Portossa sataa vettä. Kuuro ryöpsähtää niskaan saavista kaataen, hädin tuskin ehdimme kaivaa sateenvarjot esiin. Onneksi Ferreiran portviinitalo on vain muutaman korttelin päässä.

Portviinitalot seisovat Douro-joen rannalla siistissä rivissä. Prameiden edustustilojen takana on piilossa tuhansia neliöitä tuotanto- ja kellaritilaa. Olemme ihailleet kellareiden ja varastojen terrakotan värisiä kattotiiliä airbnb-asumuksemme terassilta koko viikon ajan, ja nyt viimein pääsemme kurkistamaan niiden sisäpuolelle.

Dona Antónia – Ferreiran rautarouva vailla vertaa

Meidät ottaa vastaan Ligia Marques, titteliltään Wine Educator. Poskisuudelmien jälkeen on pakollisen historiakatsauksen aika. Etukäteen olen lukenut, että Ferreiran maailmanmenestyksestä on kiittäminen 1800-luvulla elänyttä leskirouvaa, Antónia Ferreiraa. Dona Antónia oli aikansa supernainen – rautainen bosslady, viininviljelijä ja hyväntekijä, joka jaksoi taistella paremman yhteiskunnan hyväksi.

Jäätyään leskeksi 33-vuotiaana, hän ei jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan, vaan otti haltuun isoisänsä perustaman viinitalon ja johti sen ennennäkemättömään kukoistukseen, jonka hedelmistä koko maailma saa nauttia tänä päivänä. Kun Douron laakson viiniköynnökset, Ferreiran viinitila mukaan lukien, tuhoutuivat 1860-luvulla viinikirvan levitessä Eurooppaan, Dona Antónia rahtasi Amerikasta ötökälle immuuneja köynnöksiä ja pelasti käytännössä koko Portugalin viinituotannon. Eivätkä Antónian ansiot pelkkään viinitalon pyörittämiseen jääneet, hän nimittäin rakennutti myös auto- ja rautateitä ja siinä sivussa perusti muutaman sairaalan. Nainen, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä – on siinä ollut 150 vuotta sitten ihmettelemistä!

Ferreiran portviinitalo oli suvun omistuksessa 1980-luvun loppuun saakka, jolloin maailmankuulu brändi siirtyi Sograpen, Portugalin johtavan viininvientiyrityksen omistukseen. Perheyritys on kasvaessaankin pitäytynyt vanhoissa traditioissa ja säilyttänyt Dona Antónian hengen ja arvot aina tähän päivään asti. Perinteitä ja vuosikymmenten varrella kerättyä kokemusta ja osaamista on haluttu vaalia, jatkuvuus ja portugalilaisissa käsissä säilyminen on myös Sograpen kunnia-asia.

Douron laaksosta Porton kellareihin

Kellareissa on viileää ja hämärää. Kävelemme jättimäisten portviinitynnyrien lomassa, ilmassa tuoksuu tammi ja makea viini. Yritämme kuunnella ja sisäistää oppaamme jakaman informaation. Tietoa on kuitenkin niin paljon, että infoähky uhkaa jo kierroksen puolivälissä. Katselemme kuvia paljasjalkaisista viininkorjaajista, jotka kantavat olkapäillään kymmenen kilojen rypäletaakkaa lähes 50 asteen helteessä. Rypäleet viljellään Douro-joen laaksossa, ilmastossa, jossa talvi on yhdeksän kuukauden pituinen ja kesän kuumuus kestää kolme helvetillistä kuukautta.

Ennen rautateiden rakentamista, Douron laaksossa tuotettu portviini kuljetettiin Porton kaupunkiin tynnyreissä, jotka lastattiin jokea pitkin kulkeviin, puisiin rabelo-laivoihin. Jokaisella portviinitalolla oli oma laituri, jonne johtivat kiskot, ja viinitynnyrit pyöritettiin kiskoja pitkin sisälle kellareihin myyntiä varten. Näitä portviinitalojen edelleen omistamia perinteisiä laivoja on nähtävissä joen rannoilla, ja joka vuosi juhannuksena 24.6. ne järjestäytyvät värikkääseen regattaan, jossa kisaillaan leikkimielisestä mestaruudesta.

