Seitsenvuotias siskontyttöni seisoo keskellä mökkiä ja kysyy silmät suurina, onko tämä ainoa televisio täällä? Tason päällä tönöttää pieni kuvaputkitelkkari vieressään laatikollinen vanhoja VHS-nauhoja. Onhan se, naurahdan ja jatkan, että olemme katsoneet telkkaria vain kolme kertaa koko mökkikesän aikana (koska jalkapallo). Että ei mökille ole tultu ruutua tuijottamaan, vaan nauttimaan ulkoilmasta, uimisesta, lukemisesta, loikoilusta, pienestä puuhastelusta ja tietysti maisemista. Mutta entäs Pikku Kakkonen aamuisin, eikö sitäkään katsota?

Vien tytön lasiverannalle ja istun hänen viereensä. Tässä on meidän telkkarimme, selitän. Nämä suuret ikkunat järvelle, jossa tapahtuu koko ajan kaikenlaista jännittävää. Joutsenperheen kolme poikasta kasvavat hurjaa vauhtia, kuikka huutelee hämärässä, tiirat kisailevat pikkukaloista ja koskelot sukeltavat saaliin perässä kuin torpedot konsanaan.

Illalla sudenkorentoarmeijan sotakoneet suihkivat ilmassa menemään niin, että heikompia hirvittää. Saalis on tarjottimella, sillä suuren aurinkovarjon päällä kuhisee satoja lentomuurahaisia. Toinen buffet on katettu rantakoivikkoon, jossa vain muutaman tunnin elävät surviaiset suhaavat yksitoikkoista vertikaalista rataansa yhä uudestaan ja uudestaan.

Terassilautojen välistä kurkistelee mustanharmaa sisiliskolapsi. Se kävelee muitta mutkitta kädelle paistattelemaan päivää. Yksi aikuisista liskoista on pudottanut hätäpäissään häntänsä, toinen tepastelee puukaiteella esittelemässä erikoispitkää pyrstöään, jonka veroista kukaan meistä ei aiemmin ole nähnyt. Vauvan viltillä etenee hitaasti mutta varmasti sireenikiitäjän lihava toukka. Sitä jaksamme ihmetellä pitkään.

Pääskyset esittelevät lentotaitojaan korkeuksissa ja saunan jälkeen järven yli lentää iso lintu. Luulen sitä sivusilmällä kurjeksi, mutta tarkemmin katsoen kaula ja jalat ovat aivan liian lyhyet. Joutsenkaan se ei ole, sillä siivet ovat täysin eri malliset. Kun lintu avaa suunsa ja rääkäisee, ei enää ole epäilystäkään siitä, mikä otus siellä liihottaa. Vallisaaresta tuttu haikarahan se siinä. Kurkiakin näemme päivittäin, ne asuvat kapealla kannaksella muutaman sadan metrin päässä mökkirannassa.

Perhosia on paljon. Niitä olen huono tunnistamaan, mutta lajeja on ainakin parikymmentä erilaista. Öttiäisten määrä tontilla on vähän liiankin runsas. Etenkin paarmat ja ampiaiset saisivat pysytellä suosiolla kauempana. Hyttysiä on onneksi ihmeellisen vähän.

Järven pohjassa elelevät simpukat ja kotilot omaa verkkaista tahtiaan. Öisin ne etsivät uusia asuinsijoja ja jättävät jälkeensä hiekkaan uurretun vanan. Rantavedessä uivat myös pienet ahvenet, särjet ja onpa siinä bongattu myös kyljellään nukkuva hauki, joka tajusi potkaista itsensä liikkeelle vasta, kun sitä kosketti sormella. Pohjasta kasvavat nuottaruohot ovat merkki järven puhtaudesta. Sinileväkukinnot saavuttivat silti myös meidän mökkirantamme, mutta onneksi vain yhdeksi iltapäiväksi. Seuraavana aamuna vihreät hiutaleet olivat jo poissa.

Vesillä liikkuu muitakin kuin lintuja, joku meloo kajakilla, toinen soutaa. Niemessä lasketaan verkkoja, joku käy kokemassa katiskan. Surffaajiakin on nähty, naapurimökillä näytti olevan myös SUP-lauta käytössä. Omassa rannassamme on joogattu, uitu, kelluttu ja snorklattu. Järvestä on viihdykkeeksi monin tavoin.

Illan pimentyessä seuraamme lepakoiden järjestämää jännitysnäytelmää. Mietimme missä ne yöpyvät ja liittyykö välikatolta kuuluva rapina niihin. Hämärässä loikkii myös viitasammakoita, yöllisellä huussivisiitillä ne väistävät viime tingassa askeleen alta.

Ja entäs kaikki ympärillä kasvava vihreä, sinisellä taivaalla purjehtivat poutapilvet, hiekkapohjainen, upean kirkas järvi, horsmat, hiirenvirnat, harakankellot ja muut niittykukat, havisevat haavanlehdet ja tyyni vedenpinta. Puolukoista, mustikoista, metsämansikoista ja punaisenaan loistavista vatukoista puhumattakaan.

Suomalainen luonto on ihmeellinen. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Jokainen vuosi on edellistä kuumempi, jos maapallon keskilämpötiloja katsotaan. Kolmenkymmenen asteen helteet hivelevät pohjoisen asukkaita, mutta eivät ole pelkästään hurraamisen arvoinen asia. Kun tämä pallo, jolla elämme, on kulutettu loppuun, ei ole toista ottaa tilalle. Sinä ja minä voimme vaikuttaa valinnoillamme siihen, että ainutlaatuinen ympäristömme säilyy monimuotoisuudessaan myös siskontytöille ja heidän lapsilleen.

Kolmen hellepäivän ja kymmenien järvessäpulikointihetkien jälkeen siskojen perheet pakkaavat kassinsa ja lähtevät kohti kotia. Telkkari on avattu yhden ainoan kerran.