Kaapit järjestykseen ja 8 muuta tapaa vähentää ruokahävikkiä

Kaupallinen yhteistyö: ESKIMO®

Lyödäänpä heti alkuun pöytään muutama fakta. Jokainen suomalainen heittää 20–25 kiloa ruokaa roskiin joka vuosi. Se, jos mikä, vetää sanattomaksi. Eikä siinä vielä kaikki, sillä määrä kertautuu miljooniksi, kun ynnätään yhteen jokainen tämän valtakunnan kotitalous. Mutta mitä sitten, eikö biojäte kuitenkin ole huolista pienin, sehän on luonnosta peräisin? Sehän maatuu nopeasti ja maan matosetkin saavat samalla möyhittävää.

Jätteeksi päätyvän ruoan raaka-aineiden viljelyyn, kasvattamiseen ja jalostukseen on kuitenkin käytetty rutkasti energiaa, ja logistiikkakin lyö oman lusikkansa soppaan. Jokainen vaihe aiheuttaa päästöjä, joten vaikka pilaantuneen ruuan lajittelisikin biojätteeseen, eivät sen ilmastovaikutukset nollaudu. Itse asiassa homehtunut leipäpalanen aiheuttaa isomman ympäristökuorman kuin sitä ympäröivä muovipussi.

kaapit järjestykseen eskimo®

Vuosittaisen hävikkiviikon kunniaksi päätin käydä läpi keittiöni kuiva-ainekaapin. Kun avasin kaappien ovet, tipahti sieltä samalla sekunnilla kulmastaan avoin tyrnirouhepussi, joka levisi pitkin pöytää ja lattioita. Huokaisin syvään ja saatoin päästää muutaman kirosanankin ilmoille.  Kunpa olisin heti pussin avaamisen jälkeen siirtänyt rouheen kannelliseen purkkiin tai tiiviiseen pussiin, niin puolet tuosta Ahvenanmaalta ostetusta tuliaisesta ei makaisi nyt lattialta lakaistuna biojäteastiassa.

hävikinvähentäjä eskimo®

kaapit järjestykseen eskimo®

Tutkaillessani kaapin sisältöä löysin taaimmaiseksi tungettuna kymmeniä nyssäköitä, puolikkaita paperipusseja ja hädin tuskin avattuja tuotepakkauksia, joiden olemassaolon olin tyystin ehtinyt unohtaa. Siltä seisomalta siirsin riisit, polentat, siemenet, linssit ja muut pussinpohjat ESKIMO®:n läpinäkyviin rasioihin ja pyyhin hyllyt puhtaiksi. Leikkasin paketeista ja pussukoista tuotteen nimen ja valmistusohjeen irti, ja sujautin ne sisään rasioihin.

Samalla siivosin pakastimen. Näivettyneitä purkinpohjia ja vuoden vanhoja kastikkeenjämiä ei oikein enää voinut pelastaa, mutta siivutetut leivät siirsin kahisevista, ja reikäisiksi kuluneista kaupan hedelmäpusseista uudelleensuljettaviin ESKIMO® Vetsku -pusseihin. Leivontahommat hoitava mieheni tykästyi etenkin suurempiin 3 litran Vetskuihin, johon mahtuu kokonainen hapanjuurileipä siivutettuna. Marjat olen jo muutaman vuoden ajan pakastanut pusseihin jo siitäkin syystä, että litteästi pakattuina ne jäätyvät nopeammin ja vievät tilaa huomattavasti vähemmän kuin kovamuoviset rasiat.

kaapit järjestykseen eskimo®

kaapit järjestykseen eskimo®

Sinäkin voit vähentää ruokahävikkiäsi, sillä pienillä peliliikkeillä pääsee jo pitkälle. Vaikka vinkkilista on pidemmänpuoleinen, en varmasti ole ymmärtänyt ottaa huomioon kaikkea, ja siksi olisikin kiinnostavaa kuulla, miten te siellä ruudun toisella puolella olette onnistuneet taklaamaan ruokahävikin? Kekseliäistä keinoista ja kullanarvoisista konsteista hyötyvät kaikki!

