ystävyys

Ystävänpäivä – siirappia, sydämiä ja suuria tunteita

/ piapas / 13 kommenttia

Kiva kun soitit, pitkästä aikaa! Anteeksi, että en ole ollut yhteyksissä, mieleni päällä olet ollut silti usein. Välissämme on kolmekymmentä kilometriä ja lähiseutulippu. Kutsuthan pian käymään, saunomaan vaikka. Pientä punaista tupaa ja sen asukkeja on ehtinyt  jo tulla ikävä.

♥

Seurasin suoritustasi salaa ja olin pakahtua ylpeydestä. Olet luonnonlahjakkuus, vaikka senhän jo tiesinkin. Kaipaan terävää kieltäsi, nokkelaa sanailuasi ja lauseita, jotka haastavat kirjalliseen kamppailuun. Älä kuitenkaan huoli, jaksan kyllä odottaa. Yhteys on vahvasti elossa.

♥

Osaisinpa sanoittaa sen, kuinka paljon kaipuusi minua koskettaa. Sen sijaan hämmennyn, nauran kovaan ääneen ja yritän kääntää huomion toisaalle, sillä työasioista on helpompi puhua kuin tyhjästä sylistä. Melotaan yhdessä myötävirtaan, onni saattaa odotella jo seuraavassa joenmutkassa.

♥

Helmikuu on pitkällä ja pukin paketit makaavat huoneen nurkassa, kylki kyljessä hämärässä pötköttelevien pölykoirien kanssa. Huono omatunto ja ikävä kalvaa, mutta sellaista elämä kai on, ruuhkavuosissa, uusperheen uumenissa. Vaikka yhteinen aika on kiven alla, istut sydämeni kulmalla tiukasti kuin kengänpohjaan takertunut purukumi.

♥

Olen nähnyt sinusta uuden puolen, epävarmuuden ja avuttomuuden kaiken uuden edessä. Tietäisitpä, miten rakas minulle oletkaan, en muista olenko sitä koskaan ääneen sanonut. Tekisi mieleni rutistaa sinua ja niitä kahta rinnallasi kulkijaa, pienempää ja isompaa. Kiitos, kun jaksat kannustaa ja kannatella minua pinnalla, vaikka räpiköit samassa lammikossa itsekin.

♥

Elämäsi on heittänyt häränpyllyä. Ihailen asennettasi villisti vikuroivan arjen ohjaksissa. Kakkavaippojen, itkuraivarien, hellyyttävien hymyjen, sormiruuan ja uuden oppimisen keskellä jaksat edelleen iloita ruokavieraista ja pannulla paistetuista persimoneista. Aion pitää sinusta kiinni, enkä anna elämänvaiheen erottaa. Pulkkamäkeenkin ehditään vielä.

♥

Näen sinusta välillä unta. Kerrot kuulumisesi, halaat ja hymyilet. Kaikki on hyvin, paremmin kuin osasit etukäteen ajatella. Herätessäni hymyilen itsekin. On mukava huomata, ettet ole unohtanut minua.

♥

Vaikka en tunne sinua vielä kovin hyvin, olet siirtynyt ystävien kategoriaan jo kuukausia sitten. Sinulle on helppo puhua ja minä olen hyvä kuuntelija. Täten otan sinut osaksi laajennettua perhettäni, yhdessä teemme vielä jotakin suurta.

♥

Te kaikki, uudet ja vanhat, ystäviksi tituleeratut ja kavereiksi katsotut – olette jättäneet minuun pysyvän jäljen. Koskettaneet ehkä vain ohimennen, halanneet pitkään ja lämpimästi, puristaneet hymyillen kättäni, kulkeneet rinnallani kuukauden tai kaksi, osanneet olla olkapäänä, asettuneet taloksi tai tarttuneet purukumiksi kenkääni.

tulppaanit

Tärkeistä kohtaamisista on tallautunut eteeni polku, joka johdattaa oikeaan suuntaan, tuntemattomalle taipaleelle, sinne minne en olisi uskaltanut ilman tukeanne astua. Ehkä tapaamme vielä – kivikaupungin kadunkulmassa, sammalmättäiden suojeluksessa, auringon lämmittämillä rantakalliolla tai hohtavien hankien keskellä. Vaikka vettä on virrannut, tunnistan teidät kyllä.

