Lounastunnilta lainattua – katkelmia, kuulumisia ja kirosanoja

Olen elänyt pari päivää kuin maakuopassa. Laahustanut eteenpäin puoliteholla, käpertynyt katseilta piiloon ja odottanut aurinkoa. Mikään ei tunnu sujuvan, elämä kiristelee hampaitaan ja mieli on painunut mullan alle. En saa otetta oikein mistään, kynä ei pysy kädessä, aamupala-astiat lipsahtavat lattialle ja matto värjäytyy vadelmista punaiseksi.

mustikkamaalla

Oikean käden nivelissä on jotain kummallista. Verikokeiden tuloksia odotellessa asetun makaamaan ultraäänilaitteen vierelle. Pikkusormi kylpee kylmässä geelissä ja radiologi runnoo niveliäni niin, että huudan ääneen. Mitään ei löydy, mutta sormiin sattuu edelleen. Tulehdusarvoja tutkitaan huomenna.

Työasiat junnaavat sitkeästi paikallaan. En saa vastauksia, en myönteisiä enkä kielteisiä. Kaikki leijuu ilmassa, ihmiset levittelevät käsiään ja osoittelevat sormilla toisiaan. Pitäisi kai osata näyttää kaapin paikka ja lyödä nyrkkiä pöytään. Kiroilla ja näyttää, mistä tämä kana pissii.

Tammikuinen työhaastattelu meni mainiosti. Parin päivän päästä vilautettiin vihreää valoa, mutta sen jälkeen laskeutui radiohiljaisuus. Siitäkin huolimatta, että vaikutan epätoivoiselta, teen itseäni tykö vielä kerran. Oikeasti pitäisi varmaan lopettaa vatvominen ja hyväksyä tosiasia: kun kutsua toisille treffeille ei tule, on syy yleensä selvä. They are just not that into me.

Maaliskuun matkasuunnitelmat tuntuvat epätodellisilta. Kuukausi venyy vuosiksi, vaikka 30 päivän kuluttua istun jo koneessa matkalla kohti Hollantia. Heti perässä seuraa Portugali ja pienen pitstopin jälkeen Italia. Mielialan ennustetaan nousevan pohjalukemista viimeistään viinitilakierroksella.

Kuuntelen onnellisuusprofessorin luentoa. Hänelläkään ei ole kaikkia avaimia onneen, mutta liikunta ja hyvä ruoka, lukeminen, ystävät ja läheiset ihmissuhteet ovat hyvä alku. Hurmaavasti harmaantunut herra istahtaa sohvalle viereeni ja kertoo menevänsä pian polvileikkaukseen. Viisikymmentä vuotta pitkä lentopalloura on rikkonut polvet, mutta mielen harrastus on pitänyt vireänä ja onnellisuusindeksin seitsemänkympin paremmalla puolella.

Yritän rauhoittaa pääkopassa ylinopeutta kaahaavia katuajoja. Kokeilen meditointia. Suljen silmät ja kuljen polkua pitkin, näen nuotion ääressä oman itseni vuosi sitten. Yritän takoa tuon päähän tolkkua – usko enemmän itseesi, et arvaakaan missä kaikessa olet 365 päivän kuluttua mukana. Vastaan kävelee myös tulevaisuuden minä, hymyilevä ja hyvinvoiva. Hengitys alkaa tasaantua, kaikki järjestyy kyllä.

Pyöräytän sorvin käyntiin, sillä muutakaan en voi. Ahkeruus palkitaan ja muut puhkikulutetut sananparret lupaavat tuloksia ennemmin tai myöhemmin. Niihin laitan nyt luottoni. Universumilta en pyydä mitään.

mustikkamaalla

Kunpa voisin luvata teille tämänkaltaista tekstivirtaa joka viikko. Käyttää lounastunnin tajunnan tarkkailemiseen ja unohtaa itsesensuurin. Päivät eivät kuitenkaan ole veljiä keskenään. Tänään ehdin, ensi kerralla tilanne voi olla täysin toinen.

Papu-munakoisopasta ja hipaton helmikuu

Lempivaatteet kinnaavat edelleen. Kotelomekko ei laskeudu lanteilta kauniisti ja farkkujen nappien kanssa joutuu rimpuilemaan kuin 1990-luvun margariinimainoksessa ikään. En ole yksin ongelmani kanssa, miehellä on samat oireet.  On aika pienen ryhtiliikkeen. Hipattoman helmikuun aloittaa papu-munakoisopasta.

munakoiso

Tavoitteena on pudottaa pari kiloa. Rakkailla vaatekappaleilla on vielä elämää jäljellä, emme tahdo ostaa uusia pienen painonnousun takia. Ajankohta on nerokas, ajattelimme. Vuoden lyhin kuukausi, vain 28 päivää. Sitten seuraa maaliskuu ja reissut Hollantiin, Portugaliin ja Italiaan. Palkinto häämöttää siis kulman takana. Helppo nakki vähän heikommallakin tahdonvoimalla – tai sitten ei. Pyörittelimme päätämme kalenterimerkintöjen edessä: kuukauden aikana on kolmet pitkän kaavan illalliset. Saas nähdä miten meidän käy.

