Rutiinien ravistelua, kekseliästä kasvisruokaa ja muita tammikuun tuumailuja

Yksi tavallinen sähköposti riitti katkaisemaan kamelin selän. Se ei sisältänyt kritiikkiä, ei haukkuja eikä huonoja uutisia, vaan yksinkertaisen kysymyksen ja siihen liittyvän, helposti toteutettavan tehtävän. Sen sijaan, että olisin vastannut viestiin, aloin haukkoa henkeäni. Iholla lainehti kylmä hiki ja kädet tärisivät holtittomasti. Päässä humisi. En ymmärtänyt, mitä minulle tapahtui. Nousin sängystä ja jäin seisomaan keskelle lattiaa. Mies googletti oireita ja totesi, että minulla on paniikkikohtaus. Elämäni ensimmäinen.

tammikuun tuumailuja

Niin alkoi tammikuu. Pötkötellen viltin alla ja hengittämiseen keskittymällä. Oli aika tarkistaa työtaakka ja luoda rutiinit, jotka jäsentäisivät yrittäjän arkea. Kännykkä jätetään yöksi makuuhuoneen ulkopuolelle, ennen kahdeksaa ylös, iso kupillinen teetä ja rauhallinen aamuhetki päivän lehden seurassa. Sitten edellisenä iltana kirjoitetun tehtävälistan kimppuun ja kirjoittamaan. Sähköpostin lukeminen on sallittua vasta klo 12 jälkeen ja työpäivä pannaan pakettiin viimeistään kuudelta. Läppärin sulkeuduttua syön välipalan, vedän lenkkivermeet päälleni ja happihyppelen äänikirja korvissani kohti Mustikkamaata. Paniikkikohtaus herätti ajattelemaan. Että perunakin kuoritaan yksi kerrallaan, eikä kaikkea tarvitse saada valmiiksi silmänräpäyksessä. Hanskat voi pudottaa perjantaina neljän aikaan, sillä viikonloppua vasten ei yksikään asiakas kaipaa minulta yhtikäs mitään. Karusellin vauhti hidastui, ahdistus helpotti ja kiireen tuntu katosi kuun puolenvälin tietämillä.

Jatkoimme tipattomalla, minä ja mieheni. Hetken mielijohteesta pois jäivät alkoholin lisäksi sokerit ja valkoiset hiilihydraatit. En kaivannut viiniä enkä saunajuomia, blini-illallisellakin lasiin kaadettiin kivennäisvettä. Olisin kyllä halunnut alkoholitonta viiniä, mutta ravintolan valikoima oli onnettoman huono. Vain Lehtikuohua, yksi nollaprosenttinen siideri ja kaksi olutta. Suklaata sen sijaan kaipasin kovasti ja pastaa, tuota lounaskoomailijan perusravintoa.

tammikuun tuumailuja

tammikuun tuumailuja

Maahan satoi pysyvä pumpulikerros. Lunta tuli ja kilot karisivat. Pakkanen nipisteli näppejä, kun tarvoimme umpihangessa pitkin talven ihmemaaksi muuttunutta pääkaupunkia. Tilasimme vitamiineja suoraan italilaisilta ja espanjalaisilta farmareilta ja adoptoimme samalla mantelipensaan ja oliivipuun. Crowd Farming oli tuttu vuosien takaa, mutta vasta nyt saimme aikaiseksi ryhtyä toimeen – kiitos vaan Satu Koivisto! Laatikollinen luomuavokadoja saapuu jo ensi viikolla suoraan ovelle, luomuna kasvatettuja appelsiineja odottelemme vielä pari viikkoa. Sitten onkin mantelisadon ja oliiviöljyn vuoro.

