Kiviä, kallioita ja kyyneleitä – Sähköpyöräsafari keskuspuistossa

Olemme olleet metsässä viisi minuuttia ja minä olen täysin valmis kääntymään takaisin. Pelkään kivikkoista polkua, jännitän sammalen seasta kohoavia juurakoita ja kauhistelen jyrkkiä kallioita, joille pitäisi pyörällä kiivetä. Pidättelen itkua ja yritän tsempata itseäni yrittämään vielä kerran. Suorittajaluonteeni vihaa epäonnistumista.

sähkömaastopyörä

Kiroan kokeilunhaluni ja spontaanit päätökseni sinne missä pippuri kasvaa. Ilmoittauduin jokin aika sitten hetken mielijohteesta maksuttomalle maastopyöräsafarille ja houkuttelin sinne myös mieheni. Ideana oli päästä kokeilemaan, miten sähköpyörä helpottaa maastossa ajamista. Järjestäjien sivuilla safaria mainostettiin jotakuinkin seuraavin sanakääntein:

”Tule tutustumaan sähkömaastopyöräilyyn, kimppalenkit sopivat kaikille! Reitti on suunniteltu aloittelijoille ja se sopii jokaiselle kunnosta tai taitotasosta riippumatta. Aiempaa kokemusta ei siis tarvita. Ryhmänvetäjät ovat kokeneita maastopyöräilijöitä, heidän seurassaan koet sähköavusteisella maastopyörällä ajamisen riemun.”

Kuulostaa kohtuullisen leppoisalta lenkiltä, vai mitä?

maastopyörälenkki keskuspuistossa

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Olin etukäteen innoissani, olinhan tutustunut ja suin päin ihastunut sähkökäyttöisiin fillareihin keväisessä Italiassa ja myöhemmin Sallatunturin lumisissa metsissä. Sähköpyöräsafari keskuspuistossa kuulosti juuri sellaiselta elämykseltä, jonka halusin kokea. Kuinka mieletöntä olisikaan viilettää sähköistetyillä maastopyörillä pitkin ja poikin keväistä Keskuspuistoa!

maastopyörälenkki keskuspuistossa

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Tiistai-iltana sää on täydellinen, mittari näyttää reilua 10 lämpöastetta ja aurinko on häätänyt pilvet taivaalta. Kurvaan omalla fillarillani lähtöpaikalle, Laakson ratsastuskentän parkkikselle, jossa muu porukka jo häärää sähköpyörien kimpussa. Saman tien kun nousen sähköpyörän päälle, muistan mikä sillä ajamisessa oli kaikkein vaikeinta. Vaikka olen kahdeksan senttiä suositeltua minimipituutta pidempi, sisäreidet ovat kovilla joka kerta satulaan hypätessä ja pyörän selästä noustessa. Mustelmia tulee, se on varma.

maastopyörälenkki keskuspuistossa

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Jouni, toinen kokeneista konkareista, kyselee, olenko aiemmin fillaroinut maastossa. En varsinaisesti, jos sillä tarkoitetaan kapeita polkuja, kiviä ja kallioita pitkin pyöräilyä. Sähköpyörä on minulle kuitenkin tuttu vempain selitän ja naureskelen vähän liiankin kysymyksille. Reitillä on muutama aika tekninen paikka, mutta aina voi taluttaa, jos tuntuu siltä, ettei halua niitä suorittaa, meille kerrotaan. Käsitykseni siitä, että ajelemme parin tunnin ajan Keskuspuiston valtaväyliä pitkin, alkaa vähitellen rapista. Silti tuumin itsekseni, että nyt maalaillaan vaan turhia piruja seinille ja lähden reippaasti matkaan.

