Olen tässä räpylä ojossa odotellut, että joku ymmärtäisi heittää vanha kunnon blogihaastepallon kohti takakenttää. Toisaalta – olen huono koppari, joten ehkä ihan hyvä näin. En minä sitä palloa kuitenkaan olisi kiinni saanut. Siispä heitän valkoisen hansikkaan maahan oikealla kädellä ja poimin sen lattialta vasemmalla. Kas näin – haaste on heitetty. Olisi välillä mahtavaa olla se tyyppi, joka heittää hassunhauskaa läpändeerosta asiasta kuin asiasta, mutta tälläkään kertaa tämä postaus ei ole vitsi, tämä on täyttä asiaa. Sydänverellä vuodatettua, sielun syvyyksistä synnytettyä. Jos haluatte huumoria, menkää moikkaamaan Kustaata ja Tiiaa Kustaan takana.

Kolme hyvää asiaa päivissäni

Vaihtelevuus. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Joskus istun kaksitoista tuntia läppäri sylissäni, joskus en koske koneeseen lainkaan. Jos tänään otan ruokakuvia ja hahmottelen tulevia tekstejä, huomenna saatan hillua kaupungilla aamusta iltaan. Samaan päivään saattaa osua aamiaispressi, lounastreffit, kirjapalaveri, skypeneuvottelu, tiimityöhetki ja juttukeikka ravintolaan. Toisaalta päivän tunnit saattavat huveta kirjeenvaihtoon, tarjousten ja laskujen lähettämiseen, kirjanpitoon, lukujen pyörittelyyn, sisältöjen suunnitteluun, projektinhallintaan ja ylläpitoon. Yksitoikkoiseksi ei elämääni voi mitenkään luonnehtia.

Vapaus. Voin valita työni ja sen tekemisen tavat itse. Kieltäytyä, jos ei kiinnosta ja toisaalta etsiytyä mielekkäämpien tehtävien pariin. Työaika joustaa. Jos aurinko paistaa, voin lähteä lenkille kesken työrupeaman. Kun nälkä kurnii, voin avata jääkaapin ja kokata juuri sellaisen lounaan, kuin itse tahdon. Jos väsyttää, voin pötkähtää päiväunille tuosta vaan, keneltäkään kysymättä. Ja jos kirjoittaminen ei kulje, voin ottaa käteeni kirjan, ja palata luovan työn pariin tauon jälkeen. Voin pitää spontaanin vapaapäivän, nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Ja pukeutua pieruverkkareihin.

Työ-ympäristö. Voin tehdä töitä kotisohvan lisäksi kahvilassa, kirjastossa, puistossa, parvekkeella, terassilla, laiturilla tai perinteisemmin toimistossa. Puolipäiväinen viikko mahdollistaa myös matkustamisen, pitkät mökkiviikonloput ja spontaanit moottoripyöräretket. Töiden tekeminen matkan varrella on todellinen vaihtoehto. Olen lähettänyt työsähköposteja laavulta, lukenut käsikirjoituksia rantakallioilla, kirjoittanut lukuisia tekstejä lentokoneessa ja pitänyt puhelinpalaverin rinneravintolassa. Valinta on minun.

Kolme hyvää asiaa minussa

Sinnikkyys. Luovuttajaa minusta ei koskaan tule. Jos jotain haluan, löydän keinot tavoitteen saavuttamiseen. Monen mutkan kautta, mutta perille päästään aina. Toisaalta, jos huomaan tehneeni virheliikkeen, ymmärrän peruuttaa takaisin lähtöruutuun. Kaikkea ei tarvitse saattaa loppuun vain siksi, että sattui aloittamaan. Sinnikkäästi astun sivuun tutuiksi tallaantuneilta poluilta, vaikka pelottaa ja hirvittää samaan aikaan. Samalla sinnikkyydellä olen suorittanut kolme tutkintoa, joiden opintopisteistä on ollut yllättävän paljon iloa. Ilman niitä elämäni näyttäisi varsin erilaiselta.

Lojaalius. Nahkani on paksu ja ympärilleni olen rakentanut kliseisen ja vahvan muurin. Sen murtamiseen tarvitaan enemmän kuin yksi tapaaminen, mutta sitten kun kivipöly on laskeutunut ja surffaamme samoilla aalloilla, minä olen sinun. Koko loppuelämäsi ajan, jos niin haluat.

Vahvat hiukset. Olen perinyt itsepäisen hevosenharjan isältäni. Ilman hiustenkuivaajaa suihkunraikkaat suortuvat ovat kosteat vielä illallakin. Otsalla on pari tukkaa pyörrettä, kampaajalla hiusväri loppuu aina kesken ja suoristaminen kestää ikuisuuden. Kuten edellisistä lauseista on pääteltävissä, hiuksien vahvuus ei ole millään lailla verrannollinen siihen, miltä ne todellisuudessa näyttävät. Hiusten puunaaminen ei ole prioriteettilistani kärkipäässä. Riittää, että hiukset ovat puhtaat (ja siitäkin voi oikeastaan joskus tinkiä).

