Päärynäinen tarte tatin – herkkujen herkku!

Juuri nyt eletään niitä aikoja, jolloin minun pitää jatkuvasti hokea itselleni, että kulje siitä, mistä aita on matalin. Kaivaudu vaikka aidan ali ja huitaise välillä vasemmalla kädellä valmista. Anna ravan roiskua ja siivoa jäljet sitten myöhemmin. Vuosi 2020 alkaa käydä hermoille ja kiristää vain otettaan. Vielä on kuusitoista päivää jäljellä, neljä päivää töitä ja 12 vapaata. Niistä olen päättänyt selviytyä vaikka päälläni seisten. Sillä nurkan takana odottaa jo uusi, valoisampi vuosi nimeltään 2021. Sen ensimmäisenä päivän aamuna aion istua keittiön lattialla ja katsella, kuinka tahmea sokeri kuplii ja voitaikina repeilee liitoksistaan. Uunissa paistuu päärynäinen tarte tatin.

päärynäinen tarte tatin

Ai miksikö? Siksi, että vuodesta on pakko tulla parempi, kun sen aloittaa ihanan tahmaisella, kunnolla karamellisoituneella päärynäpiirakalla. Rasvainen ja päärynäinen tarte tatin aateloidaan reilulla jäätelökauhallisella vanhan ajan vaniljaa ja syödään kokonaan yksin. Koska aikuinen voi tehdä niin.

Matkani tarte tatinien maailmassa ei ole ollut helppo. Syömäkelpoista on tullut aina, silmänruoasta sen sijaan on pitänyt tinkiä. Edellisellä kerralla metsästyksen kohteena oli täydellinen tarte tatin. Se syntyi herrojen Wirgentius ja Välimäki vinkeillä. Lopputulos oli kaukana täydellisestä, vaikka maku menettelikin. Omenat tarrautuivat kiinni hiiliteräspannuun ja taikina jäi sisältä raa’aksi. Siitäkin huolimatta tai ehkä juuri siksi en aikonut luovuttaa.

päärynäinen tarte tatin

päärynäinen tarte tatin

Joskus männävuonna hairahduin osallistumaan kansainväliseen ruokakuvaushaasteeseen, jota pyöritettiin Instagramissa. Tekemistä riitti, sillä teeman sanelema kuva piti postata parin päivän välein kolmen viikon ajan. Taisin uupua joka kerta alkuunsa. Kuvia kyllä syntyi, mutta vähän väkipakolla. Opin paljon uutta, mutta silti projekti ei tuntunut vaivan väärtiltä. Kun sitten tänä syksynä törmäsin vastaavaan kuukausihaasteeseen, halusin kokeilla, sopisiko tämä hitaampi tahti minulle paremmin. Marraskuun haasteen aiheensa oli lämmin jälkiruoka. Ensimmäisenä tuli mieleen tarte tatin ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

Ehdin tällä kertaa testaamaan reseptiä, ennen kuin kaivoin kameran esiin – ennenkuulumatonta! Tämä on siis poikkeuksellisesti toinen yritelmä. Ja tiedättekö mitä, se onnistui! Okei, karamellisointi saattoi mennä aavistuksen liian pitkälle, mutta maku, voi taivas sentään!

päärynäinen tarte tatin

päärynäinen tarte tatin

Perinteinen tarte tatin tehdään omenasta, mutta minusta päärynä sopii torttuun mahdollisesti jopa paremmin. Erilaisia päärynälajikkeita on muuten kaupassa yllättävän monta, taisin laskea supermarketin heviosastolta yhteensä seitsemän. Valitsemani lajike oli keltaisen ja punaisen kirjava ja siihen oli liimattu tarra “extrasweet”. Nimeä en tietenkään painanut mieleeni, mutta voin sen vielä editoida juttuun, jos muistan tarkistaa lajikkeen lapun seuraavalla kauppakerralla.

päärynäinen tarte tatin

Ripsautin sokerin ja voin sekaan pikkuisen kanelia, sillä halusin piiraaseen aavistuksen jouluista makua. Muuten mentiin edellisellä kokkauskerralla hyväksi havaittuun. Paras lopputulos saavutetaan, kun kokkaat tortun pannussa, jonka voi nostaa hellalta suoraan uuniin. Reseptistä valmistuu yksi pieni blinipannun kokoinen tarte tatin. Jos sinulla kaksi blinipannua tuplaa resepti, jos haluat kokata kerralla ison pannullisen suussa sulavaa herkkua, triplaa se.

