No niin. En voinut olla tarttumatta Mamma rimpuilee -blogin aloittamaan hyökyaallon lailla pitkin blogimaailmaa etenevään profiilikuvahaasteeseen. 10 vuotta sitten kirjauduin Facebookiin ja jäin koukkuun välittömästi. Mikä vaivaton tapa pysyä kavereiden kärryillä! Vanhoina hyvinä aikoina naamakirjaan nimittäin todella päivitettiin kuulumisia.

Statuspäivitykseen kuului aluksi pakollinen olla-verbi. Ja koska kotoutettua kieliversiota ei vielä ollut olemassa, jokainen päivitys alkoi englanninkielen sanalla is. Se jos mikä oli ärsyttävää. Oli pakko viestiä vieraalla kielellä. Selasin toimintalokini alkuun. Ei uskoisi että näppiksen äärellä istuu kielitajullaan ylpeilevä sanaseppo, vai mitä sanotte näistä nokkelista sanavalinnoista syyskuulta 2007?

Sep 17, 2007 12:06pm
Pia Alapeteri is at work

Sep 18, 2007 11:24am
Pia Alapeteri is at lunch

Sep 18, 2007 4:20pm
Pia Alapeteri is out in the rain

Well, thanks for the info! Lohdullista on se, että todennäköisesti kaikkien muiden päivitykset olivat samaa luokkaa. Yksityisviestejä ei ollut tai ainakaan kukaan ei tajunnut käyttää niitä, sillä kirjoittelimme estoitta toistemme seinille. Lokakuussa keitti ensimmäisen kerran yli ja statukset muuttuivat suomenkielisiksi, vaikka pakollinen verbi pönöttikin edelleen paikallaan.

Oct 10, 2007 8:53am
Pia Alapeteri is kyllästynyt keksimään tähän jotain nokkelaa

Oct 24, 2007 1:56pm
Pia Alapeteri is ihmeissään kun kaikki kaverit on yhtä aikaa raskaana

Marraskuussa repäisin ja kokeilin ensimmäistä kertaa joukkovoimaa hyväkseni oikein kahden lauseen verran. En saanut yhtään tykkäystä enkä vastausta. Päivityksiä ei voinut kommentoida suoraan, vaan reagointi tapahtui suoraan seinälle, mutta silti vastauksia nolla, zero, nada. Samoin kävi joulukuussa. Pakollinen pönöttäjä oli hävinnyt, mutta edelleen statukset kirjoitettiin kolmannessa persoonassa. Olimme itsestämme irrallaan. Sama meininki jatkui koko seuraavan vuoden ajan.

Nov 26, 2007 10:37am
Pia Alapeteri is kukaan menossa laivalle lähiaikoina? Naamarasva finito eikä köyhällä ole varaa maksaa stockan hintoja

Dec 20, 2007 8:58am
Pia Alapeteri antaa lipaston ja toimivan 24-tuumaisen telkkarin hyvään kotiin. Onko jollain tarvetta?

Toukokuussa 2008 minut tägättiin ensimmäisen kerran jonkun toisen ottamaan kuvaan. Ei kysytty haluanko tulla merkityksi, eikä varsinkaan lupaa kuvan julkaisuun. Siellä se kummittelee vieläkin, orkesterikaverin seinällä. Ylimmäisessä kuvassa on meneillään kirjoituskonesoolo Uppsalassa järjestetyillä opiskelijaorkesterifestareilla. En ollut opiskelija, mutta kirjoituskonetta soitin mallikkaasti. Alemmassa visualisoituu sisarusparven yhteinen lumiloma. Kuvaan on vitsikkäästi tägätty myös Matterhorn. Samat punavalkoiset laskukamat on muuten edelleen käytössä kypärää ja reppua myöten. Olisikohan jo aika hankkia uudet?

Syyskuussa 2009 kehitys kehittyy ja statusten ja kuvien kommentoinnista tulee mahdollista. Mutta voi, ainakin omat statuspäivitykseni ovat edelleen kolmannessa persoonassa ja korkeintaan kahden lauseen pituisia. Hämmentävä kontrasti nykypäivään verrattuna. Vasta loppuvuodesta 2010 alkoi kolmas persoona haihtua pidempien postausten tieltä.

Dec 07, 2010 10:20am
Ei hyvää päivää tätä talven yllätyksellisyyttä. Työmatkaan kului tuplasti aikaa kun ratikka oli poikkeusreitillä ja bussi sammui matkalle neljä kertaa kunnes hajosi kokonaan. Korvaava bussi yritti ottaa aikataulua kiinni ja liukasteli risteyksessä niin että pelti melkein rytisi, vielä kerran vaihto ratikkaan ja vihdoin turvallisesti töissä. Odotan innolla kotimatkaa.

Mutta mites ne kuvat sitten? Olen ollut laiska päivittämään pärstääni profiilikuviin. Sama kuva on saattanut notkua naamakirjassa vuositolkulla. Toisaalta joltain vuodelta kuvia löytyi peräti neljä. Tässäpä jonkinlainen valikoima tarinoineen.

