Herra Murphy oli piiloutunut matkapakaaseihin. Kutsumaton vieras puuttui peliin sopivasti heti ensimmäisenä aamuna. Neonkeltaiset sukset nojailivat seinään samalla paikalla, mihin ne viisi minuuttia sitten oli jätetty. Kabiinissa kukaan ei huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa, vasta yläaseman auringonpaisteessa isäni tajusi, että seinältä napatut sukset olivat väärää merkkiä. Väri oli oikea, monotkin sopivat siteisiin, mutta merkki väärä ja kaiken kukkuraksi suksissa oli vuokraamon leimat. Paluu toiveikkaana kabiinilla alas, mutta turhaan, sillä seinusta oli tyhjä. Kiroiluksihan se meni.

Me malttamattomat emme jaksaneet odottaa. Huippukuntoiset rinteet kutsuivat kovempaa kuin kadonneet sukset, joten annoimme mennä. Isä kyllä selviäisi, supliikkimies. Pakkasta oli yksi aste, pilvet tekivät tilaa auringolle, lumen laatu lähenteli ykkösluokkaa ja sitä oli paljon! Sydän heitti rinnassa volttia, onni poukkoili sisuksissa ja hymy nousi korviin.

Vuorta oli valloitettavana yhteensä 209 kilometriä kuudella eri alueella. Koluttavaa riitti: 19 vihreää, 48 sinistä, 39 punaista ja 21 mustaa mäkeä, pituutta muutamista sadoista metreistä viiteen kilometriin. Jälkikäteen ympyröin rinnekartasta kaikki lasketut mäet: niitä oli monta, yli 60. Parhaimpia sahattiin useampia kertoja putkeen, sydän pamppaillen, vauhdista nauttien, pakkasen puremin poskin ja täydellistä käännöstä etsien.

Pieneen ja intiimiin Pyhätunturiin verrattuna rinteissä riitti pipoa ja kypärää ruuhkaksi asti. Taitotasoa oli monenlaista, aina vanhan koulukunnan puikkaajista eksyneen oloisiin auraajiin. Välillä ihmiskeppien ohitse pujottelu kävi työstä. Mutta ennen kymmentä, kun hiihtokoululaiset vielä sovittelivat monoja jalkaansa ja lumikissojen uurtamat urat kimmelsivät aamuauringossa, rinteet olivat yksin meidän, kukkulan kuninkaan ja kuningattaren. Myös myöhään iltapäivällä väki väljeni ja hissijonot katosivat muiden turistien jo riekkuessa rinneravintoloiden after skissä.

Me laskimme, kunnes jalat ja mieli kieltäytyivät yhteistyöstä. After ski oli parhaimmillaan oman hotellihuoneen aurinkoisella parvekkeella tai kylpyammeessa, skumppalasi kädessä ja juustolautanen käden ulottuvilla. Illallisen jälkeen painuimme melkein poikkeuksetta pehkuihin. Akut oli ladattava, jotta yksikään aurinkoinen tunti ei menisi hukkaan. Laskemaanhan vuorille oli tultu.

Mutta miten kävi isän suksien? Vuokraamon johtaja teki kaikkensa, tarjosi kalleimmat carverit veloituksetta käyttöön, pahoitteli ja selvitteli. Vasta kolmantena päivänä vuokraamo sai yhteyden mieheen, joka ei ollut missään vaiheessa edes arvannut laskeneensa väärillä suksilla. Omat neonkeltaiset Völklit saatiin takaisin täyshuollettuina ja seitsemääkymppiä hipova konkarilaskija oli tyytyväinen. Vuokraamon väki sai kiitokseksi suklaarasian ja viskipullon.

Lue myös:
Seuramatkalla Andorrassa
Reunalla
Tapastelua ja taukopaikkoja Andorrassa
Kiitos Andorra!