Lumiloma Luostolla – reippaile talvireittejä pitkin Ukko-Luoston maisematuvalle ja Pikku-Luoston huipulle

Kun on puoliksi pohjoisesta kotoisin, vetää veri Napapiirin tuolle puolen väkisinkin. Joka talvi yritän ehtiä tunturiin ainakin kahdesti, vaikka mieluiten viettäisin siellä kaiken aikani marraskuusta helmikuuhun – juuri silloin kun Helsingissä räiskii räntää ja harmaita päiviä on enemmän kuin laki sallii. Tänä sydäntalvena retkikohteeksi valikoitui itsenäisyyspäivän tietämillä Pyhätunturi ja tässä tammikuun loppupuolella Luosto. Lumiloma Luostolla oli houkutellut jo vuosia, mutta koska kohde oli entuudestaan tuntematon, kynnys lähteä oli luvattoman suuri.

Lumiloma Luostolla

Ensin siirsin suunnitelmia, koska en löytänyt mukavan oloista majoitusta sopivalla sijainnilla. Sitten epäröin hiihtokeskuksen tarjontaa. Ja lopuksi liikkuminen paikan päällä mietitytti – tarkoitus kun oli matkustaa ilman autoa, kuten aina. Syyt ovat monet, kun uuden edessä jännittää. On aina helpompi turvautua kohteisiin jotka tuntee.

Syksyllä törmäsin retkeilevien naisten Facebook-yhteisössä ilmoitukseen, jossa tarjottiin vuokralle kelomökkiä Luostolta. Mökin koko oli meille passeli, sijainti hyvä ja hinta kohtuullinen. Lumiloma Luostolla alkoi välittömästi houkutella. Tsekkasimme yöjunien hinnat sekä mökin varauskalenterin, ja valitsimme niiden perusteella ajankohdan tammikuun lopulle. Mukaan pakkasimme pari laukullista lämpimiä vaatteita sekä perinteisen tyylin sivakat. Laskettelusukset päätimme jättää kotiin, sillä yhden laskupäivän vuoksi niitä ei ollut järkeä mukana rahdata.

Luosto lunasti kaikki odotuksemme. Riittävästi lunta, useita aurinkoisia päiviä, monipuoliset ladut ja kilometritolkulla hyväkuntoisia talvikävelyreittejä. Mökkikin oli ihanan kotoisa, juuri meidän tarpeillemme sopiva.

Lumiloma Luostolla

Olen kaukana himohiihtäjästä ja vauhtini ladulla on varsin verkkainen. Siksi puoliso hiihtää hikilenkit yleensä yksin ja yhdessä sivakoidaan sitten yksi tai korkeintaan kaksi retkipäivää. Muut päivät kävelen. Jos talvikävelyreittejä ei ole, kuljen pitkin tienvieriä, kahlaan umpihangessa, seurailen kesäkäyttöön tarkoitettuja patikkapolkuja; kipuan rinteenlaitaa tai seikkailen satunnaisilla mökkiteillä. Lumiloma Luostolla oli kaltaiselleni luonnossaliikkujalle nappivalinta, sillä kovaksi tallattuja talvireittejä riitti!

Ympyräreitti Ukko-Luoston maisematuvan kautta Torvisen majalle ja takaisin

Reitti Ukko-Luoston uudenkarhealle maisematuvalle lähtee talviaikaan hiihtokeskuksen vuokraamon ja ravintolan oikealta puolen, karavaanarialueen portin pielestä. Jostain painetusta lähteestä löysimme maininnan, että myös Ukko-Luoston näköalatasanteen kautta kulkeva Huippureitti olisi auki ympäri vuoden. Näin ei kuitenkaan ollut ainakaan tammikuussa 2023, joten läksimme kipuamaan suoraan kohti maisematupaa hiihtokeskuksen viereltä.

Mökin vuokraaja oli vinkannut että virallisesti lumikenkäreiteiksi kutsutuilla poluilla pärjää hyvin tavallisilla retkeilykengilläkin. Sen olimme havainneet muissa talvikohteissa aiemminkin, ja siksi uskalsimme lähteä matkaan ilman sauvoja ja lumikenkiä.

Reitillä riitti vilskettä ja kieliäkin kuuli ranskasta saksaan ja japanista englantiin. Polku nousi nopeasti ja ihasteltavaa maisemia riitti lähes alkumetreiltä saakka. Parissa jyrkemmässä rinteessä ikävöimme lumikenkien piikkejä, mutta muuten tavallisilla kengillä toden totta pärjäsi hyvin. Matka ei ole kovin pitkä, mutta korkeuseroa kertyy sen verran, että aikaa nousuun kannattaa varata talviaikaan vähintään tunti.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Ylhäällä odotti ylhäisessä yksinäisyydessään tunturin laella kohoava 70 neliön maisematupa. Lämmitetystä tuvasta löytyy isot pöydät evästelyyn, kunnon kamina, makkaranpaistotikut, pieni luontonäyttely ja suuret maisemaikkunat, joista avautui huikea näkymä. Ulkona on erillinen vessarakennus sekä tulistelupaikka. Tällä kertaa paikan päältä löytyi myös Metsähallituksen työntekijä, joka teki kävijäkartoitusta Pyhä-Luoston kansallispuistossa liikkuvista.

Tärkeintä olivat kuitenkin pohjoiseen avautuvat maisemat. Vastaavia ei monesta tuvasta ihailla, joten suosittelen, mitä syvimmin. Ryhdyttyämme laskeutumaan kohti Torvisen majaa, huomasin haaveilevani yöllisestä seikkailusta ylös tunturiin. Miten mahtavaa olisikaan ihailla revontulia lämpimän tuvan suojista!

