Lempeitä löylyjä ja saunamuistoja

Isäni on syntynyt saunassa. Pienessä punaisessa puilla lämmitettävässä löylyhuoneessa on suuri luonnonkivistä muurattu pata, jossa lämpiää pesuvesi. Saunakamarin lattia on pakkasella kylmä, kirjavassa räsymatossa on jäähileitä, jotka sulavat, kun takkaan sytytetään tuli. Muistan hyvin saunan hämärän, voin kuulla korvissani puiden paukkeen ja tulen rätinän, ja tuntea jalkapohjissani koppuraksi jäätyneen räsymaton. Iho muistaa, vaikka viimeisistä löylyistä mummolan pihasaunassa on aikaa lähes 30 vuotta.

laiturilla

saunanraikkaana

Viikko pari sitten, kun ystäväni oli mökkivieraanamme, puhuimme saunomisesta. Oli jo myöhä, emmekä enää jaksaneet alkaa lämmityspuuhiin. Ei sauna sinänsä ole minulle mikään välttämättömyys muutenkaan, kertoi ystäväni. Edellisessä asunnossani, jossa asuin useita vuosia, lämmitin saunan ehkä viisi kertaa, jos sitäkään, hän lisää. Pyörittelin silmiäni, sillä jos minulla olisi oma sauna, se lämpiäisi vähintään pari kertaa viikossa.

Suomalaiset ovat saunakansaa. Sauna on osa kulttuuriamme ja elämämme tapoja. Suomen Saunaseuran mukaan kiukaita on valtakunnan rajojen sisällä yli 3 miljoonaa. Saunan hämärässä rentoudutaan, rauhoitutaan, uskoudutaan ja ollaan hiljaa. Lauteilla, kostean löylyn luomassa turvallisessa tilassa, puhutaan kipeistäkin aiheista. Veden sihahtaessa kiukaalle kaveria ei tarvitse katsoa silmiin, rinta rinnan on helpompi antaa ajatusten tulla. Lauteilla ollaan läsnä, ilman meikkiä, trendivaatteita, titteleitä tai muita ulkoisia arvomerkkejä. Löylyjen lämpöön ovat tervetulleita kaikki. Saunan hiljaisuus ei ole vaivaannuttavaa, se on armollista ja kaikella tapaa hyvin suomalaista.

näkymä saunan ovesta

saunan pukuhuone

En ihmettelisi, vaikka saunarakkaus siirtyisi sukupolvelta toiselle verenperintönä, sen verran vahvana se elää myös minussa. Saunon aina, kun siihen on mahdollisuus. Lempeä puusauna, ärhäkkäämpi sähkösauna, turkkilainen höyrysauna ja tunnelmallinen savusauna – kaikki kelpaa. Jos järvi, meri, joki tai muu luonnonvesien pulahduspaikka on lähellä, vielä parempi. Hätätapauksessa palju tai uima-allaskin käy.

Kotimaan matkat, kymmenet osakunnan tervahöyryristeilyt, mökkilomat ja hiihtoreissut, niiden tapahtumat ja sattumukset sekoittuvat ajan saatossa muodottomiksi muistojen möhkäleiksi, joista on mahdotonta erotella vuosia tai kuukausia. Mutta saunamuistot, ne eivät unohdu koskaan. Ne koskettavat sisintä syvältä ja istuvat tiukasti aivojeni sopukoissa ydinkokemusten ympäröimänä.

sauna

saunamuistoja

Muistan joulusaunan jännityksen, kun pukin tuloa vielä odotettiin. Muistan lukuisat löylyt höyrylaiva M/S Jässin takatuhdolle rakennetussa minisaunassa, jolle mahtui tiukasti vieri viereen viisi pyllyä. Muistan kaikki kotisaunat ja etenkin sen, joka sijaitsi vanhan koulun kellarissa, jossa isäni sai ukkosen aikaan sähköiskun. Muistan ystävän mökkisaaren savusaunan, josta juostiin peseytymään saaren toiseen päähän, jossa pöhisi tavallinen puusauna.