8 + 1 tapaa vähentää hävikkiä

  • Pidä keittiön kaapit järjestyksessä ja käy ne läpi parin kuukauden välein. Silloin pysyy näpeissä se, mitä aineksia kotoa löytyy, eikä kaappeihin kerry neljää pakettia kaurahiutaleita.

kaapit järjestykseen eskimo®

  • Siirrä avattujen pakkausten sisältö läpinäkyviin säilytysrasioihin, pusseihin tai purnukoihin, jotta voit yhdellä silmäyksellä nähdä, mitä ne sisältävät. Saksi irti alkuperäisen pakkauksen valmistusohje ja sujauta se samaan rasiaan. Pidä huolta, että avatut pakkaukset ja nopeasti vanhentuvat tuotteet ovat hyllyjen etualalla, jotta ne tulevat käytettyä.
  • Jos säilytät kuiva-aineita vetolaatikoissa, valitse sellaisia säilytysastioita, joiden kansi on läpinäkyvä. Isommat ESKIMO® pakastusrasiat toimivat tässä tarkoituksessa oikein hyvin.

kaapit järjestykseen eskimo®

  • Pakasta leipä siivuina. Jos leipä tuppaa kuivumaan ennen aikojaan, siivuta se heti tuoreeltaan, lado läpinäkyvään, uudelleensuljettavaan pussiin ja heitä pakastimeen. Ota sulamaan vain tarvittava määrä siivuja kerrallaan. ESKIMO® Vetsku -pussi on tässä hommassa lyömätön apuri.

marjat pakkaseen eskimo®

marjat pakkaseen eskimo®

  • Pakasta marjat läpinäkyvissä rasioissa tai uudelleensuljettavissa pusseissa. Näet heti, mitä pakastimessa on, ja voit sulattaa pienemmän määrän kerrallaan.
  • Jos ruokaa jää tähteeksi, lusikoi se läpinäkyvään astiaan, rasiaan tai pussiin ja jätä jääkaapin etualalle. Jos purkista ei näy läpi, unohtuu sen sisältö nopeasti, ruoka hautautuu jääkaapin uumeniin ja löytyy sieltä kuukauden kuluttua. Trust me, I know.

hävikinvähentäjä eskimo®

  • Säilytä juusto uudelleensuljettavassa pussissa (esim. ESKIMO® Vetsku tai Tuplis). Juusto ei kuivahda ja tulee todennäköisemmin käytettyä kokonaan.
  • Siirrä voimakastuoksuiset elintarvikkeet avaamisen jälkeen tiiviiseen muovipussiin. Tätä konstia hyödynnän erityisesti anjovisten ja muiden säilykepurkeissa myytävien ainesten kanssa, joita ei avaamisen jälkeen saisi myyntipakkauksessaan muutenkaan säilyttää.
  • Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: suunnittele ostoslista etukäteen. Kurkkaa jääkaappiin ja pakastimeen, ja tee pikainventaario kuiva-aineille ennen kauppaan lähtöä. Näin vältyt kolmannelta paketilta tomusokeria ja ties monennelta pussukalta laakerinlehtiä.

kaapit järjestykseen eskimo®

Siivousurakan jälkeen ihailin tyytyväisenä työni tuloksia ja myhäilin mielissäni kaappien kaaoksen kesyyntyessä järjestykseksi. Aivotkin alkoivat välittömästi tuottaa ideoita jo unohtuneiden ainesten hyödyntämiseksi. Reseptejä on siis tulossa, pysykäähän kanavalla!

ps. Olen kirjoittanut ruokahävikin vähentämisestä ennenkin, jos aihe kiinnostaa, tsekkaa ainakin: Hävikkiviikon omena-salviapiirakka

Hävikkiviikon omena-salviapiirakka + 5 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

Tiesittekö, että jokainen suomalainen heittää 24 kiloa ruokaa roskiin joka vuosi. Siis 2 kiloa kuukaudessa! Ja kun otetaan huomioon, että ruokakunnassa on usein enemmän kuin yksi suu, kertautuu tuo luku vieläkin hurjemmaksi. Valtakunnan tasolla se vastaa 100 000 henkilöauton vuosittaisia päästöjä. Huh, huh ja vielä kerran huh.

omena-salviapiirakka

Kuluttaja-lehden julkaisemien Hävikkiviikko-nettisivujen mukaan ruokaa hukataan myös ravintoloissa, kaupoissa ja teollisuudessa. Osa menee haaskuuseen jo alkutuotannossa eli esimerkiksi pelloilla, kasvihuoneissa ja teurastamoilla, mutta lukujen perusteella suurimmat syypäät löytyvät kuitenkin kotikeittiöstä. Toivuttuani tilastojen aiheuttamasta järkytyksestä aloin kelata mennyttä viikkoa taaksepäin. Olenko itse heittänyt ruokaa roskiin ja kuinka paljon?

