Postikortti Kanariansaarilta

On torstai, kolmastoista helmikuuta. Olen kahdeksatta päivää Kanariansaarilla, ja istun lautassa matkalla Teneriffalta Las Palmasiin. Teen töitä ja huomaan vasta kahden tunnin kuluttua, että maininki on melkoinen. Horjun puuteroimaan nenääni kuin mikäkin humalainen. Pääsen maihin, mutta keinunta jatkuu, vaikka jalat ovat tukevasti satama-alueen asfaltilla. Kävelen kaupungin poikki hostellille, jonne myöhemmin illalla saapuu koko joukko kuorokollegoita. Ensimmäinen esiintyminen on jo ylihuomenna.

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Saan avaimet, valitsen kahdeksan hengen huoneen parhaan sängyn ja rojahdan pitkäkseni. Ajattelen päivittäväni blogia tai ainakin käsitteleväni kuvia ja kirjoittavani muistiin edellisen viikon tapahtumat ja tunteet patikointipoluita. Nukahdan noin viidessä minuutissa. Kun havahdun, on jo illallisaika. Näpyttelen puolihuolimattomasti kuvatekstin samettisen satumetsän selitykseksi ja lähden syömään.

postikortti kanariansaarilta

”Kanarian saarten luonto on uskomaton. Kamera on täynnä mielettömiä maisemia ja pää pursuilee muistoja, jotka haluan säilyttää mielessäni ikuisesti. On vaikea valita mistä aloittaa, mutta kaikkein vaikeinta on istua hetkeksi aloilleen ja ottaa kännykkä käteen, kun silmien edessä pauhaavat Atlantin aallot tai kohoavat kauneimmat koskaan näkemäni kalliot. Huono verkko ja vuokra-auto, jonka usb-laturi ei toimi ovat pakottaneet keskittymään olennaiseen. Epätodelliseen luontoon, kymmenien kilometrien meditatiiviseen patikointiin, jalan asetteluun terävistä kivistä rakennettujen portaiden askelmille,ja tahdonvoimaan joka jaksaa, vaikka jalat eivät enää jaksaisikaan.

Palaan paremmalla ajalla kaiken kokemani pariin. Nyt läimäytän läppärin kannen kiinni, lukitsen sen hostellihuoneen vihreään lokeroon ja painan varpaani illan viilentämään hiekkaan. Nähdään viimeistään ensi viikolla, kun palaan todellisuuteen ja kotimaan kamaralle.”

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Niin. Sitten puuttuikin kohtalo, tai sanotaanko kuorona eli puolet kuorosta petiin kaatanut virus, peliin. Matkustin kotiin täydessä lääketällingissä. Vilunväreet saavuttivat matkalaisen ennen kuin valkoiset siivet ehtivät laskeutua Helsinki-Vantaalle. Kuume oli taas nousussa. Olin kotimaan kamaralla, mutta kuulumiset saivat edelleen odottaa itseään. Kun tokenin, yritin taklata vuoreksi venyneen työtaakan siinä sen suuremmin onnistumatta. Tuntui siltä kuin lapioisi hiekkaa Saharassa. Blogi sai pärjäillä edelleen oman onnensa nojassa. Torstai-iltana, juuri ennen nukkumaanmenoa, puristin silmät puoliummessa postauksen Instagramiin:

”Pääsin kotimaan kamaralle juuri ennen kuin Sahara puhalsi hiekkansa Kanariansaarten ylle ja koronavirus telkesi turistijoukot Teneriffalle. Sitten makasin reporankana neljä päivää punkan pohjalla. Sillä välin yrittäjän tekemättömät työt kerkesivät kerääntyä kasoiksi, jotka kasvavat edelleen, vaikka yritän purkaa niitä toisesta päästä. Köhin vieläkin, mutta ääni sentään toimii. Blogi ja somekanavat yskivät tyhjää, eikä aika tunnu riittävän millään edes niiden kevyeen tekohengittämiseen. Joten tässä ollaan, eikä muuta voida. Onneksi ulkona on valoisaa, ja ensi viikolla hohtavat hanget, joita voin ihailla läppärin ääressä istuessani.”