Muistan juhannuksen järven rannalla, kun saunoimme koko yön ja lähdimme auringon noustessa hakemaan lisää juomavettä soutuveneellä, eväinämme mummon marjamehuun sekoitettuja korpikuusen kyyneliä. Muistan hääjatkopaikan pitkät lauteet ja vihdan, josta oli yön pikkutunneilla jäljellä enää oksien rangat. Muistan mökkisaunan, jonka kertalämmitteisen kiukaan löylyaukossa kypsyi uunipuuro, ja sen kuorokaverin vanhempien saunan, jonka eteisessä liukastuin ja löin pääni, koska jalkapohjiini oli jäänyt lunta hankeen heittäytymisen saunan. Muistan myös taloyhtiön saunan, jossa saunoi viereisessä rapussa asunut Antti Tuisku. Ja nykyisen kotini kattosaunan, jossa istuin neljä vuotta sitten juhannustreffeillä jännityksestä jäykkänä.

saunamuistoja

saunamuistoja

Rakastan saunan lämmittämistä, vaikka en olekaan siinä erityisen hyvä. Rakastan liekkien kohinaa ja koivuklapien kovaa lämpöä, veden kantamista ja laudeliinojen levittämistä ennen ensimmäisiä kosteita löylyjä ja kiukaan sähäkkää sihinää. Pötköttelyä pitkällään, kun lauteilla ei ole ketään muita. Veren kohinaa suonissa viileään veteen pulahtamisen jälkeen. Pukuhuoneiden puusohvia ja vanhoja pitsiverhoja. Järvimaisemaa, tyyntä veden pintaa, kuikkien kaihoisia kutsuhuutoja ja pastellinpunaista iltataivasta.

Vuosia sitten, kun saunoin ensimmäistä kertaa piilolinssit päässäni, tajusin, että hämyinen tunnelma ja kostean ilman pehmentämät piirteet olivatkin osittain huonon näköni tuottamaa illuusiota. Näinkö tarkasti kaikki muut näkevät vartaloiden viivat? Nauratti, mutta myös harmitti hiukan. Osa saunomisen taianomaisesta tunnelmasta oli ikuisesti menetetty.

saunamuistoja

saunamuistoja

Olemme haaveilleet ikiomasta kesäparatiisista jo kauan. Emme lähde mökkikaupoille vielä tänä vuonna, emmekä todennäköisesti seuraavanakaan, mutta ennemmin tai myöhemmin on aika tehdä peliliikkeitä. Kriteerit on jo listattu paperille. Ensimmäisen ranskalaisen viivan kohdalla lukee: valoisa rantasauna. Sanaparin sisään on piilotettu paljon muutakin, järven (tai meren) välitön läheisyys, oikea ilmansuunta ja isot järvelle avautuvat ikkunat. Kaikki muu on toisarvoista.

varpaat laiturilla

Eilen 27.7.2019 vietettiin valtakunnallista saunapäivää. Kesällä saunapäivä on joka päivä. Parhaillaan pesässä kohisee tuli, ja mittari näyttää 70 astetta, alkaa olla aika astua lauteille. Lempeitä löylyjä!

ps. Monen vuoden ajan olen pyöritellyt päässäni saunablogia. Löylyttelisin pitkin Suomea, arvioisin tunnelmaa ja antaisin pisteitä maisemalle, löylyn laadulle, saunan sisustukselle ja vilvoittelumahdollisuuksille. Lukisitko?

Yksin mökillä, osa II – levottomia öitä, kutsumattomia vieraita ja pieniä pelkotiloja

Mies lähtee moottoripyörällään takaisin kaupunkiin. Minä lasken yksinäisiä öitä, omillaan olisi pärjättävä neljä kokonaista vuorokautta. Ajatuskin saa vatsan kipristelemään. Yritän keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, jotta en jäisi kahden päätäni kiertävien kauhuskenaarioden kanssa. Kaikki on hyvin niin kauan, kun on valoisaa.

