Yhteistyössä Casa do Valle & Câmara Municipal de Sintra

Viikkoa ennen matkaa vääntelen hermostuneena käsiäni. Olen sopinut Lissaboniin treffit ihmisen kanssa, jota en ole koskaan ennen tavannut. Olemme sopineet menevämme perjantai-iltana lasilliselle tai kahdelle. Sitten saan viestin Sintran matkailuviranomaisilta ja perjantai-illan suunnitelmat heittävät häränpyllyä. Päätän kysyä, uskaltaisiko tuleva tuttavuus lähteä kanssani viinilasillisille Sintraan, 40 minuutin junamatkan päähän Lissabonista.

Olen lukenut Visual Diary -blogia pitkään, mutta sen kirjoittajaan en ole blogikekkereissäkään koskaan törmännyt. Eikä ihme, Saara on asunut Lissabonissa jo kolme vuotta. Nyt suunnittelin lähteväni hänen kanssaan yhteiselle matkalle – vain yhdeksi vuorokaudeksi, mutta kuitenkin. Saara kirjoitti vastikään blogissaan siitä, kuinka pitäisi uskaltaa altistaa itsensä uusille asioille ja ihmisille useammin. Samaistuin vahvasti, siksi otin härkää sarvista ja heitin kysymyksen kierrepallona puun takaa. Kauan ei vastausta tarvitse odotella, sillä pallosta otettiin heti kunnon koppi. Hei mennään vaan!

Tapaamme Lissabonissa Rossion rautatieaseman pääovilla. Jännitän tilannetta jälleen kerran aivan turhaan, sillä tulemme juttuun mainiosti. Toisaalta, mitä muuta olisi edes voinut odottaa, sillä meillä on yhteinen ystävä, joka on huipputyyppi. Ostamme liput (yhteen suuntaan 2,25 euroa) ja istumme junaan. Miniloma Sintrassa alkakoon!

UNESCOn maailmanperintökohde Sintra

Satumainen Sintra sijaitsee vain 25 kilometrin päässä Lissabonista. Lyhyen välimatkan vuoksi moni Lissabonin-matkaaja piipahtaa siellä päiväseltään. Näkemistä ja kokemista on kuitenkin niin runsaasti, että yksi päivä ei riitä mihinkään. Sintran tutkimiseen kannattaa varata vähintään kaksi päivää, mutta mieluiten pitkä viikonloppu tai täysi viikko. Tekeminen ei UNESCOn maailmanperintökohteessa viikossakaan lopu, sillä Sintra on paljon muutakin kuin historiallinen keskusta, Penan pastellinvärinen palatsi ja kukkulan päälle rakennettu Maurien massiivinen linnoitus.

Olemme saapuneet Sintraan paikallisen matkailuorganisaation vieraiksi, majoituksen tarjoaa kotoisa Casa do Valle. Pääsemme kurkistamaan kaupungin ruokakulttuuriin, mystiseen Quinta do Regaleiran palatsiin ja puutarhaan sekä lähimaastojen patikkareitteihin. Odotuksia ei ole ennakkoon asetettu, päätämme antaa kaupungin yllättää meidät.

Hurmaava Casa do Valle

Kaupungin kyljessä, noin puolen kilometrin päässä Sintran historiallisesta keskustasta, on rinteeseen rakennettu talorykelmä, Casa do Valle. Casa do Vallea emännöi Virpi Oliveira ja apulaisina huseeraavat Pandora ja Barão, jumalattoman kokoiset, mutta erityisen lauhkeat tanskandogit.

Puutarhassa kukkii kielopuu, jonka tuoksu huumaa myös päiväsaikaan, mutta on vahvimmillaan iltahämärällä. Hedelmäpuissa riippuu appelsiineja ja sitruunoita, ja lukuisat luumu-, päärynä- ja viikunapuut ovat nekin jo kukassa. Uima-altaalta on suora näkyvyys kukkuloille, joilta voi erottaa Penan palatsin ja Maurien linnoituksen ääriviivat. Keskellä rinnettä kohoaa Quinta do Regaleira. Casa do Valle ja sen maisemat ovat viiden tähden arvoiset.

Majoitustilat ovat ihanan kotoisat, mutta silti korkeatasoiset. Harvinaisen viileä maaliskuu tuntuu myös sisätiloissa, joten minikokoinen kakluuni ja ylimääräinen sähköpatteri ovat tarpeen. Casa do Valle on minun makuuni sopivan kokoinen ja hintainen. Majoituskapasiteettia on yli 20 hengelle ja kahden hengen huoneen saa yöksi alle satasella. Kuulostaa varsin kohtuulliselta.

Virpi kierrättää meitä tiluksillaan ja kertoo tulevan kesäkauden uudistuksista. Rakenteilla on uusia parkkipaikkoja, useampi sähköauton latauspiste, fillareiden pesupaikka sekä keittiöpuutarha vieraiden käyttöön. Uutta on myös sähköpyörien vuokrausmahdollisuus sekä lukollinen polkupyörien säilytystila. Aamun voi aloittaa paitsi uimalla, myös joogalla tai kahvakuulatreenillä, varusteet tarjoaa Casa so Valle. Suomalainen sauna lämmitetään pyynnöstä. Alkaa vähitellen kuulostaa siltä, että täällä on kaikki, mitä ihminen lomallaan voi tarvita.