♥

Ja sinä, juuri sinä, joka tätä tekstiä nyt luet. Et tiedä, kuinka kiitollinen olen siitä, että olet täällä. Minun sananjalkojeni seassa, kirjaimieni kainalossa. Ilman sinua ei olisi minua.

tulppaanit

Hyvää ystävänpäivää,

Rakkaudella, Pia

Erilaiset ystävät

/ piapas / 8 kommenttia

Huhtikuinen sunnuntai 2014. Istun tuotantoyhtiön sohvalla vatsa jännityksestä sekaisin. Olen saanut paikalle kyydin ystävältäni, joka rutisti lujaa ja toivotti onnea matkaan. Ympärilläni on toinen toistaan nätimpiä naisia. Kaikki ovat pienen epätietoisuuden vallassa ja liikehtivät levottomasti. Toiset höpöttävät hermostuneina tauotta, joku on vetäytynyt sohvan nurkkaan omaan rauhaansa. Olemme hakeneet sinkku-ohjelmaan, mutta emme vielä tiedä mitä tuleman pitää.

Vieressäni istuu vaalea nuori nainen, kauniisti meikattuna ja merkkilaukku sylissä. Täytämme lomakkeita. Kiinnitän huomiota irtoripsiin ja huolella lakattuihin kynsiin. Vilkuilen naisen lomaketta salaa ja huomaan hänen olevan lentoemäntä. Ajattelen olevani väärässä paikassa, sillä ei minulla harmaavarpusella ole mitään mahdollisuuksia, jos vertaillaan vieressä istuvaan. Eihän meissä ole mitään samaa.

baarissa

Meidät ohjataan kameran eteen. Sitä ennen meikkaaja tarkistaa, että kasvot eivät kiillä. Olen meikannut kevyesti kotona, koska niin käskettiin tehdä. Pyydän meikkaajaa katsomaan, että kaikki on kunnossa. Hän korjailee silmämeikkiäni, levittää huulikiiltoa ja lisää poskipunaa. Hirvittää. Mekkokin on rutussa, silittäminen unohtui.

Kuvataan. Kameran takana on rentoja tyyppejä, mutta minä tunnen itseni puupökkelöksi. Sekoilen sanoissani ja nauran liian kovaa. En tiedä mihin laittaisin käteni. On kuuma. Olen varma, että lentoemäntä on sulavampi liikkeissään ja nokkelampi sanoissaan. Mitä minä täällä oikein teen?

Venloissa

Kun lopulta kuulemme mistä oikeasti on kyse, laskeutuu huoneeseen hiljaisuus. Tuotantoyhtiön edustaja joutuu toistamaan lauseet useampaan kertaan ennen kuin tieto iskee tajuntaan. On edelleen hiljaista, suut ovat loksahtaneet auki. Sitten epäuskoiset kommentit täyttävät tilan. Kukaan ei pakene paniikissa, mutta sydämet takovat niin, että sen melkein voi kuulla.

Saamme miettimisaikaa ja poistumme hämmentyneinä tahoillemme. Soitan tärisevin käsin kaverille, joka kannusti minua hakemaan ohjelmaan. Mietin, tulenko tapaamaan ketään kilpasiskoista koskaan enää. En vaihtanut kenenkään kanssa yhteystietoja, eivätkä nimet jääneet mieleen.

flowssa

Loppu onkin historiaa. Kesän kuvausten jälkeen saamme toistemme yhteystiedot. Kaksi muuta paria on jatkanut avioliittoaan ja he lähettelevät onnea hehkuvia hääkuvia meille eronneille. Ehdotus yhteisestä tapaamisesta ei tunnu hyvältä, en katso kuvia, enkä halua olla todistamassa toisten onnea, kun itse yritän selvitä hengissä pettymyksen syvistä syövereistä. Laitan viestiä muille morsioille ja pyydän, että tapaisimme ensin kolmen kesken. Vasta sen jälkeen etsin heidät facebookista ja hämmästyn. Olimme tulleet valituiksi molemmat, minä ja lentoemäntä.

