Jokunen viikko sitten lupauduin kuvaamaan teille videon. Ehdin katua kommenttikentässä tekemääni lupausta moneen kertaan, sillä aloittamisen kynnys kasvoi pikkuhiljaa korkeammaksi kuin Trumpin Meksikon rajalle suunnittelema muuri. Päätin kuitenkin kiivetä kynnyksen yli ja asettaa itseni alttiiksi kameran eteen – ja taakse. Perjantaina tuijotin mörköä suoraan silmiin ja kävin kimppuun. Tappelun tuoksinnassa syntyi blogielämäni ensimmäinen editoitu video.
Ennen kuin klikkaat videon auki, haluan kertoa siitä muutaman faktan. Suomalaiseen tapaan vähättelen ja varmistan selustani, ettei kävisi niin, että koet karvaan pettymyksen.
Video on pitkä. Siitä tuli melkein kymmenminuuttinen. Höpöttelyä olisi voinut karsia enemmänkin, siirtymät pätkästä toiseen ovat kömpelöitä ja pikakelausten loppu osuu liian usein lauseen alkuun. Taustalla on ankea valkoinen seinä, sillä kuvatessani kuvittelin lisääväni kuvaan tekstiä tai muuta ekstraa vielä editointivaiheessa. Kuvausvalo vaihtelee pilvien lipuessa auringon eteen (sillä tarkoituksenmukaisia valojahan minulla ei ole) ja tarkkuuskin on mitä on.
Ensimmäiset testikuvat jatkuvalla automaattitarkennuksella vetivät maton alta, sillä vaikka tarkennus toimi nopeasti ja moitteetta, siitä lähtikin mieletön meteli! Kuvatessa tätä ei huomannut, vaan objektiivin sisäinen äänimaailma paljastui vasta testivideoita katsoessa. Manuaalisen tarkentaminen taas oli hankalaa, kun paikalla oli minun lisäkseni vain kamera ja pehmonorsu. Onneksi edes se, sillä muuten kuvaushommista ei olisi tullut mitään. Pinosin tuolille tyynyjä, asetin pehmonorsun istumaan niiden päälle ja tarkensin sen suuriin silmiin. Lopputulos on silti epätarkka.
Kuudessa tunnissa sain kasaan 15 minuuttia materiaalia, editointiin tunteja meni melkein kolme. Tekijänoikeusvapaata musiikkia etsiskelin reilun tunnin ja kun sopiva kipale löytyi, taustamusasäätöön meni toinen samanmoinen. Illalla yhdentoista aikaan pääsin vihdoin lataamaan hengentuotettani Youtubeen vain todetakseni, että iMovie kaatuu jokaisella latausyrityksellä. Puolenyön tienoilla homma alkoi viimein pelittää, joten jätin koneen ruksuttamaan, pesin hampaat ja painuin petiin peukut pystyssä.
Sinnehän se oli yön aikana latautunut, Youtubeen. Jos edelleen haluat katsoa videon, tässä se nyt on kaikessa karuudessaan. Hikisin kämmenin luovutan tekeleeni kriittisten silmien eteen ja arvostelun alaiseksi. Olkaa armollisia ensikertalaiselle, tästä se lähtee!
Testin ylivoimainen voittaja oli Pinaattiletut mansikkahillolla. Kamalimmaksi yhdistelmäksi äänestän kaurapuuron ja pecorinon, jopa meetwurstiin kiedottu banaani maistui paremmalta. Makuaisti on kuitenkin yksilöllinen, joten aina kannattaa kokeilla. Minun inhokkini saattaa olla sinun suosikkisi.
Videossa vilahtavat pinaattiletut sävelsin Beach House Kitchenin gluteenittoman lettuohjeen pohjalta. Oma versioni tulee tässä. Taikinasta tulee 5–6 isoa lettua tai parikymmentä pienempää.
Pinaattiletut kahdelle
2 dl rasvatonta piimää
1,5 vettä
2 munaa
100 g pakastepinaattia
2 dl vehnäjauhoja
2/3 tl suolaa
2 rkl sulatettua voita
Sekoita piimä ja vesi, vatkaa mukaan kaksi munaa. Lisää sulatettu pinaatti sekä jauhot ja suola. Sekoita lopuksi mukaan sulatettu ja jäähtynyt voi. Anna turvota puolisen tuntia ja paista sen jälkeen pannulla voissa. Syö perinteisesti puolukoiden kanssa, vaihtoehtoisesti voit kokeilla rohkeasti vadelma tai mansikkahilloa!
Rapatessa roiskuu ja tekemällä oppii. Siksi esitän vielä loppuksi kainon pyynnön. Kertoisitko kommenteissa mitä videosta mietit? Jaksoitko katsoa loppuun? Pitäisikö näitä tehdä lisää? Jos pitäisi, mitä sisältöjä videopätkiin toivoisit?
Katsoin videon ja se oli hyvä kokonaisuus. Pituus johtui siitä, että maisteltavia aineksia oli paljon. Äänen kurahtelut toivat pientä säihkettä aiheesta toiseen siirryttäessä, tykkäsin teemasta.
