Pakkaajan muistilista – mitä laskureissulle mukaan?

Reissuun lähteminen on aina yhtä kutkuttavaa. Viikkokausien suunnittelun jälkeen lähtöpäivä lähestyy. Vatsassa lentelee kymmeniä perhoslajeja ja kärsimätön odottaminen tekee levottomaksi. Mieli on jo matkalla, vaikka matkalaukku ja suksikassi seisovat edellään tyhjinä vaatehuoneen nurkassa.

Inhoan pakkaamista. Enkä oikeastaan tiedä yhtäkään ihmistä, joka pitäisi siitä. Niinpä välttelen toimeen ryhtymistä viimeiseen saakka, etenkin silloin kun tiedän, että edellisen reissun kamppeet ovat vielä likaisina laukussa. Samaan syssyyn on hyvä huomata, että suurin osa lempivaatteista on pyykkivuoren uumenissa ja puhtaat alusvaatteetkin vähissä.

mitä laskureissulle mukaan

Kaikkein eniten päänvaivaa aiheuttaa laskulomalle lähteminen. Miten ja mitä pakata laskulomalle mukaan? Suksien, monojen ja kypärän lisäksi pitää varautua kylmään viimaan, tuuleen, pakkaseen ja tuiskuun. Toisaalta etenkin keväällä aurinko saattaa lämmittää jo niin kuumasti, että vähemmälläkin pärjää. Iltaohjelma vaatii omat vaatteensa ja mökkielämä jokailtaisine saunomisineen rennommat kuteet.

Kerrospukeutuminen on talvikeleissä ja varsinkin tulipalopakkasilla kaiken a ja o. Alimmaksi kosteutta imevää ja hengittävää luonnonmateriaalia, väliin fleeceä tai villaa ja päälle kuori, joka hengittää, mutta pitää tuulta ja sietää myös märkiä olosuhteita. Kerrosten paksuutta voi säädellä lämpömittarin lukeman mukaan. Kerrospukeutumisen yhteydessä on muutama valistuksen sana paikallaan.

sukset sallatunturissa

Suosittelen ihoa vasten merinovillaa. Se pitää lämpimänä ja puhdistuu tuulettamalla. Keinokuituinen tekninen vaate alkaa helposti haista jo yhden käyttökerran jälkeen, mutta merinovillaista paitaa voi käyttää jopa viikon putkeen ilman hikisiä hajuhaittoja. Myös välikerrokseksi kannattaa valita merino, sillä esim. fleecetakin valmistusmateriaalien mikromuovit kuormittavat ympäristöä raskaasti. Konepesussa polyesteristä valmistettu fleecetakki tai polyesterivuorillinen vaate päästää pesuveteen pahimmillaan jopa 250 000 pikkuruista kuidunpätkää, jotka kertyvät vesistöihin ja lopulta elimistöömme.

Suomessa jätevedenpuhdistamot suodattavat jopa 95 prosenttia viemäriveden keinokuiduista, mutta kuidunpätkiä pääsee silti läpi merkittävä määrä. Eikä kyse ole pelkästään muovista, sillä pienet muovihituset sitovat itseensä tehokkaasti muita aineita, kuten järvien pohjiin varastoituneita raskasmetalleja. Dominoefekti on tehokas: vesikirppu ahmaisee muovihitusen, pikkukala armeijan vesikirppuja ja isompi saman verran pieniä fisuja. Ketjun päässä istuu ihminen, ruokapöydässä, lautasellaan kala-ateria. En aio paasata asiasta enempää, mutta jos aihe jäi mietityttämään, voi lisää lukea Suomen Kuvalehdestä, Susan Heikkisen kirjoittamasta ansiokkaasta artikkelista.

auringonlasku ja husky

Jokunen vuosi sitten, kun olin lähdössä tyttöjen laskureissulle Pyhätunturiin, siskoni lähetti minulle muistilistan, jonka mukaan hän on jo pitkään pakannut lähtiessään Lappiin tai Alpeille. Se helpotti tällaisen antipakkaajan elämää kummasti. Vuosien varrella luettelo on muokkautunut omiin tarpeisiini sopivaksi, välttämättömäksi check-listaksi, jonka kaivan esiin taas maaliskuun lopussa, kun lennähdän Sallatunturin keväisille hangille. Jos sinäkin harrastat mutkamäkiä, tuunaa lista toimivaksi ja talleta se varmaan paikkaan. Saatat oppia pitämään pakkaamisesta. Ehkä.