Päärynäinen tarte tatin

35 g voita
1/2 dl sokeria
Ripaus kanelia
1–2 päärynää, riippuen koosta
1 ohut pakastevoitaikinalevy
Tomusokeria ja jäätelöä koristeluun

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Anna voin sulaa hitaasti pannulla hiljaisella lämmöllä ja ripottele sokeri tasaisesti sen päälle. Lisää ripaus kanelia. Lohko päärynät ohuehkoiksi lohkoiksi ja asettele lohkot voin, sokerin ja kanelin päälle. Kaulitse voitaikina sopivaan muotoon ja painele se tiiviihkösti päärynöiden päälle.

Nosta lämpötilaa kunnolla (noin 2/3 maksimista) ja annan sokerin karamellisoitua taikinakuoren alla 5–8 minuuttia. Jos taikina meinaa heittäytyä villiksi ja pursuilee ympäriinsä, painele siitä rauhallisesti ilmat pihalle. Viiden minuutin kohdalla pannun laidoilla pitäisi alkaa näkyä vaaleanruskeaksi karamellisoitunutta voi-sokeriseosta. Vie karamellisointi niin pitkälle kuin uskallat ja nosta sitten pannu uuniin jatkamaan kypsennystä. Anna paistua n. 15 minuutin ajan.

Kumoa valmis päärynäinen tarte tatin isolle lautaselle tai vaikka puiselle leikkuulaudalle. Jos keittiöstäsi löytyy toinen samankokoinen pannu, hyödynnä sitä. Anna vetäytyä hetkisen, jos vaan maltat ja tupsauta sitten koko komeuden päälle hieman tomusokeria. Jaa paloiksi tai nauti kokonaisena vaniljajäätelön kanssa. Lupaan, että jäät janoamaan lisää!

päärynäinen tarte tatin

Kuvista tuli minusta ihan kelpoisia, vaikka valo meinasikin kadota kesken kaiken. Joulukuun teemana on lomaherkut tai jotain sinnepäin. Postauspäivä siintää jo viikon päästä, eikä minulla ole aavistustakaan, millainen minun kuvastani tulee. Ehtiihän tässä.

Ruokaystävät – vihdoinkin painossa!

Esikoiskirjani Ruokaystävät lähti painoon viikko sitten. Taiton sain nähtäväksi edellisellä viikolla, ja kuten arvata saattaa itkuksihan se meni. Ensin itkin helpotuksesta, ja vähän liikutuksestakin. Ihanaa, opus valmistuu sittenkin ennen joulua! Sitten tirautin pari kyyneltä puhtaasta hämmästyksestä. Tällainenko tästä tulikin? Ihan erilainen kuin mielessäni kuvittelin, mutta kuitenkin kaunis, toimiva ja käteensopiva. Seuraavana aamuna taittotiedosto näytti vieläkin mahtavammalta, sillä siihen oli saatu lisättyä kauan kaivatut kuvitukset. Ja kansi, miten minunnäköiseni se onkaan, ajattelin ja pyyhkäisin villamekkoni hihalla märät poskeni kuiviksi.

ruokaystävät

Kustannussopimus allekirjoitettiin joulukuussa 2019. Epävirallisesti kirjan julkaisemisesta kesän korvalla oli sovittu jo marraskuun ensimmäisellä viikolla, keskellä ranskalaista maaseutua, pienessä viinihiprakassa mustekynällä sopimusta lautasliinalle muotoillen. “Tehdään sitten näin,” sanoi Jonna Hietala, toinen Laineen perustajista, johon olin tutustunut Happy Hamletissa kolme päivää aikaisemmin. “Kun et kerran muuten usko, että olen tosissani ja haluan kustantaa tämän kirjan.”

