Kinastelua keittiössä – kippoja, kuppeja ja likaisia laseja

Istun sohvalla ja kirjoitan. Edessäni olevalla pienellä pöydällä on kulho, josta juuri äsken söin lounaaksi kokkaamaani pastaa. Työpaperipinon päällä on teen värjäämä painauma, ja pöydän kulmalla aamuinen rahkakippo. Lattialla lojuu villasukkapari ja muutama sohvatyyny. Purkamista odottava matkalaukku makaa huoneen nurkassa. Pöly tanssii villisti kevätauringossa.

Kotitoimistopäivä on pitkä, ja se jatkuu vielä sittenkin, kun siippa on saapunut kotiin. Hän katsoo minua merkitsevästi, mutta ei sano mitään. Tiskipöydällä on likainen paistinpannu ja altaassa likoaa eilinen eväsrasia. Leivänpala on kuivunut leikkuulaudalle, sopivasti parhaat päivänsä nähneen sitruunanpuolikkaan viereen.

tulppaanit

Mitä kotitöihin ja siisteyteen tulee, en ole ihmisistä järjestelmällisin. Välttelen siivoamista, ja kun lopulta saan itseäni niskasta kiinni, raivattavaa on niin paljon, että ajatuskin uuvuttaa. Ennen ystävien kyläilyä ryhdyn marttyyriksi ja väen vängällä riehun ja roiskin menemään. Kirosanat halkovat ilmaa, eikä kenelläkään ole kivaa. Ovikellon soidessa tungen imuria siivouskaappiin, enkä todennäköisesti ole edes ehtinyt vaihtaa vaatteita.

Kinastelemme aiheesta tasaisin väliajoin, viimeksi sanaharkkaa syntyi eilen. Vaikka siisteyskäsityksemme on suurin piirtein samalla sivulla, aina löytyy jotain, mistä urputtaa. Miestä ärsyttävät pöydillä lainehtivat likaiset astiat, minua asunnon vallanneet fillarivarusteet, eteisen epäjärjestys ja kenkiin kompastuminen. Pyykkivuoret kasaantuvat niin korkeiksi, että ne leviävät lattialle, eikä kumpaakaan kiinnosta vessan peseminen.

Kuljen likanen astia kädessäni ja ajattelen panevani sen saman tien tiskikoneeseen, mutta siltikään en sitä tee. Aina tulee muka jotain muuta, on kiire tapaamiseen, jumppaan tai töihin. Mieli harhautuu mielenkiintoisemman tekemisen pariin, astiat unohtuvat pöydän laidalle, tiskialtaaseen, yöpöydälle tai joskus jopa kylppäriin pyykinpesukoneen päälle. Ruokaihmiselle tapa on erityisen kiusallinen.

Olen kokeillut vaikka mitä, mutta en saa kaavoihin kangistunutta päätäni kääntymään. Marttojen neuvosta olen yrittänyt järjestellä paikkoja päivittäin 15 minuutin ajan. Olen merkinnyt kalenteriin siivouspäivän kerran kuussa vain siirtääkseni sitä aina viikolla eteenpäin. Olen karsinut turhaa tavaraa, jotta kamppeet mahtuisivat piiloon kaappien ovien taakse. Olen teettänyt makuuhuoneeseen vaaterekin, mutta mekot, housut ja paidat kerääntyvät silti sängynpäätyyn epämääräisiksi kasoiksi. Siivouspalvelujakin olen miettinyt, mutta sekin vaatisi tavaroiden paikalleen panemista, sitä tuskin kukaan puolestamme tekee. Auttaisikohan hypnoosi?

tulppaanit

Muistan kotona asuessani vannoneeni, että sitten kun muutan ikiomaan asuntoon, imuroin joka päivä. Nyt naureskelen silloisen teini-ikäisen innokkaalle idealismille. Inhoan siivoamista, mutta nautin suunnattomasti siististä kodista, jonne tekee mieli ostaa värikkäinä loistavia leikkokukkia. Tehokkaimmaksi tavaksi olen todennut illallisvieraiden kutsumisen. Silloin sotkut on pakko siivota tai edes siirtää silmiltä piiloon. Onneksi meillä on suuri vaatehuone.