Mitä laskureissulle mukaan?

– Monot, sukset ja sauvat
– Kypärä ja laskulasit
– Kuoritakki- ja housut
– Ohuet untuvahousut tai toppahousut
– Lasku- ja (merino)villaiset alushanskat
– Pitkät merinokerraston housut
– Tuulenpitävät merinoshortsit
– Merinoaluspaita
– Merinopoolopaita
– Merinohuppari
– Pieneen tilaan pakkautuva untuvatakki
– Laskusukat x 3
– Merinokauluri ja -buffi
– Urheilurintaliivit x 2
– Pipo ja lapaset
– Lämpimät kengät
– Villasukat
****
– Reppu
– Juomasäiliö tai -pullo
– Istuinalusta
– Spork-lusikka-haarukka
– Termospullo/termosmuki
– Tulitikut
– Puukko
– Otsalamppu
– Piilolinssit
– Aurinkolasit
– Aurinkorasva

Jos olet vapaalaskun ystävä ja tykkäät randoilusta, muista myös lumivyöryvarusteet sekä nousukarvat. Valokuvaukseen hurahtaneet muistanevat kameran, jalustan, kädenlämmittimet, vara-akut ja muut vermeet ilman muistuttamistakin.

Laskukamojen lisäksi pitää tietysti pakata alusvaatteet, normisukat, henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, mukavat mökkivaatteet sekä jotain vähän parempaa mahdollisia iltarientoja varten. Tunturimökille pakkaan mukaan myös käsi- ja keittiöpyyhkeen, pienen määrän perusmausteita, kotona sekoitetun myslin sekä muutaman teepussin.

pyhätunturi

Pieneen tilaan pakkautuva untuvatakki on ehdoton. Se mahtuu paukkupakkasilla laskutakin alle ja kevyemmillä keleillä reppuun, josta se on mukava vetäistä tauolla päälle. Panosta myös kunnollisiin pitkävartisiin merinovillaisiin laskusukkiin. Ne pitävät varpaat sulana, eivätkä paina ikävästi monon sisällä. Naisia kehotan pakkaamaan mukaan sporttirintsikat, laskeminen kun on välillä melkoista rytyytystä.

Reppu on hyvä olla rinteessä mukana. Siinä kulkevat kätevästi mukana taukotakin lisäksi myös kamera, eväspatukat, juomapullo, after ski -pipo sekä aurinkolasit. Tulilla viihtyvä pakkaa reppuun myös istuinalustan, tulitikut, termospullon, makkarapaketin ja puukon. Otsalampustakin saattaa olla hyötyä, etenkin jos innostut haikkaamaan pimeän laskeudutta tunturin laelle metsästämään revontulia.

Jos tilaa on vähän ja olet liikkeellä lentäen, pue päälle isoimmat vaatekappaleet, kuten kuorihousut ja takki. Kiinnitä kypärä reppuun, se vie laukussa turhaa tilaa. Mikäli kaiken tämän jälkeen laukkuun jää tilaa, voit mahduttaa mukaan alppitiikerin turkin tai tunturiseepran outfitin. Niitäkin on nimittäin tunturissa nähty. (Kuva: Milja Fromholtz / Pipo Silmillä)

Pyhätunturi, kuva: Milja Fromholtz

ps. Jos tykkäät nautiskella after skistä omassa porukassa mökin terassilla, varmista, että hiihtokeskuksessa tai sen lähimaastossa on Alko. Jos ei ole, sujauta laukun sivutaskuun minttukaakaotarpeet tai tilaa tarvittavat juhlajuomat etukäteen Alkon tilauspalvelusta, jolla yleensä on noutopiste tunturissa.

54 kommenttia artikkeliin ”Pakkaajan muistilista – mitä laskureissulle mukaan?

  1. En ole moneen vuoteen ollut edes hiihtoreissulla, mutta se on jäänyt noista reissuista mieleen, että tavaraa tarvitaan paljon, enemmän kuin muilla reissutyypeillä. Kamoja kun pitää yleensä vielä olla tuplasti, kun toiset ovat aina märät 🙂

    • Tottahan se on, että etelän lämpöön ei tarvita puoliakaan tämän pakkauslistan vaatekappaleista. Vanhana lapinmatkaajana osaan kuitenkin pakata niin, että kaikki tarvittava mahtuu yhteen laukkuun. Muutaman kerran olen jättänyt sukset kotiin ja onnistunut matkustamaan pelkillä käsimatkatavaroilla tunturiin. Hyvin mahtui, vaikka mukana oli kaikki lakanoista ja pyyhkeistä lähtien.

