*Kirjat on saatu kustantajilta pressikappaleina

Joka kevät kuljeskelen kirjakauppojen keittokirjahyllyillä ja hypistelen uutuusopusten kansia. Olohuoneeni nurkassa oleva keittokirjahylly on ääriään myöten täynnä, mutta haluan siitä huolimatta pysyä kärryillä siitä, millaisia paperille painettuja taideteoksia ruokamaailmassa syntyy. Selaillessani värikkäitä sivuja ja ruokahalua kiihdyttäviä kuvia heräävät haaveet omasta ruokakirjasta henkiin. Ehkä jonain päivänä minunkin hengentuotteeni päätyy uutuuskirjojen osastolle, eihän sitä koskaan tiedä!

Kiinnostavimmista keittokirjoista pyydän kustantajalta pressikappaleet, jotta voin testata reseptejä ja arvioida niiden käyttökelpoisuutta omasta näkökulmastani. Pakkaan parhaat opukset mukaan mökille ja selailen niitä lasiverannan lämmössä. Viime kesänä ihastuin silmittömästi Liemessä-blogista tutun Jenni Häyrisen ja Viimeistä murua myöten -blogin Saara Atulan Brunssikirjaan sekä Lotta Viitaniemen blogin mukaan nimettyyn Syötävän hyvät -salaattikirjaan, joista molemmista kokkasin lukuisia kertoja. Molemmat ansaitsevat paikkansa mökkihyllyssä tänäkin kesänä. 

Kesällä 2019 loppusuoralle selviytyivät Sanna Autereen ja Sanna Peurakosken viehättävä Vegesato, Ninarose Maozin ja Robert Segerin kokoama Värikästä vegeä sekä Peggy Thomasin vähän perinteisempi Parhaat kalareseptit. Kovin montaa ruokaa en kirjoista ole vielä ehtinyt kokkaamaan, mutta sen verran kuitenkin, että voin hyvin seistä opusten takana ja vinkata niistä myös muille.

Vegesato – maailman parhaat maut satokauden kasviksista (vegaaninen)

Kahden Sannan kirjoittama Vegesato* on kesän kolmesta suosikista kompaktein. Sivuja on 135 ja reseptejä 78. Se on samalla sekä kirjan vahvuus että heikkous. Opus on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan, oikea satokausi on siis helppo löytää, mutta reseptejä ei ole kovin montaa per satokausi. Kirja on tekijöidensä näköinen, joten sen kaikki reseptit ovat vegaanisia.

Vegaanius tosin paljastuu vasta ohjeita selatessa. Tieto on toki kirjattu myös takakannen viimeiseen lauseeseen, mutta hakusessa olisi vegaaninen keittokirja, en välttämättä osaisi tarttua tähän. Toisaalta on hyvä, ettei Vegesato tee tästä numeroa, sillä suurempien kaupunkien kuplan ulkopuolella v-sanakannessa saattaisi herättää enemmän eripuraa kuin innostusta. Jospa valittu taktiikka madaltaiskin myös sekasyöjän kynnystä kokeilla kirjan reseptejä!

Vegesato on varsin monipuolinen. Yksien kansien välistä löytyy säilöntäsuosituksia, suolaisia sapuskoja, naposteltavaa, mehujääreseptejä, siirappiohjeita, makeita herkkuja ja vinkkejä vierasvaraan. Maantieteellisesti liikutaan Suomineidon helmoista Koreaan, Kreikasta Vietnamiin ja Karibialta Peruun. Ruokaisia aterioita on valikoitunut kirjaan vähänlaisesti, mutta laatu kompensoi määrän. Hiirenkorvalla ovat arepat ihanine täytteineen, injera-leipä, kimchi-perunaröstit ja vegaaninen hatsapuri. Vietnamilaisia kesärullia ehdin kokeilla jo, mutta ensikertalaisen käärimät kääryleet eivät täyttäneet kuvauskriteereitä, vaikka sekä rullien että kastikkeiden maku olikin hyvinkin maukas. Harjoittelu jatkuu.

Värikästä vegeä – Lähi-idän keittiö

Tutustuin Värikästä vegeä* -kirjan kirjoittajaan, Ninarose Maoziin eräällä työväenopiston ruokakurssilla kolme vuotta sitten. Siitä lähtien olemme seuranneet toistemme tekemisiä somemaailmassa ja kun Ninarose kysyi, tahtoisinko saada arvostelukappaleen, hihkaisin innoissani kyllä. Postin ilmoitus saapuneesta paketista tuli pari päivää myöhemmin, lappusta tutkaillessani ajattelin, että mukaan on pakattu vähintään kaksi opusta, sillä painoksi oli merkitty 2,5 kiloa. Olin väärässä. Pahveista nimittäin kuoriutui jättimäinen, yli 400 sivun ja reilun kahden kilon järkäle, joka lumosi minut värikkäillä kuvillaan välittömästi.