Kyllä kasviksille, marjoille, hyville rasvoille ja aktiiviselle liikunnalle. Ei viinille, oluelle, sokerille, juustoille ja muille herkuille. Ajatus tuntui tarpeelliselta, mutta samalla armottoman ankealta. Elämästä pitää pystyä nauttimaan ja liika ehdottomuus on pahasta. Niinpä hieman höllensimme sääntöjä.

papu-munakoisopasta

Viiniä voi ottaa lasillisen, mutta vain ruuan kanssa ja korkeintaan kahtena päivänä viikossa. Yhden saunaoluen tai -siiderin voi siemailla, mutta puolen litran tölkki vaihdetaan kolmen desin vastaavaan. Herkkuhiiriä emme ole, joten makeat herkut eivät sinänsä ole ongelma, mutta sallimme silti itsellemme palan tai kaksi tummaa suklaata säännöllisesti nautittuna. Terveyssyistä, tiedättehän.

Myös valkoinen vilja on pannassa, mutta täysjyväpastan ja -riisin itsellemme sallimme, sekä kotona leivotun täyttä ruista olevan leipäviipaleen tai kaksi päivässä. Näillä mennään – maaliskuun alussa raportoin, kuinka kävi.

papu-munakoisopasta

Pää löi jälleen kerran tyhjää, kun yritin palauttaa mieleeni ne parhaat kasvisreseptit. Sen sijaan, että olisin selannut omaa blogiani, avasin Hanna Hurtan Kasvis-kirjan. Sisällysluettelossa katseeni kiinnittyi ensimmäisenä papu-munakoisopataan, jonka kohdalta opuksen sitten avasin. Kaikki ainekset munakoisoa lukuunottamatta olivat valmiina kaapissa, joten pikainen kauppareissu ja sitten kauhan varteen. Oli lounasaika ja mieleni teki pastaa, joten muokkasin hieman ohjetta. Papu-munakoisopadasta tulikin papu-munakoisopasta. Minun versioni tulee tässä, reseptistä riittää 3–4 ruokailijalle.

Papu-munakoisopasta

1 pienehkö munakoiso
2 rkl oliiviöljyä
2–3 valkosipulinkynttä
1 pahvitölkillinen säilöttyjä papuja
kuivattua chiliä maun mukaan
(1,5 tl savupaprikajauhetta)
1 rkl tomaattipyreetä
1 tölkki tomaattimurskaa
2 dl vettä
tilkka sitruunamehua
1 rkl tahinia
suolaa ja pippuria

Pilko munakoiso noin sentin kuutioiksi ja kuullottele kuutioita isolla pannulla öljyssä pari minuuttia. Lisää sitten silputtu valkosipuli ja jatka kypsentämistä, kunnes koisokuutiot saavat väriä. Huuhtele hyvin säilötyt pavut (meillä oli kaapissa isoja valkoisia) ja lisää pannulle. Heitä sekaan chili ja halutessasi savupaprikajauhe (maustekaapissa oli paprikapurkin kokoinen aukko – hyvin toimi ilmankin!) sekä tomaattipyree ja -murska. Huuhtele tomaattitölkki parilla desillä vettä ja kaada kastikkeen joukkoon. Purista sekaan pikkuisen sitruunamehua.

papu-munakoisopasta

Normaalisti lisäisin tässä vaiheessa tomaattikastikkeeseen myös hunajaa tai sokeria, mutta hipattoman helmikuun kunniaksi jätin makeutusaineen pois. Laita siis pastat kiehumaan ja anna kastikkeen muhia sillä aikaa. Sekoita lopuksi kastikkeen joukkoon vielä tahini sekä suola ja pippuri – ja papu-munakoisopasta on valmis.

ps. Tahini toi kastikkeeseen yllättävän lisän, se teki soosista samettisen ja kermaisen. Tahinikikkaa täytyy käyttää toistekin!

Bistro Manu – illallisella konstailemattomassa kortteliravintolassa

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Presidentti / Bistro Manu

Tammikuun alussa sain tilaisuuden kutsua illalliselle merkityksellisen vieraan. Ihmisen, jota ihailen ja jolla on ollut painava rooli pienessä elämässäni. Ehdokkaita oli useita, piirtelin paperille nimiä, mietin ja pohdin, annoin ajatuksen hautua. Kun mieleeni hauduttelun aikana pulpahti TV-Shopin ikiaikainen klassikko Aromipesä, tiesin kenen kanssa haluan jakaa illallishetken. Illallisen kattaisi pöytään Bistro Manu.

