Roadtrip Etelä-Savossa – Kirpparilöytöjä, sorateitä ja ITE-taidetta

Yllättävä viesti rikkoo hiljaisen ja kolean mökkiviikon. “Jos olet mökillä yksin susien syötävänä, innostutko päiväretkestä roadtrip-hengessä vaikka Valamoon tai jonnekin?”, kysyy Savonlinnassa asuva ystäväni. Hetken mietin tekemättömiä töitäni, siirrän ajatuksen yhtä nopeasti syrjään ja kirjoitan isoilla kirjaimilla vastauksen. JOO! Mennäänkö heti huomenna?

Herään malttamattomana aamukahdeksalta , ja avaan pimennysverhot. Ilma on täydellinen autoretkelle: viisitoista astetta ja puolipilvistä, ehkä muutama sadekuuro taivaanrannassa. Haron hiuksiani peilin edessä, ne ovat vähän likaiset, mutta tuskinpa ketään rasvoittuva tukkani täällä maalla kiinnostaa.

roadtrip varkaus

Suunnitelma on sopivan löyhä. Kiertäisimme Varkauden kautta Heinävedelle ja sieltä pikkuteitä pitkin Kerimäen kautta takaisin Savonlinnaan. Pysähdyksiä, kulttuuria ja luontokohteita, ajamista hissukseen hannunvaakunalta hannunvaakunalle. Torikahviloita, kirppislöytöjä ja sen sellaista. Kuulostaa jokseenkin houkuttelevammalta kuin päivä läppärin ääressä.

Minut on luvattu tulla hakemaan kymmeneltä, joten ehdin hyvin hoitaa alta pois muutaman työtehtävän. Sitten pakkaan reppuun kameran, juomapullon, lomakon ja aurinkolasit. Vielä kännykkä taskuun ja farkkutakki niskaan, ja olen valmis ajelulle.

Varkaus – maisemia ja kolmen kirppiksen kierros

Emme ole nähneet juhannuksen jälkeen ja minulla on suuria uutisia kerrottavana. Matka Varkauteen hujahtaa hetkessä niitä päivitellessä. En tiedä kaupungista oikein mitään, mutta google kertoo, että sieltä löytyy ainakin kolme kirpputoria, mahtavaa! Kaupungin historiaan ja sen tunnuslukuihin perehdymme joku toinen kerta, tänään on tarkoitus kuljeksia ja katsella, mitä nenän edestä löytyy.

Seurasin muutama viikko sitten Liemessä-Jennin turneeta Savossa ja mieleeni jäi eriskummallinen näkötorni keskellä asuinaluetta. Sinne kipusimme ensimmäiseksi. Näkötorni on oikeastaan vain korkea asuintalo, jonka ylimmissä kerroksissa on pieni kahvila ja talon ympäri kiertävä aurinkoterassi. Kahvilan erikoisuus on ilmeisesti Varkaudessa kasvatetulla, savustetulla sammella täytetty vohveli. Nyt listalla on kuitenkin vain lohta, joten päädymme tilaamaan makeat vohvelit, toisen mansikkahillolla ja toisen vadelmalla.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Syömme sisätiloissa, sillä sopivasti kohdalle osunut sadepilvi roiskii vettä terassin rottinkikalusteille. Maisemat ovat siitä huolimatta vertaansa vailla. Vohvelit paistetaan tilauksen mukaan, mikron kilahdusta ei tässä kahvilassa kuulla. Niiden päälle on levitetty on kaupan hilloa ja pursotettu purkkikermavaahtoa, mutta myös tuoreita marjojaja talon marjapyreetä. Ilahduttavaa ja hyvää, oikein hyvää!