Siinä poseeraa kolmekymppinen. Pyöreitä juhlia varten vuokrasin vanhan purjelaivan. Entinen hiekkajaala seilasi Helsingin Halkolaiturilta Porvoon saaristoon ja pysähtyi yöpymään laiturin nokkaan. Hiekkarannalle sytytettiin nuotio, kitara soi ja laulu raikasi. Boolia juotiin maitotonkallinen ja uitiin sysimustassa meressä. Aamiainen nautittiin laivan purjehtiessa kohti kotisatamaa. Porvoossa kivuttiin Linnamäelle ja leikittiin olevamme Thaimaassa. Eväspussiin pakattiin lämmin venäläinen skumppa ja täytetyt patongit. Lämpömittari nousi 29 asteeseen, eikä tuullut henkäystäkään. Vieläkin ihmettelen, miten selvisimme sieltä hengissä.
 

Vuotta myöhemmin istun jälleen kerran veneessä. Tällä kertaa matkalla Espoon ulkoilusaareen, olisiko ollut Gåsgrundet. Kuvan nappasi kuorokaveri. Päälläni on harmaa froteinen shortsihaalari, joka on kaapissani edelleen. Olin aikaani edellä, vuonna 2008 ei kyseisiä vaatekappaleita katukuvassa juurikaan näkynyt. Tykkäsin kuvan negatiivisesta burkhasta niin paljon, että se säilyi profiilissani kokonaiset kaksi vuotta.

 
 

Kesän 2010, kuten lukuisten aiempienkin kesälomien kohokohta oli Savolaisen Osakunnan tervahöyryristeily eli tuttujen kesken tervis. Hirvi mulkoili meitä seinältä pienen savolaiskylän ainoassa baarissa. Ajattelin ilahduttaa sitä suukolla. Oikeasti en todellakaan muista mitä tässä tapahtuu.

 
 

Olen nähnyt Euroviisut kaksi kertaa livenä: Helsingissä ja Düsseldorfissa. Saksassa majoituimme entisen kuorokaverin, nykyisen oopperalaulajan residenssiin ja nautimme euroviisuhuumasta. Ostimme liput kenraaliin ja kiljuimme äänemme käheiksi venäläisten viisuturistien pyöritellessä silmiään viereisillä penkeillä. Finaalin katsoimme vieraanvaraisen isäntämme olohuoneessa. Modulaatioille skoolasimme keltaisella leskellä. Da da dam.

Talvella 2013 yritimme epätoivoisesti pelastaa parisuhteemme matkaamalla Lappiin. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja tuuli hyytävä. Mäkeen oli mentävä, kun sinne asti oli tultu. Mielestäni matka meni hyvin ja olin toiveikas. Avomieheni oli toista mieltä ja erosimme kaksi viikkoa myöhemmin.

 
 

Savolaisen Osakunnan Laulajat kutsuttiin esiintymään Libanoniin kesällä 2013. Erosta oli kaksi kuukautta ja matka tuli todelliseen tarpeeseen. Puolet ajasta lojuin vatsataudissa hyvin ilmastoidussa hotellissa, mutta onneksi jaksoin retkelle Baalbekiin. Rauniot ovat monta kertaa suuremmat kuin Akropoliilla ja pylväitä on kuljetettu mm. Istanbulin suurimpiin pyhättöihin. Tripolissa räjähti vain pari päivää sen jälkeen, kun olimme poistuneet kaupungista. En tiedä onko palatseista enää mitään jäljellä, ovat tiettävästi joutuneet Syyrian kriisin jalkoihin.

Marraskuussa 2014, kun ensimmäiset tiedot kansakuntaa kohauttavasta tv-formaatista tihkuivat mediaan, meitä pyydettiin varautumaan. Oli määrä muuttaa osoite- ja puhelintiedot salaisiksi ja kaikki some-kanavat yksityisiksi. Profiilikuvan olisi hyvä olla sellainen, josta ei tunnista. Kiasmassa esillä ollut Jacob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma sai toimia naamionani aina siihen asti kun kaikki jaksot oli esitetty tv:ssä.

Loppuvuodesta latasin Tinderin. Opettelin ottamaan selfieitä ja huomasin että kasvojeni vasen puoli oli se edustavampi. Meikkasin pelkästään valokuvan ottamista varten ja latasin otoksen sovellukseen. Vaikka yksi ystävistäni sanoi, etten näytä kuvassa itseltäni, itsepäisesti halusin vaihtaa sen Tinderin kansikuvaksi. Onneksi pidin pääni, sillä puolen vuoden kuluttua tärppäsi.

Nykyinen kuva on ollut paikallaan jo reilun vuoden. Hiukset ovat pidentyneet ja luomi leikattu pois. Sama nainen kuvasta silti katsoo. Silmät naurusta sirrillään ja mieli maailmalle avoinna. Se nainen roikkuu edelleen facebookissa, vaikka välillä tuntuu, ettei siellä ole mitään nähtävää. Ei kuulumisia, eikä hassuja sattumuksia, vain mainoksien virtaa ja linkkien loputon suo.
 

Vaikka mikään tai kukaan ei vaadi ryhdistäytymään, saatanpa tehdä sen silti. Alkaa kirjoittaa kuulumisiani, vaikka vain kahdella lauseella. Katsoa miten algoritmi reagoi ja toivoa, että muutkin tekevät niin. Olisi sitten mistä kirjoittaa, kun seuraava haaste heitetään ilmoille. Oletko mukana?