Istun sohvalla ja kirjoitan. Edessäni olevalla pienellä pöydällä on kulho, josta juuri äsken söin lounaaksi kokkaamaani pastaa. Työpaperipinon päällä on teen värjäämä painauma, ja pöydän kulmalla aamuinen rahkakippo. Lattialla lojuu villasukkapari ja muutama sohvatyyny. Purkamista odottava matkalaukku makaa huoneen nurkassa. Pöly tanssii villisti kevätauringossa.

Kotitoimistopäivä on pitkä, ja se jatkuu vielä sittenkin, kun siippa on saapunut kotiin. Hän katsoo minua merkitsevästi, mutta ei sano mitään. Tiskipöydällä on likainen paistinpannu ja altaassa likoaa eilinen eväsrasia. Leivänpala on kuivunut leikkuulaudalle, sopivasti parhaat päivänsä nähneen sitruunanpuolikkaan viereen.

Mitä kotitöihin ja siisteyteen tulee, en ole ihmisistä järjestelmällisin. Välttelen siivoamista, ja kun lopulta saan itseäni niskasta kiinni, raivattavaa on niin paljon, että ajatuskin uuvuttaa. Ennen ystävien kyläilyä ryhdyn marttyyriksi ja väen vängällä riehun ja roiskin menemään. Kirosanat halkovat ilmaa, eikä kenelläkään ole kivaa. Ovikellon soidessa tungen imuria siivouskaappiin, enkä todennäköisesti ole edes ehtinyt vaihtaa vaatteita.

Kinastelemme aiheesta tasaisin väliajoin, viimeksi sanaharkkaa syntyi eilen. Vaikka siisteyskäsityksemme on suurin piirtein samalla sivulla, aina löytyy jotain, mistä urputtaa. Miestä ärsyttävät pöydillä lainehtivat likaiset astiat, minua asunnon vallanneet fillarivarusteet, eteisen epäjärjestys ja kenkiin kompastuminen. Pyykkivuoret kasaantuvat niin korkeiksi, että ne leviävät lattialle, eikä kumpaakaan kiinnosta vessan peseminen.

Kuljen likanen astia kädessäni ja ajattelen panevani sen saman tien tiskikoneeseen, mutta siltikään en sitä tee. Aina tulee muka jotain muuta, on kiire tapaamiseen, jumppaan tai töihin. Mieli harhautuu mielenkiintoisemman tekemisen pariin, astiat unohtuvat pöydän laidalle, tiskialtaaseen, yöpöydälle tai joskus jopa kylppäriin pyykinpesukoneen päälle. Ruokaihmiselle tapa on erityisen kiusallinen.

Olen kokeillut vaikka mitä, mutta en saa kaavoihin kangistunutta päätäni kääntymään. Marttojen neuvosta olen yrittänyt järjestellä paikkoja päivittäin 15 minuutin ajan. Olen merkinnyt kalenteriin siivouspäivän kerran kuussa vain siirtääkseni sitä aina viikolla eteenpäin. Olen karsinut turhaa tavaraa, jotta kamppeet mahtuisivat piiloon kaappien ovien taakse. Olen teettänyt makuuhuoneeseen vaaterekin, mutta mekot, housut ja paidat kerääntyvät silti sängynpäätyyn epämääräisiksi kasoiksi. Siivouspalvelujakin olen miettinyt, mutta sekin vaatisi tavaroiden paikalleen panemista, sitä tuskin kukaan puolestamme tekee. Auttaisikohan hypnoosi?

Muistan kotona asuessani vannoneeni, että sitten kun muutan ikiomaan asuntoon, imuroin joka päivä. Nyt naureskelen silloisen teini-ikäisen innokkaalle idealismille. Inhoan siivoamista, mutta nautin suunnattomasti siististä kodista, jonne tekee mieli ostaa värikkäinä loistavia leikkokukkia. Tehokkaimmaksi tavaksi olen todennut illallisvieraiden kutsumisen. Silloin sotkut on pakko siivota tai edes siirtää silmiltä piiloon. Onneksi meillä on suuri vaatehuone.

Viisaat neuvot ovat tarpeen. Tai ei välttämättä niin viisaat vaan sellaiset, joista uskoisitte olevan tällaisten itsepäisten pänkkien huushollissa apua. Sana on vapaa ja kommenttiloota auki. Antakaa tulla!