Jään heti jälkeen muusta porukasta, vaikka poljen niin vimmatusti. Mies ajaa kiltisti takanani, mutta kehoitan häntä menemään omia menojaan, ettei minun takiani missaisi koko kokemusta. Toinen ohjaajista, Tommi, lupaa polkea kanssani samaa tahtia. Nolottaa ja vähän hävettääkin. Mihin olen taas itseni tunkenut ja mitä nuo muut mahtavat minusta ajatella?

maastopyörälenkki keskuspuistossa

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Etenen supervarovasti, sillä en ole tottunut täysjousitettuun maastopyörään. Sormet lepäävät jarrukahvoilla, pienikin horjahtaminen tai vähän suurempi kivi saa minut kiskaisemaan niistä. Pysyn pyörän selässä parikymmentä sekuntia kerrallaan, sillä mielummin talutan, kuin kaadun. Vähäkin itsevarmuus on kaivautunut johonkin metsän monista kivenkoloista. Kiroilen kuin pahempikin merimies ja pyyhin samalla poskilleni valuvaa suolaista vettä. Perkele.

Tästä on ajamisen riemu kaukana. Onneksi Tommilla on lehmän hermot, hän jaksaa kärsivällisesti tsempata. Edessä on jyrkkä kallio, jota pitkin pitäisi nousta ylös. Ohjaaja näyttää mallia. Pieni vaihde ja trail-moodi moottorista päälle, sitten poljetaan niin kovaa, kun jaloista pääsee. Teen työtä käskettyä ja vaihdan pienimmälle vaihteelle. Se on virhe. Pyörä hyytyy alkumetreille ja minä lennän polvilleni kivikovalla kalliolla. Kuulemma vaihde oli liian pieni. Suututtaa, mutta en suostu luovuttamaan.

maastopyörälenkki keskuspuistossa

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Muu porukka jatkaa matkaansa, me kierrämme leveämpin ja helpompien reittien kautta. Alan saada otetta pyörään ja uskallan ajaa pienempien juurakoiden ja kivenmurikoiden päältä. Pikkuhiljaa itseluottamus lisääntyy. Pyörä pysyy pystyssä, ja ottaa töyssyt nätisti vastaan. Sähkö avustaa sopivasti, kun vaan muistaa polkea koko ajan. Hengästyttää, mutta alan päästä jyvälle. Tommi ajaa edellä ja yrittää valita mahdollisimman helpon ajolinjan minua ajatellen. Pari kertaa käy niin, että ajan epähuomiossa vaikeimman kautta ja pysyn silti tolpillani. Mahtavaa, huutaa ohjaaja. Enää ei itketä, nyt jo vähän naurattaa.

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Alan luottaa alla olevaan menopeliini, ja viimeisen puolen tunnin tykitän kuin vanha tekijä. Vain yhden laudoista kyhätyn sillan ja puurungon ylityksen yhteydessä hannaan, mutta muuten mennään mukavaa vauhtia ylös ja alas. Pyörä pysyy hallinnassa, se pomppii, heiluu ja luistaa sivuttain, mutta ei kaadu. Mikä onnistumisen tunne ja adrenaliini! Jännitän edelleen rystyset valkoisena, mutta se ei haittaa. En luovuttanut, ja voitin kaiken kukkuraksi omat pelkoni. Se on tärkeintä.

maastopyörälenkki keskuspuistossa

Maksuttomia sähköpyöräsafareita järjestetään kevään, kesän ja alkusyksyn aikana Keskuspuiston lisäksi Espoon Suomenojalla ja Vantaan Tammistossa. Retket järjestää E-MTB Safari yhteistyössä Velo & Oxygenin kanssa. Kypärää, juomapulloa ja jopa reppua voi lainata järjestäjiltä eli omia varusteita ei välttämättä tarvita. Hanskoja suositellaan, samoin ajolaseja, sillä oksat saattavat tehdä ilkeää jälkeä osuessaan vääriin paikkoihin.

Helpoimmat maastot löytyvät kuulemma Espoosta, jonne meitäkin koetetaan retken lopuksi houkutella. Vaikka kokemus oli kokonaisuutena mahtava, taidan toistaiseksi jättää maastopyöräilyn suosiolla muille ja samoilla metsissä jalkapelillä. Mutta menkää te ja kertokaa mennessänne terveisiä Jounille ja Tommille!

ps. Viisi ensimmäistä kuvaa on minun kamerastani, kaikista muista otoksista kiitos ja kumarrus Jussi Ovaskaiselle.

Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne Vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!