  2. En ole koskaan ollut laskettelemassa tai hiihtomatkalla, sillä koko touhu ei vaan yhtään innosta mua. Aika monta kassia tollaiselle reissulle täytyy pakata, varsinkin jos tarkoituksena on laskettelun lisäksi käydä yöelämässä tai jossain muuallakin kuin rinteessä tai mökissä, jonne tarvitaan siistimpää ja kevyempää vaatetusta. 🙂 Ihan jo talviselle reissulle Eurooppaankin pakkausmäärä on ihan toinen, kuin lämpimään suunnatessa, joten aktiivilomalle varmasti vielä massiivisempi.

    • Meitä on moneen junaan, minulle Lappi on talvisin ykkösmatkakohde, eikä esimerkiksi kaukoitä innosta yhtään, vaikka tykkäänkin reissaamisesta paljon. Kuten Pirkon kommenttiin vastasinkin, oikealla pakkaustekniikalla tämä tavaramäärä sopii yhteen kassiin. Olen niin tottunut tuohon tavaramäärään, ettei se tunnu kovin suurelta. 🙂

  3. Merinovillalle täällä menee myös minun ääneni. Poikani laskevat aktiivisesti ja ovat nytkin hiihtolomallaan suuntaamassa Itävaltaan. Heillä on merinovillaa paljon päällään lasketellessa.

    Yksi mitä en tuossa maininnut on selkäpanssari. Ilman sitä eivät pojat rinteeseen mene. Hyvä suoja aikuisellekin.

    • Merino toimii aina. Ei vain talvisissa harrastuksissa vaan myös salilla, juostessa ja vapaa-aikana. Hyvä, että mainitsit tuon selkäpanssarin, se tosiaan on ehdoton varuste etenkin, jos laskee rinteiden ulkopuolella tai temppuilee hyppyreissä. Vaikka itse lasken vauhdilla, pysyttelen turvallisesti merkityillä rinteillä, enkä ole kokenut tarpeelliseksi ainakaan vielä selkäpanssaria hankkia.

  4. Kun työkseni matkustan paljon, niin pidän huolen siitä, että laukku puretaan heti ja että lähtöä lähellä tarvittavat vaatteet on puhtaina. Näistä en tingi. Teen myös pakkauslistoja ja käytän samaa listaa samantyylisille matkoille, helpottaa kummasti.
    Ihan aiheesta paasat noiden fleecekuitujen suhteen, luonnonmateriaalit ovat ehdottomasti parhaita niin ihmiselle kuin ympäristölle.

    • Voi kun minäkin saisin totutettua itseni tuohon laukunpurkurutiiniin! En todellakaan tiedä, mikä siinä laukun purkamisessa on muka niin vaikeaa. Yksi laukku seisoo parhaillaankin makuuhuoneen nurkassa, likavaatteet sieltä on purettu, mutta muut tavarat edelleen sitkeästi pitävät paikkaansa laukun uumenissa. Huoh.

  5. Hyödyllinen lista laskulomalle lähtijälle. Itselleni ei ollenkaan ajankohtainen, vaikka haaveissa tällainen loma onkin. Tuo matkatavaran määrä kyllä hirvittää varsinkin jos/kun omat laskukamat vievät niin mahdottomasti tilaa.

    • Lyhyillä laskulomilla saatan jättää sukset kotiin ja pakata mukaan vain omat monot. Sukset vuokraan sitten paikan päältä, suomalaisissa hiihtokeskuksissa kun yleensä on erittäin hyvät valikoimat vaativankin laskijan makuun. Kun pakkaa oikein, rullaa vaatteet ja pukee isoimmat päälle, pärjää käsimatkatavarallakin!

    • Lasten kanssa tuo tavaramäärä tietysti moninkertaistuu. Muistan itsekin hiihtoreissut, joita tehtiin koko perheen kesken. Meitä oli neljä lasta ja vaikka ajomatka Rovaniemeltä tuntureille oli vain parin tunnin luokkaa, auto oli ääriään myöten täynnä ja katolla killui suksiboksi. Laadukkaat varusteet ovat tietysti vähän hintavampia, mutta esimerkiksi hyvä merinovillakerrasto kestää vuosikausia. Omani olen ostanut kymmenisen vuotta sitten ja edelleen se on jatkuvassa käytössä myös täällä pääkaupunkiseudun pikkupakkasissa.

