Kahvia vai teetä?

Kahvin tuoksu hivelee viisivuotiaan hajuaistia. Aikuiset pyörittelevät lusikoillaan sokeripalaa kahvikupeissaan ja puheensorina on taukoamaton. Aamulla on herätty kahvinkeittimen kurlutukseen, keskipäivällä keitellään toinen satsi, parin tunnin päästä iltapäiväkahveet ja tokihan urheiluruudun aikaan vielä yhdet kupilliset. Välillä tuntui ettei mummolassa muuta tehtykään. Minullekin kaadettiin. Lisäsin paljon punaista maitoa ja upotin pullavadilta napatun pitkonsiivun kuppiin. Miten ihanasti kahvissa kastettu vehnänen sulikaan kielen päällä. Suu muistaa vieläkin.

Teininä karattiin hyppytunneilla Teboilin kahvilaan. Istuttiin saman kupin edessä tuntitolkulla, myöhästyttiin ja välillä lintsattiinkin. Nautittiin liian monta päiväannosta mustana, maidolla, kylmänä, kuumana. Kunnes vatsa kieltäytyi yhteistyöstä. Lukion jälkeen kahvin litkiminen loppui kuin seinään, lusikallinenkin teki kurjan olon loppupäiväksi. Minusta tuli se hankala tyyppi kahvipöydässä, se joka kysyy, onko mahdollisesti tarjolla muutakin kuin liptonin keltaista. Teetyttö, joka ei omista edes kahvinkeitintä.

Tee ei ole kahvin lailla seurustelujuoma, ainakaan minulle. Siksi kieltäydyn yleensä teekupillisesta myös töissä. Ympäristö ja mielentila on väärä, sillä tee kuuluu yksityisiin, hitaisiin hetkiin. Kiire polttaa kielen. Iso kuppi hyvin haudutettua vihreää teetä, voileipä ja Hesari tai pari lukua hyvää romaania saa rauhan laskeutumaan hektisimmänkin päivän päälle.

Windows Phone_20140804_09_45_25_Pro

Olisi varmaan mahtavaa olla kofeiinikoukussa, hifistellä kahvilaaduilla, jauhaa papuja omalla kahvimyllyllä ja testailla trendikahviloiden nimikkopaahtoja. Joskus olen miettinyt kahvinkeittimen ostamista ihan vain siksi, että voisin herätä koneen ruplatukseen ja vastakeitetyn kahvin tuoksuun (en tosin tiedä kuka sen kahvin keittäisi, kun itse vielä nukun). Terveellistäkin se taitaa nykyään tutkimusten mukaan olla. Niin on onneksi teenkin juominen. Tänä iltana kupissa hautuu juvalaisen The of Wehmais -teehuoneen Lady in Red, rooibosta maustettuna mangon, mansikan, vadelman ja appelsiinin paloilla sekä sitruunan kuorella ja ruusun terälehdillä. Lapsuuden pullakahvikokemusta se ei peittoa, mutta erittäin lähellä ollaan.