Törmätessäni ensimmäistä kertaa Maistuvia sisältöjä -valmennuksen somemainokseen ajattelin, että juuri tuota minä tarvitsen. Nautin viinistä, mutta en osaa kuvailla tai luonnehtia niitä. Viini on mielestäni joko hyvää, tai sitten se on huonoa. En erota nahkaisuutta, tammitynnyrejä tai eksoottisia hedelmiä. Makeuden tunnistan, samoin hapokkuuden, ja muutamia yksittäisiä viinityyppejä, kuten päärynäisen proseccon ja rusinaisen sherryn. Tahtoisin tietää ja osata enemmän!

Ehdin jo kihistä innosta, kunnes muutaman minuutin päästä seurasi lannistuminen. Niin tyypillistä Olenkohan kuitenkaan kohderyhmää? Ei minua varmaan valittaisi, eihän minulla ole mitään koulutusta saati suurta kokemusta, eikä lukijoita tai seuraajiakaan ole taatusti tarpeeksi. Sitten sisuunnuin. Meni syteen tai saveen, haetaan nyt sitten vaikka vasemmalla kädellä.

Lopulta kirjoitin hakemukseeni jotakuinkin näin: “Olen kipeästi osaamisen syventämisen ja ammatillisen itsetunnon buustaamisen tarpeessa. Nautiskelijana, kovan luokan foodiena ja kohtuullisen taitavana kotikokkina rakastan makuelämyksiin kietoutuvia tarinoita. Minulla on visuaalista silmää, ennakkoluulotonta asennetta ja määrättömästi motivaatiota. Samaan aikaan tiedostan, että en ole toimittaja tai ammattilaisvalokuvaaja eikä minulla ole mitään ruokapuolen koulutusta. Ristiriita on suuri, ja huijarisyndroomaa pukkaa vähän väliä. Sillä kukapa minä olen tekemään reseptiikkaa, ottamaan ruokakuvia tai tuottamaan tekstisisältöjä, kun taustallani ei ole alan tutkintoa. Siitä huolimatta haaveilen omasta podcastista, kirjasta ja tarinoista, jotka jäisivät elämään muuallakin kuin internetin ihmemaailmassa. Haluan kehittää ja kehittyä, ja keskittyä myös yrittäjänä ruokaan ja juomaan liittyviin asiakassisältöihin. Näin sopivia ja motivoituneita kandidaatteja on harvassa – astutaan siis yhdessä maistuvien sisältöjen maailmaan!” Posket lehahtavat vieläkin punaiseksi hakemusta lukiessa, sillä olenhan tyypillinen suomalainen, jonka on vaikea kehua itseään. Ettei vain ylpeäksi erehdyttäisi luulemaan.

Ystäväpiiriini kuuluu ainakin yksi supermaistaja. Hän upottaa lusikkansa soppakattilaan ja hetken lientä maisteltuaan hän latelee apteekin hyllyltä ainesosat, joita ruokaan on ripoteltu. Supermaistajaa minusta tuskin saa, mutta paremmaksi haluaisin silti kehittyä. Kirjoittaa kielikuvin ja maalailla tilanteita, joissa juuri tämä viini maistuu, ja kuvailla ruokia, jolle tuo viini on täsmävalinta.

Ja kuinka ollakaan, minut valittiin kuin valittiinkin mukaan kaikkien aikojen ensimmäiseen, Alkon järjestämään Maistuvia sisältöjä -valmennukseen viidenkymmenen innokkaan hakijan joukosta. Olin salaa ylpeä itsestäni, saatoin jopa tuulettaa sähköpostin saavuttua.

Odotukset olivat korkealla. Toivoin, että valmennus auttaisi minua fokusoitumaan oikeisiin asioihin. Kaipasin myös ammatillisen itsevarmuuden vahvistamista, vertaistukea ja yrittäjälle elintärkeän verkoston laajentamista. Myös konkreettiset työkalut ruokajuomien valintaan, juomien reseptiikkaan, makupareihin sekä ruuan ja juoman yhdistämiseen olisivat erittäin tervetulleita.