Edeltävänä yönä olemme molemmat havahtuneet aamukolmen jälkeen siihen, että patiolta kuuluu ihan selviä askelia. Vain kaksi, mutta kuitenkin. Ei kenkien alla rahisevaa hiekkaa, vain kaksi kevyttä askelta puisilla ralleilla. Sen jälkeen hiljaisuus. Kumpikaan ei halua nousta katsomaan, näkyykö pihalla ketään. Nukahdamme onneksi uudestaan, mutta aamulla pyydän miestä kävelemään välikössä ensin kengillä ja sitten paljain jaloin. Kuuntelen hänen liikkumistaan peiton alla, ja olen varma, että yövieras liikkui paljain tassuin tai sukkasillaan. Päädymme järkeilemään, että ehkä välikön läpi juoksi jänis, joka ennen nukkumaanmenoa kävi kuikuilemassa meitä metsän laidassa.

yksin mökillä

Ja nyt olen yksin mökillä, seuralaisena vain ylivilkas mielikuvitus. Illat venyvät pitkiksi, kun en uskalla mennä nukkumaan. Pinnistelen lasiverannalla viimeisessä valonkajossa, ja vedän jalkaani toiset villasukat. Välttelen alkoholia, sillä lasillinenkin tarkoittaa levotonta yötä. Aitassa on niin ohuet seinät, että haavan havinakin kuuluu sisään. Mökin perimmäisessä nurkassa on niin hiljaista, että pieninkin lautamökin rasahdus tuo epämiellyttävän tunteen. En tiedä, kumpi on pienempi paha.

Tikka tömähtää suoraan verannan ikkunaan ja saa minut haukkomaan henkeäni. Hämärissä huussipolulla säikähdän jokaista sammalikon rasahdusta. Sydän jättää väliin pari lyöntiä, kun lähipuussa kahahtaa ja lintu lehahtaa lentoon. Miksi linnut ovat hiljaa? Uhkaako lokkipesuetta jokin, kun ne kirkuvat kuin mielipuolet? Mielikuvitus muotoilee metsässä häämöttävästä risukasasta eläimen ääriviivat.

yksin mökillä

yksin mökillä

Pelko on irrationaalinen seuralainen. Vaikka alueella todistetusti on ainakin joskus liikkunut karhuja, tiedän, että metsien kuningas väistää ihmistä. Järki sanoo, että on todennäköisempää kompastua polulla juurakkoon ja murtaa käsi, kuin kohdata samalla polulla kontio. Silti pidän meteliä, kun poljen pyörällä pientä metsätietä kohti kyläkauppaa, patistan siskoani ottamaan karhukellon mukaan pitkälle lenkille, enkä uskalla yksin marjametsään.

Olen kuullut, että tällä mökillä vietti kaikki kesänsä myös nuorena leskeksi jäänyt sukulaistäti, aina 90-vuotiaaksi saakka. Kun olen yksin mökillä, pelko valtaa mielen ja mielikuvitus alkaa laukkaamaan, ajattelen tuota vanhaa rouvaa, sanoi vuokraemäntäni. Jos hän pärjäsi, pärjään minäkin. Minäkin tiedän pärjääväni, mutta helpompaa tietysti olisi, jos pystyisin selättämään pelkoni kokonaan.

Ystävä ilmoittaa, ettei pääsekään kyläilemään. Huokaan, sillä vaikka syy suunnitelmien muutokselle on ylitsepääsemätön, minulle se tarkoittaa kahta yksinäistä yötä lisää. Onneksi äänikirjat pitävät minulle seuraa. Kun kyllästyn kuuntelemaan kaunokirjallisuutta, avaan radion. Yle Radio Suomen äänimaisema rauhoittaa ja tasaa sykettä.

yksin mökillä

yksin mökillä

Kolmantena päivänä, juuri kun tuntuu siltä, että ehkä tämä tästä, saan kutsumattoman vieraan. Tumma jyrsijä vilistää halki verannan lattian. Ulko-ovi on kiinni, joten minulla ei ole aavistustakaan, mistä otus on tulossa tai minne menossa. Soitan miehelle ja kysyn mitä hän tekisi. Pengon kaappeja ja laatikoita, koetan etsiä hiirenloukkuja. Tömistelen ja yritän saada elikkoa esille. Mistään ei kuulu rapinaa, eikä kaappien alle tähystely taskulampullakaan tuota tulosta. Tyyppi voi olla ihan missä vaan.