Vieraille on rakennettu kätevä yhteiskeittiö, jonka yhteydessä on myös grillauspaikka ja iso patio ruokapöytineen. Jokaisessa huoneessa on oma jääkaappi, vedenkeitin, paahdin sekä kahvin ja teen valmistamiseen tarkoitetut tykötarpeet. Aamiainen tarjoillaan huoneeseen. Vaikuttaa erittäin toimivalta konseptilta. Mielikuvitukseni on lähtenyt lentoon jo aikaa sitten, ideoita sinkoilee suuntaan jos toiseen. Kun Virpi mainitsee tulossa olevan joogaretriitin, olen myyty nainen.

Kuljeskelemme kukkivassa puutarhassa ja räpsimme kameroillamme kuvia. Huoneessa ehdimme ihailla parvekkeelta avautuvaa näkymää ja oikaista jalat vain hetkeksi, sillä illan ohjelma on tiukka. Puolen tunnin kuluttua autokyyti kuljettaa meidät Quinta do Regaleiran ihmeelliseen maailmaan. Aikaa on varattu myös paikallisilla leivoksilla herkutteluun sekä illalliseen historiallisessa keskustassa.

Mystinen Quinta do Regaleira

Etukäteen olin nähnyt kuvia käänteisestä tornista – initiaatiokaivosta, joka taivaita hipomisen sijaan laskeutuu syvälle maan alle. Siinä oli kaikki, mitä tiesin yhdestä Sintran tärkeimmästä nähtävyydestä, Quinta do Regaleirasta. Astuttuamme massiivisen valurautaportin tuolle puolen, loksahtavat molempien suut ammolleen. Goottihenkinen palatsi kohoaa edessämme, ympärillään vähintään viisikymmentä vihreän sävyä. Tuntuu siltä, kuin olisimme siirtyneet ajassa pari sataa vuotta taaksepäin. Teemapuistoon, joka on ajan saatossa päässyt ränsistymään ja kasvattanut itselleen sammalista suojakuoren.

Palatsin, sitä ympäröivän neljän hehtaarin puutarhan, kappelin, suihkulähteet ja muut rakennukset on suunnitellut 1800-luvun lopulla brasilialaissyntyinen varakas lakimies, António Augusto Carvalho Monteiro. Monteiro oli suuri visionääri, joka harrasti mystiikkaa, metsästystä ja perhosten keräilyä, ja joka todella tiesi mitä tahtoi. Arkkitehtina toiminut italialainen Luigi Manini pääsi valmiseen pöytään ja sai eteensä Monteiron viimeistellyt piirustukset julkisivuista ja puistoalueesta suihkulähteineen ja kaivoineen. Quinta do Regaleira näyttää gootti- ja renessanssivivahteisen arkkitehtuurinsa vuoksi paljon vanhemmalta kuin onkaan, sillä se on rakennettu vasta 1900-luvun alussa.

Rajallisen ajan vuoksi kävelemme rivakkaa tahtia mutkittelevaa tietä ylöspäin, vaikka mieli tekisi pujahtaa puutarhan salaperäisille poluille tutkimusretkelle. Kunnioittavan hiljaisuuden ja ihmetyksen vallitessa suuntaamme suoraan suuremmalle initiaatiokaivolle samalla kun superoppaamme kertoo sen merkityksestä Monteirolle. Tarkkaan en tiedä, millaisia initiaatioriittejä kaivossa ja sen luolastoissa harrastettiin, mutta oppaan kertomuksessa vilisevät sanat uudelleensyntyminen, matka infernoon eli ihmisen sisimpään ja valo, joka loistaa pitkän pimeyden jälkeen.

Kaivoon tulee kivuta ylhäältä alaspäin. Opas paheksuu syvästi turisteja, jotka tekevät matkan väärään suuntaan. Sisäänkäynti on sijoitettu puutarhan pohjoiseen osaan, mahdollisimman kauas etelän suunnasta tulvivasta valosta. Laskeutuessa 27 metrin syvyyteen maan uumeniin, matkataan vähitellen itseen. Pimeys symboloi kuolemaa, josta monimutkaisten labyrinttien kautta etsiydytään vaistojen varassa takaisin valoon valoon. Uudestisyntyneenä on uskallettava astua lähteen läpi kulkevien kivien kautta uuteen elämään, Eedenin puutarhaan, kuten Lordi Byron Sintraa kuvaili.

Meidän matkamme tyssää hetkeksi luolaston loppupäähän, kun merkkilaukuin varustautunut nuori nainen valtaa vihreänä hehkuvan lähteen astinkivet. Hänen poikaystävänsä ottaa valokuvia kauempaa ja erilaisia poseerausasentoja tuntuu riittävän loputtoman paljon. Pyörittelemme oppaan kanssa silmiämme. Kaikkea sitä näkeekin, ajattelemme yhteistuumin, rajansa täydellisen instagram-kuvan metsästyksessäkin.

Jokaisessa puutarhan kasvissa, rakennuksen koukeroisessa koristelussa, torneissa, penkeissä ja puiden lomassa kulkevissa poluissa on aistittavissa Montairon filosofia. Palatsia ympäröi tuhansien yksityiskohtien ja muistojen puutarha, yhden miehen elämänmittainen projekti, jossa ihminen saattaa olla yhtä luonnon kanssa.

Quinta do Regaleira on epätodellinen paikka. Ihan heti ei mieleeni tule mitään muuta ihmisen rakentamaa muistomerkkiä, joka olisi tehnyt minuun näin suuren vaikutuksen. Ajanpuutteen lisäksi harmittamaan jää ainoastaan se, että en ymmärtänyt kysyä ihanan oppaamme nimeä. Toivottavasti kiitokset välittyvät tämän tekstin myötä, jos ei muuten, niin google translatorin avulla.

Ps. Tsekkaa myös raportti Sintran parhaasta pastelariasta ja makumuistot ikimuistoiselta illalliselta!