Tapaamme ja viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti. Puhumista riittää ja yhteinen kokemus yhdistää. Viiden vuoden ikäerolla ei ole mitään väliä. Kukaan toinen ei voisi ymmärtää paremmin menneen kesän, sitä seuraavan syksyn ja varsinkaan talven 2015 hullunmyllyä. Kevään korvalla elämä alkaa palautua normaaleihin uomiinsa. Pettymykset vaihtuvat helpotukseen ja avioliitot ystävyyteen.

skumppalasit

Vastoin omia ennakkoluulojani ja odotuksiani olen ystävystynyt ihmiseen, johon tuskin olisin muuten tutustunut tai edes törmännyt. Olemme erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Rohkeita, sinnikkäitä, riskinottokykyisiä ja reippaita. Herkkiä heittäytyjiä, sosiaalisia introverttejä ja tavoitteellisia bloggaajia, jotka uskaltavat seurata unelmiaan soraäänistä välittämättä. Naisia, jotka tietävät mitä tahtovat ja tekevät kaikkensa sen eteen. Miia ja Pia, nimetkin kuin samasta muotista.

teurastamolla

Tänään tuo paljon puhuttu rakkausmatka saa taas jatkoa. Kolme toiveikasta avioparia hyppää suoraan syvään päähän suurin odotuksin ja pelonsekaisin tuntein. Istumme Miian kanssa samalla sohvalla, seuraamme, jännitämme ja toivomme, että ikimuistoinen kesä on tuonut tälläkin kertaa tullessaan rakkautta ja ihania ihmisiä. Vaimon, miehen tai vähintään luottoystävän loppuelämän ajaksi.

ps. Teitä muita pyydän tänäkin vuonna olemaan ihmisiksi, sillä samasta puusta me olemme kaikki, myös ne ruudun kautta kodissanne vierailevat kuusi rohkeaa.

Aikuiset ystäväni eli kuhaa ja sitruunaperunoita, avokadojäätelöä ja suklaamuffineja

/ piapas / 2 kommenttia

Minä en ole mistään kotoisin. Olen käynyt neljää eri ala-astetta ja asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Ei siis ihme, että välillä on vähän juureton olo, vaikka samaistunkin vahvasti vanhempien kotiseutujen ihmisiin, savolaiseen mielenlaatuun ja lapinmiesten hiljaiseen jurouteen. Siksi olen aina ollut vähän kateellinen kavereille, jotka ovat kasvaneet yhdessä ja samassa naapurustossa, jossa leikkiseura on yhden ovikellonsoiton päässä. Minulta nämä lapsuudenystävät uupuvat, mutta onneksi tätä tyhjiötä paikkaavat kolme sitäkin rakkaampaa pikkusiskoa.

Aikuisena ystävystyminen on monimutkaista. Enää ei riitä, että ollaan samanikäisiä, samalla luokalla, törmätään yhteisellä kerrostalopihalla tai että äidit ovat keskenään kavereita. Yhdistävät tekijät ovat ihan eri tasolla: sama elämäntilanne, yhteiset kokemukset, mielenkiinnon kohteet ja harrastukset, samankaltaiset arvot. Sitten tarvitaan vielä sitä mannapuuroa ja mansikkaa. Minun maailmassani kestävän ystävyyden siemen kylvetään kohtaamisen ensiminuuteilla. Jotenkin tiedän saman tien, että tämä tyyppi tässä, se on mun ihminen. Ystävyyden alkumetrit ovat siis lähes täysin verrattavissa parisuhteen haparoiviin ensiaskeliin.