Ennen ensimmäistä oppituntia minua jännittää. En tiennyt, ketä muut kurssille valitut olivat, ja toivoin vain, että heidän joukossaan olisi edes yksi tuttu kasvo. Yllätynkin iloisesti, kun jo Arkadiankadun koulutustilojen alaovella törmään Kulinaarin Kimmoon, Tinskun keittiön Tiinaan, Savusuolaa-blogin Janicaan ja Haarukkavatkaimen Minnaan. Kuusi kerrosta myöhemmin skoolaammekin jo samppanjalla ja herkuttelemme tryffelipopcornilla. Muistan miettineeni, että taas jännitin turhaan. Mutta mitäpä sitä ihminen luonteelleen voi.

Luokassa silmäilen ympärilleni. Vastakkaisen pulpetin takana istuu ruokatoimittajia, Viini-lehtikin on edustettuna. Viereeni istahtaa Viinitollo-instatiliä pitävä Maija Männistö, tuonnenpana rupattelevat vieri vieressä Makupari-bloggaajat ja pöydän päähän on löytänyt tiensä A.W. Yrjänä. Sali on täynnä kovan luokan nimiä ja nautiskelijoita, se tulee esittelykierroksella selväksi. On mahtavaa tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin!

Maistuvia sisältöjä -valmennuksen vetäjät Anri Lindström ja Taina Vilkuna osoittautuvat loistaviksi opettajiksi. He puhuvat viinistä niin, että tällainen tollompikaan ei tipahda heti ensimmäisessä kaarteessa kärryiltä. Valmennuskertoja on neljä ja jokaisella keskitytään tiettyyn viinimaailman osa-alueeseen. Jokaisella kerralla maistellaan tietysti myös juomia, sillä käytäntö ja konkretia opettavat parhaiten. Maistettujen viinien ja oluiden yhteenlaskettu määrä lähentelee varmasti sataa, kun laskee mukaan ruhtinaallisen päätösillallisen.

Ensimmäinen Maistuvia sisältöjä -kolmetuntinen alkoi sokkomaistatuksella ja jatkui infopläjäyksellä, joka valaisi olosuhteiden, ympäristön, ilmaston ja maaperän vaikutusta viinin ominaisuuksiin. Enpä ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, että ilmastonmuutoksella ja sen aiheuttamalla lämpeämisellä on näppinsä pelissä myös viinimaailmassa. Perinteiset eteläisen Euroopan viinimaat joutuvat miettimään, mitä rypäleitä tulevaisuudessa kasvatetaan. Myös samppanjan tuotanto tulee olemaan jossain vaiheessa vaikeuksissa, jos lämpötila tätä vauhtia nousee. Toisaalta viiniköynnökset saattavat sen myötä menestyä jopa täällä pohjoisessa.

Opin myös, että valkoviineissä vertaillaan hapokkuutta, makeutta ja hedelmäisyyttä, kun taas punaisissa tärkeimmät ominaisuudet ovat hapokkuuden lisäksi täyteläisyys, tanniinisuus ja voimakkuus. Jos nämä termit hallitsee ja tietää tykkääkö esimerkiksi enemmän hedelmäisyydestä vai hapokkuudesta, on Alkon myyjän tai ravintolan sommelierin helpompi löytää omaa makua miellyttävä viini.

Testaamme makupareja ja täytämme makumatriiseja. Nyt, koulutuksen jälkeen, minun pitäisi periaatteessa osata valita viini ruualle ihan itse. Vähän nolottaa tunnustaa, että turvaudun silti edelleen usein myyjien ammattitaitoon. Ei ruuan ja viinin parittaminen kuitenkaan rakettitiedettä ole. Tuhdille ruualle tuhdimpi viini, kevyelle kevyempi, on aika hyvä nyrkkisääntö. Hapokas viini keventää rasvaista ruokaa, puolikuiva ja vähän makea kannattaa valita silloin, jos ruuassa on potkua tai siinä on paljon makeutta.

Anri ja Taina listaavat klassikkopareja, joista ainakaan minä en ole aiemmin ollut tietoinen. Lammas ja Riojan punaviinit tykkäävät toisistaan, samoin vuohenjuusto ja sauvignon blanc. Jos osterit ovat mieleesi, kokeile niiden kanssa stout-olutta. Ankka taas rakastaa pinot noiria ja parsa Alsacen muscat-viinejä. Mielenkiintoista!