Näkötornista olemme bonganneet jo torin ja selvittäneet kirppisten osoitteet. Laskeudumme alas tornista ja käppäilemme lähimmälle, torin vieressä olevalle itsepalvelukirppikselle. Etsinnässä on isompi posliinivati, vohvelirauta (edelleen!) ja palapeli. Pidän silmät auki myös kristallisten skumppalasien varalta, sillä kotikeittiön lasikaappi kaipaisi täydennystä. Muutama Arabian tarjoiluvati olisikin tarjolla, mutta hinta on niiden kuntoon nähden liian kallis. Niinpä siirrymme seuraavaan kohteeseen.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Kuljemme pitkin Kauppakatua ja ihmettelemme auringossa haalistuneita ikkunateippauksia ja ikivanhoja leffajulisteita. Oranssi Kirppiksellä olisi ihana ruusuvati, mutta sille lätkäisty 32 euron hintalappu on mökkiastiasta liikaa. Osto- ja myyntiliike Varkauden Säästöcenter näyttää olevan remontissa, mutta astumme silti sisään. Remontin keskellä on kuin onkin portaat, josta laskeudutaan tavaroiden valtakuntaan. Osa pöydistä toimii itsepalveluperiaatteella, mutta kamppeiden laatu on selvästi edellisiä kirppareita parempi.

Tarjoiluvadeista on ylitarjontaa, mutta vohvelirautaa ei täältäkään löydy. On varmaan nöyrryttävä ja ostettava sellainen uutena, kun kerran käytetyn metsästäminen on kestänyt jo vuoden verran. Ihastun Arabian vatisarjaan, mutta käyttöä olisi vain sille suurimmalle. Astiat on kuitenkin hinnoiteltu köntässä, eikä vain yhtä vatia ole mahdollisuus ostaa. En halua hyllyilleni ylimääräisiä kippoja, joten tyydyn 5 euroa maksavaan valkoiseen Saksassa valmisttettuun soikeaan tarjoiluvatiin. Se kelpaa hyvin mökkikeittiöön.

Heinävesi – Varistaipaleen kanava, Ronttopuisto ja luostarielämää

Ostokset on tältä erää tehty, joten roadtrip saa jatkua. Seuraava etappi on Heinävesi. Päätämme piipahtaa sekä Valamossa että Lintulassa, vaikka kumpikaan meistä ei erityisemmin ole hengenmiehiä tai -naisia. Ensin kuitenkin pysähdymme Varistaipaleen kanavalla.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Luettuani viime syksynä Anni Kytömäen loistavan Kivitasku-romaanin, katselen kanavien kivisiä seinämiä ja puusta rakennettuja portteja aivan toisella silmällä kuin ennen. Kanavien kaivaminen ja rakentaminen ennen nykyaikaista infraa ja kalustoa on ollut työn ja tuskan takana. Esimerkiksi Saimaan kanavan rakennustyömaalla on aikoinen kuollut noin tuhat työmiestä huonojen työolojen ja tartuntatautien vuoksi.

Seuraamme kun pieni moottorivene laskeutuu porras kerrallaan laskevan vedenpinnan mukana. Astelemme pitkin kiviportaita sulkujen viertä ja ihailemme kanavan kuohuja. Korkeanpaikankammoisena on pakko sulkea välillä silmät, sillä kanava on pudotuskorkeudeltaan Suomen suurin, neljän sulun yhteenlaskettu pudotuskorkeus on 14,5 metriä. Kierrämme myös Varistaipaleen museorakennukset, sisäänpääsy on ilmainen. Kanavan vieressä palvelee myös pieni kioski, mutta me jätämme jätskitötteröt tällä kertaa nauttimatta.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Lintulan luostariin suunnatessamme silmiimme osuu Ronttopuiston mainos. Mikähän se tuo mahtaa olla, pohdin ääneen ja annan googlen hoitaa tehtävänsä. Facebook-sivut on päivitetty edellisellä viikolla, ruisleipää siellä ainakin leivotaan ja ilmeisesti tarjolla on myös päivän keittolounas. Johan tässä jo hiukookin, joten päätämme pysähtyä ihmettelemään Ronttopuistoa ja Cafe Saurusta.