Olen onnekas, sillä olen törmännyt käsittämättömän mahtaviin tyyppeihin myös aikuisiällä. Opiskelijariennoissa, työpaikan kahvipöydässä ja osakuntakuoron riveissä, mutta myös sinkkuelämän pyörteissä, juhannustansseissa, kauhojen ja kattiloiden äärellä ja jopa tv-kameroiden edessä. Elämän koettelemusten lisäksi aikuisia ystäviä yhdistävät oikeanlainen kemia, huumori ja loputon luottamus siihen, että heikkoinakin hetkinä ystävyyden turvaverkko kantaa.

Aikuiset ystävät tietävät, että voivat kutsua itsensä kylään. Tai kuten eilen, ruokapöytään asti. Tuovat tullessaan viinipullon, istuvat sohvalle ja viihdyttävät jutuillaan, kun emäntä heiluu kauhan varressa ja kokkaa kuhaa ja sitruunaperunoita. Eikä ketään haittaa, vaikka edellisestä imuroinnista on kolme viikkoa tai pyykkivuori vyöryy kylppärissä pitkin lattioita.

”Kokkaisitko mulle jotain hyvää?” eli kuhaa ja sitruunaperunoita

Sopiva määrä kuhafileitä tai muuta vaaleaa kalaa
nippu retiisejä
n. 100 g voita
kevätsipulia
(luomu)sitruuna
400 g pottuja
suolaa

Keitä perunat suolatussa vedessä. Ruskista voi (jätä vähän kalojen paistamiseen), raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Silppua kevätsipulien varret. Kuori kypsät perunat ja pilko ne vähän pienemmiksi. Lisää perunoiden sekaan puolet ruskistetusta voista, puolet sitruunankuoriraasteesta ja ruokalusikallinen mehua. Heitä päälle vielä puolet sipulinvarsisilpusta. Paista sitten suolalla maustetut kuhafileet voissa kuumalla pannulla. Puolita huuhdotut retiisit ja heitä nekin hetkeksi pannulle. Yhdistä jäljelle jääneet ruskistettu voi, sitruunankuoriraaste, mehu ja kevätsipulinvarret kastikkeeksi ja lämmitä se pienessä kattiassa.

kuhaa ja sitruunaperunoita

Jälkkäriksi tehtiin avokadojäätelöä ja suklaamuffineja, kuten ruokapiiripostauksessa lupasin. Nykyään osaan tehdä jäätelön alusta alkaen itse, mutta tässä reseptissä kuitenkin kurvataan hieman suorempaa oikotietä.

Avokadojäätelö

1 litra vaniljajäätelöä
2 kypsää avokadoa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
sitruunamehua

Paloittele jätski isoon kulhoon pehmenemään. Kuori avokadot ja purista päälle sitruunamehua. Surauta avokadot sokerien kanssa soseeksi ja lisää se jätskin kanssa samaan kulhoon. Sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi ja laita pakkaseen pariksi tunniksi. Tee sillä aikaa muffinit.

Suklaamuffinit (12 kpl)

200 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl (tummaa) sokeria
4 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Sulata voi kattilassa, heitä sekaan paloiteltu suklaa ja anna sen sulaa. Jäähdyttele. Vatkaa sokeri ja munat pehmeäksi vaahdoksi. Kuivat aineet kannattaa lisätä siivilän läpi, jotta taikinaan ei jää jauhopaakkuja, kuten minulle kävi. Kääntele mukaan sulanut suklaa. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 12 minuuttia. Tein nämä kahdessa erässä ja oman uunin optimipaistoajaksi arvioin jälkikäteen 13 minuuttia. Silloin muffinssin reunat ovat rapsakan kypsät, mutta sisus ihanan valuvaa!

WP_20150606_21_47_48_Pro

ps. Ihan kaikkea ei jaksettu kaksistaan syödä, joten näitä herkkuja on nyt pakkanen pullollaan. Tervetuloa jälkkärille, aikuiset ystäväni!