Sitten maailma heitti häränpyllyä. Koronakurimus tuli ja vesitti kirjan alkuperäisen aikataulun, sillä keväällä yhdessä syöminen tuntui lähinnä surkealta vitsiltä. Nyt osaamme jo syödä yhdessä turvallisesti, huolehtien käsihygieniasta, riittävää välimatkaa pitäen ja tarpeen tullen vaikka etäyhteyden välityksellä illastaen. Uusi aikataulu oli pitkään hämärän peitossa. Ehkä syksyllä tai viimeistään jouluksi, sanoi kustantaja, jos maailman tilanne vaan paranee. Viilasin juttujani, karsin täytettävien sivujen kysymyksiä, kirjoitin vinkkilistaa ja listasin lopulliset reseptit. Heinäkuun lopulla olin esipuhetta vaille valmis.

ruokaystävät

ruokaystävät

Syyskuun alussa päätimme, että reseptit tarvitsevat sittenkin kuvat kylkeensä. Sitä ennen oli puhuttu kuvituksista, mutta tottahan se oli, kuten kustantaja asian ilmaisi, reseptiä kokeillessa täytyy nähdä miltä lopputuloksen kuuluisi näyttää. Vietin yhden päivän ja kaksi iltaa tiukasti työhuoneen keittiössä ja kokkasin. Kuvat otti taitava Sini Kramer, joka myös stailasi annokset.

Alkoi odottaminen.

Kohta päästään taittamaan. Meillä on tosi hyviä ideoita, ja graafikko on valtakunnan parhaita. Päätettiin, että tehdään kluuttikansi ja panostetaan kirjaan oikein kunnolla. Tilattaisiinko myös kangaskassit?

Kaikki kuulosti hyvältä, mutta olin silti hieman huolissani. Pöydän toisella puolella, kustannustoimittajan jakkaralla istuessani olin tottunut siihen, että kirjaprojektilla on tiukat deadlinet ja julkkaritkin tiedossa kuukausia etukäteen. Tutut ja vähän tuntemattomammatkin kyselivät kirjan perään. Koska se ilmestyy, millainen siitä tulee? En osannut vastata, kämmenet kostuivat ja tunsin, kuinka kylkeä pitkin valui hikinoro.

ruokaystävät

Onneksi tiesin, että Laineen naiset ovat suoraselkäisiä ihmisiä. Luotettavia ammattilaisia, jotka osaavat hommansa paremmin kuin kärsimätön kirjailija. Uskalsin avautua epävarmuudestani ja sain paluupostissa pitkiä perusteluja ja kannustavia sanoja.

Projekti etenee kyllä, sinä ja sinun kirjasi olette meille tosi tärkeitä. Luota meihin, tästä tulee todella kaunis. Kirja valmistuu varmasti ennen joulua.

Maratonin viimeiset metrit juostiin pikavauhtia. Ruokaystävät vaati kaksi oikolukukierrosta, Friends in Food yhden. Toisella kierroksella kirjan kolmannelle sivulle oli lisätty tekijätiedot. Melkein putosin tamperelaisen hotellihuoneen sängyltä, kun huomasin, kuka on piirtänyt kansikuvan ja kirjan muut kuvitukset. Jonnan 12-vuotias tytär! Briiffin mukaiset kuvat syntyivät kuulemma nopeasti ja niistä maksettiin asianmukainen palkka verokortilla. On suuri kunnia olla aloittelevan artistin ensimmäinen asiakas!

Ruokystävät on nyt painossa ja valmistuu joulukuun kolmannella viikolla, mutta minun on edelleen vaikea uskoa, että tämä kaikki tapahtuu minulle. Että olen todella julkaissut kirjan. Oikean kirjan, jossa on 160 sivua paksua luonnonvalkoista paperia, kluuttikannet ja punasävyinen foliointi. Ei mikään turha kirjanen.

Sini Kramer Ruokaystävät

Hämmentävää ja huikaisevaa samaan aikaan. Nauti nyt, moni teistä kehoitti, tämä on sinun hetkesi. Yritän, vastasin, mutta tähän mennessä olen lähinnä hyperventiloinut ja yrittänyt käsittää kaikkea tätä. Olen kierroksilla ja jokseenkin tiloissa.