Pyrin ja pääsin Helsingin yliopiston Savolaisen Osakunnan Laulajien alttorivistöön vuonna 2003. Meitä uusia laulajia oli yli kymmenen, kaikki koelaulussa vapisseita ja prima vista -testin suorittaneita. Samana syksynä vaihtui myös kuoronjohtaja. Saara Aittakumpu, silloinen Perkola (tuttavallisemmin Pertsa) astui eteemme energisin ottein.

skumppaa kiitos

Upposin Savolaisen Osakunnan eli Vinnin vihreille sohville 12 vuodeksi. Vinnistä ja sen sydämellisistä ihmisistä tuli minulle toinen koti. Opin akateemisille juhlatavoille, sitsasin iltapuvussa, tanssin sukkasillani, lauloin ja musisoin välillä niin antaumuksella, että kotona tuli sanomista. Kuorokaljoilta lähdettiin kotiin aamuneljältä, joskus saatettiin simahtaa sohvan nurkkaan yöunille. Yhteisö oli tiivis. Aivan erilainen mihin olin työväenopistojen ja peruskoulun kuoroissa tottunut.

Pertsan johdolla kasvoin oikeaksi kuorolaulajaksi. Vaikeakaan ohjelmisto ei tuntunut vaikealta, kun ohjat otti käteensä ammattilainen. Ääniala laajeni ja nuoteista laulamisen taito kehittyi, ystävyyssuhteet syvenivät ja keskiviikkoilloista tuli elintärkeä osa arkeani. En edelleenkään osaisi olla ilman, vaikka kuoropäivä sittemmin vaihtui torstaihin ja kuorokin aikuisemmaksi. Pertsasta tuli minulle se kuoronjohtaja, johon vertasin kaikkia muita. Joka kehotti hauduttelemaan stemmaa aromipesässä ja jonka neuvot (kuten: hyvin meikattu on puoliksi laulettu) resonoivat edelleen rintarekisterissäni.

bistro manu blinit

Päätös illallisseuralaisesta oli siis lopulta naurettavan helppo. Olisi mahtavaa istua alas vuosien jälkeen, päivittää kuulumiset, analysoida kuoromaailman kiemuroita, juoda pari lasia viiniä ja syödä hyvin. Varsin sopivat puitteet jälleennäkemiselle tarjosi Bistro Manu ja ravintolan nerokas Kahden Manun illalliskonsepti.

Olen istunut Bistro Manun pöydässä muutaman kerran aikaisemminkin. Syntymäkaupungistaan ylpeä, keravalainen keittiömestari Janne Tihtonen on tullut tutuksi. Keittiömestareille tyypilliseen tapaan hänen käsivarsiaan koristaa muutama tatuointi: tuoreempi esittää kuusimetsäkuosiin pukeutunutta haukea ja se ensimmäinen, siihen on taltioitu leveäteräinen veitsi Keravan postinumeron kera. Huumori kukkii myös keittiössä ja misausmusiikkina soi Kikka. Melkoinen persoona.

bistro manu keittiömestari Janne Tihtonen

bistro manu keittiömestari Janne Tihtonen

Jannella on sormensa pelissä myös ruokalistan kehittämisessä, vaikka vihreän kortin ravintolassa ollaankin. Suklaakakku on mestarin omaa käsialaa, samoin satokauden keitto, joka valmistetaan aina sesongissa olevista raaka-aineista. Ruoka on konstailematonta, mutta maistuvaa – ei mitään sipistelyä. Uskallan kehua ruokalistaa piirun verran paremmaksi kuin S-ketjun ravintoloissa keskimäärin ja se on paljon tällaiselta ketjuravintoloiden karttajalta se. Salissa on kortteliravintolan kevyt tunnelma, hotelliravintolan raskaus on sieltä kaukana.

bistro manu blinit

Me tilaamme tällä kertaa blinejä. Kilistelemme kuohuvalla ja jännitämme millaiset lätyt pöytään kannetaan. Blini on helppo pilata – rasvaa tulee olla, mutta ei liikaa ja pinta, sen on oltava rouskuvan rapea. Pidän sormet ristissä, että keittiössä on onnistuttu, vaikka Tihtosen Janne ei näytäkään vuorossa olevan.

