Kaktus kurkussa? Veriappelsiini-kurkumashotti auttaa!

Luulin jo välttyneeni alkutalven vilustumisen vitsaukselta, mutta tässä sitä taas ollaan. Kuoron esiintymismatka Kanarialle starttaa ensi viikolla, ja minun kurkkuuni on kasvanut kaktus. Matkan missaaminen ei ole vaihtoehto, joten on pakko ottaa käyttöön järeämmät aseet.

Ensin reilu annos D-vitamiinia ja aamiaisrahka punaherukoilla, puolukoilla, pellavansiemenillä, manteleilla, kauraleseillä ja tyrnirouheella. Sitten vesipannu pulputtamaan ja kaksi mukillista kuumaa vettä sitruunalohkojen, ahvenanmaalaisen hunajan ja viipaloidun inkiväärin kera kurkusta alas. Lopuksi kävelen jääkaapille ja kaivan sen uumenista salaisen aseeni. Se on voimajuomani ja jokaisen flunssan pahin vihollinen: veriappelsiini-kurkumashotti!

veriappelsiini-kurkumashotti

Ei, en ryhtynyt lipittelemään alkoholia heti aamusta, vaikka sen desinfioivasta voimasta saattaisikin olla apua, nyt kun asiaa ajattelen. Viinan sijaan kaadoin pikkuruiseen lasiin veriappelsiineista, sitruunasta, tuoreesta kurkumasta, inkiväärillä maustetusta hunajasta, mustapippurista ja kanelista sekoitetun shotin. Tuoreessa kurkumassa on potkua, pientä tulisuutta löytyy myös pippurissa ja ehkä hieman yllättäen myös kanelista.

veriappelsiini-kurkumashotti

veriappelsiini-kurkumashotti

Vitamiinipommi kihelmöi kurkussa, ja tuntuu siltä, että kaktuksen piikit ovat pikku hiljaa pehmenemässä. Kuvittelen sieluni silmin, kuinka kurkkuuni kerääntyneet pirulaiset korisevat tuskissaan ja luovuttavat yksi kerrallaan. Hyvästi vihamieliset virukset ja pahamaineiset pöpöt, toivottavasti pysytte poissa! Kliinistä tutkimustietoa minulla ei ole käsissäni, mutta suosittelen silti kokeilemaan. Ehkäpä veriappelsiini-kurkumashotti on juuri sitä, mitä sinun elimistösi tarvitsee taistellessaan kurkkukipua ja vilustumista vastaan.

Tuoretta kurkumaa löytyy isoista marketeista, samoilta hedelmä- ja vihannesosaston hyllyiltä, missä myydään tuoretta inkivääriäkin. Veriappelsiinin sijaan voi käyttää mitä tahansa muuta appelsiinilajiketta ja sitruunankin voi korvata limellä, jos sellaisia sattuu hedelmäkulhossa köllimään. Hunajan sijaan sopii siirappi tai sokeri, ja pippurilaatuakin voit varioida. Kurkumaa lukuun ottamatta kaikki ainekset todennäköisesti löytyvät jo keittiöstäsi.

veriappelsiini-kurkumashotti

veriappelsiini-kurkumashotti

Ennen kuin kuorit ja raastat kurkuman vuoraa leikkuulauta tuorekelmulla. Ota käsiisi kumihanskat tai kuori kurkumanpätkä vain osittain ja pidä kuorimattomasta päästä kiinni. Kurkuma nimittäin värjää kirkkaan keltaiseksi kaiken, mihin hipaiseekin. Esiliinakin saattaa siksi olla hyvä idea. Ja sitten hommiin!

Veriappelsiini-kurkumashotti

2,5 dl veriappelsiinimehua eli n. 3–4 veriappelsiinia
0,5 dl sitruunamehua eli n. 1 kokonainen sitruuna
1 rkl raastettua kurkumaa
1–2 rkl (juoksevaa) hunajaa maun mukaan
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl kanelia

Purista appelsiinien ja sitruunan mehu kulhoon. Sekoita pehmeä tai juokseva hunaja mehun joukkoon. Saatat joutua heilumaan vispilän kanssa hetken aikaa, varsinkin jos hunaja ei ole juoksevaa. Raasta kurkuma pienimmällä terällä, joka raastimessasi on. Käytä microplane-raastinta, jos sellaisen omistat. Sekoita mehun joukkoon kurkuma ja mausteet. 

Kaada pieneen pulloon tai säilytä käyttämässäsi kannellisessa kulhossa. Viilennä veriappelisiini-kurkumashotti jääkaappikylmäksi ennen sen nauttimista. Mehu säilyy kylmässä vähintään muutaman vuorokauden.

veriappelsiini-kurkumashotti

Lääkitse itseäsi shotti kerrallaan ja häädä pöpöpirulaiset sinne missä pippurikaan ei enää kasva!