  6. Kuulostaapa urakalle tuo laskureissulle pakkaaminen! Itse kävin tänä talvena laskemassa ekaa kertaa varmaan yli kymmeneen vuoteen, joten pidemmälle reissulle lähteminen tuskin on hetkeen ajankohtaista. Tästä löytyy kuitenkin hyviä vinkkejä, jos vaikka joskus innostutaankin lähtemään! Pakkaamisen apuna kuitenkin liputan kaikenlaisten listojen puolesta, ne on niin käteviä!

  7. Tänään pitäisi juuri pakata seuraavalle reissulle. Oli tarkoitus pestä merinot edellisen jälkeen, mutta näinpä kävi että pyykkikorissa ovat. Eikun kaivamaan ne sieltä, ovat varmaan raikastuneet itsestään 🙂

  8. Itsellä on laskettelumatkoille lista paperilla vuodelta 1989, jota on hieman tuunattu, mutta toimii edelleen 😀 Golfreissuille on samoin ja sitten ylipäätään reissuille on kännykässä valmis lista mitä pitää pakata. Sille on tarvetta, kun illalla olisi lähtö ja pakkaamiselle ei ole aikaa mietitty vielä sekuntiakaan ja maksimissaan tunti on aikaa kasata kamat kasaan. Olen huomannut, että laskettelu ja golfreissua lukuun ottamatta tavarat on suurin piirtein samat aina joka reissulle. Pientä viilailua on tietysti aina, mutta peruskamoissa vaihtelee vain määrä.

    Mukavaa reissua ja erityisesti tykkäsin lopun oleellisesta after-ski -vinkistä 😀

  9. Merinovillaa olen suosinut lapsen pukemisessa, mutta taidan ottaa tavoitteeksi hankkia itsellenikin jotain kyseisestä matskusta. Olen btw viimeksi lautaillut Levillä 12 vuotta sitten. Ai kauhea, miten aika rientää…

  10. jos pakkaamisen voisi ulkoistaa, ostaisin sen palvelun – maksoi mitä maksoi! Kun luin tätä sun postausta, alkoi kylmä hiki puskea pintaan. Ei juma, kun tää pitäis tehdä koko porukalle. Ahdistaa pelkkä ajatuskin! Mikä siinä onkin, että vaikka reissuun lähteminen on niin mukavaa, niin pakkaaminen saa niin kauheat tuskat, että tekee mieli perua koko reissu. 😀

  11. Olen tainnut laskea viimeksi 90-luvulla :D. Että vähään aikaan ei ole laskukamoja pakkailtu. Olen ihan tolkuttoman huono talven suhteen muutenkin. Olisi hyvä hankkia sellainen merinovillakerrasto ja muita lämpimiä vaatteita, kun tulee kuitenkin talvisin vietettyä aikaa Rovaniemellä ja siellä on välillä suht viileää. En tiedä, mitä logiikkaa tämä taas on – koska en pidä talvesta, niin en hanki hyviä talvivarusteita :P. Ehkä ensi vuonna skarppaan, nyt ei enää jaksa.

    Kauniita kuvia! Tuollaisia maisemia itsekin mielelläni lähtisin kuvaamaan, vaikka muuten en talvea fanitakaan.

  12. Tässä kenties yksi syy siihen, miksi en niinkään välitä lumilomista (enkä ole koskaan sellaisella ollutkaan): tavaraa tarvitsee aivan valtavat määrät! Ja talvitamineisiin pukeutumisen ajatteleminenkin jo ahdistaa… Olen enemmän aurinkolomailija ja minulle sopii paremmin kesämekko ja varvassandaalit 🙂

  13. Tuli melkein ahdistus jo lukiessa pakkaamisesta. Pyrin yleensä pakkaamaan ihan vain kaikkein välttämättömimmät mutta reissun luonteesta riippuen tavaraa saattaa silti olla melkoisesti.

    Monesti pakatessa oon miettiny kuinka kivaa se ois joskus vaan lähteä pakkaamatta juuri mitään. Hommaa sitten pakolliset perillä tai matkan varrella 🙂

    • Hiljattain tuli jossain vastaan artikkeli, jossa matkailualan toimija visioi tarjoavansa tulevaisuudessa matkustajille palveluna matkustamista ilman matkatavaroita. Kaikki tarvittava odottaisi hotellihuoneessa, tarpeellinen määrä matkustajan maun mukaan valikoituja vaatteita, kenkiä ja hygieniatarvikkeet. Jostain luin myös, että lähitulevaisuudessa drone-kopterit voisivat kuljettaa matkatavarat kohteeseen, jolloin lentokoneiden rahtitilat kävisivät turhiksi ja koneet voisivat olla kevyempiä ja nopeampia. Hurjia visioita!