Kun valkeat viljat, pasta, riisi ja perunat olivat kiellettyjen listalla, kokkasimme käytännössä pelkkiä kasviksia. Jääkaapin vihanneslaatikot pullistelivat kaalinpäitä, paprikaa, parsakaalia ja punajuuria. Munakoisoista ja kesäkurpitsasta tuli vakioruokaa, tomaatit hupenivat ennätysvauhtia ja vihreät pavut katosivat kaapista ennen kuin ehdin suunnitella niille käyttöä. Maa-artisokkaakin mutusteltiin sen aiheuttamista ilmavaivoista huolimatta. Paahdoimme jumalaisia lanttupihvejä, santsasimme pannulla paistettua paksoita ja kypsensimme kukkakaalia. Kaiken huippuna menin ja rakastuin veriviholliseeni selleriin. Siitä on kiittäminen Yotam Ottolenghiä ja hänen Flavour-opustansa, jonka tilasin välittämästi, kun näin vilauksen siitä Kokkipottilan ja  Hannan sopan somefiideissä.

tammikuun tuumailuja

Pakkasen puhaltamien nietosten lisäksi kahlasimme kirjojen sivuilla. Korona teki meistä kirjaston suurkuluttajia. Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat koukuttavat, himmeinä hohtavat timantit, kuten Annastiina Stormin Kerro, kerro ilahduttavat ja lukemattomat löydöt paikan päälle varatusta rajatusta valikoimasta yllättävät. Etenkin nyt, kun maailma on pysähtynyt, on mahtavaa uppoutua uusiin maailmoihin, joissa sattuu ja tapahtuu.

Iltaisin minä istuin sohvalla ja neuloin. Tai kudoin, kuten meillä päin sanottiin. Puikot ovat nykyään puuta, eivätkä kilise kuten kolmannen luokan käsityökerhossa, mutta asento pysyy samana. Edelleen rentoudun risti-istunnassa ja hypistelen sormillani pehmeitä lankoja. Kasarilapsen tupsupipo on saanut seuraajakseen islantilaisen villapaidan ja eväinä on meetvurstileipien sijasta keko kasviksia.

tammikuun tuumailuja

Seuraavaksi suunnitellaan kesää. Laituriremonttia, terassilaajennusta, lasiverannan tuunausta ja sen pitkän pöydän nikkarointia. Sen jonka ääreen kutsutaan ystävät, heti kun se on mahdollista. Ja syödään yhdessä. Valoa kohti, päivä kerrallaan!

Tipattoman tammikuun kurkku-inkiväärishotti

Lunta pyryttää joka suunnasta. Ikkunan ulkopuolella lumiraja nousee ja lasin pintaan on muodostunut kuurankukkien seuraksi metsän siluetti. Pakkaslumi narskuu huopatossujen alle ja kansa puskee paksuihin takkeihin kääriytyneenä tuulta vasten. Latukonekuskit tekevät hiki hatussa töitä ja innokkaat hiihtäjät suksivat jonossa pitkin rantoja kiertäviä latu-uria. Helsingissä on leutojen vuosien jälkeen vihdoinkin oikea talvi. Puen villasukat jalkaan, kääriydyn lämpimään neuletakkiin ja kaivan kaapin perältä sauvasekoittimen. Kurkku-inkiväärishotti tekee terää ja piristää pakkaspäivänä.

kurkku-inkiväärishotti

Takana on viheliäinen vuosi, joka toi tullessaan roppakaupalla epävarmuutta. Mihinkään ei saanut mennä, eikä ketään nähdä. Neljän seinän sisällä nyhjääminen sai meidät tissuttelemaan tavallista enemmän. Yksi lasi ruoan kanssa ja toinen illalla sohvan nurkassa. Lasillisista tuli tapa, vaikka samalla tiedostinkin, että ensimmäinen riskiraja täyttyy naisella jo seitsemästä annoksesta viikossa – siis yhdestä lasillisesta päivässä. Mökillä kilisteltiin laituriskumpalla, skoolattiin keskipäivän gin & tonicilla ja hörpittiin saunakaljoja, syksyllä lasiin kaadettiin punaviiniä ja kohta alkoikin jo glögikausi. Joulu ja uusi vuosi ovatkin sitten ihan oma lukunsa.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Vuoden päättyessä olo oli tunkkainen, vireystila ankean puolella ja yöunet katkolla. Mies, joka ei yleensä suostu tinkimään saunaoluestaan missään tilanteessa, ehdotti yllättäen tipatonta tammikuuta. Minä suostuin mukisematta. Uskomme molemmat kohtuuteen kaikessa, mutta koronavuoden jälkeen tuntui siltä, että kohtuuden määritelmä oli saattanut vähän hämärtyä. Kohta on kaksi viikkoa tipatonta takana, eikä alkoholia ole ollut yhtään ikävä. Tunkkainen olotila on keventynyt, unen laatu on parantunut ja kilojakin on siinä sivussa kadonnut useampi. Liikuttukin kyllä on, lenkistä työpäivän jälkeen on tullut tarpeellinen siirtymärituaali duunihommista vapaalle.