Lisää veriappelsiinireseptejä löydät täältä:
Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche

Tammikuisia tarinoita: Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit

Jounin kauppa oli muuttunut sitten viime näkemän. Ei sinänsä ihme, sillä edellisestä kauppareissusta Äkäslompolossa on suurin piirtein 30 vuotta. Pienestä kyläkaupasta on kasvanut kunnon market, jonka hyllyissä on siistissä rivissä niin tofupaketteja kuin kaurajuomiakin tunturivieraita varten. Minun ostoslistallani on kilo veriappelsiineja, tummaa suklaata, chilirouhetta, minipakkaus sokeria ja purkillinen punaista maitoa eli ainekset chilikaakaoon ja karamellisoituihin veriappelsiineihin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tunturissa olisi aikaa ottaa ruokakuvia, ajattelin, ja pakkasin mukaan muutaman objektiivin. Lunta ja lumen valoa, sinisiä hetkiä ja auringossa kimmeltäviä hankia olisi vaikka muille jakaa. Kunnes ajattelin vähän tarkemmin. Jos aurinko nousee klo 10:41 ja laskee klo 14:17, peliaikaa on palttiarallaa neljä tuntia.

Aamuisin nousisimme parin sadan metrin päästä skibussiin, joka kuljettaisi meidät hissien ala-asemalle. Kun laskupäivän jälkeen palaisimme mökille, olisi valo jo vaihtunut siniseen hämärään. Missähän välissä meinasin niitä ruokakuvia ottaa?

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Toinen laskupäivä oli pilvinen, tuuli puhalsi kovaa idästä ja huipulla oli yli 10 astetta pakkasta. Luovutimme kuuden mäen jälkeen ja palasimme valoisan aikaan kelomökin suojiin. Tilaisuuteni oli tullut! Sulatin tummaa suklaata kuumaan maitoon, lisäsin mausteita ja kaadoin mielestäni varsin kelpoisen lopputuloksen kuksaan. Mies nyrpisti nenäänsä. Kaakao oli kuulemma pahaa ja siinä oli kummallisia sattumia. Resepti ilmeisesti kaipasi vielä kehittelyä. Onneksi maku ei näy kuvissa, eikä se, että kaakao jäähtyä ennen kameran kaivamista esiin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Karamellisoidut veriappelsiinit oli tarkoitus kattaa aamupalapöytään. Siinäkin tämän insinöörin logiikka mätti pahasti. Aamupalan aikaan ulkona oli vielä pimeää, joten kuvaushaaveilla sai viskoa hangessa vilistävää oravaa. Söimme suurimman osan vitamiinipommeista sellaisenaan, mutta lähtöpäivänä appelsiineja oli jäljellä vielä neljä. Juuri ennen mökin luovuttamista päätin heittää hedelmät terassin takana kohoaviin kinoksiin ja katsoa, miltä ne näyttävät ruudun läpi. Ruuduista tuli hauskoja, mutta ei niitä oikein ruokakuviksi voi kutsua.

Tänään oli vihdoin aikaa kokata ja kuvata karamellisoidut veriappelsiinit alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ennen olen grillannut greippejä samalla menetelmällä ja vähän pelkäsin, että veriappelsiineista tulisi liian makeita, mutta ei suinkaan. Vastusten alla sulanut sokeri maustoi veriappelsiinit juuri sopiviksi ja päälle ripoteltu sormisuola korosti hedelmän omaa makua. Ihanaa!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tämän helpommaksi ei luksusaamiaisen kokkaaminen tule, sillä tarvitset vain kolme raaka-ainetta! Muista pestä appelsiinit tai ainakin kädet käsittelyn jälkeen, sillä ainakin Pirkka-taroccojen kuorissa on jälkikäteen lisättyä, myrkylliseksi luokiteltua säilöntäainetta, joka ei varsinaisesti paranna makukokemusta.

Karamellisoidut veriappelsiinit

Veriappelsiineja
Ruskeaa sokeria
Sormisuolaa

Leikkaa veriappelsiinit puoliksi, jos haluat syödä ne greippien tapaan tai kuori ja viipaloi, jos syöt hedelmän esim. puuron tai jugurtin kanssa.