Ensin ei tullut mieleen mitään. Viikonloppuna ostetusta tuoreesta hauesta käytettiin kaikki osat. Fileet paistettiin pannulla ja loppuosasta keitettiin kalaliemi. Vihanneslaatikkoon unohtuneet kaalit pilkottiin wokkiin ja samalle pannulle paloiteltiin myös pari päivää aiemmin tähteeksi jäänyt pihvi. Röyhistelin jo ylpeänä rintaani, kunnes muistin.

omena-salviapiirakka

Sain siskoltani kaksi pussillista sieniä jo viikko sitten. Kanttarellit olin syönyt viikonlopulta jääneen kalapalan kanssa, mutta mustatorvisienet olivat edelleen jääkaapissa. Olivat penteleet piiloutuneet kaapin takaosaan ja menneet pilalle. Eivät onneksi kaikki, mutta suurin osa. Bioroskis sai jälleen täytettä. Sinne jouduin heivaamaan myös pastataikinan jämän, jonka pinta oli tummunut epämiellyttävän ruskeaksi ja hajukin oli sen mukainen.

Yhteenlaskettuna sienistä ja pastataikinasta tuskin tulee 400 grammaa enempää, jäämme siis reilusti alle keskiarvon ja hyvä niin. Kuluttaja-lehden mukaan niissä talouksissa, joissa käytetään eniten rahaa ruokaan, syntyy myös eniten hävikkiä. Meillä kuukauden kauppalaskulle kertyy noin 300 euroa, summaan sisältyvät myös satunnaiset viinipullot sekä saunajuomat. Työpaikkalounaat ja ulkona syöminen ynnätään tuon summan päälle.

omena-salviapiirakka

Tilastokeskuksen tuorein tilasto on vuodelta 2012. Sen mukaan lapseton, alle 65-vuotias pariskunta käytti viisi vuotta sitten ruoka- ja alkoholiostoksiin keskimäärin 491 euroa. Vaikka ruoan ja viinin hinta on noussut, jäämme todennäköisesti edelleen reilusti alle keskiarvon. Silti jääkaappi, pakastin ja kuivakaapit ovat pullollaan syötävää.

Emme erityisesti kiinnitä huomiota ostosten edullisuuteen, mutta keräämme koriin satokauden tuotteita ja vertailemme välillä kilohintoja. Pyrimme ostamaan jauhot ja kananmunat suoraan tuottajalta REKO-ruokapiirien kautta. Käymme kaupassa vain pari kertaa viikossa ja päätämme jo siellä, mitä ruuaksi tehdään. Heräteostoksia teemme harvoin ja viiniksi kelpaa hyvin kympin punainen tai valkoinen.

Ruokakaupassa yritämme pitää mielessä, mitä kotona jo on, ja keksiä, mihin jääkaapin sisältöä voisi käyttää. Etenkin mies on näissä asioissa tarkka, minäkin olen koettanut petrata. Tänään työlistalla oli omena-salviapiirakka aineksista, jotka uhkasivat joutua lähipäivinä biojäteastian syövereihin. Hävikin minimointi on loppujen lopuksi yksinkertaista, ja näillä vinkeillä se on vieläkin helpompaa.

5 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

1. Mene kauppaan kylläisenä. Silloin et sorru heräteostoksiin, jotka myöhemmin homehtuvat hedelmäkoriin tai unohtuvat jääkaapin perimmäiseen nurkkaan. Jos on vaikea muistaa, mitä jääkaapissa olikaan, ota ennen kauppareissua kännykällä kuva jääkaapin sisällöstä.

2. Usko omia aisteja, älä päivämäärää. Jos purkissa tai purnukassa on painettuna parasta ennen -päiväys, se ei tarkoita sitä, että tuote pilaantuu kyseisenä päivänä. Etenkin hapanmaitotuotteet säilyvät kuukausia käyttökelpoisina. Pari viikkoa sitten käytin piirakkataikinaan kermaviilipurkin, joka valmistajan mukaan oli parasta ennen juhannusta. Tuote tuoksui edelleen raikkaalta, näytti hyvältä ja maistui normaalilta. Piirakastakin tuli varsin maukas.