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Täällä sitä nyt istutaan, työmatkalla Itävallassa. Pensionaatin ikkunoista näkyy lumihuippuisia vuoria ja alppimajoja, joissa voisi hyvin asua vaaleahiuksinen luonnonlapsi nimeltään Heidi. Kello on paikallista aikaa kymmenen illalla. Mies kuorsaa jo sängyssä, minä istun näytön kelmeässä valossa. Tekemässä töitä ja kirjoittamassa kuulumisia.

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Kyllä tämä kiire tästä helpottaa, pakkohan sen on. Mutta juuri nyt pystyn vain tähän. Muutamaan riviin ja kuvakavalkadiin, joka tuo terveiset Kanariansaarilta. Siellä oli ihanaa. Ihan niin kuin viime kerrallakin.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – miltä nyt tuntuu?

Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt pureskella kynsiäni ja raapia hermostuneena päätäni. Epäuskon hetkinä olen rypenyt syvällä suossa, hakannut päätäni kiviseinään ja miettinyt onko missään mitään järkeä. Olen ollut kateellinen menestyville kollegoilleni varmana siitä, ettei minusta kuitenkaan ole mihinkään. Välillä olen vilkuillut avoinna olevia työpaikkoja ja uhannut laittaa pillit pussiin, mutta ynnättyäni hyvät ja huonot puolet olen aina päätynyt samaan ajatukseen. Ratkaisu oli oikea, sillä juuri näin on hyvä.

Kaikki tunteet ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisten toimeksiantojen aiheuttama jännitys ja sen jälkeen helpotuksen huokaukset, kun asiakas antaakin positiivista palautetta. Pettymyksen suolaiset kyyneleet ja onnistumisen pohjaton ilo. Häpeästä punehtuneet posket epäonnistumisen hetkillä ja hemmetinmoinen hämmennys silloin, kun kotiovelle kipataankin kottikärryllinen kehuja.

Kaduttaako eli miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vaikka ensimmäinen vuosi yrittäjänä onkin välillä ollut vaeltamista sankassa sumussa, vakituisen työn jättämistä en ole katunut kertaakaan. En edes silloin kun mursin oikean kyynärpääni melkein kotipihallani, ja tajusin ettei minulla ole tapaturmavakuutusta. Vasen käsi ja aivot joutuivat koville, kun en pystynyt käyttämään kantositeessä roikkuvaa oikeaa ollenkaan. Kirjoittaminen viidellä sormella oli hidasta, mutta onneksi asiakkaat ymmärsivät. Kolme viikkoa tein töitä puoliteholla, koska oli pakko.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vakituisen pestin tarjoamiin työterveysetuihin tottuneena julkisen terveydenhuollon toiminta yllätti, hyvässä ja pahassa. Murtumaa ei huomattu ensin ollenkaan, vaan käsi aseteltiin kantositeeseen ja käskettiin kotiin. Kyynärpäähän sattui, käden liikkuvuus oli olematon, tiedonkulku katkeili, lääkäri lähti lomille, eikä kukaan osannut kertoa, mitä seuraaaksi tapahtuu. Viimein, viiden viikon kuluttua tapahtuneesta sain lähetteen tapaturma-asemalle. Silloin oli jo myähäistä, sillä käsi oli jäykistynyt 90 asteen kulmaan, kun kukaan ei ollut kertonut, että sitä voi ja pitää käyttää normaalisti. Vieläkään kättä ei ole saatu jumpattua täysin ennalleen, mutta fysioterapiaa sentään on tarjottu avokätisesti.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – mitä jäi viivan alle?

Joulun alla listasin paperille plussia ja miinuksia. Molempia on paljon, mutta ensimmäisiä silti enemmän. Onnistuin yhyttämään viisi uutta ja tyytyväistä asiakasta, tekemään kelvollista tulosta ja keräämään kilokaupalla kiitoksia. Työpäivät ovat olleet ihanan erilaisia. Somesisältöjen ja -mainonnan lisäksi olen tuottanut yrityksille bränditarinoita, suoltanut sisältömarkkinointia, auttanut markkinoinnin automaation sisällöissä, kirjoittanut reseptiikkaa, uutiskirjeitä ja palvelukuvauksia sekä huoltanut kieltä ja oikolukenut artikkeleita. Blogipuolella vuoteen mahtui melkein 120 postausta, joista kymmenkunta oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minulle tärkeiden brändien, yritysten tai organisaatioiden kanssa.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vaikka epävarmuuden mustanpuhuva mörkö kummittelee työpöydän alla, iloitsen vapaudesta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta enemmän kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Läppärityöläisenä voin tehdä töitä missä tahansa ja juuri silloin, kun haluan. Määräysvalta on minulla, eikä kenelläkään muulla ole tekemisiini nokan koputtamista. Päätän itse aikauluistani ja se on ihanaa, vaikka oikea käsi voisikin välillä heilutella piiskaa pikkuisen useammin. Ehkä se tuosta, kunhan vikaantumisestaan vetreytyy.