Kolme hyvää asiaa elämässäni

Koti ja kaikki mitä sen seinien sisäpuolelle kuuluu. Tähän kategoriaan lasketaan mies, lapsuuden perhe, siskojen lapset, kummitytöt ja rakkaat ystävät. Otsikon alle lukeutuu myös hyllymetreittäin kirjoja, rivi nuottikansioita, valoisa koti, lasitettu parveke ja keittiö, joka on oikeasti kodin sydän. Olen onnekas, sillä huushollissani asuu leipäjumala, joka taitaa myös ruuanlaiton. Tällä taitavalla aasinsillalla päästäänkin seuraavaan asiaan.

Ruoka ja viini. Elämäni sisältö on oikeastaan helppo tiivistää kahteen sanaan. Näistä kahdesta kirjoitan, niitä kuvaan, niiden perässä matkustan, niistä innostun, niillä elän ja niistä nautin. Joka ikinen päivä.

Terveys. Nelikymppisenä tajuaa, ettei olekaan kuolematon. Hyvillä geeneillä pötkii pitkälle, mutta mikään ei silti ole ikuista. Toistaiseksi kuitenkin kaikki hyvin.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Kunnon talvi. Lumi valaisee maiseman ja pakkanen jäädyttää meren. Huopatossut narskuvat hangessa ja posket punehtuvat pohjoisessa puhurissa. Pohjoisen tyttö on tyytyväinen.

Yhdessä syöminen. Viime vuoden puolella avauduin yhteisten ruokahetkien ikävästä. Erilaiset elämäntilanteet erottavat ja saman pöydän ääreen kokoontuminen on vaikeaa tai vaatii ainakin viikkojen varoitusajan. Tänä vuonna olen istunut illallisella jo kahden käden sormilla laskettavan määrän. Nuorimman kummitytön perhe on buukannut kalenterista ruokahetken vuoden joka kuukaudelle. On kestitty uusia ruokavieraita ja istahdettu useamman kerran valmiiseen pöytään. Kannatti pitää aiheesta meteliä.

Yrittäjäksi ryhtyminen. Olen piirtänyt kissankokoisen, näkymättömän rastin seinään, sillä elämässäni on tapahtunut odottamaton käänne. Minä, joka vanhempien esimerkkiä väistellen olen aina vannonut vakituisen palkkatyön nimeen, olen pian yrittäjä. Nimi on vihdoinkin päätetty, mutta ääneen en sitä vielä uskalla sanoa. Toiminimi on näillä näppylöillä perustettu, ja kiitos Helsingin kaupungin tehokkaan yritysneuvonnan, ensimmäiset laskut odottavat jo kirjoittamista.

Kolme hyvää asiaa blogissani

Kieli. Uskon, että olette samaa mieltä kanssani. Kuvat kaunistavat, mutta kieli on se, joka kantaa. Siitä en tingi, enkä koskaan luovu. Blogin ulkoasu-uudistus saa odottaa vielä puolisen vuotta, mutta onneksi sisältö on se, joka ratkaisee.

Itsenäisyys. En tanssi kenenkään pillin mukaan, eikä kukaan sanele minulle, milloin julkaista ja kuinka usein. Olen asemoinut itseni blogigenrejen ulkopuolelle. Olkoon outolintu, tiukat aiherajaukset jätän muiden päänvaivoiksi. Minä rönsyilen ja rohkaisen muitakin tekemään niin. Antakaa oman äänenne kuulua, älkääkä yrittäkö väkisin ahtautua puristavaan muottiin. Persoonallisuus kunniaan!

Ihmiset. Tarvitseeko tätä edes perustella? Kiitos, kun olette täällä. Tuhannet hiljaiset ja kymmenet keskustelijat, jotka jaksatte edelleen seurata edesottamuksiani.

Kenet haluan haastaa?

Oikeasti tämän blogihaasteen tulisi päättyä kappaleeseen, jossa haastan kolme seuraavaa bloggaajaa vastaamaan kysymyksiin. Mutta koska minuakaan ei haastettu, otan vapauden olla haastamatta yhtäkään blogikollegaa. Jokainen voi tutkiskella sydäntään ja haastaa itsensä, jos mielentila antaa myöten.

Itse asiassa käännetäänpä homma täysin päälaelleen. Bloggaajien sijaan haastan teistä joka ikisen viettämään vartin tänään, huomenna tai vaikka ensi viikolla vastaamalla näihin kysymyksiin. Viimeistä kohtaa kannattanee soveltaa vaikka ammattiin, työtehtäviin tai kouluprojektiin, jos omaa blogia ei ole. Talleta vastaukset paperille, sähköiseen muistivihkoon tai pitkäkestoisen muistin lokeroihin. Mittaile mieltäsi metromatkalla, bussipysäkillä tai lounastunnilla. Ja kun seuraavan kerran maailma potkii päähän, kaiva vastaukset sieltä minne ne säilöit ja totea, että sinussa ja elämässäsi on paljon hyvää.

Nyt riisun elämäntaitokonsultin viitan harteiltani, kaivan matkalaukun esiin ja yritän päättää, mitä 10 päivän reissulle tarvitaan mukaan. Täältä tullaan Utrecht, Porto ja Lissabon!