kurkku-inkiväärishotti

Lumipyryssä taivaltamisen jälkeen, varpaat jäässä ja posket pakkasesta punehtuneina en enää lämmitä mukillista terästettyä glögiä, vaan huitaisen huiviin piristävän shotin. Sisäisen lämmikkeen ei tarvitse sisältää alkoholia, sillä inkivääri lämmittää vielä pitkään shotin kumoamisen jälkeenkin, ja sama efekti on kurkumallakin. Niinpä nyt sekoitellaankin raikas kurkku-inkiväärishotti!

kurkku-inkiväärishotti

Voit käyttää shottiin myös muita sitruksia, kuten klementiinejä tai satsumia, mutta tuplaa silloin pienempien sitrusten määrä. Greippimehu on tähän reseptiin liian tuju, mutta veriappelsiini maistuu varmasti hyvältä. Makeutta voit säädellä suuhusi sopivaksi, tällä kombolla kurkku-inkiväärishotti maistuu kirpeältä, eikä lainkaan makealta. Vegaanisen version reseptistä saa vaihtamalla hunajan esimerkiksi vaahterasiirappiin.

Kurkku-inkiväärishotti

2 appelsiinia
15 cm pala tuoretta kurkkua
4 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl hunajaa
Kourallinen tuoretta minttua

Purista appelsiineista mehut. Kuori kurkku halutessasi ja pilko se pienemmiksi palasiksi. Raasta inkivääri ja nypi mintunlehdet varsistaan. Lykkää kaikki ainekset syvään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin. Mitä kauemmin sekoitat, sitä sileämmän lopputuloksen saat. Kaada lasipulloon ja annostele siitä aamuisin shottilaseihin. Jos haluat lisää potkua, rouhaise shotin päälle kierros tai kaksi mustapippuria. Kurkku-inkiväärishotti säilyy puhtaassa pullossa ainakin viikon.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Mitä tapahtuu tipattoman tammikuun jälkeen, sitä en vielä tiedä. Valistunut arvaukseni on kuitenkin se, että jatkuvan tissuttelun korkki on kierretty tältä erää kiinni. Olut perjantain saunavuorolla, pieni lasi viiniä silloin tällöin ruuan kanssa, tärkeiden hetkien juhlistaminen sopivalla kuplivalla, lasillinen lauantai-iltana ja viinimenun maisteleminen ravintolaillallisilla riittänee juuri nyt. Se lienee vielä kohtuullista.

ps. Jos ihastuit kurkku-inkiväärishottiin, kokeile myös tätä verevän punaista veriappelsiini-kurkumaversiota!

Ensimmäinen joulu kesämökillä

Perinteisesti kirjoittaisin vanhan vuoden viimeisenä päivänä siitä, mitä menneet kuukaudet ovat tuoneet tullessaan. Hehkuttaisin saavutuksia ja piehtaroisin pettymyksissä keräisin kokoon tunteita ja tilastoja, iloitsisin onnistumisisita ja taputtelisin itseäni selkään. Kuten viime vuonna, ja sitä edellisenä. Tilinteon hetki tulee kyllä, mutta vasta vähän myöhemmin, päivän tai parin päästä. Sitä ennen aion pötkötellä pumpulissa ja muistella mökkijoulua.