Kirjaan on koottu reseptejä yli 20 eri Israelissa asuvalta tai sieltä kotoisin olevalta ruokaihmiseltä. Joukossa on keittiömestareita, kokkeja ja bloggaajia, mutta myös meitä tavallisia talliaisia, joita yhdistää rakkaus ruokaan, ja jotka jakavat sukunsa reseptit meidän kaikkien kokattavaksi. Ihanaa!

Kuvat ovat mielettömiä, mutta kun kirjassa on sivuja yli 400 ja paperi paksua, neljä peräkkäistä kuva-aukeamaa on ehkä liioittelua. Resepti- tai raaka-ainehakemistoa ei ole, ja ohjeita on hankala löytää runsaasti kuvitetun kirjan uumenista. Shakshoukan resepti on kirjassa peräti kolme kertaa, mutta kuten kirjoittaja kertoo, jokaisella kotikokilla on tähän lähi-idän aamiaisklassikkoon oma ohjeensa.

Kustannustoimittaja minussa harmittelee myös painovirhepaholaisia ja toistoa, joka olisi ollut helposti karsittavissa tarkan toimittajan käsissä. Reseptien soveltaminen Suomen oloihin on paikoin jäänyt puolitiehen, kun valmiiden annoksen kuvia katsoo. Esimerkiksi yksi israelilaiselta torilta ostettu tomaatti vastaa kooltaan helposti 3–4 suomalaista kasvihuonetomaattia, joten reseptissä mainittu yksinäinen punaposki ei riitä mitenkään. Pikkuinen miinus tulee myös kirjoitettua arabiaa mukailevasta otsikkofontista, jota on etenkin eksoottisempien ruokalajien yhteydessä vaikea lukea.

Kirjaa ei voi silti olla selaamatta ilman veden herahtamista kielelle. Värikkäät mausteet, lähi-idän lämpö, perinteiset astiat ja tuoreena torilta hankitut raaka-aineet hurmaavat paatuneimmankin kotikokin. Olen valmistanut yllä olevassa kuvassa näkyvää paistettua halloumia jo kolme kertaa. Kirjasin sen myös blogiini, joten jos suusi ehti jo vettyä, kurkkaa resepti ja ryhdy tositoimiin vaikka saman tien. Ainekset ovat yksinkertaiset, ja maku mahtava.

Parhaat kalareseptit – by Peggyn pieni punainen keittiö

Lihansyönti on vähentynyt taloudessamme minimiin. Lihaproteiini on korvattu mm. herneillä ja pavuilla, nyhtiksellä sekä uudella suosikillani Yosan kaurapaloilla. Sisäelimiä syömme edelleen, sillä ne syntyvät lihantuotannon sivutuotteena, ja kalaa ja äyriäisiä ostamme ja syömme viikoittain muodossa tai toisessa. Omat ideat kalankäsittelyyn ja valmistukseen on jo käytetty ja kierrätetty moneen kertaan, joten otin erityisellä ilolla vastaan tiedon Peggy Thomasin ensimmäisen, kalaan keskittyvän keittokirjan ilmestymisestä.

Parhaat kalareseptit* on sekin varsin tuhti tapaus. Reseptejä on lähes 100 ja sivumäärä kolminkertainen. Jälleen kerran tunnelmalliset kuvat herättävät ruokahalun ja kuola alkaa valua suupielistä heti ensimmäisien reseptien kohdalla. Ohjeet on jaettu käyttötarkoituksensa mukaan: on suupaloja, arkireseptejä, juhlavampia aterioita sekä sooseja ja lisukkeita. Hakemistokin on kunnossa.

Totuuden nimissä kerrottakoon, etten ole ehtinyt vielä kokeilemaan yhtäkään Peggyn reseptiä, mutta hiirenkorville olen kääntänyt silti tämäkin kirjan sivut. Olen säästänyt kirjaa mökkimaisemiin veden äärelle ja nyt kun täällä ollaan, aion testata ainakin ahvenella ryyditettyä aasialaista nuudelisalaattia, särkipyöryköitä ja pinaatti-perunapyreetä sekä paholaisen dippimuikkuja. Enää tarvitsisi etsiä eväkkäät käsiinsä. Pitäisköhän laskea katiska vesille vielä tänään?

*Kirjat on saatu kustantajilta pressikappaleina