  14. Mä pakkaan usein noin tuntia ennen reissuun lähtöä. Tosin lumilomalle en ole koskaan lähtenyt, joten enpä tietäisi mitä sinne ottaa mukaan. Meillä tytär on pakannut jo monta vuotta omat kamansa, asia josta olen todella onnellinen.

    • Tehopakkaaja! Mä en mitenkään kykenisi, menisin varmasti paniikkiin, jos en edes jotenkin valmistelisi pakkausprosessia hyvissä ajoin, vaikka lopullisen pakkauksen saatankin tehdä viime tinkaan.

  15. Postaus meni hiukan ohi minun harrastuksistani, koska en harrasta laskettelua missään muodossa. Pakkaamisen vaikeuden minäkin tunnustan senkä sen, että reppu on vallan mainio kuljetusväline. Muuten pysyn mieluiten rinnebaarissa siemailemassa minttukaakaota! 😉

    • Rinnebaarissa istuskelulle peukku! Kokeile joskus mintun sijaan jallua, ei ole niin makeaa ja lämmittää mukavasti. 😉

  16. Hyvä listaus, toivottavasti sitä pääsee vielä hyödyntämään joskus! Tähän asti laskureissut kun on olleet päiväretkiä. 🙂 Onneksi en myöskään omista laskettelukamoja, niin ne saa vuokrattua kätevästi rinteen kupeesta eikä tarvitse kuljetella! Toki aktiivisemmalla laskijalla niiden ostaminen omaksi on järkevää. Sitä jäin miettimään, että mikä funktio on tuulenpitävillä merinovillaisilla shortseilla? 😀 Tarvitseeko muka lasku- tai kuorihousujen alle vielä sellaisetkin?

    • Lyhyemmillä reissulla minäkin saatan vuokrata kamat, sillä roudaaminen etenkään lentokoneessa ei ole kovin mielekästä. Suomalaisissa hiihtokohteissa sukset ovat kaikenlisäksi uusia ja hyvin huollettuja, joten vuokraaminen on oikein hyvä vaihtoehto. Tuulenpitävät merinoshortsit olivat minullekin uusi tuttavuus. Reidet palelevat laskiessa kylmässä viimassa kerrospukeutumisesta huolimatta ja alkutalven paukkupakkasilla shortsit olivat ehdottomat! Toinen vaihtoehto on polvipituinen toppa- tai untuvahame, joka puetaan päällimmäiseksi, se ajaa saman asian. 🙂

    • Niin tuntuu valtaosa matkabloggaajista tekevän. Minä olen niin tottunut talvipakkaamiseen, että vastakin vietän Suomen talvet lumessa kahlaten. Niin kauan kun lumisia talvia vielä on. Kukin tavallaan! 🙂

  17. Eniromainen lista, josta suuri apu, jos lähtee vaikka Lappiin talvella. Itsekin tein listoja silloin, kun aloitimme matkailun 1980-luvulla ja helpottihan se lähtemistä. Nykyisin, kun mukana kulkee lähinnä käsimatkatavara, listaus jo päässä. Toki laskettelureissut ovat oma taiteenlajinsa. Mielenkiintoinen ympäristökatsaus jutussasi.

  18. Tuli mulle uutta infoa fleecestä, joka on mun laskureissujen vakiovarustus. Hyvä kun nostit asian esiin.

    • Yritän pitää asiasta meteliä aina kun voin, sillä moni on mikromuovien alkuperästä ja haitoista täysin tietämätön. Kiitos, kun luit tekstin ja kommentoit!

  19. Laskureissupostaus ei ole mulle sopivaa aihealuetta mutta tästä huolimatta kannatti tämä lukea läpi, ainakin tiedän mitä kannattaa ottaa huomioon jos joskus lähtee laskettelureissulle. Epäilen että sitä hetkeä tulee koskaan mutta never say never 😀

  20. Mä oikeestaan tykkään pakkaamisesta, mutta laukun purkaminen on mälsää. Mielellään jätän sen purkamatta, kunnes oikeesti tartten jotain sieltä tai pitäis siivota. 😀 No, pyykit kyl sentäs lähtee heti pesuun. ^^;

    Merinovilla on kyl jees. Oon ihastunu merinovillasukkiin ja niitä on pitänyt hankkia useampi pari. Varsinkin näin talvella ovat niin ihanan lämpimät! Ero on huima sellaisiin ohuisiin perussukkiin verrattuna.

