sisältöä riittää niin, että kaikkea ei voi mitenkään ottaa vastaan. Elämäntilanteiden vertaileminen ja vastakkainasettelu on turhaa, sillä jokainen elämä on yhtä tärkeä ja tarkoituksellinen, oli lapsia tai ei.

äitienpäivä tulppaanit

Tämä teksti on hautunut sisälläni jo vuoden ajan. Pieni ääni sisälläni arastelee edelleen ja kuiskii korvaan, ettei minun pitäisi julkaista juttua. Sillä enhän tiedä miltä tuntuu, kun oman lapsen kaipuu on niin kova, että sydämeen sattuu joka sekunti. En tiedäkään, mutta sen tiedän, että lapsettomuus ei tee minusta, eikä yhdestäkään ihmisestä huonompaa ihmistä, eikä sen perusteella voi tuomita tai tehdä johtopäätöksiä kenestäkään. Koskaan ei voi tietää, millainen tarina lapsettomuuden taakse kätkeytyy, oli valinta tietoinen tai muiden syiden sanelema. Siksi kannattaa miettiä kahdesti, ennen kuin alkaa udella, painostaa, syyllistää tai osoitella sormella.

Voit ajatella, että kyllä minun mieleni vielä muuttuu, tai hehkuttaa, että elämässä ei ole mitään muuta niin mullistavaa kokemusta kuin vanhemmuus. Saatat myös sääliä minua, enhän koskaan tule kokemaan lapsen pyyteetöntä rakkautta vanhempaansa kohtaan. Ja mitä sitten kun olen vanha, kuka minusta pitää huolta, kun en ole jatkanut sukuani? Kaikki nämä reaktiot ovat sallittuja ja ymmärrettäviä, mutta silti pyydän, että pidät nämä viisaudet omana tietonasi. Olen kuullut ne moneen kertaan ja voin kertoa, ettei se sadas kerta muuta mieltäni tai saa päätäni kääntymään.

Ja mitä vanhuuteen tulee, en olisi siitä niin huolissani. Kukaan meistä ei tiedä, millaisessa yhteiskunnassa 40 vuoden kuluttua elämme. Ehkäpä vanhuksista hankkiudutaan järjestelmällisesti eroon, ennen kuin heistä tulee hyödytön taakka yhteiskunnalle tai lapsenlapsille. Ehkä seuranamme ovat ihmisen kaltaiset koneet, robotit, jotka huolehtivat heistäkin, jotka ovat yksin.

Sitä paitsi, en minä ole yksin. Vaikka minulla ei ole nyky-yhteiskunnan suosimaa ydinperhettä, on ympärilläni silti rakkaiden ihmisten lauma. Laajennettu perhe, jossa sisarukset, vanhemmat ja ystävät tukevat toisiaan. Verkko on vahva ja tunnesiteet voimakkaita. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen juuri näin, en tarvitse ulkopuolisia tahoja sanelemaan elämäni ehtoja.

vapaaehtoisesti lapseton

Vielä lopuksi haluan osoittaa arvostukseni jokaiselle vanhemmalle, teette mittaamattoman arvokasta työtä. Lähetän voimia ja virtuaalirutistuksia myös vanhemmuudesta haaveileville, tyhjää syliä sureville, onnellisille odottajille sekä kaltaisilleni oman tien kulkijoille, jotka joutuvat jatkuvasti selittelemään valintojaan tutuille ja tuntemattomille. Ette ole yksin.

Pikapyrähdys Lontooseen

Terveisiä Lontoosta! Olo on tällä hetkellä kuin katujyrän alle jääneellä. Huhti-toukokuu ei ole antanut armoa. Sen lisäksi, että pää on täynnä, se on myös jäässä. Ajatukset liikkuvat jähmeästi kuin hyttynen hyllyvässä hyytelössä. Kolmen viikon ylityöt, aamusta iltamyöhään tukkoon täytetty kalenteri ja huonosti nukutut yöunet muodostavat mahdottoman yhtälön.

Ei ole ihme, että Lontoon työmatkasta tuli läpijuoksu. Suoritin ne tehtävät, joita varten Lontooseen lähdettiin, mutta en piiruakaan enempää. Aidan korkeimmat kohdat jätin suosiolla kollegoille kiivettäviksi.

Finnair A350

Tutustuin museoiden kirjakauppoihin, kuten suunnitelmissa oli, mutta en nähnyt yhtäkään näyttelyä. Kuuntelin kohteliaasti hymyillen oppaan tarinoita University of the Arts Londonin esittelykierroksella, istuin koulutusohjelmaesittelyssä kätkien haukotukset käsieni taakse ja poltin kieleni tulikuumaan teehen opiskelijakuppilassa.

