Suosikkimarjani on ollut tähän päivään saakka puolukka. Sellaisenaan tai maltillisesti sokeroituna survoksena, mutta ei koskaan keitettynä äklömakeana hillona. Puolukka sopii kaiken kanssa, mutta parasta se on paitsi perinteisesti verilettujen, maksapihvien ja poronkäristyksen kanssa, myös makkara- ja kananmunakastikkeiden kylkiäisenä. Toimii erinomaisesti myös hampurilaisen välissä tai voileivän päällä. Vaniljajäätelön seuralaisena nautittuna yhdistelmä lähentelee maanpäällistä taivasta.

Sitten seuraa se mustikan värjäämä mutta. Vaaka on nimittäin kallistumassa metsiemme sinisen supermarjan puoleen. Vuokramökin maastossa minuun iski mustikkahulluus. Marssin ämpärin kanssa metsään, en vain yhtenä, vaan jopa kahtena päivänä. Minä, jonka kärsivällisyys on kärpäsen luokkaa, kun puhutaan marjastamisesta. Minä, jonka suurin saalis marjametsästä on tähän mennessä ollut kahvikupillinen sinisiä aarteita aamiaisjugurttia varten.

Siellä minä kyykin ja kävin järjestelmällisesti läpi jokaisen marjoista notkuvan varvun. Kului tunti ja sitten toinen. Selkää kivisti, mutta jättimäisiksi paisuneet marjat pitivät otteessaan vielä kolmannenkin tunnin ajan. Tuulenpuuskat puhalsivat hyttyset loitolle ja paarmanperkeleetkin ymmärsivät pysyä kaukana.

Sormet ja suu sinisinä lompsin lopulta lainasaappaissani mökin pihaan, enkä voinut uskoa mitä olin juuri saanut aikaan. Nauratti, sillä tajusin, että tämä jos mikä, on keski-ikäisyyden vuorenvarma tunnusmerkki. Nyt mökin pakastin pursuaa marjoja, jotka kuljetetaan aikanaan styroksisessa kylmälaukussa kaupunkikotiin. Elokuun mökkiaamiaisten marjat poimitaan tuoreina suoraan pihan puskista, sillä siellä niitä riittää, edelleen.

Kun anoppi- ja appiehdokas karauttivat autollaan mökkipihaan, mustikkapiirakka-ainekset oli mitattu jo valmiiksi pieniin kulhoihin. Tulikuuma piiras tarjoiltiin vaniljajäätelön kera. Ilmeistä päätellen miniäkokelaalle kirjattiin taas lisäpisteitä päänsisäiseen muistikirjaan.

Tämä mustikkapiirakka on Sikke Sumarin superhyvän mustikkapiirakan ja itse kehittelemäni murupaistoksen rakkauslapsi. Yksi taikina riittää n. 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Saat piirakasta täysin gluteenittoman, jos vaihdat pohjan jauhot esim. luontaisesti gluteenittomaan kaurajauhoon. Ohje toimii myös ilman pohjaa, silloin voit ripotella mustikat suoraan voideltuun vuokaan ja lisätä muruseoksen sen päälle. Piirakkaversioon kannattaa sotkea mustikoiden joukkoon hieman perunajauhoja sitomaan ylimääräistä nestettä. Mökillä ei moista ylellisyyttä kaapissa ollut, joten leivoimme ilman, jolloin piirakasta tuli tavallista löysempi.

Rapea mustikkamurupiirakka

Pohja:
175 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
Vajaa 1 dl ruokosokeria
1/2 tl leivinjauhetta
(1 tl kardemummaa)

Mustikkamuru:
n. 4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
75 g huoneenlämpöistä voita (+ 2 rkl voiteluun)
1 dl ruokosokeria
loraus (vaahtera)siirappia
1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata pohjaan tarvittava voi ja sekoita se muihin aineksiin. Lusikoi löysähkö taikina voideltuun tai leivinpaperoituun vuokaan ja painele sormin ohueksi vuoan pohjalle ja reunoille. Taikina on hyvin rasvainen, mutta niin sen kuuluukin olla. Lisää päälle mustikat (ja perunajauho) ja paista uunissa 20 minuuttia.

Käännä sitten uunin lämpö 225 asteeseen, ota piirakka pois uunista ja ripottele sen pinnalle muruseos. Paista uunissa vielä n. 10 minuuttia tai kunnes muru on rapean ruskeaa. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä n. 10 minuuttia ennen tarjoilua. Lusikoi päälle vaniljajäätelöä ja ole oikeutetusti ylpeä aikaansaannoksestasi, niin minäkin olin!

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin on mökkielämänkin laita. Jäljellä on enää kolme ja puoli päivää, sitten kutsuu arki ja työ. Onneksi ovat pitkät syysviikonloput, niiden avulla tekohengitän vielä hetken mökkikesää 2018.