Lopulta luovutan ja järkeilen, että todennäköisesti olemme eläneet tähänkin asti rauhallisesti rinta rinnan. Eläin on varmasti etsinyt tiensä talon rakenteisiin ja pysyttelee siellä, kunnes meno mökissä rauhoittuu. Iltapuuhien yhteydessä tiskaan ja siivoan keittiön tarkemmin, en halua ehdoin tahdoin houkutella hiirtä hyppimään pöydille. Makuuhuoneessa varmistan, että sängystä ei roiku mitään, mitä pitkin pystyisi kiipeämään saman peiton alle. Nukun makeasti aamuun asti, eikä otuksesta näy aiemman havainnon jälkeen viiksikarvaakaan.

yksin mökillä

Alan päällä sinuiksi järjenjuoksuni ja mökkimaiseman äänien kanssa. Yhtäkkiä huomaan, että onkin jo tiistai ja siskoni saapuu viiden tunnin kuluttua. Huomenna saapuu moottoripyörällään myös mies. Loppukesän vietän hänen turvallisessa kainalossaan, enkä pelkää enää mitään.

Paistettua halloumia ja mietteitä mökkimaisemissa

Istun lasiverannalla ja ihailen järvimaisemaa. Kuikkapariskunta lipuu laiskasti rantavedessä, ja lokit puolustavat poikuettaan niin, että korvissa soi. Hetki sitten taivas pimeni ja kasteli kasvimaan ja istutuslaatikot, nyt pilvet rakoilevat ja aurinko valaisee häikäisevän kirkkaan sateen jälkeisen mökkimaiseman. Jos lintujen elämöintiä ei lasketa, on hiiren hiljaista. Kunnes käpytikka lentää jysähtäen päin verannan ikkunaa ja saa sydämeni hyppäämään kurkkuun. Punapää ei ollut milläänsäkkään, vaan lennähti lähimpään puuhun toipumaan takaiskusta. Hyvä niin, sillä kolmessa pesästään lautaverannalle kupsahtaneessa kovaonnisessa peiponpojassa oli jo tarpeeksi saalista viikatemiehelle.

Elämä on hidastunut, mutta tekemättömyyden tuomaa ihanan tylsää olotilaa pitää vielä hetki jaksaa odottaa. Naputtelen konetta vimmatusti, jotta voin ensi viikon jälkeen laskeutua lomalle. Palkollisena vietetyt kuuden viikon kesälomat ovat vain hatara muisto jossain takaraivon tietämillä. Toisaalta, nyt voin valita, milloin työni hoidan. Kun istun intensiivisesti näppäimistön äärellä maanantain ja tiistain, voin ottaa rennosti riippumatossa keskiviikon ja torstain. Tai siis voisin, jos olisi lämmin, tai mittarissa edes yli 15 astetta. Suomen kesä panee tällä hetkellä parastaan, jos metereologien karttoja katsoo, voisi luulla olevan huhtikuu.

paistettua halloumia

Päivärutiinit ovat mökillä yksinkertaisia. Heräät, käyt aamu-uinnilla (jos uskallat), keität teetä, syöt pitkän aamiaisen, teet hetken töitä, tuijottelet järvelle, seuraat lintujen perhe-elämää, kuuntelet, kun tikka hakkaa, syöt, kun on nälkä, nukut, kun nukuttaa, naukkailet viiniä, jos tekee mieli. Yhdentoista aikaan haukottelet, kömmit kirjan ja yöpaidan kanssa kahden peiton alle ja nukahdat kuikan haikeaan huutoon.