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

Selviää, että keittolounas on lopetettu, sillä keittiössä ei ole enää ketään soppaa keittämässä. Otamme myyjätytön suosituksesta sämpylän ja pullan, ehkäpä niillä saisi nälkää vähän siirrettyä. Pihapiirissä on lukuisia kettingistä taivuteltuja ITE-taideteoksia. Mainioin niistä on suurikokoinen vaaleanpunainen hevonen, Begasos (kyllä, kirjoitettuna beellä), joka lähtee lentoon nappia painamalla. Se heiluu edestakaisin vaaleanpunaisia siipiään leyhytellen. Käkätämme yhteen ääneen ja toteamme, että on tämä Suomi vaan mieletön maa.

Sitten jatkamme luostariin. Pidämme peukkuja, että Lintulassa olisi tarjolla suolaisia piirakoita tai jotakin, jolla matkaajien nälkä saataisiin taltutettua. Joudumme jälleen kerran pettymään. Vanhan kartanon pihapiiri on tosi kaunis ja siellä istuisi mielellään vaikka lounaalla, mutta ehkä Lintula puhuttelee enemmän henkistä ravintoa kaipaavia turisteja.

Matkamuistomyymälässä on pieni kirpputori, jossa olisi 10 eurolla tyrkyllä kuuden kauniin kahvikuppiparin setti. Haluaisin kovasti ostaa kokoelman kotiini, mutta tiedän, etteivät ne mahdu mihinkään, eikä niitä oikeasti tulisi käytettyä kuin kuvauksissa. Niitä varten en kuutta kahvikuppia oikeasti tarvitse. Vastustan kiusausta ja kävelen ystäväni perässä takaisin autolle.

roadtrip valamon luostari

Valamossa on kaunista, mutta ihmisiä on paljon ja ruoka kuulemma kovin keskinkertaista. Kuljeksimme hetken katsellen pyhiä rakennuksia ja puhumme siitä mitä kirkko, johon molemmat kuulumme, meille merkitsee. Toteamme olevamme hyvin pitkälle tapakristittyjä, emmekä oikein usko saavamme luostarista irti sitä, mitä monet varmasti täältä tulevat hakemaan. Ortodoksisuus linkittyy omassa mielessäni vahvasti vieraaseen kulttuuriin. Voi olla, etten tiedä siitä tarpeeksi, eikä tällainen pikainen visiitti taida olla omiaan syventämään ymmärrystäni aiheesta. Nälkäkin alkaa olla tässä kohtaa aikamoinen, joten etsiydymme takaisin parkkipaikalle. Roadtrip jatkukoon.

Rääkkylä – burgerilla Paksuniemen satamaravintolassa

Käännymme kohti Savonrantaa, mutta muutaman kilometrin jälkeen kuskin paikalla istuva ystäväni ehdottaakin, pitäisikö koukata Pohjois-Karjalan kautta. Tutkimme karttaa ja päätämme ajaa Savonrannan sijaan Liperin ja Kiteen kautta Kerimäelle. Juttua riittää, joten mitäs tässä ajellessa. Tässä välissä tosin yritän vimmaisesti löytää meille ruokapaikkaa, sillä nälkä alkaa käydä jo sietämättömäksi seuralaiseksi.

roadtrip arvinvirta

Liperi tarjoaa vain pizzaa, joten jatkamme eteenpäin. Olemme haukanneet vähän liian suuren palan yhden päivän ajoreissulle, sillä vaikka matkan varrella näkyy vaikka mitä kiinnostavaa, nyt ei ole aikaa pysähtyä tutkimaan kohteita tarkemmin. Vihdoin tärppää, Rääkkylässä sijaitsee Paksuniemen satamaravintola, joka tarjoilee muutakin kuin italialaista perinneruokaa. Luen ruokalistaa autossa ääneen ja vesi herahtaa kielelleni. Ajamme kohteeseen kulkematta yhdenkään kiertotien kautta.

