Pöytään kannetaan tarjotin, joka on täynnä leipää. Kello on vasta kahdeksan ja me valmistaudumme haistamaan, maistamaan, tunnustelemaan niistä jokaista. Arvioimme ulkonäköä, rakennetta, suutuntumaa ja jälkimakua – kymmenien muiden ominaisuuksien ohessa. Puhetta johtaa Eliisa Kuusela, hapanjuurileivonnan guru, jonka kirja on leivottu ja luettu puhki meidänkin taloudessa.
Mehevää mallasleipää mutustellessani mietin miten sattumanvaraista elämä on. Jos en olisi Helsingin matkamessuilla yhdeksän kuukautta sitten mennyt tekemään tuttavuutta Ahvenanmaan matkailuorganisaation edustajien kanssa, en olisi nyt tässä – tuomaroimassa Artesaaniruoan SM-kilpailun leipomotuotteita. Miten tässä näin pääsi käymään?
Ehdotin tammikuussa Visit Ålandille blogiyhteistyötä. Kevään kuluessa konseptia hiottiin ja toukokuussa vihdoin ryhdyimme tuumasta toimeen. Matkustin Ahvenanmaalle tutustumaan ensimmäistä kertaa järjestettävän Åland Grönskar -festivaalin tarjontaan. Toisena tapahtumapäivänä Mattas Gårdmejerin heinäladon ylisille oli katettu pop up -lounas, jota emännöi Harriet Strandvik.
Upean, paikallisista tuotteista kootun ruokahetken jälkeen jäin hetkeksi juttelemaan Harrietin kanssa. Hän puhui minulle ruotsia ja minä vastailin englanniksi sen, mitä ruotsiksi en osannut. Esittelin itseni, kerroin olevani bloggaaja ja kirjoittavani enimmäkseen ruoasta. Puhuimme lähiruuasta, luomusta ja käsityönä valmistettavien ruokatuotteiden kehittämisestä. Olin jo tekemässä lähtöä, kun Harriet yhtäkkiä huudahti keksineensä jotain. Hän halusi kutsua minut tuomaroimaan syksyllä järjestettävään artisaaniruokatuotteiden suomenmestaruuskilpailuihin. Tuijotin häntä silmät selälläni. Minäkö Artesaaniruoan SM-kisojen tuomariksi, minä, jolla ei ole mitään ruoka-alan koulutusta saati kokemusta ammattikeittiöstä? Lopulta ymmärsin nyökätä hädin tuskin näkyvästi ja onnistuin kakaisemaan ulos myös muutaman sanan. Kyllä, jos minut kutsutaan tuomariksi, tulen mielelläni.
Niinpä syyskuun toisena viikonloppuna arvioin aistinvaraisesti perinne- ja hapanjuurileipiä, saaristolaislimppuja, makeita ja suolaisia piirakoita, erilaisia ruistaikinaan kiedottuja kukkoja ja lämmöllä leivottuja leipäsiä. Minun ja Eliisan lisäksi saman pöydän ääressä istuvat leipurikonkari ja legendaarinen keittiömestarien edustaja. Villasukkiin vuoratut jalkani tuntuvat näiden suurien saappaiden rinnalla mitättömän pieniltä, mutta yritän parhaani.
Neljän tunnin jälkeen aistit alkavat turtua. Lomakkeessa on loputon määrä rivejä ja sarakkeita. Päässä humisee, pitkät ja monipolviset lauseet lyhyenevät ja vaihtuvat lopulta arkisiin adjektiiveihin. Muheva, tahmea, jauhoinen, kuiva, keskeneräinen, kimmoisa, rasvainen ja rouskuvan rapea. Mitä pidemmälle päivä ehtii, sitä vaativammaksi homma muuttuu. Keskittyminen herpaantuu, hekotamme holtittomina ja ruoskimme itseämme takaisin ruotuun. Minä vaellan villasukissani pitkin ruokasali ja tuuletin päätäni. Hörppään väliin vettä ja ajattelen, etten tämän jälkeen syö leipää moneen päivään.
Vastuu painaa, sillä kilpailuun osallistuvat yrittäjät lukevat tarkkaan myös rivien välit ja kuuntelevat herkällä korvalla, mitä arvovaltaisella tuomaristolla on sanottavana. Mukana on ensikertalaisia, jotka saavat arvokasta palautetta sekä kokeneita kilpailijoita, jotka ovat kehittäneet tuotteitaan vieläkin paremmiksi edellisvuosien palautteiden avulla.
Kirjoitamme puhtaaksi arvostelulomakkeita näppäimistö sauhuten. Pisteytämme, vertailemme, kehumme ja annamme rakentavaa kritiikkiä. Myönnämme mitaleita nokkosella ja kuhalla täytetylle kalakukolle, suussa sulavalle riisipiirakalle, ihanan tahmealle saaristolaislimpulle ja kukkasin koristellulle hapanjuurileivälle. Valmista tulee vasta kaksi tuntia virallisen tuomarointiajan päättymisen jälkeen. Päätä särkee ja vatsa osoittaa mieltään, se ei ole tottunut näin suureen hiilarimäärään. Kiirehdin hotellille, vaihdan niskaan lenkkikamppeet ja juoksen harjulle hengittämään.
Palkintogaalaan saavun viime tingassa. Kämmeniä kihelmöi, kun osoitamme suosiotamme voittajille. Sitten päästään asiaan, eli syömään muutakin kuin leipää. Pitkän gaalaillallisen ovat valmistaneet ravintola-alan opiskelijat, ja he myös hoitavat tarjoilun varsin mallikkaasti. Taksin takapenkillä jo naurattaa. Päivä on ollut raskas, mutta kokemuksena riemastuttava, ja kallis kuin kultakimpale. Jos pyydetään, tulen ensi vuonna taatusti uudestaan!
Lopuksi vielä pieni infopläjäys. Artesaaniruoan SM-kilpailujen tarkoituksena on nostaa artesaaniruoan tunnettuutta ja edistää sen kehittymistä. Kisoihin voi osallistua mikä tahansa elintarviketuotteita myyntiin valmistava yritys, kunhan tuotteet tehdään paikallisista raaka-aineista, eivätkä ne sisällä säilöntäaineita, väriaineita tai synteettisiä aromeja. Seuraavat Artesaaniruoan SM-kisat järjestetään Raisiossa 14.–16.10.2020, laittakaahan korvan taa!