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Torvisen majalle on noin kahden kilometrin taival, joka on enimmäkseen alamäkeä. Kiivetäkin saa välillä, kun polku laskeutuu ensin kurun pohjalle ja nousee sieltä vastamäkeen. Kun reitin loppupuolella tulee vastaan risteys, älä käänny oikealle vaan valitse vasemmalle jatkuva polku. Sen päässä odottaa punainen torppa, jonka lämpimässä tuvassa on tarjolla kuumia ja kylmiä juomia ja munkkeja ynnä muuta makeaa ja suolaista suupalaa.

Torvisen majalta pääsee takaisin kyläkeskukseen loivempaa alareittiä pitkin tai jos oikein kehtuuttaa, eikä jaksa kivuta mäkiä ylös ja alas, kulkea voi myös tunturia kiertävän autotien laitaa. Jos taas kipuaminen kiinnostaa, palata voi tottakai myös tuloreittiä maisematuvan kautta.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Loivempi alareitti yhdistyy loppupäässä samaan polkuun, jolla alussa tallusteltiin. Yhteensä kilometrejä kertyy ympyräreitille noin 8 km. Meillä aikaa kului kahden pidemmän tauon ja lukuisten lyhyiden kuvaustaukojen kanssa vähän vajaat 4 tuntia. Jos tykkäät tulistella, ympyräreitiltä poikkea alussa lyhyt polku Tikkalaavulle. Myös paluureitti kulkee lopussa Tikkalaavun kautta.

Piipahdus Pikku-Luoston laella

Pikku-Luosto pönöttää Ukko-Luoston kaakkoispuolella, jykevän tunturin jatkeena. Se on korkeudeltaan huomattavasti matalampi, mutta jestas sentään, mitkä maisemat sieltä tammikuisena sunnuntaina avautuivat!

Lumiloma Luostolla

Pikku-Luostolle pääsee kulkemalla Lampivaaraan osoitettua reittiä, jonka voi aloittaa joko Luoston Portilta hiihtokeskuksen parkkipaikan kulmalta tai lähempää Ukko-Luoston parkkipaikalta. Me pölähdimme polulle Kelo-ravintolan suunnalta, josta lähtee lyhyt yhdyspolku kohti varsinaista talvireittiä.

Alussa reitti nousee Ukko-Luoston juurelle, avotuntusin kylkeen ja oli edellisten päivien tuiskutuksen takia paikoin melkoista tarpomista. Eksymistä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä kaikki talvireitit on merkitty sinisillä “aurauskepeillä”, joita seuraamalla pysyy helposti oikealla tiellä, vaikka lunta olisi tuiskuttanut enemmänkin. Korkeuksiin nousevilla rinteillä näkyi vapaalaskijoiden suksien ja lautojen jälkiä ja vaikka itse en moisia hurjuuksia harrastakaan, näytti koskematon hanki kieltämättä hyvin houkuttelevalta.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Kun saavuimme risteyskohtaan, josta kesäaikaan lähtee luontopolku, harhailimme hetken aikaa omia polkujamme. Luulimme löytäneemme kovaksi tallautuneen uran, joka näytti johtavan kohti ihanan aurinkoista etelärinnettä, mutta väärässä olimme. Pian lumi alkoi pettää jalan alla ja upottaa puoleen reiteen saakka, joten palasimme hännät kiltisti koipien välissä takaisin viralliselle reitille. Se kannatti, sillä noin 10 minuutin kipuamisen jälkeen Pikku-Luoston huippu häämötti edessämme. Kuvat eivät anna oikeutta edessämme levittäytyneen luonnon kauneudelle, se pitää nähdä itse.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Jos aikaa on enemmän, kannattaa ehdottomasti kävellä Lampivaaran kahvilalle asti ja palata sieltä sitten takaisin alempaa, huoltotien laitaa kulkevaa reittiä pitkin. Me olimme ehtineet käymään Lampivaarassa hiihtäen, joten tällä kertaa teimme täyskäännöksen Pikku-Luoston laella ja palasimme takaisin mökille Ukko-Luoston parkkipaikan kautta. Pääreitiltä lähtevä 700 metrin oikopolku parkkipaikalle on merkitty selkeästi viitoilla. Retken lopuksi reippailimme vielä teitä pitkin Aarnikodalle kuumalle viinille.

Lampivaaran kierrokselle tulee Luoston portilta lähdettäessä matkaa noin 11 kilometriä. Matkaa voi jouduttaa lähtemällä Ukko-Luoston parkkipaikalta tai jos mökki sijaitsee sopivasti kyläkeskuksesta päätietä etelään, kävelemällä teitä pitkin kyseiselle parkkipaikalle ja lähteä sieltä polulle. Meillä kulkemiseen (Luoston portti–Pikku-Luosto–Ukko-Luoston parkkipaikka–Aarnikota) ilman suurempia taukoja meni n. 3 tuntia.

Pyhä-Luoston latujen sekä talvikävely- ja talvipyöräilyreittien tarkemmat selostukset karttoineen löytyvät Luontoon.fi-palvelusta.

Lumiloma Luostolla

Tällä hetkellä istun makuuvaunun alapedillä matkalla kotiin. Lumiloma Luostolla on takanapäin ja keho on ihmeissään, kun se on saanut liikuntaa enemmän kuin kuukausiin. Mieli lepää edelleen maisemissa ja luonnon ihmeitä muistellessa. Kymmenen päivän lumiloma Luostolla on tehnyt tehtävänsä, ja jaksamme taas hetken Helsingin harmautta ja edestakaisin sahaavaa suojakeliä. Seuraavaksi alamme odottaa maaliskuun puoliväliä, sillä silloin suuntana on Sallatunturi!

Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne Vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!