Satama on rauhallinen. Samassa pihapiirissä on vanhaan myllyyn kunnostettu pieni majatalo ja vierasvenesataman palveluita. Meidän lisäksemme ravintolan terassilla istuu yksi pariskunta. Tilaamme tiskiltä kasvisburgerin ja lehtipihvin, ja valitsemme ruokajuomaksi Hesarin siiderivertailun voittajan Pohjois-Karjalan perukoilta sekä pullollisen vichyä.

roadtrip rääkkylä

roadtrip rääkkylä

Mustapapupihvihampurilainen maistuu hyvällä tavalla nuoruuden grilliruualle. Se johtuu ehkä sämpylän väliin ujutetuista suolakurkuista ja paneroiduista sipulirenkaista, vaikka mustapapuja ja kastikkeena olevaa guacamolea tuskin vielä 90-luvulla hampparien täytteenä oli. Seuralaiseni pettyy nostalgiasyistä tilaamaansa lehtipihviin. Se maistuu kuulemma jauhelihalta, mutta häviää lohkoperunoineen lautaselta silti alta aikayksikön. Taisi olla nälkä.

Niin käy, että vilkaistuamme kelloa tajuamme, ettemme ehdi enää pysähtyä Kerimäellä, jos mielimme ehtiä vielä markettiin ja alkoholiliikkeeseen. Tarkoitus on istua iltaa, kokata ja saunoa mökkimaisemissa, joten roadtrip kaasuttaa Kiteen ja Puhoksen kautta Kerimäen ohi, suoraan Savonlinnan Prismaan. Ahneella on kakkamainen loppu. Mökille päästyämme emme jaksa enää lämmittää saunaa, vaan keitämme nopeasti uudet potut ja heitämme matkan varrelta ostetut kanttarellit pannulle. Juomme pari lasia viiniä ja olemme valmiin nukkumaan.

Ensi kerralla ahmimme tietä pienemmän palan kerrallaan.

Mökkirakkaus koetuksella

Pesukone pyörii ja eteinen on puoliksi purettujen laukkujen esterata. Takana on kahden viikon mökkiturnee itäisessä Suomessa. 1133 kilometriä ja neljä majapaikkaa. Ylämäkiä, alamäkiä, pitkiä suoria ja paljon mutkia.

Niskajärven laituri iltahämärässä

sateen jälkeen

kumpupilvet

tikkataulu

Tällä kertaa mökkirakkaus joutui koetukselle, sillä pieniä vastoinkäymisiä piisasi. Kolme ensimmäistä yötä itikoiden armoilla aitassa, jonka jokaisen hirren raosta ryömi lisää piinavasti iniseviä öttiäisiä. Ensimmäisen mökkiaamun kurkkukipu, joka yltyi viiden päivän kesäflunssaksi. Kuudentoista asteen lämpötila ja kova tuuli, joka tuntui vievän katon mennessään. Ukkonen ja kaatosade, joka kasteli kaiken. Kahden tunnin lämmityksen vaativa saunankiuas. Katiskasta karannut iso ahven. Kiukkuiset kusiaiset, jotka olivat vallanneet koko saaren. Epäilyttävästi sinilevää muistuttavan hiutaleiston ajelehtiminen rantaveteen. You name it.

peilikuva

sorsat Niskajärvellä

Sulkavan laituri

auringonottolaituri

Toisessa vaakakupissa painoivat henkeäsalpaava savolainen maisema, pitkät aamiaiset laiturilla, tyyni järvenselkä iltahämärässä, joutsenten kaihoisa laulu ja kuikan haikea huuto, mökin pihalta kerätyt kypsät mustikat, kylmä roseeviini ja avotulella itse tehty mökkiruoka. Huolella lämmitetyn rantasaunan lempeät löylyt. Hiljaisuus ja seura, jota parempaa en voisi kuvitella. Arvaatteko kumpi vaakakuppi vei voiton?

myrskylaituri

sorsat Sulkavalla

ulpukka

Oikein arvattu. Paluuta ei ole, sillä nähtävästi meidät on luotu mökkielämää varten. Ensi viikoksi etsimme vapaan mökin, hinnalla millä hyvänsä.