joulu kesämökillä

Joulu kesämökillä oli mielikuvana ihanista ihanin. Alku oli kuitenkin yhtä kivikoissa kompastelua ja kainaloista tihkuvaa tuskahikeä. Lomalle piti lompsia hyvissä ajoin, suunnitella jouluruokia, hyggeillä hartaudella, kotoilla koristellen kotia ja hoidella hiljalleen tonttuhommia. Sillä lailla kaikessa rauhassa, ilman stressiä tai muitakaan häiriötekijöitä. Ajatuksella, että teen mitä ehdin, kohkaamaan en rupea. Aikaoptimistin todellisuus oli toista. Tein töitä koko joulua edeltävän viikonlopun, jatkoin maanantaina ja jotain jäi vielä tiistaillekin. Soppaan törkkäsi likaisen lusikkansa myös vanha kuokkavieras, kolmoishermosärky. Päälaki läikehti tulessa, korvaa särki ja kasvot olivat kuin hammaslääkärin tuikkaaman tiukemman puudutuspiikin jäljiltä. Kirottu vuosi jatkoi kiukutteluaan.

En pystynyt mihinkään. Duunit pusersivat rätistä viimeisetkin hikipisarat, lahjat olivat paketoimatta, laukut pakkaamatta ja joulukukat hankkimatta. Kääriydyin vilttiin, vedin nappia naamaa ja makasin turtuneena sohvan nurkassa. Mies otti ohjat käsiinsä, paistoi lanttulaatikon, leipoi leivät, keitteli kaksi purkillista maksapateeta, sekoitti sinappisilakoiden kastikkeen ja graavasi sitruunaisen siian. Ruokki raihnaisen ja pakkasi auton. Sitten oltiinkin matkalla mökille. Loput ruoat ostettiin matkan varrelta Itäkeskuksen automarketista. Luulimme olevamme fiksuja, mutta niin taisivat luulla monet muutkin. Kaupan käytävillä vallitsi sotatila. Harmaantunut herra otti vauhtia ja rynni ostoskärryt kolisten läpi keskelle käytävää pysähtyneiden rouvien muodostaman esteen. Anteeksi ei pyydelty, vaan mieltä osoittettiin suoltamalla solvauksia kovaan ääneen. Kalatiskillä tönittiin, eikä turvaväleistä ollut tietoakaan. Kananmunat oli aseteltu ahtaimpaan väliin ja glögipurnukoita ei löytynyt mistään. Hermot olivat kireällä – kuka olisikaan arvannut?

Kilometrien kertyessä lähtivät stressitasot laskuun. Istuimme hetken mielijohteesta Heilan joululounaalle ja ajelimme hissun kissun sinisessä hämärässä kohti mökkimaisemia. Pussit, kassit ja pakaasit kannettiin mökkiin otsalampun valossa. Lämpöä oli ulkona yksi aste, sisällä seitsemän. Villasukat jalkaan ja untuvatakki ensihetkiksi niskaan. Uuni lähti vetämään kerrasta ja lämmitti tuvan mukavaksi kolmessa tunnissa. Glögikattila höyrysi hellalla ja kynttilät loistivat lämpöistä valoa. Joulurauha teki viimeinkin tuloaan. Tätä olin odotanut, juuri tätä joulu kesämökillä mielessäni oli.

Aamu valkeni lumisena. Valkea joulu tuprutti taivaalta, hangella oli paksuutta jo useampi sentti. Mies otti kairan kainaloonsa ja käveli jäälle. Käyttövedet oli pumpattu ämpäreihin muutamassa minuutissa. Minä talsin särkylääkkeen voimalla tonttia ristiin rastiin. Täydellinen kuusi löytyi lopulta huussipolun varrelta. Jalka joulupuulle askarreltiin isosta kukkaruukusta ja sinkkisankosta, viritelmän täydensi ompelulanka, jolla kuusen runko tuettiin kiinni seinään. Karjalanpaisti kypsennettiin valmiiksi seuraavaa päivää varten, ensimmäiset joulutortut paistettiin padan jälkilämmössä. Sauna päätettiin lämmittää vasta aattona.