    Laskureissuja en harrasta, joten en kyllä osais pakata sellaiselle. No, jos joskus pitäis laskureissulle pakata, niin pitää sit palata tänne!

    • Kokeile ihmeessä myös muita merinovaatteita! Käytän itse lyhythihaisia paitoja jumpassa ja salilla, pidempihihaisia lenkeillä ja muutenkin ulkoillessa. Toimivat taatusti myös lämpimämmässä ilmanalassa, eivät haise ja puhdistuvat tuulettamalla.

  21. Mä en ole koskaan lasketellut, lumilautailua haluaisin kyllä joskus kokeilla, mutta en vaan saa aikaseksi. Jos lajiin hurahtaisin voi olla, että lähtisin joskus myös laskettelulomalle.
    Voisi kyllä itsellekin ostaa jossain vaiheessa merinovilla-kerraston, vietän kuitenkin työni puolesta paljon aikaa ulkona.

    • Suosittelen lämpimästi, jos tosiaan työskentelet sään armoilla. Ero tekokuituisiin ja puuvillaisiin vaatteisiin on huomattava!

  22. Onneksi talvisessa Lapissa voi tehdä muutakin kuin lasketella. Konevoimalla ylös meno ei ole koskaan ollut minun juttuni. Maastokengät ovat pakkauksessa melkein samaa kokoluokkaa kuin laskettelumonot. Olen monesti matkustanut ne jalassa, mutta turvatarkastukseen ne joutuu aina riisumaan.

    Merinovillaa parempaa materiaalia ei olekaan! Olen vannonut sen nimeen vuosia, eikä tekokuituihin ole paluuta. Fleecet ovat täysin pannassa meillä.

    • Tekokuituihin ei todellakaan ole paluuta! Ja totta on, että Lapista löytyy paljon muutakin kuin mutkamäkiä ja omin jaloin pääsee maisemiin, joihin ei moottoroitu liikenne yllä.

  23. Täällä toinen, joka ei tykkää pakkaamisesta. Pakkauslistalla pärjää myös vaelluksella, aika samanlaista kamaa pitää ottaa mukaan (paitsi varsinaisia laskukamoja); lämmintä vaatetta, taskulamppu jne.

    • Täytyykin soveltaa tätä listaa myös vaellukselle, jollaiselle on tarkoitus lähteä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Kiitos, kun kommentoit!

  24. Meikäläisen laskettelumatkat on lähinnä suuntautuneet Lappiin ja täällä Kaliforniassa lähivuorille, jonne molempiin on aina menty autolla. Eli ei ole ollut paineita kuinka paljon tavaraa voi pakata mukaan. Ja tuleehan sitä, auto aina pullolleen. Tuo lista on kyllä hyvä!

  25. Minäkään en kuulu pakkaamisen faneihin, mutta tykkään siitä sentään enemmän kuin matkatavaroiden purkamisesta. Pakkaamista helpottaa valtavasti listat ja tämä sun tekemä lista on kyllä hyvän kattava!

    Kiitos myös, että otit esiin fleecien haittapuolen. Kuulin ekan kerran tästä asiasta muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen karttanut fleeceja kuin ruttoa.

    • Olen miettinyt mitä pitäisi tehdä fleecevaatteille, jotka omistin jo ennen asian tiedostamista. Pitäisikö ne heittää menemään? Jos ne vie kirpparille tai myy muuten eteenpäin, joku muu jatkaa käyttöä ja pesemistä, jolloin mikromuovi jatkaa kulkuaan. Mutta mitä tapahtuu, jos ne heittää jätteisiin? Palaako mikromuovi jätteenpolttolaitoksessa? Täytynee selvittää asia.

      • Niinpä, hankalaa! Itse olen päätynyt siihen, että käytän yhtä ainoaa fleeceäni edelleen, kun se kerta on olemassa, mutta vältän sen pesemistä mahdollisimman paljon. Tuulettamalla saa onneksi aika paljon aikaan. Välillä toki pitää heittää myös pesukoneeseen. Vaikka fleece on huonoksi ympäristölle, ei ihan kaikesta onneksi kannata syyttää liikaa itseään. Pyritään vain parempiin valintoihin jatkossa 🙂

  26. Paluuviite: Matkalle mukaan | Pakkausvinkkejä - Muistithan pakata tämän... - TÄMÄ MATKA

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.