Vuoden aikana löysin Ranskan maaseudulta paratiisin, paikan jonne palasin takaisin vain reilut kaksi kuukautta elokuisen valokuvauskurssin jälkeen, ja jonne olen matkustamassa myös tänä keväänä uudelleen. Happy Hamletissa tutustuin ihmisiin, joista tuli minulle lyhyessä ajassa hyvin tärkeitä. Maailman kauneimmassa majatalossa mieli rauhoittui ja ajatukset lakkasivat pyörimästä ympyrää. Siellä solmittiin elämäni ensimmäinen alustava kustannussopimus. Sitä kautta taivaasta tipahti syliini myös työhuone ja yhteisö, jota olin jo pitkään etsinyt.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ollut taloudellisesti – mieheni sanoja lainatakseni – ihan ok. Tilillä on mukavasti massia, vaikka liikevaihto jäikin tavoitteeesta reilusti. Kuluni ovat pienet ja siitä vähästäkin olen yrittänyt nipistää, sillä ihan vielä en osaa heittäytyä kellumaan siinä uskossa, että raha tulee rahan luo. Varaudun pahimpaan, ja pelkään sitä hetkeä, kun kaikki asiakkaani yhtäkkiä ilmoittavatkin, etteivät tarvitse palveluitani enää.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Miinuslista liittyy epävarmuustekijöiden lisäksi itsensä johtamisen vaikeuteen, oman osaamisen alihinnoitteluun, hankaliin asiakkaisiin, riittämättömyyden tunteisiin ja yksinäisyyteen. Kaikki nämä ovat kuitenkin taklattavissa tai ohimeneviä tuntemuksia. Eniten stressiä tuottaneet asiakkuudet ovat jo valuneet menneen talven räntärämmäleiden mukana viemäriin, yksinäisyys on hellittänyt työhuoneen myötä ja hinnoitteluunkin olen saanut rohkaisua. Riittämättömyyden kanssa painin edelleen liian usein, mutta ehkä sekin voi muuttua, ajan kanssa.

Vaikka kaiken maailman möröt mustaavat välillä mielen, uskon siihen, että hyvin tehty työ puhuu puolestaan. Jos käy niin, että onnistuu ylittämään odotukset, saattaa päästä tilanteeseen, jossa tieto hyvästä tekijästä kulkee suusta suuhun ja lopulta myös omiin korviisi. Tammikuun aikana lähetin vastauksen useampaan tällä tapaa tulleeseen tarjouspyyntöön, enkä meinaa pysyä housuissani, kun kuuntelen miten intuitio pitää pääni sisällä bileitä ja odotan mitä tuleman pitää.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Toiselta yrittäjävuodeltani odotan erityisesti enemmän yhteistyötä kollegoiden kanssa. Joitain juonia on jo punottu työhuonekavereiden kanssa, ja lisää juonitaan heti, kun ehdimme kaikki yhteisen pöydän ääreen heittelemään ideoita tulevasta. Jos sinulla on mielessäsi jokin projekti, jossa minusta saattaisi olla apua, heitä ihmeessä viestillä. Lyödään viisaat päämme yhteen ja valloitetaan maailma!