Kiitos Anneli kannustavasta kommentista, kiva kun jaksoit katsoa loppuun asti! 10 minuuttia on tosi pitkä pätkä, seuraavalla kerralla on opittava tiivistämään tehokkaammin. 🙂
Alun ja lopun kuvalaatu oli huippua, kuin telkkarissa! Tykkäsin nopeutuksista, toivat huumoria mukaan. Itse tykkään hektisemmästä tahdista, mutta tällekin on varmasti paikkansa. Jes!
Kiitti Anu! Laatukuvan salaisuus on uusi objektiivi! Harmi vaan, että sen kuva-ala on niin kapea, että lautasta ja päätä ei olisi saanut samaan kuvaan maisteluosuudessa, joten ne oli pakko kuvata vanhalla linssillä. Kameraa taaksepäin siirtämällä olisi toki onnistunut, mutta silloin olisin tarvinnut erillisen mikrofonin. Minäkin tykkään enemmän nopeatempoisemmasta kuvasta, joten sitä opetellaan seuraavaksi.
Olet ihanan luonteva videolla. Mietin samaa kuin edellinen kuvaaja alusta ja lopusta, sitä alkua katsoessani jopa mietin että oletko leikannut sen alun jostain aiemmasta tv-hommasta (miten olisitkaan, ei ea:ssa varmaan tuollaisia puhuttu), mutta niin hyvältä se näytti! Kirjahylly taustana oli jotenkin eniten sinua ☺ sinun juttelukasi kuuntelisi mielellään enemmänkin ☺
Ooh, kiitos Elina! 🙂 Alussa ja lopussa käytössä oli tosiaan uusi, valovoimaisempi objektiivi, jolla saa helposti taustan sumeaksi, jolloin kohteen tarkkuus korostuu. Pitää vähän mietiskellä tulevien videoiden sisältöä. Puhuva pää on helppo kuvata jalustalta yksinkin, mutta kuvakulmien vaihtaminen ym. on haasteellista. Pitää ehkä värvätä assari!
Kyllä se on paha mennä arvostelemaan, kun en itse osaisi mokomaa tehdä! Parasta on varmaan se, että ote on tosiaan luonteva, ihan kuin ei yhtään jännittäisi. Et takeltele puheissa, ei tule hätäistä vaikutelmaa, juttu soljuu sujuvasti. Kyllä pari kertaa piti katsoa ”sillä silmällä”. Tee ihmeessä näitä lisää, kun tämä oli jo näin hyvä. Jos jotain kaipasin, niin väriä. Siis ympäristöön, pöydälle tms. Puhumiseesi en mitään kaivannut lisää, se oli kuin olin ajatellutkin. En odottanut sinun hihkuvan tai hyppivän, siis tämä on se kuva, jonka sinusta olen tehnyt päässäni.
Mutta se leipäomena meni kyllä ihan vikaan ?. Miehesi tekemä leipä on varmasti herkullista. Mutta Oululaisen jälkiuuniviipale+voi+juusto+granny smith. Niin se olla pitää. Se kaurapuurojutska oli varmasti vähemmän hyvää. ?
Että eikun tekemään lisää videoita, kun taas jaksat. Ja voiko höpötystä olla liikaa?
Kiitos. Ihan varmasti jossain vaiheessa teen lisää. Kunnianhimo on vaan tässäkin hommassa se joka laittaa kapuloita rattaisiin. 😉
Heips, ihan mahtava vloggaus- tai postausidea tämä oudot makuparit, jakoon kenties ruokablogeihin : ) Pinaattiletut itse tehtyinä ovat nyt ihan ykkösarkiruokaani, kun ne maistuvat suolattominakin (juu, 1-v taaperon vuoksi) koko perheelle ja kyllä varmaan uppoaisivat mansikkahillonkin kanssa! Itse tykkään kompakteista max. 3-4 minuuttia pitkistä videoista, mutta tähän toki sopi 10 minsan pituus, koska maisteltavia juttuja oli sen verran enemmän. Kokonaisuus toimi, siitä peukkuja monta!
Heippa! Eipä haittaisi ollenkaan, jos lähtisi kiertoon muihin ruokablogeihin. 🙂 Minäkin olen kompaktien videoiden ystävä, sekä katselijana että kuvaajana. 10 minuutin videon kuvaamiseen ja onnettomaan editointiin meni 14 tuntia. Tästä on suunta vain ylöspäin! Kiitos peukuista, niitä tarvitaan. 🙂
Video oli hyväntuulinen, hauska ja sen katsoi mielellään loppuun asti! Alun ja lopun kuva oli tosiaan erityisen priimaa! Maisteluiden väleihin olisin kaivannut esimerkiksi still-kuvia ruoista, jotta ne olisi nähnyt myös lähempää. 😀 Nyt maisteluosuus oli kuvattu melko kaukaa.
Jään innoissani odottamaan uusia videoita! 🙂
Kiitos mielipiteestä! Itse asiassa otin myös lähikuvia, mutta unohdin ne puhelimeen videota yömyöhään editoidessani. Ens kerralla sitten.. 😀 😀
Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiasi. Ihana video!! Tykkäsin. Ei häirinnyt pituus, kuva, ei mikään. Hauska idea ja kelpo toteutus.
Kaunis kiitos Saija, mukavaa kun kommentoit! Kuvaushommissa on vielä paljon kehitettävää, mutta pienin askelin.. 🙂