Toisella kerralla avataan Alkon makutyyppien eli niiden hyllyn laidassa olevien värikoodausten ja luonnehdintojen maailmaa. Jos ruoka on tulinen, siinä on itämaisia makuja tai lähi-idälle tyypillisiä mausteita kuten kanelia tai minttua, valitse oranssilla värikoodattu lempeä & makeahko valkoviini tai vaaleanpunainen, pehmeä & hedelmäinen punaviini. Savustetulle kalalle sopii vihreällä koodattu pirteä & hedelmäinen valkoviini, hapokkaita maitotuotteita sisältävälle ruualle taas sinisestä väristä tunnistettava vivahteikas ja ryhdikäs valkkari. Voikastike ja kermainen sienikeitto taas tykkäävät ruskealla merkityistä runsaista valkoviineistä, ja häränhäntäpata rotevista ja voimakkaista punkuista, jotka on merkitty punaruskealla.

Kolmannen torstai-illan joudun skippaamaan vaellellessani Sallatunturin patikkapoluilla. Arkadiankadulla perehdytään sillä välin juoma- ja ruokatrendeihin, siihen mistä ja missä ne syntyvät ja miten ne rantautuvat Suomeen. Maistelussa on erikoisempia tuotteita kuten georgialaista Qvevri-viiniä, kiinalaista punaviiniä, alkuviinejä, hapanolutta ja Suomessa tuotettuja marjaviinejä. Halusin kuitenkin osallistua etänä, joten tilasin etukäteen Sallan Alkoon muutamia Anrin ja Tainan suosittelemia tuotteita ja järjestin pienen tastingin yhdessä siskoni kanssa.

Varsinaisella viimeisellä valmennuskerralla saamme yllätysvieraan. Sommelier Samuil Angelov saapuu kertomaan omasta suhteestaan viiniin ja ruokaan. Angelovin silmät loistavat, kun hän kuvailee, miten täydellisesti yhdistetty ruoka ja viini soivat suussa ja tuovat kolmannen ulottuvuuden ja uuden elementin annokseen. Toisaalta hän kehottaa juomaan sitä viiniä, mistä kukakin tykkää. Jos viini ei sovi ruuan kanssa, se ei haittaa. Ruoan voi hyvin syödä ensin ja juoda viinin vasta sitten. Sama pätee juustoihin ja viineihin. Angelov sanoo nauttivansa juustoista ja viinistä, mutta erikseen. Sitten hän kertoo syyn, joka saa yleisön kohahtamaan. Viini ei sovi juustojen seuralaiseksi. Kysyttäessä sinihomejuustolle sopivaa punaviiniä Samuil vastaa, ettei sellaista ole olemassakaan. Punaviinit ja sinihomejuusto maistuvat yhdessä pahimmillaan metallille. Viinin sijaan kannattaa kokeilla olutta, se on erinomainen kumppani juustoille!

Juttuhetken päätteeksi Samuil Angelov kiirehtii Finnjävelin avajaisiin ja jättää meidät tutustumaan kuohuviineihin ja samppanjoihin Anrin ja Tainan opastuksella. Kuplajuomien jälkeen laseihimme kaadetaan jalohomeen aateloimia jälkiruokaviinejä sekä vintageportviiniä. Maistuvia sisältöjä on ehkä paras koulutus ikinä!

Jos olisi pakko valita tärkein oppi, jonka sain koulutuksesta mukaani, se on tämä: jokaisella meillä on yksilöllinen makuaisti, joten sama viini todennäköisesti maistuu erilaiselta vieruskaverin suussa. Viini on siis henkilökohtainen asia, eikä oikeita tai vääriä valintoja ruokaa ja juomaa paritettaessa ole. Huojentavaa, eikö totta?

Koulutus huipentuu yhteiseen illalliseen, johon olemme itse kokanneet ruoat ja valinneet sopivat viinit. Viiden ruokalajin ilta lähtee käsistä, kun jokainen ryhmä haluaa tarjota jotain pientä ekstraa. Annokset ovat käsittämättömän taidokkaita ja viiniparitukset onnistuneita – on kuin paremmassakin ravintolassa istuisi! Ruokajuomiksi on valittu upeita tuotteita artesaanisamppanjasta suomalaiseen sahtiin.

Illallisen lopuksi meille jaetaan diplomit. Sen mukaan olen Maistuvia sisältöjä -valmennuksen suoritettuani pätevä suomalaisen juoma- ja ruokakulttuurin edistäjä sekä alan laadukkaan ja vastuullisen sisällöntuotannon inspiroiva ja suvereeni airut. Aikamoinen arvonimi!