Millanen kirjasta sitten tulee? Lainaan itseäni ja liimaan tähän alle kirjoittamani takakansitekstin. Lisää voitte lukea kustantajani, Laine Publishingin nettisivuilta. Samasta paikasta onnistuu myös ennakkotilaus. Jos mielit kirjaa pukinkonttiin (ja miksi et mielisi, sillä kirja sopii ihan jokaiselle) kannattaa se tilata heti. Tilaukset toimitetaan tilausjärjestyksessä ja kusti alkaa polkea heti, kun kirja saapuu painosta. Saatan tirauttaa pienet itkut myös silloin.

ruokaystävät kirja

Ruokaystävät on tarkoitettu kaikille, jotka syövät joskus yhdessä. Kansien väliin kasvaa vähitellen illalliskutsujen, syntymäpäiväjuhlien, mökkiviikonloppujen, sunnuntaipäivällisten, tupaantuliaisten ja arkisten ateriahetkien tuikitarpeellinen tietokanta, joka listaa ystävien ruokavaliot ja allergiat, lempiruoat ja inhokkiainekset. Enää ei tarvitse enää arvailla, kuinka moni vieraista juo teetä, kuka rakastaa korianteria, mitä kasvimaitoa kenenkin kahvi kaipaa, kenelle maistuu gin & tonic tai millainen ruokalahja sopii sankarille. Pilke silmäkulmassa ystäväkirjan aukeamilla leikitään kumman kaata ja kysytään onko selleri uhka vai mahdollisuus.

Sivujen sekaan on ripoteltu lyhyitä ja kannustavia tositarinoita yhdessä syömisen tilanteista. Kirjan viimeisille sivuille on valittu yksinkertaisia reseptejä, joiden avulla on mukava ideoida yhdessä syömisen hetkiä tai isompiakin kekkereitä ruoan ympärille. Lopussa on vielä vinkkejä, jotka madaltavat kynnystä ja helpottavat kokoontumista yhteisen pöydän ympärille.

Sini Kramer Ruokaystävät

Kaikki postauksen kuvat (pl. kirjan kansi) ovat Sini Kramerin käsialaa.

ps. Seuraamalla instagram-tiliäni pysyt kärryillä kirjan tilanteesta. Siellä ilmoittelen myös, kun Ruokaystävät on saapunut kauppoihin ja missä kivijalkaliikkeissä sitä on saatavilla!

Huhuu, onko täällä ketään?

Mökkikausi päättyi lokakuun ensimmäisinä päivinä. Sen jälkeen elämä on ollut päivästä toiseen selviytymistä. Liian pitkien työpäivien taklausta. Eikä korona varsinaisesti ole huojentanut eloa. Tässä on ollut kaikenlaista.

Paluu kaupunkiin oli samalla paluu kiireiseen todellisuuteen. Maalla minuutit etenivät verkalleen. Tuli rätisi keittiön uunissa, kahvi tuoksui ja paikallisen kotileipomon kanelikierteiden tahmainen sokeri tarttui suupieliin. Talitintit touhusivat pihapuissa, orava istui keskellä huussipolkua ja katseli meitä pää kallellaan. Joutseniakin näkyi vielä. Iltaisin tähdet valaisivat taivaan, eikä valosaasteesta ollut tietoakaan. Työt taittuivat siinä sivussa, järveltä puhaltavan tuulen tahtiin hengitellen, harmaiden päivien lempeässä kajossa.

ruska mökillä

Kaupungissa kiire kopisi katukivetykseen ja sykki takaraivossa joka ikinen hetki. Koti tuntui tunkkaiselta ja kuumalta. Ilmastointi humisi. Nukuimme molemmat katkonaisesti. Havahduin olemattoman pieniin ääniin, enkä saanut enää unta keskeneräisten asioiden juostessa kilpaa pääni sisällä. Aloin kaipaamaan kolmatta huonetta. Omaa tilaa, jonne paeta, kun peiton kahina pitää hereillä tai kun hiljainen hengityskien kaikuu korvissani kuin kovaäänisistä soitettuna. Ajatus elää edelleen, vaikka olen tähän asti ajatellut, että kaksiota suurempaa emme koskaan tarvitse.

Syyskuun lopulla palkkasin itselleni fysioterapeutiksi koulututtautuneen personal trainerin. Mies pyöritteli päätään ja totesi, ettei kyllä maksaisi kenellekään siitä, että hänelle sanellaan, mitä pitää tehdä. Kiireen kiristämässä arjessa maanantaiksi määrätystä lenkistä tuli henkireikä. Lähdin lähimetsään liikkumaan ja vahvistin vaatimattomia lihaksiani kuminauhajumpalla. Hikoilin olohuoneen lattialla, nostelin neljän kilon puntteja ja puuskutin mittarimatona temppareiden tsemppaamana. Kiloja ei vieläkään ole lähtenyt puolta enempää, mutta kuukaudessa ryhti on suoristunut, olkapäiden kipu kadonnut ja kestävyys kasvanut. Työviikot ovat alkaneet tuntua kevyemmiltä, vaikka tekemistä on edelleen paljon. Nukun aavistuksen paremmin, enkä välttämättä havahdu hereille kuin kerran tai kaksi yössä. Maksan mielihyvin mielenrauhastani, tsemppaamisesta ja kuntoni petraamisesta. Maksan, vaikka teenkin kaiken työn itse.