Bistro Manun blini on juuri oikeanlainen. Veitsi rapsahtaa kullanruskean pinnan läpi ja sisus on sopivan kuohkea ja tattarinen. Täytteeksi kasataan klassisesti siian mätiä, kylmäsavustettua hauen mätiä, smetanaa, punasipulia ja suolakurkkuja. Hunajaakin on, mutta se on valutettu suoraan suolakurkkujen päälle ja siksi sitä on hankala kaapia laudalta omalle lautaselle. Pieni vinkki siis keittiöön!

bistro Manu blinit

Minä valitsen pääruuaksi alkuruuan kokoisen madekeiton, sillä osasin ennustaa vatsani venyvän jo pelkistä blineistä. Seuralainen ottaa karitsaa, mutta vaihtaa pottumuusin salaattiin samasta syystä. On mahtavaa kun ravintolassa seurataan satokautta, sillä madekeitto, jos mikä, kuuluu alkutalveen. Viime vuonna tein sitä ensimmäisen kerran itse, joten tiedän, että saadakseen kauhallisen keittoa lautaselle, on nähtävä melkoisesti vaivaa.

bistro manu karitsa

bistro manu madesoppa

Puhumme toistemme suuhun, vaihdamme kokemuksia kuorotreeneistä, -kulttuureista ja -konserteista, päivitämme yhteisten ystävien kuulumisia ja nauramme niin, että välillä kyyneleet valuvat poskille. Ruoka uhkaa jäähtyä lautaselle, sanottavaa on paljon. Muistelemme myös taannoista keittiömestarikohua, sitä kuinka naisista ei miesvaltaiselle alalle ole joidenkin mielestä tulemista. Kapellimestarien maailma on samankaltainen, joten minua kiinnostaa, näkyykö epätasa-arvo myös kuoronjohtajien keskuudessa, onhan kuorotoimintakin iltapainotteista. Kuka ne lapset oikein hoitaa?

Ainakaan Saara ei ole kokenut syrjintää eikä arvostelua. Kuorokulttuuri on minunkin näkemykseni mukaan salliva ja suvaitseva, intohimo laulamiseen yhdistää. Sukupuolella, ulkonäöllä, seksuaalisella suuntautumisella tai millään muullakaan epäolennaisella ei ole väliä, yhteispeli ja ääni ratkaisevat. Ja ne lapset, ne hoitaa päivätöissä käyvä mies – tietenkin.

bistro Manu kahden manun illallinen

bistro manu suklaakakku

Puhumme pitkään ohjelmistovalinnoista. Saara lainaa kapellimestari Susanna Mälkin sanoja: demokraattiset ratkaisut eivät ole taiteellisesti kiinnostavia. Valinnat tekee siis johtaja, äänestämään ei ryhdytä. Sama pätee ruokaan ja ravintoloihin, sillä jos yritetään miellyttää kaikkia, ei synny mitään mullistavaa eikä mieltä liikuttavia makuelämyksiä.

Keittiömestarilta vaaditaan rohkeutta seistä päätöstensä takana trendeistä ja vallitsevista mielipiteistä välittämättä. Keittiön henkilökunta lukee nuotteja ja seuraa johtajansa liikkeitä, mestari määrää tempon ja nyanssit. Onnistunutta serviisiä ei synny ilman samaa sävellajia, yhtenäistä fraseerausta ja sointia eikä ilman sitkeästi harjoitettuja stemmoja. Elämys syntyy, kun ihmiset soivat yhdessä, kun meistä muodostuu kokonaisuus, johon kukaan ei pystyisi yksin.

bistro manu suklaakakku

bistro manu suklaakakku

Kuoro, orkesteri ja ravintola on helppo rinnastaa toisiinsa. Tavoitteet ovat samat: elämyksellinen ilta, suurien tunteiden herättäminen ja tyytyväinen asiakaskunta. Kuorolaulu vahvistaa sielua ja ravitsee mieltä. Ääni saa kropan resonoimaan ja lihakset rentoutumaan. Hyvällä ruualla ja viinillä on varsin samanlainen vaikutus. Suosittelen kokeilemaan.

saara aittakumpu

bistro manu tyhjä lautanen

Jälkiruoaksi Bistro Manu taikoo lautasillemme sopivan sitkeää ja sokerista suklaakakkua. Syömme annoksen puoliksi ja tilaamme kyytipojaksi pienet naukut myrskyisää jalojuomaa kahvin kera. Kello on kymmenen, kolme ja puoli tuntia lennähti ohitse supernopeilla siivillä. Kävelemme yhtä matkaa metroon, otamme muistoksi meitsien ja sovimme tapaavamme pian uudestaan.

Selfie

Jos haluat nähdä Saaran tositoimissa, etsiydy Polyteknikkojen Kuoron, Kaari-ensemblen tai Mieskuoro Valkian konserttiin. Varaudu liikuttumaan, ota mukaan paketti nenäliinoja ja anna musiikin viedä. Bistro Manu mestareineen taas löytyy Kampista, Sokos Hotel Presidentin yhteydestä.

Ps. Blinejä tarjoillaan Bistro Manussa vielä muutaman viikon ajan!