Kevät on kukassa. Omenapuut loistavat auringossa valkoisina ja vaaleanpunaisina. Narsissit ja tulppaanit hehkuvat sisäpihoille piilotetuissa puutarhoissa. Vihreän ja ruskean sävyt vuorottelevat Edinburghin kaduilla. Patsaiden varpaat, korvat ja kuonot on kulutettu kiiltäviksi. Entisen parlamenttitalon katolla patsastelee puolenkymmentä sfinksiä. Kaksikerroksinen paikallisbussi rymistelee mukulakivikadulla, säkkipilli soi, ja kulman takana esitellään kesyjä haukkoja. Minä hetkenä hyvänsä Harry Potter lentää huispaten kivikirkon tornien yli.

Kuljemme Australiasta lähtöisin olevan oppaan jäljessä pitkin kuninkaallista mailia. Klassinen sinikorkkinen mustekynä erottuu yllättävän hyvin turistimassojen keskeltä, sateenvarjon sijaan seuraamme siis halpaa kuulakärkikynää. Ilma on kuin kylmän kesän morsian. Kolea tuuli puhaltaa ytimiin, ja saa kiskomaan trenssiä tiukemmin kiinni. Olen kateellinen ohi käveleville ranskalaisille, he ovat ymmärtäneet pukeutua untuvatakkeihin.

Legendan mukaan vanhan parlamenttitalon takana, parkkipaikan 23 alla lepää skottilainen uskonpuhdistaja John Knox. Viimeisimmät tutkimukset ovat antaneet aihetta epäilyyn. Näyttäisi nimittäin siltä, että paikalle on haudattu miehen sijaan nainen. Edinburgh on täynnä kertomuksia ja tarinoita, jotka elävät sukupolvesta toiseen. Nautin jokaisesta juonenkäänteestä, enkä välitä ovatko oikeasti ne totta vai tarua.

Päivä päättyy pubiruuan ja oluen äärelle. Ahtaassa nurkassa musisoi jazztrio: piano tapailee tuttuja standardeja ja kontrabasson matalat taajuudet resonoivat rintakehässä. Viereisessä loosissa istuu omistajiensa jaloissa kaksi koiraa, jotka on nimetty Sherlock Holmesin hahmojen mukaan – tottakai. Watson on utelias, se tahtoo sinnikkäästi selvittää, mitä pudotin lautaselta lattialle. Pian simpukankuoret rouskuvat koiran hampaissa – aarre on löytynyt. Siemaisen siideriä ja hymyilen.

Minut on lumottu – jo kuudetta kertaa tänä keväänä. Mitä muuta olisin voinutkaan odottaa Skotlannilta, jonka kansalliseläinkin on yksisarvinen. Tarueläimen lailla Edinburgh vihreine piilopaikkoineen säteilee mystistä rauhaa ja viisautta, sulokkuutta ja älyä. Se on kuin sisimmältään rauhallinen ja kiltti, mutta ulkoisesti villi ja kesytön eläin, joka taistelee tarvittaessa urhoollisesti viimeiseen asti. Kirjailijoiden, runoilijoiden ja tarinoiden maa, josta olen nähnyt vain pikkuruisen palasen. Palaamme ylämaille vielä.