3. Hyödynnä nahistuneet hedelmät ja kasvikset. Tee kasvissosekeitto, paahda uunijuureksia, paista munakas tai sekoita vegewokki. Nuhjaantuneen salaatin ja kuivahtaneen kurkun voi vielä heittää smoothien sekaan, kun seuraksi surauttaa tuoreempaa tavaraa.

4. Anna leivälle uusi elämä. Herkuttele köyhillä ritareilla, paloittele ruisleipä paistinpannulle yhdessä valkosipulin ja öljyn kanssa tai kuivaa leipä ja jauha se korppujauhoiksi. Lämpimät voileivät tuoreuttavat kuivankin leivän ja samalla voi tyhjentää jääkaapin vihanneslaatikkoa leipien päälle.

5. Älä ahnehdi. Osta ruokaa vain sen verran kuin tarvitset. Vaikka alhainen kilohinta houkuttelee, mieti, syötkö oikeasti yksin kilon kanaa vai riittäisikö vähempikin. Lusikoi ruokaa lautaselle vain sen verran kuin jaksat syödä. Syö ensin pienempi annos ja santsaa, jos siltä tuntuu. Loput voit säästää seuraavalle päivälle tai pakastaa.

omena-salviapiirakka

Nahistuneet omenat, parhaat päivänsä nähnyt mascarponepurkki, kermapurkin jämät ja kuolemaa tekevä salvia-ruukku taipuivat viikonloppuna syksyn ensimmäiseksi omenapiirakaksi. Täytteen resepti on sovellettu uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, pohjan sävelsin kestosuosikkini salottisipulipiirakan ohjeesta. Tuloksena oli aromikas omena-salviapiirakka, joka maistuu erityisesti kaltaiselleni salvia-fanille.

Omena-salviapiirakka

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 rkl ruokosokeria
1 omena raastettuna
150 g kylmää voita
2–3 rkl tuoretta salviaa hienonnettuna
1 rkl viinietikkaa

Täyte:
250g mascarponea, tuorejuustoa, kermaviiliä, rahkaa tai ranskankermaa
3/4 dl kermaa
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1/2 vaniljatanko tai 1 tl vaniljasokeria
2 rkl salviaa silputtuna
4–5 omenaa

Tee ensin taikina, jotta se ehtii jähmettyä jääkaapissa. Nypi voi raastetun omenan, jauhojen, suolan, sokerin ja salvian joukkoon. Lisää viinietikka ja sekoita tasaiseksi, älä vaivaa. Lisää vähän jauhoja, jos taikina tuntuu kovin löysältä. Kääri taikina elmukelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään täytteen valmistamisen ajaksi. Taikinan voi myös pakastaa, jos käykin niin, että herra Murphy astuu peliin, eikä leipomaan ehdi.

Ennen täytteen sekoittamista, väännä uuni 175 asteeseen. Sekoita mascarpone (tai se hapatettu maitotuote, mitä sinulla sattuu jääkaapissa olemaan), kerma, kananmuna, sokeri ja vaniljatangon siemenet tai vaniljasokeri keskenään. Silppua salvia ja lisää seokseen. Leikkaa kuorimattomat omenat puoliksi ja poista siemenkodat. Viipaloi ohueksi puolikuun muotoon.

omena-salviapiirakka

Ota sitten jähmeentynyt taikina jääkaapista ja painele se voidellun n. 25 x 25 cm vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte päälle ja asettele omenat shakkiruutuja mukaillen täytteen päälle. Jos haluat, voit keitellä koristeeksi kiilteen esimerkiksi aprikoosihillosta tai jostain muusta kullankeltaisesta marmeladista. Ilmankin pärjää oikein hyvin, joten tätä varten ei kannata hillopurkkia ostaa, jos et sitä muuten käytä.

Työnnä omena-salviapiirakka uuniin ja paista n. 40 minuuttia tai kun piiras näyttää valmiilta ja täyte on hyytynyt. Leikkaa reilu pala ja herkuttele!

omena-salviapiirakka