Kevät näyttää jo nyt varsin valoisalta, siksi korotan liikevaihtotavoitteen ihan pokkana puolitoistakertaiseksi ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Pienemmälläkin pärjään, mutta rakennan motivaatiota rimalla, joka keikkuu pilvien korkeudella. Kaksi uutta kuukausilaskutettavaa asiakasta olisi kiva juttu, mutta yksikin on edistystä. Enempää kalenteriin tuskin mahtuukaan, sillä aion tehdä laskutettavaa työtä korkeintaan neljä päivää viikossa, pitää pitkän kesäloman ja irrottautua jouluna työn ikeestä ainakin kahdeksi viikoksi. Loput arkipäivistä täytän luovalla haahuilulla ja omilla projekteilla.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Kirja julkaistaan keväällä. Se jännittää tavoitteista eniten. Saanko tekstit kasaan ajoissa, kiinnostaako ketään, pölyttyykö kirja kustantajan varastoissa vai viedäänkö se peräti käsistä? Mustalla valkoiselle olen kirjannut myös seuraavan kirjan hahmottelun, aihe on valmiina, mutta käsikirjoituksen luonnostelu on vielä ajatuksen tasolla. Myös verkkokurssit ja sähköiset julkaisut ovat mielen päällä, katsotaan miten aika riittää ja kuinka kehitys kehittyy.

Suurin salainen haaveeni on saada jalansijaa ruokakirjojen kustantamisen maailmassa. En välttämättä halua itse kirjoittaa keittokirjaa, mutta mielelläni olisin mukana kehittämässä alaa. Kokeneelle kustannustoimittajalle ja pilkunviilaajalle, joka ymmärtää reseptiikkaa ja elää syödäkseen, olisi mielestäni käyttöä useammallakin keittokirjojen kustantajalla. Kustantajan kukkaronnyörien löystymisestä tässä kohtaa hyötyisivät kaikki, niin lukijat kuin tekijätkin.

Siinäpä ne, haaveet ja toiveet tulevalle. Yhden asian haluan kuitenkin vielä luvata, vaikka lupauksia en yleensä harrasta. Huusin sen ääneen jo vuoden vaihtuessa, mutta kertaaminen tekee lupauksesta ehkä vieläkin vahvemman. Vuonna 2020 ja jokaisena vuonna sen jälkeen teen töitä vain vastuullisten yritysten kanssa. Sellaisten, jotka huomioivat ympäristön ja tekevät kestäviä valintoja. Sellaisten, joiden arvomaailman allekirjoitan ja joiden ulevaisuuden suunnitelmien edessä voin seistä ryhdikkäänä ja yhtä ylpeänä itsekin.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on siis ollut varsin vauhdikas. Olkoonkin klisee, mutta hyppääminen yrittäjän saappaisiin oli paras ratkaisu ikinä. Olen varmempi, vahvempi ja roppakaupalla rohkeampi kuin ennen. Että tiedoksi vaan kaikille teille, jotka pyörittelette päässänne liikeideaa: jos minä pystyn tähän, pystytte tekin. Unelmoikaa haaveenne todeksi!

ps. Osallistu arvontaan ja aloita Tänään!

Kesällä sain käsiini kirjan, josta tuli saman tien tärkeä työkalu ja välttämätön apuri aloittelevan yrittäjän arjessa. Tänään on Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin luoma konsepti, joka auttaa hahmottamaan elämän tärkeimpiä tavoitteita, jotka sitten tarkennetaan viikon ja päivän tasolle, ja täytetään päivä kerrallaan kirjan sivuille. Jokaiselle sivulle merkitään YKSI tavoite päivää kohden, lisäksi listataan muita tehtäviä, kirjataan muistiinpanoja ja puretaan fiiliksiä.

Minun päivieni to do -listat ovat tyypillisesti olleet vähintään puolen paperiarkin mittaisia. Oli yllättävän palkitsevaa ja jossain määrin terapeuttista valita vain se tärkein tehtävä ja olla tyytyväinen itseensä, kun sen saa pois päiväjärjestyksestä. Suosittelen kokeilemaan!

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Jos sinäkin kaipaat yksinkertaisempaa elämää, jätä puumerkkisi kommenttilaatikkoon ja kerro miten sinä taklaat työelämän haasteet, ainaisen kiireen ja riittämättömyyden tunteet. Arvon kaikkien kommentoijien kesken yhden kirjan torstaina 6.2. klo 12. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa arvontaan myös instagramissa @piapas-tilillä!