joulu kesämökillä

Jouluaaton kaava on ollut lapsuudesta saakka sama. Aamulla herätään enkelikellon kilinään, aamiaisella maistellaan yön yli kypsynyttä kinkkua ja edellisenä päivänä leivottuja torttuja. Sitten alkaa riisipuuron keitto. Mantelia etsitään Suomen Turun julistaessa joulurauhan. Sitten koristellaan kuusi. Iltapäivän hämärtyessä saunotaan, pukeudutaan fiinimmin ja istutaan herkuttelemaan. Ensin syödään kaloja, sitten lämpimiä. Vasta sen jälkeen, kun lapset ovat aikansa kärttäneet ja hoputtaneet hitaita vanhempia nousemaan pöydästä, avataan lahjat. Konvehtirasiat kiertävät, laseihin on kaadettu aikuisten juomaa. Pikkutunneilla aloitetaan paketista joka joulu paljastuvan palapelin kokoaminen.

Mitä siis tehdä, kun aaton juhlallisuudet ja päivän kulun saa rakentaa mieleisekseen? Joku toinen saattaisi heittää perinteillä kaakkuria, tavia tai jotain muuta virkeää vesilintua, mutta en minä. Pitäydyin enimmäkseen tutussa ja turvallisessa, vaikka vietimmekin ensimmäistä joulua kahdestaan. Joulu kesämökillä toi tullessaan kuitenkin pieniä muutoksia perinteisiin. Kuusi koristellaan jo aatonaattona. Avaamme samppanjan joulupuuron kyytipojaksi. Piilotamme mantelin molempien lautasille ja riemuitsemme niiden löytymisestä. Syömme poron ja porkkanalaatikon sijasta karjalanpaistia, lanttulaatikkoa ja punakaalisalaattia. Punajuurisalaattia piristetään piparjuurella ja puolukat korvataan karpaloilla. Joulupäivänä ei syödäkään samoja herkkuja kuin aattona. Silloin päätämme kokata aina jotain uutta. Tänä vuonna se uusi oli karitsan paahtopaistia, uunijuureksia, omenasalsaa ja tyrnimajoneesia. Tapanina kaikki jäljelle jäänyt katetaan yhteen ja samaan pöytään. Ensimmäiset lahjat avattiin etäyhteydellä siskojen perheiden ja vanhempien kanssa. Minä sain uuden teekupin ja toivomani yöpaidan, hän pellavaisen kylpytakin, sukat sekä Ottolenghin Flavourin. Yhteisistä paketeista paljastui punaviiniä, joulukoristeita ja pihasuunnitteluapua.

Siinä se meni, meidän kahden joulu. Saunoimme kynttilänvalossa, peseydyimme hangessa ja kuuntelimme hiljaisuutta. Pyörittelimme nuoskalumesta lumilyhdyn ja teimme pitkiä kävelyretkiä. Konvehtirasiasta kului puolet, suklaalevystäkin vain kolmasosa. Minä luin yhden kirjan, mies kaksi. Kokosin parissa tunnissa 500 palaa muumipalapeliä, pötköttelin, nukuin pitkään ja päiväunia, söin aamiaista yhdeltätoista ja kuuntelin Radio Suomen turvallista ääntä.

Joulu kesämökillä päättyi, kuten alkoikin: vuosi 2020 jatkoi kepposteluaan. Paluumatkalla, pimeällä pikkutiellä törmäsimme peuraan. Vuokra-auton oikea etukulma painui kasaan ja peura menetti henkensä, mutta meille ei luojan kiitos käynyt mitään. Minuuteissa paikalla olivat paikalliset metsämiehet. Peura päästettiin vehreämmille niityille ja kaara hinattiin lähimpään kaupunkiin. Me jatkoimme kotiin korvaavalla autolla.

joulu kesämökillä

Kiitos elämämme ensimmäinen kesämökkijoulu, saattaa hyvinkin olla, että näemme taas 12 kuukauden kuluttua. Samalla käytän tilaisuuden ja jätän hyvästit hirvittävälle vuodelle 2020 – aikasi on mennä ja antaa tilaa uudelle. Valolle, ilolle ja paremmille päiville!