Ennen juhannusta se iskee. Ahdistus ja pieni paniikki. Keskikesän juhlaa kuuluu viettää maalla, mökillä, saaressa – kesäparatiisissa, jota minulla ei ole. Juhlissa, joissa nautitaan sivistyneesti viiniä ja marinoidaan parasta luomulihaa illan grillifiestaa varten. Seurataan tantereella iloisesti temmeltävää jälkikasvua ja ihmetellään pienten jalkojen epävarmoja askeleita. Päivitellään Suomen kesää ja lämmitetään sauna. Yhdessä muiden pariskuntien kanssa.

Pari kesää sitten, kun edessä oli ensimmäinen sinkkukesä kahteentoista vuoteen, pyörittelin tuota kaikkea päässäni. Parittomana perinteinen mökkimittumaari ei houkutellut hetkeäkään. Mitä ihmettä tekisin, kaupungissa ja yksin? Juhannusviikolla ryhdistäydyin ja päätin lopettaa itseni säälimisen. Ostin lipun We Love Helsingin juhannustansseihin. Menisin sinne vaikka yksin.

Pari viikkoa aiemmin olin liittynyt Facebookissa ryhmään, jonka kautta kutsuttiin tuntemattomia ruokapöydän ääreen. Let’s eat together Helsinki -porukkaan kuului tuhatkunta ruuasta ja kokkaamisesta innostunutta tyyppiä, jotka olivat kyllästyneet syömään yksin. Niin minäkin. Päättelin, että jengissä on varmasti muitakin kaupunkijuhannusta viettäviä sinkkuja, joten päätin järjestää aattona etkot taloyhtiön kattoterassilla. Jännittävää. Vastaakohan kukaan kutsuun ja jos vastaa, istummeko vaivautuneina piknikvilteillä puristaen skumppalasia sormet valkoisina?

Aattoaamuna fillaroin Hakaniemen torille ostaakseni mansikoita ja kesäkukkia sekä koivuvihdan, joka sai symboloida juhannuskoivua. Leivoin raparperipiirakan ja surautin kipollisen artisokkatahnaa leipäpalojen kaveriksi. Ennen piknikkiä ehdin vielä löylytellä Merihaan Kulttuurisaunassa, vilvoitella saunan sisäpihalla notskin äärellä suomi-iskelmän soidessa ja heittää talviturkin hyiseen mereen. Sitten otin skumpan kylmästä, kasasin kainaloon kaikki omistamani tyynyt ja viltit ja roudasin ne kattoterassille. Etkot saivat alkaa.

Tunnelma oli välitön ja hilpeä, juttu luisti ja uskaltautuipa muutama naapurikin visiitille. Aurinko helotti siniseltä taivaalta. Musiikki soi, maisema häikäisi ja ympärillä oli 12 uutta ystävää. Tuskin maltoimme siirtyä parin korttelin päähän karkeloimaan kukkamekoissamme. Helma keikkuen liitelin tanssilattialla kohti jatkoja sinä iltana tapaamani juhannusheilan seurassa. Olin onnellinen keskellä Helsinkiä ja tajusin: tämä on minun kesäparatiisini!

ps. Tänäkin vuonna kaupunki tarjosi uskomattomat puitteet keskikesän juhlalle. Tämä kuva voisi hyvin olla Savon sydämestä, vaikka kokolle kotikolostani onkin vain muutaman kilometrin matka. Helsinki <3