Junailin Oxfordiin, tutustuin kahteen kirjakauppaan, väistelin turisteja ja värjöttelin farkkutakissa englantilaisen pikkukaupungin tuulisilla mukulakivikaduilla. Tankkasin pubiruokaa ja sain vatsani sekaisin. Oikeastaan olisin mielummin ollut kotona.

työmatkalla lontoossa

Työmatkalle lähden liian usein takki auki. Matkaohjelmasta on vastuussa joku muu, minun tarvitsee vain olla sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Metrokarttaa ja lentokenttäyhteyksiä saatan vilkaista etukäteen, mutta muuten matkustan muina lampaina.

Saatan huomata vasta Helsinki-Vantaalla, ettei taskussani ole punnan puntaa saati muuta eurooppalaista valuuttaa. Pistorasiaan tökättävä adapteri on unohtunut kotiin ja kohteen opaskirja karttoineen hyllyyn. Passin uusiminenkin jäi tänä vuonna sille hilkulle.

jack townen illustration

Olen oppinut luottamaan asioiden lutviutumiseen, sillä hätä kyllä keksii keinot. Se tuli huomattua myös elämäni ainokaisella New Yorkin matkalla, kun pakaaseihin pakattu adapteri ei sopinutkaan uudenkarhean läppärin maadoitusulokkeella varustettuun virtajohtoon. Tarvittavaa teräasetta ei ollut, joten luovaa ongelmanratkaisutaidot joutuivat koetukselle (sillä jetlagista hämmentyneenä en tietenkään osannut lähteä etsimään lähikaupasta oikeanlaista vekotinta). Lykkäsin silitysraudan seinään ja sulattelin sen kärjellä adapteriin sopivan loven. Johan alkoi lyyti ja omppukone kirjoittaa!

hotellihuoneessa

Kun vapaa-aikaa ei ole, eikä energia riitä työvelvoitteiden jälkeen muuhun kuin hotellihuoneessa hengailuun, yritän keskittyä pieniin positiivisiin yksityiskohtiin ja lyhyisiin hetkiin. Sillä jokaisessa pilvessä on hopeareuna, vaikkakin ohut ja huomaamaton, jos ei malta pysähtyä ja katsoa tarkkaan.

ual:

Viinilasillinen paikallisen kauppahallin pitkässä pöydässä, vaikka jäätävä kylmyys hiipiikin aaltopeltiseinien takaa tennareihin ja villakangastakin alle. Tehokas hiustenkuivaaja hotellihuoneessa. Sininen taivas ja aurinko, joka ensimmäisenä matkapäivänä lämmittää kuin kesäpäivänä. Tuore leipä ja raikkaat hedelmät hotelliaamupalalla. Brittiläinen kotiruoka, joka muuttaa käsitykseni saarivaltakunnan keittiöstä. Paikallispubin suodattamaton hanasiideri, joka vauhdittaa rasvaa tihkuvan fish&chips-annoksen matkaa kohti mahalaukkua.

pinssi the blown mind

Professorin innostus ja intohimo omaa alaansa kohtaan, vaikka en ymmärrä koulutusohjelman sisällöstä sanaakaan. Yliopistokustantamon 1700-lukulainen miljöö ja taideyliopiston komea kampus, joka on rakennettu vanhaan viljavarastoon. Keltaisina hehkuvat rypsipellot, sadat lampaat ja kymmenet hevoset, jotka laiduntavat vain puolen tunnin matkan päässä kaupungista. Oxfordin läpi virtaavien kanavien vehreys, Euroopan ensimmäisen ostoskeskuksen ränsistynyt ulkokuori ja ketjuravintolat, jotka ovat erikoistuneet terveelliseen pikaruokaan. Hotellihuoneen puhtaat valkeat lakanat ja patja, joka sopii selälleni. Finnairin A350, jonka kyytiin pääsin ensimmäistä kertaa.

lontoon metro

Kaikkein kurjinta kiireessä on se, että joudun karsimaan siitä, mistä eniten pidän – kirjoittamisesta. Sanottavaa olisi paljonkin, mutta lauseet eivät keskellä kiirettä löydä tietä ulos. Mielen mittarit ovat punaisella, mutta laskemaan päin, luojan kiitos.

Tämän tekstin luonnos syntyi lentokoneessa matkalla kotiin. Tarkoitus oli julkaista postaus heti lennon laskeuduttua, mutta kesken prosessin väsymys voitti. Editoinnin sijaan keskityin loppumatkan liikuttavaan elokuvaan ja annoin väsymyksen kirvoittamien kyynelten valua poskia pitkin.

Oxford

Siksi julkaisen tekstin vasta nyt, kolmen päivän viiveellä. Takana on työmatkan lisäksi 48 tuntia rakkaiden ystävien juhlia, laulua, soittoa ja lämpimiä halauksia. Siitä ja Lontoon ruokaelämyksistä lisää myöhemmin, nyt suljen koneen ja kömmin pehkuihin. Hyvää yötä.