Tammikuisia tarinoita: Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit

Jounin kauppa oli muuttunut sitten viime näkemän. Ei sinänsä ihme, sillä edellisestä kauppareissusta Äkäslompolossa on suurin piirtein 30 vuotta. Pienestä kyläkaupasta on kasvanut kunnon market, jonka hyllyissä on siistissä rivissä niin tofupaketteja kuin kaurajuomiakin tunturivieraita varten. Minun ostoslistallani on kilo veriappelsiineja, tummaa suklaata, chilirouhetta, minipakkaus sokeria ja purkillinen punaista maitoa eli ainekset chilikaakaoon ja karamellisoituihin veriappelsiineihin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tunturissa olisi aikaa ottaa ruokakuvia, ajattelin, ja pakkasin mukaan muutaman objektiivin. Lunta ja lumen valoa, sinisiä hetkiä ja auringossa kimmeltäviä hankia olisi vaikka muille jakaa. Kunnes ajattelin vähän tarkemmin. Jos aurinko nousee klo 10:41 ja laskee klo 14:17, peliaikaa on palttiarallaa neljä tuntia.

Aamuisin nousisimme parin sadan metrin päästä skibussiin, joka kuljettaisi meidät hissien ala-asemalle. Kun laskupäivän jälkeen palaisimme mökille, olisi valo jo vaihtunut siniseen hämärään. Missähän välissä meinasin niitä ruokakuvia ottaa?

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Toinen laskupäivä oli pilvinen, tuuli puhalsi kovaa idästä ja huipulla oli yli 10 astetta pakkasta. Luovutimme kuuden mäen jälkeen ja palasimme valoisan aikaan kelomökin suojiin. Tilaisuuteni oli tullut! Sulatin tummaa suklaata kuumaan maitoon, lisäsin mausteita ja kaadoin mielestäni varsin kelpoisen lopputuloksen kuksaan. Mies nyrpisti nenäänsä. Kaakao oli kuulemma pahaa ja siinä oli kummallisia sattumia. Resepti ilmeisesti kaipasi vielä kehittelyä. Onneksi maku ei näy kuvissa, eikä se, että kaakao jäähtyä ennen kameran kaivamista esiin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Karamellisoidut veriappelsiinit oli tarkoitus kattaa aamupalapöytään. Siinäkin tämän insinöörin logiikka mätti pahasti. Aamupalan aikaan ulkona oli vielä pimeää, joten kuvaushaaveilla sai viskoa hangessa vilistävää oravaa. Söimme suurimman osan vitamiinipommeista sellaisenaan, mutta lähtöpäivänä appelsiineja oli jäljellä vielä neljä. Juuri ennen mökin luovuttamista päätin heittää hedelmät terassin takana kohoaviin kinoksiin ja katsoa, miltä ne näyttävät ruudun läpi. Ruuduista tuli hauskoja, mutta ei niitä oikein ruokakuviksi voi kutsua.

Tänään oli vihdoin aikaa kokata ja kuvata karamellisoidut veriappelsiinit alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ennen olen grillannut greippejä samalla menetelmällä ja vähän pelkäsin, että veriappelsiineista tulisi liian makeita, mutta ei suinkaan. Vastusten alla sulanut sokeri maustoi veriappelsiinit juuri sopiviksi ja päälle ripoteltu sormisuola korosti hedelmän omaa makua. Ihanaa!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tämän helpommaksi ei luksusaamiaisen kokkaaminen tule, sillä tarvitset vain kolme raaka-ainetta! Muista pestä appelsiinit tai ainakin kädet käsittelyn jälkeen, sillä ainakin Pirkka-taroccojen kuorissa on jälkikäteen lisättyä, myrkylliseksi luokiteltua säilöntäainetta, joka ei varsinaisesti paranna makukokemusta.

Karamellisoidut veriappelsiinit

Veriappelsiineja
Ruskeaa sokeria
Sormisuolaa

Leikkaa veriappelsiinit puoliksi, jos haluat syödä ne greippien tapaan tai kuori ja viipaloi, jos syöt hedelmän esim. puuron tai jugurtin kanssa.

Lado veriappelsiinipuolikkaat tai -viipaleet pellille tai muuhun uuninkestävään astiaan. Ripottele ruskeaa sokeria niiden päälle ja lykkää grillivastusten alle noin 5 minuutiksi. Ota uunista, anna hieman jäähtyä ja sirottele sitten hiukan sormisuolaa hedelmille ja herkuttele!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Voit myös mehustaa karamellisoidut veriappelsiinit, sormisuola sopii yllättävän hyvin myös paahdetuista appelsiininpuolikkaista puristettuun mehuun!

Jos sinäkin olet hulluna veriappelsiineihin, tsekkaa myös nämä:
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche