Joulukalenteri – luukku 9: Saaran äidin superhyvät sinappisilakat

Meidän perheen jouluruokailu on viime vuosina saavuttanut eeppiset mittasuhteet. Etenkin alkupalaksi nautittavan kalapöydän valikoima laajenee joka joulu. Graavatun ja savustetun lohen lisäksi kipoissa ja kupoissa uiskentelevat vähintäänkin sinappisilakat, smetanasilli ja graavattu siika.

9. luukku

Kalaa syödään sellaisenaan, terriinissä, tahnoissa, valkosipulissa, sinapissa, mausteliemessä, pastramina tai cevichenä. Kaveriksi leikataan siivu mallasleipää ja kauhaistaan kunnon kasa pottumuusia. Kinkku lisukkeineen joutuu tyytymään sivuosaan.

sinappisilakat

Joskus vuosia sitten pähkäilin ääneen, mistä löytyisi hyvä ohje perinteisille joulupöydän silakoille. Työkaveri kuuli keskustelun ja lupasi pyytää äidiltään reseptin. Seuraavana päivänä sain ruutupaperiarkin, johon oli kirjoitettu sinappi- ja valkosipulisilakoiden valmistusohje. Kokeilin molempia, lopputuloksena oli sen ja kaikkien tulevien joulujen hittituote Saaran äidin suussa sulavat sinappisilakat!

Saaran äidin sinappisilakat (2 pientä purkillista tai yksi isompi)

500 g silakkafileitä

Etikkaliemi:
5 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa

Sinappikastike:
2 rkl dijon-sinappia
3/4 dl sokeria
1/2 rkl suolaa
jauhettua valkopippuria
1/2 dl viinietikkaa
3/4 dl rypsiöljyä
(tilliä)

Kiehauta etikkaliemi ja anna sen jäähtyä. Lisää fileet liemeen ja anna niiden liota vähintään 12 tuntia. Kääntele astiaa muutaman kerran, että fileet likoavat tasaisesti. Kun fileet ovat lionneet, kalan nahkan pitäisi irrota helposti vetämällä se irti kalan lihasta. Yhdestä fileestä tulee kaksi palaa, voit siis irrottaa fileen puolet erikseen. Kala on käytännössä valkoista ja raakakypsynyttä jo tässä vaiheessa ja kypsyy vielä lisää kastikkeeseen päästyään.

sinappisilakat

Tee sinappikastike vasta sitten, kun silakat ovat lionneet, nahat on poistettu ja olet valmis purkittamaan ne. Sekoita sinapin joukkoon sokeri, suola, valkopippuri ja viinietikka. Lisää sitten vähitellen, koko ajan sekoittaen öljy. Öljyn pitäisi emulgoitua nätisti etikkaiseen sinappiin, kunhan vispaat seosta koko ajan. Nyt voit lisätä fileet kastikkeen joukkoon, sulkea kannet ja antaa silakoiden maustua vähintään kaksi päivää.

sinappisilakat

En ollut koskaan aiemmin tehnyt silakkasäilykkeitä ja vähän hirvitti etukäteen varsinkin nahkojen poistaminen, mutta hyvin se meni jo ensimmäisellä kerralla. Fileitä saa edullisesti kalatiskistä, torilta tai hallista, mutta kannattaa olla liikkeellä ajoissa, sillä pari päivää ennen aattoa silakan kysyntä nousee pilviin. Jos tykkäät kalasta ja sinapista, kokeile rohkeasti. Lupaan, ettet pety, sillä nämä vonkaleet sulavat suuhun.