Viisaat neuvot ovat tarpeen. Tai ei välttämättä niin viisaat vaan sellaiset, joista uskoisitte olevan tällaisten itsepäisten pänkkien huushollissa apua. Sana on vapaa ja kommenttiloota auki. Antakaa tulla!

Sallatunturi – sydämeni valittu

Kaunisharjun kohdalla syke kiihtyy, enää pari kilometriä ja ollaan perillä. Tunne on säilötty syvälle ja talletettu tiukasti muistilokeroihin, erityiseen osoitteeseen, josta se syöksyy vatsanpohjaan sadasosasekunneissa. Aivot lähettävät käskyjään kehon joka kolkkaan: jalka vispaa levottomasti, posket punehtuvat ja hymy leviää kasvoille. En malta pysyä paikoillani. Tänne on ollut ikävä.

sallatunturi

Sallatunturiin saapuminen tuntuu edelleen samalta kuin 35 vuotta sitten. Vaikka välimatka on kasvanut viisinkertaiseksi ja visiitit harventuneet kymmenistä viikonlopuista yhteen tai kahteen talviviikkoon, kaikki on ennallaan. Hermoja hellivä hiljaisuus, rikkumaton rauha, tykkylumeen verhoutuneet puut ja tunturi, vuosituhansia vanha. Minä istun takapenkillä ja katson ikkunasta, kun laiskanletkeät porot jolkottavat harjua pitkin kulkevalla tiellä. Ratissa istuu isä, ja auton torvi soi.

sallatunturi sauvat

sallatunturi

Seuraavaksi ohitamme poropuiston. Kymmeniä vuosia vanhat ja harmaantuneet kelohirsihuvilat maastoutuvat suurten mäntyjen katveeseen. Piipuista nousee savua, jossain lämpiää päiväsauna. Katoilla on vielä yli puoli metriä lunta, mutta juuri nyt se sulaa silmissä. Aurinko on tuonut tunturiin T-paitakelit.

sallatunturi riippumatto

Tunnen nämä tienoot. Olen sirotellut sydämeni palasia pitkin pitäjää. Harmaaseen honkamökkiin, joka seisoo tunturin kupeessa. Rinteisiin, joissa olen opetellut laskemaan. Entisen mummilan rappusille, jossa istuimme serkkujen kanssa rinta rinnan. Vanhan pihasaunan kammariin, jonka lattialla matot olivat talvisin jäässä. Lammen laitamille, jo kadonneen nuotiopaikan ympäristöön. Loputtomille lakkasoille, Kuukkasen K-kauppaan, jota ei enää ole, ja ladulle, joka johdattaa Ruuhitunturin huipulle.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tänään olen hiihtänyt Tunturilammen kautta Kaunisharjun laavulle ja takaisin. Istunut nuotion ääressä ja seurannut kuukkelien kujertelua. Tuijottanut tuleen ja paistanut makkaraa isän läheisestä pajukosta veistämällä tikulla. Kuunnellut käpytikan rumpusooloa pystyyn kuolleen kuusen latvassa ja hikoillut selkäni märäksi kevätauringon paahteessa.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tämä on minun paikkani. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua toivon samoilevani samoja metsiä. Kertovani vastaantulijoille isästäni, joka tapasi äitini tunturissa. Tarinoivani kummitädistäni, joka leipoi kylän komeimmat tortut. Ja mummista ja ukista, jotka joutuivat muuttamaan rajan tälle puolelle, kun Venäjä otti haltuunsa vanhan Sallan kyläkeskuksen.

tunturilammen laavu salla

kaunisharjun laavu salla

sukset

tunturilammen laavu salla

Huomenna palaan kuitenkin Helsinkiin, kivikaupunkiin, joka on kotini. Kun pohjoinen jää taakse, hakeutuu haikeus rintakehäni tietämille ja asettuu asumaan. Kaupungin kesä karistaa sen tiehensä, mutta syksy kutsuu kaipauksen takaisin. Huokaisen syvään ja pakkaan lentolaukkuun kampanisujen lisäksi kaksi kursulaista ohrarieskaa. Sillä jokaisessa murusessa maistuu tunturi.