Vaikka nippelitieto valuukin välillä saman tien toisesta korvasta ulos, onnistun kirjaamaan itselleni ylös ehkä oleellisimman. (Ja nyt jos puhun puuta heinää, viisaammat saavat mieluusti korjata!) Portviineille tyypillinen makeus on keskeytetyn käymisen ansiota. Käyminen pysäytetään lisäämällä viiniin 77 % alkoholia, joka nostaa viinin alkoholipitoisuuden n. 20 prosenttiin. Kun käyminen keskeytetään keinotekoisesti, sokerit eivät hajoa alkoholeiksi, vaan jäävät makeuttamaan viiniä. Nerokasta!

Valkoista, rubiininpunaista ja konjakinruskeaa

Ferreiran portviinitalon valikoimaan kuuluvat valkoiset ja punaiset portviinit. Jälkimmäiset jakaantuvat ruby- ja tawny-portviineihin valmistumenetelmänsä ja kypsytysaikansa mukaan. Ruby on nimensäkin mukaisesti syvänpunaista, jättimäisissä tammitynnyreissä kypsynyttä portviiniä. Tawny taas kypsytetään pienissä tammitynnyreissä, jolloin viini hapettuu voimakkaammin. Sitä myös kypsytetään pitempään ja siksi se imee itseensä enemmän tammen aromeja. Pitkän kypsytyksen aikana viinistä haihtuu myös vettä, joten maku on intensiivisempi ja sokereitakin on suhteessa enemmän. Tawny-portviinit ovat väriltään punaruskeita ja niissä on usein rusinainen, jopa konjakkinen aromi.

Kierroksen lopuksi meidät ohjataan syvän sinisillä kaakeleilla vuorattuun yksityiseen maisteluhuoneeseen. Oven ulkopuolelle, suureen maistelusaliin jäivät kiinalaiset turistiryhmät oppaineen. Olemme niin vaikuttuneita, ettemme oikein tiedä mitä sanoa. Emme todellakaan odottaneet viinikouluttajan vetämää tastingiä, jossa saamme huljutella suussamme kuutta erilaista portviiniä, kahta valkoista ja neljää punaista.

Tarkastelemme laseihin kaadettuja viinejä, niiden väriä ja tuoksua ja niiden lasin pintaan jättämiä kyyneleitä. Ligia kertoo tarinoita ja kuvailee millaisia makuvivahteita mistäkin lasista löytyy. Meistä kukaan ei ole viiniasiantuntija, mutta olemme ainakin löytävinämme suutuntumasta tunnistettavia aromeja. Minun suosikeiksini nousevat Dona Antónian kuvaa ja nimeä kantava Reserva Tawny sekä Ferreira LBV 2013, joka taas on Ruby Port (ja jota muuten saa myös suomalaisista alkoholiliikkeistä puolikkaina pulloina). Ferreiran portviinitalo, kellarikierros, tasting ja siniset kaakelit tekevät meihin arvattavasti toivotun vaikutuksen, sillä jokainen meistä kiertää paluumatkalla lentokentän tax free -myymälän kautta ja kantaa Suomeen tuliaisina pullon tai pari.

Unohdan sateenvarjoni maisteluhuoneeseen. En kuitenkaan osaa murehtia kadonnutta omaisuuttani, sillä pää on pyörällä taianomaisista tarinoista (myös portviinillä saattaa olla osuutta asiaan). Ferreiran portviinitalolla on huikea historia ja se näkyy myös tuotantotiloissa. Ferreiralaiset ovat syystäkin ylpeitä tuotteistaan. Taloa arvostetaan Portugalissa niin paljon, että sinne tuodaan tutustumaan myös kaikkein tärkeimmät valtiovieraat.

Onneksi myös meidät tavalliset talliaisetkin toivotetaan tervetulleiksi Ferreiran kellareihin. Kierrokset kustantavat 10 eurosta ylöspäin, joten jos suunnittelet matkaa Portoon, ei elämystä kannata missään nimessä jättää väliin. Varaa aikaa reilu tunti ja anna oppaan tarinoida pääsi pyörälle. Ferreiran portviinitalo on Porton rubiininpunainen kruununjalokivi!

*Portviinikierroksen tarjosivat Sogrape ja Ferreiran portviinitalo, obricada!

Lue myös:
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon
Etätyöviikko Douro-joen rannalla
Mykistävien maisemien Porto