ruska mökillä

Lokakuussa töitä alkoi puskea ovista ja ikkunoista, yhtäkkiä asiakkaita oli viiden sijaan kymmenen. Kurjan koronakevään jälkeen olin kiitollinen, että minulla on mielekästä tekemistä ja leipää pöydässä. Sanoin kaikelle kyllä, sillä näinä omituisina aikoina oli pakko pitää kaikki ovet avoinna.Kuuden viikon ajan tein töitä seitsemän päivää viikossa. Lauantaisin ja sunnuntaisin tuijotin näyttöä vain muutaman tunnin, kirjoitin kappaleen tai kaksi, käsittelin kuvia, viilasin, hioin ja puunasin niin, että maanantaina oli mukavampi jatkaa töitä. Että urakka olisi edes piirun verran pienempi.

Arvaahan sen, miten siinä sitten käy. Kun kertoo koko päivän muiden tarinoita, omat ajatukset jäävät jalkoihin. Kynnys hivuttautui korkeammalle joka päivä. Näkymätön käsi pinosi rakennuspalikoita päällekkäin ja nosti rimaa. Välttelin ajatuksieni analysointia, pääni järjestämistä ja lauseiden latelemista paperille, vaikka sitä olisin tarvinnut todennäköisesti kaikkein eniten. Lopulta aita nousi niin korkealle, etten enää ylettynyt sen päälle, vaikka kuinka varvistin.

ruska mökillä

ruska mökillä

Jätin blogini nojailemaan omaan onneensa. Nojailu muuttui pian notkumiseksi, ja kun jalat puutuivat paikallaan seisoskelusta, se rymähti lattialle, sulki silmät ja torkahti talviuneen. Se on pärjäillyt omillaan tarkkaan ottaen 48 vuorokautta, 5 tuntia ja 31 minuuttia. Niin pitkäksi aikaa en ole koskaan jättänyt sitä yksin. Surettaa vähän. Tai aika paljonkin. Etenkin kun en ole yhtään varma, ehdinkö huolehtimaan siitä paremmin seuraavina kuukausinakaan. Toivon kovasti, että ehdin. Viisivuotias kun ei kuitenkaan loputtomiin elä pelkillä googleosumilla, hakukoneoptimoinnilla ja vanhoilla hittipostauksilla. Se tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa, uusia herkkureseptejä ja lämmöllä luotuja lauseita, jotka kietovat sen sydämelliseen syleilyynsä.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Purkamassa aitaa, madaltamassa kynnystä ja rakentamassa uutta rutiinia. Sellaista, joka ei vaadi viimeiseen asti viilattuja otsikoita, täydellisiä lauserakenteita, timanttisia kuningasideoita tai muutakaan liian monimutkaista. Itsekritiikin sijaan pääroolissa ovat puolikuivat tarinat ruoasta, reissuista ja rakkaudesta – niin kuin silloin joskus, ennen kuin tästä kaikesta tuli liian vakavaa. En mahdu muotteihin, vaikka niihin yritän itseäni välillä tunkea. Haluan rönsyillä röyhkeästi ja viitata käytössä kulahtaneella kintaalla niille, jotka yrittävät asettaa aiheitani aisoihin tai määritellä sopivan tarinoiden tahdin. Kapinoin, loikin yli genrerajojen ja kirjoitan siitä, mistä mieleni tekee. Oletko edelleen mukana?

ruska mökillä

ps. Viime perjantaina kirjoitin kirjani esipuheen ja pääsin vihdoinkin myös oikolukuhommiin. Sormet ristissä toivon, että kaikki sujuu painossa suunnitelmien mukaan. Siinä tapauksessa Ruokaystävät ehtii juuri sopivasti pakettiin pukinkonttiin ja kuusen alle. Ennakkotilaamaan saattaa päästä jo marraskuun puolella. Hurjaa!