Parsakauden avajaiset – vihreä parsarisotto eli kaaos ruokabloggaajan keittiössä

Tämän piti olla aivan tavallinen reseptipostaus, jonka aiheena on yksi lempiruuistani, vihreä parsarisotto. Sellaiset ovat minulla harvassa, sillä jokaiseen ruokaohjeeseen liittyy yleensä jokin tarina. On ilmeisesti niin, että tässä keittiössä on aivan turha edes yrittää kokata kasuaalisti, sillä lailla puolihuolimattomasti, vasemmalla kädellä, kun tavoitteena saada pöytään lounasta ja kameraan ehkä muutama nopeasti näpsäisty ruokakuva. Tarina takertuu kauhanvarteen vaikka väkisin.

parsakausi

Keskiviikkona minulla oli ilo istahtaa pitkästä aikaa Kappelin valkoisten pöytäliinojen ääreen. Kattausta ihaillessa ei jäänyt epäselväksi, mikä oli iltapäivän agendalla. Vihreää parsaa oli kaikkialla. Ja kun sanon kaikkialla, tarkoitan todella sitä, mitä sanon. Jopa kukka-asetelmiin oli piilotettu kevään vihreää kultaa.

parsakimppu

Samppanjalla aateloitua kermaista parsakeittoa kampasimpukoilla, kuhaa ja paistettua parsaa sekä vadelmaa ja lakritsia. Kuukautta aiemmin aloittanut, Långvikistä Kappelin keittiömestariksi pestattu Jussi Kuuluvainen on tehnyt hyvää työtä. Parsakausi kestää S-ryhmän ravintoloissa aina toukokuun loppuun saakka. Jokaisessa ravintolassa on paikan henkeen sopiva menu, oman parsaviikkojen suosikin voi valita Raflaamon sivuilta.

parsaa ja kuhaa

Haluan suosia raaka-aineita, joita ei ole lennätetty toiselta puolelta maailmaa, siksi yleensä odotan, että eurooppalaiset parsat etsiytyvät markettien hevihyllyyn. Tällä kertaa kattilaan päätyi kuitenkin lahjakassista löytynyt meksikolainen parsanippu.

parsaa ja kuhaa

Pari päivää myöhemmin etsiskelin erilaista parsarisoton reseptiä, sillä kaipasin omaan perusrisottooni jotain twistiä. Aikanaan Hesarissa julkaistu Truly Kira -blogia emännöivän Kiran vihreä parsarisotto näytti kiertäneen blogeja, joten siinä täytyi olla sitä jotain. Otin mallia Suolaa ja hunajaa -blogin versiosta ja tuttuun tapaan muokkasin siitä omaan suuhuni sopivan.

parsarisotto

Kokkasin kiireessä, ja siksi huomaamatta saattoi jäädä muutama asia. Valkoviinin puuttumisen tajusin vasta, kun sipulit olivat jo pannulla. Tuoretta basilikaa piti olla, mutta se ruoja olikin mennyt kuivumaan korpuksi. Koristeparsatkin unohdin käyttää pannun kautta. Eipä siinä. Viinin korvasin omenasiiderillä, ja hyvää tuli ilman yrttejäkin. Olin tyytyväinen lopputulokseen, ehdin taltioimaan annoksen ja syömäänkin vähän, kunnes oli aika lähteä lounastreffeille. Vihreä parsarisotto oli kaikkien kehujen arvoinen.

parsarisotto

Tässä kohtaa lienee paikallaan varoituksen sana. Herkimmät ja hygieniastaan tarkemmat kotikokit saattavat järkyttyä seuraavan kahden kappaleen sisällöstä. Seuraa asia, josta ruokabloggaaja ei ole mitenkään ylpeä, mutta sellaista elämä välillä on. Myös ruokabloggaajan keittiössä.