Vieraita tulee ja menee. Tuovat ruuat ja viinit mukanaan, nukkuvat pari yötä ja jättävät (kesä)paratiisin haikein mielin. Kummityttö piirsi eilen mökkikirjaan minut ja itsensä käsi kädessä, laukkasi keppihevosellaan pitkin metsäteitä ja pelasti veden varaan joutuneita öttiäisiä, aina kun muilta askareiltaan ehti. Pikkusiskonsa leikki koiraa ja pomppi pitkin kuvitteellista agilityrataa, opetteli yatzyn sääntöjä ja yritti huijata Unossa.

Siskonlapset olivat odottaneet mökkiolympialaisia koko alkukesän. Niinpä maistelimme ja tunnistimme sokkona hedelmiä, juoksimme kilpaa, askartelimme kilpalennokkeja, ajoimme punaisella lasten muovimopolla ja tunnistimme lintujen ääniä. Kilpailu oli tiukka, eikä siitä selvitty vammoitta. Tähdet voittivat Timantit yhdellä pisteellä, mutta tärkeintä oli hauskanpito, rantavedessä kahlaaminen ja kimaltelevat glittertatuoinnit.

Ruokaystävä saapui pähkinävoi ja hoisinkastike laukussaan. Kesärullien pyörittäminen oli yllättävän vaikeaa, mutta lopputulos niin maukas, että jäljelle jäänyt riisipaperi kieputetaan kauden vihannesten ja nuudelien ympärille taatusti tässä kesän aikana. Seurueen pienin ruokavieras ahmi shakshoukaa kuin vanha tekijä ja viihdytti tiskivuorolaista paiskomalla puukauhalla kivasti kaikuvaa metallikulhoa.

paistettua halloumia

Melkein kahden ja puolen viikon vierasputken (ja erinäisten juhlapäivien) jälkeen on hyvä olla hetki yksin. Tehdä rästitöitä, syödä, lukea, antaa ajatuksille tilaa, litkiä viiniä ja herätä omassa tahdissa. Ja pelätä ihan pikkuisen hämärtyvän illan huussireissua ja seudulla liikkuvia metsien kuninkaita. Mesikämmenen apajille ja mustikkametsään uskaltaudun vasta, kun seuraavan viikon seuralaiset saapuvat. Mies raataa kaupungissa vielä reilun viikon. Sen jälkeen läppäri sulkeutuu meiltä molemmilta, ja oikea kesä saa vihdoinkin alkaa.

Yksin mökkeilevän ruokavalio on sekin yksinkertainen. Autoa ei ole, ja lähikauppa on 10 kilometrin päässä. Toisaalta, kuiva-aineita, hyvin säilyvää jääkaappitavaraa ja tuoreita vihanneksia on hamstrattu kaappeihin niin paljon, että ostoksille tuskin tarvitse mummopyörällä polkaista. Sen sijaan voi vaikka pyöräyttää tomattien seurassa paistettua halloumia ja keittää kattilallisen pastaa. Niin ovat lounaat kahdelle seuraavallekin päivälle lämmitystä vaille valmiina. Paistettujen halloumien resepti on napattu Värikästä vegeä -keittokirjasta* (saatu kustantajalta pressikappaleena), määrästä riittää kahdelle lisukkeeksi tai yhdelle pääruuaksi. Hauduttelemalla vähän pidempään saat erinomaisen pastasoosin. Niin minä aion seuraavaksi tehdä.

Paistettua halloumia

2 rkl oliiviöljyä
1 pkt halloumia
1 kypsä pihvitomaatti tai pari pienempää
1 valkosipulinkynsi
tuoretta chiliä maun mukaan
lempiyrttejä
suolaa

Leikkaa tomaatti siivuiksi ja halloumi puolen sentin viipaleiksi. Pieni chili ja valkosipuli. Lämmitä paistinpannu ja lorauta sille pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lado tomaatit alimmaiseksi, lisää päälle halloumiviipaleet ja ripottele viimeiseksi vielä valkosipuli, chili ja suola. Anna paistua reilut viisi minuuttia, lisää halutessasi yrttisilppua ja tarjoile joko lisukkeena tai pastan seuralaisena.

paistettua halloumia

Yksinkertaista ja kovin kielenvievää, kuten mökkiruuan kuuluukin!