Lado veriappelsiinipuolikkaat tai -viipaleet pellille tai muuhun uuninkestävään astiaan. Ripottele ruskeaa sokeria niiden päälle ja lykkää grillivastusten alle noin 5 minuutiksi. Ota uunista, anna hieman jäähtyä ja sirottele sitten hiukan sormisuolaa hedelmille ja herkuttele!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Voit myös mehustaa karamellisoidut veriappelsiinit, sormisuola sopii yllättävän hyvin myös paahdetuista appelsiininpuolikkaista puristettuun mehuun!

Jos sinäkin olet hulluna veriappelsiineihin, tsekkaa myös nämä:
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche

Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto – vielä on satokautta jäljellä!

Vielä ehtii! Vaikka veriappelsiinien satokausi alkaa maaliskuussa vedellä viimeisiään, on punaisenkirjavia vitamiinipommeja näkynyt hedelmätiskien paraatipaikoilla tälläkin viikolla. Viimeksi eilen mies kantoi lähikaupasta kotiin kassillisen taroccoja ja tänäänkin onnistuin bongaamaan niitä Redin K-Supermarketista.

veriappelsiinirisotto

Jos et ole alkuvuoden aikana veriappelsiinirisottoa lautasellesi lusikoinut, on aika ottaa kauha kauniiseen käteen ja asettua mukavasti hellan ääreen. Siirrä siis hetkeksi ajatukset syrjään arjen pakollisista puhdetöistä ja raivaa kiireiden keskelle risoton mittainen tauko. Kaada lasiin kunnon loraus valkoviiniä, sulje silmät sekunniksi ja hengitä syvään. Olet valmis aloittamaan.

Resepti on muokattu Jenni ”Uunifetapasta” Häyrisen Liemessä -blogin reseptin pohjalta. Jenni taas on saanut innoituksensa omaan versioonsa Sivumaku-sivustolta. Näin toimii ruokabloggaajayhteisö – resepti kiertää, jokainen lisää siihen oman sormenjälkensä ja maustaa mukaelmaa mielensä mukaan. Mennäänpäs sitten asiaan.

veriappelsiinirisotto

veriappelsiinirisotto

Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto

300 g risottoriisiä (arborio, carnaroli tai vialone)
3–4 veriappelsiinia (riippuen koosta)
4 rkl voita
2–3 salottisipulia
Pari oksaa tuoretta timjamia
1/2 dl valkoista vermuttia tai valkoviiniä
1 l kasvislientä
2 rkl turkkilaista jogurttia
2 dl raastettua parmesania
suolaa
pippuria

Ihan ensimmäiseksi silppua salottisipulit ja raasta yhden veriappelsiinin kuori. Raasta varoen, jottei kitkerää valkoista osaa kulkeudu raasteen sekaan. Purista sitten kaikista veriappelsiineistä mehu, hedelmäliha on mukava bonus. Kun raaka-aineet on valmisteltu, ota esiin parin litran kattila ja kuumenna siinä litran verran vettä. Lisää liemikuutio tai vastaava määrä fondia ja pidä liemi poreilevana.

Kuumenna korkealaitainen pannu tai laakea kattila keskilämmöllä ja sulata siinä 2 rkl voita. Kuullota salottisipulisilppu voissa ja lisää sekaan sitten risottoriisi. Heiluta kapustaa huolella muutaman minuutin ajan niin, että jokainen riisinjyvä saa kuultavan pinnan. Lisää vermutti tai valkoviini ja puolet veriappelsiinimehusta sekä raastettu kuori ja timjamin oksat. Anna nesteen kiehahtaa ja imeytyä riiseihin lähes kokonaan. Laske tässä vaiheessa lämpötilaa. Tavoitteena on, että neste poreilee, mutta ei haihdu liian nopeasti, vaan ehtii imeytyä riisinjyviin.

Lisää kasvislientä korkeintaan pari desiä kerrallaan, anna sen imeytyä riisiin lähes kokonaan ja lisää vasta sitten seuraava satsi. Muista käyttää kapustaa koko ajan, sillä risoton rakenne on sitä parempi, mitä enemmän riisin pinnasta irtoaa tärkkelystä. Maistele riisin kypsyyttä aika ajoin. Kun riisi on pehmennyt, mutta siinä on vielä purutuntumaa, lisää sekaan vielä loput veriappelsiinimehusta. Kun mehu on imeytynyt riisiin melkein kokonaan sekoita joukkoon vielä loput voista, raastettu parmesaani ja jugurtti. Mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi lautaselle, kaada lisää viiniä lasiin ja haarukoi veriappelsiinirisotto suuhusi, ennen kuin joku muu ehtii ensin!

veriappelsiinirisotto

ps. Jos minun laillani rakastat mehukkaita veriappelsiinejä ja vaaleaa kalaa, kokeile ihmeessä myös veriappelsiinicevicheä!