No niin, jatketaan. Päivä eteni hiusmallihommiin ja myöhemmin kolmen tunnin kuorotreeneihin. Mies oli tällä välin ennättänyt töistä kotiin. Hän tiesi odottaa jääkaapista löytyvää parsarisottokattilaa ja onnesta ymmyrkäisenä lämmitti itselleen lautasellisen vihreää herkkua. Sitten hän lähetti siitä minulle kuvan pienellä saatetekstillä, joka kuului hymiöillä höystettynä näin: Olet sitten kokannut ötökkäruokaa.

Pari kuukautta vanhaan arborio-riisipakettiin oli pesitynyt riisihärö poikineen. Ällöttävää, tiedän, mutta toisaalta, eivät ötökät ihmisille vaarallisia ole. Sitä paitsi, hyönteisruokahan on erittäin trendikästä. Olemme molemmat syöneet höntiäisiä  aiemminkin ja jopa pitäneet niistä. Siispä mies veteli hyönteisistä huolimatta annoksensa huiviin hyvällä ruokahalulla.

parsarisotto

Jatkossa lupaan olla kiireessäkin tarkempi, mitä pannulleni laitan. Kuviin kaverit eivät ole onneksi osuneet, mutta suurennuslasin kanssa en lähtisi otoksia siltikään zoomailemaan. Vuorokauden viimeiset tunnit vietimme käymällä läpi kuivakaapin jokaisen jauhopussin, purkin ja purnukan. Ongelma ei onneksi ollut ehtinyt levitä laajalle, mutta etikkavettä käytettiin silti runsaalla kädellä. Tulipahan kerrankin siivottua perusteellisesti.

Ja nyt itse reseptiin. Myönnetään, saatesanat eivät ole houkuttelevimmasta päästä. Mutta minkäs teet, tarina halusi tulla kerrotuksi. Vihreä parsarisotto vaatii hieman vaivannäköä, joten varaa valmistukseen sellainen tunti, jolloin ei tarvitse samalla juosta paniikissa ympäri kotia pakkaamassa matkalaukkua ja eväitä, meikkaamassa, siivoamassa jääkaappia, etsimässä varastoon vietyjä ulkovaatteita tai kaivelemassa hyllystä mystisesti kadonneita nuotteja. Älä siis tee, kuten minä teen, vaan kuten minä sanon.

Vihreä parsarisotto

Parsapyree:
250 g parsaa
n. 5 dl vettä
25 g voita
1/2 dl kermaa
1 tl sitruunamehua

Risotto:
1 normisipuli tai 2 salottisipulia
2 dl risottoriisiä
oliiviöljyä ja nokare voita
1 dl valkoviiniä, vermuttia tai omenasiideriä
8 dl kasvislientä
2–2,5 dl parsapyreetä
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
(kourallinen tuoretta basilikaa ja/tai minttua)
vajaa 1 dl raastettua parmesania
suolaa ja mustapippuria
nokare voita

Valmista ensiksi parsapyree. Katkaise puoli kiloa parsoja taivuttamalla niitä yksi kerrallaan tyven läheltä. Ne katkeavat luontevasti siitä, missä puumainen osa alkaa. Kuori parsat, jos kuori tuntuu paksulta. Minä jätät parsat yleensä kuorimatta, mutta tämä on makuasia. Leikkaa parsat kahteen osaan. Jos haluat koristella valmiin annoksen kokonaisilla parsoilla, jätä muutama varsi pilkkomatta.

Kiehauta kattilassa vesi ja voi, nosta sitten kaikki parsat kiehuvaan veteen. Jos parsat ovat ohuita, 3 minuuttia riittää, paksumpia voi joutua keittämään minuutin tai kaksi pidempään. Älä keitä parsoja lötköiksi vaan jätä ne napakoiksi. Nosta puolet parsasta jääveteen, jotta kypsyminen pysähtyy – niitä käytetään myöhemmin koristeluun. Kun parsat ovat jäähtyneet jäävedessä, halkaise ne pitkittäin kahtia.

Ota keitinliemi talteen, sillä voit käyttää sitä kasvisliemen pohjana. Kaada kattilassa odottavien parsojen päälle 1/2 dl keitinlientä ja saman verran kermaa. Kiehauta nopeasti ja surauta sauvasekoittimella soseeksi. Jos käytit matalareunaista kattilaa, saattaa olla hyvä idea siirtää seos syvempään astiaan ennen soseuttamista. Nimimerkillä keittiön kaakelit vihreitä pilkkuja täynnä. Mausta pyree sitruunamehulla.

parsarisotto

Aloita sitten parsarisoton valmistaminen. Pese ja raasta sitruunankuori, pilko sipuli(t) pieneksi, silppua yrtit (jos niitä käytät) ja raasta parmesaani. Kaada kattilaan loput keitinliemestä ja lisää vettä sen verran, että nestettä on yhteensä n. 8 dl. Lisää joukkoon kasviliemikuutio tai sopiva määrä kasvisfondia. Pidä kasvisliemi kuumana.

Lorauta aimo annos oliiviöljyä pannulle tai halkaisijaltaan isoon kattilaan. Heitä sekaan vähän voita ja kuullota sipulisilppua hetki. Lisää seuraavaksi sipulien sekaan koko riisisatsi ja pyörittele rasvassa, kunnes riisinjyvät ovat läpinäkyviä.

Holauta sitten mukaan desi viiniä, valkoista vermuttia tai hätätapauksessa omenasiideriä, kuten minä jouduin tekemään, kun en viitsinyt avata yksin kokonaista skumppapulloa. Valkoviiniä kun ei poikkeuksellisesti tässä keittiössä ollut. Sekoita taukoamatta ja aloita kasvisliemen lisääminen, kun viini on imeytynyt/haihtunut.

Lisää lientä kauhallinen kerrallaan. Muista sekoittaa koko ajan, äläkä juokse hoitelemassa muita asioita liemen lisäämisen välissä, kuten minä täällä tein. Vihreä parsarisotto on riittävän kypsää, kun se on al dente, eli riisinjyvissä on vielä pureskeltavaa.

parsarisotto

Paista aiemmin halkaisemiisi parsoihin kuumalla pannulla väriä. Jos haluat hifistellä, hae paistoraidat parilapannulta. Älä paista liian pitkään, ettei parsoista tule lötköjä. Nosta pannulta odottamaan siksi aikaa, kun viimeistelet parsarisoton.

Lisää parsapyre risoton joukkoon. Heitä sekaan myös yrtit, raastettu sitruunankuori ja parmesaani. Heilauta sekaisin ja varmista, että vihreä parsarisotto on riittävän lämmintä. Sekoita joukkoon vielä voi ja mausta suolalla ja pippurilla. Jaa lautasille ja koristele paistetuilla parsanpuolikkailla. Rouhaise päälle vielä pippuria ja kata pöytään oliiviöljy ja extraparmesaani. Kaada lasiin kevään kunniaksi kuohuvaa. Skål!

Muutaman muun luottorisottoreseptin löydät täältä:
Helppo sitruunarisotto
Veriappelsiinirisotto
Keväinen hernerisotto
Purjo-fenkolirisotto
Keltainen kurpitsarisotto