Kaartin Kutonen – kurkistus Kaartinkaupungin keittiöihin

Olen haaveillut Kaartin Kutosen kiertämisestä ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Keväällä 2016 aikataulut eivät sopineet kalenteriini, sillä kiertelin samaan aikaan keväistä Berliiniä. Toisella kerralla kukkaron nyörit olivat niin kireällä, että mitään ei tullut ulos, vaikka kuinka ravistelin. Makumatkan sijaan nuolin omia näppejäni ja kuuntelin kateellisena kaverien kokemuksia. Kolmannella kerralla kyttäsin kärppänä lipunmyynnin alkamista. Kukkaron nyöritkin olivat venyneet ahkerasta pennin venyttämisestä, niinpä Kaartin Kutosen tiketit löysivät viimein tiensä myös meidän taskuihimme.

Lippuja myydään jokaisessa Kaartin Kutosen ravintolassa, tällä kertaa ne ovat Spis, Pompier Espa, Emo, Pastis, Ragú ja OX. Kierros alkaa kaikista kuudesta ravintolasta samanaikaisesti, klo 17.45. Aloituspaikkana toimii paikka, josta lippu on ostettu. Kolmenkymmenen hengen ryhmälle osoitetaan opas, joka kuljettaa nälkäiset läpi makujen kaartin.

Kuvittelin käveleväni aloituspaikalle suihkunraikkaana ja rentoutuneena keskiviikkoisen tanssitunnin jälkeen. Leppeässä kevätsäässä, tennareissa tallustellen ja ponnari niskassa heiluen ihailisin kantakaupungin komeita jugendtaloja ja nauttisin kutkuttavasta odotuksen tunteesta. Illasta tulisi ihana. Sillä mikään ei ole parempaa kuin rakkaudella ja intohimolla taiten tehty ruoka.

Todellisuus lyö märällä rätillä päin naamaa keskiviikkoaamuna. Kello soi 6.30, sillä edellisenä iltana kesken jäänyt oikolukutyö on selätettävä ennen kello yhdeksän puhelinpalaveria. Pari tuntia myöhemmin seison takki päällä eteisessä, ja tajuan, etten ehdi kotiin ennen iltaa, joten olalle on otettava läppärilaukun lisäksi treenikassi ja eväät. HSL:n kausikortin kausikin on sopivasti päättynyt, joten hölkkään puolijuoksua kellarivaraston kautta nappaamaan kypärän päähäni. Onneksi mies oli ehtinyt huoltaa fillarin viikonloppuna. Juostessani pyörätelineille näpytän viestiä töihin: myöhästyn muutaman minuutin tiimipalaverista!

Tanssitunnin jälkeen istun pukuhuoneessa ja tuijotan kännykkääni. Puoli tuntia aikaa ravintolakierroksen alkuun. Tukka pitää vielä pestä ja kuivata, pari sähköpostia lähettää ja päivittää duunin puolesta somekanavia. En tule mitenkään ehtimään. Heitän puhelimen laukkuun ja ryntään suihkuun. Hiuspehko ei suostu kuivumaan minuutissa, meikkaamiseen ei ole aikaa ja välipalakin jää syömättä. Sotken hulluna pitkin Kasarminkatua kohti ravintola Spisiä.

tiiliseinä

Hien valuessa selkää pitkin astun sisään, saan käteeni viinilasin ja huokaisen. Nojailen pystypöytään ja ehdin klikkailla sekä sähköpostit että somepäivitykset valmiiksi ennen ensimmäisen ruokalajin saapumista nenän eteen. Huh. Ehkä illasta tulee sittenkin ihana.

kaartin kutonen

Spis on tuttu paikka. Olen syönyt siellä pitkän kaavan kautta kerran. Legopalikoille aseteltuja alkupaloja, kuplivaa punaista jälkkäriviiniä ja intiimiä tunnelmaa. Nyt pystypöydissä hengailee 30 tyyppiä ja maistelee alkudrinkiksi kaadettua rieslingiä, haukea ja puikulaperunaa sekä pinot noiria sen kylkiäisenä. Halukkaat pääsevät naukkailemaan vielä Helsinki Distilleryn Tyrni-Gin-likööriä. Hyvä, mutta ehkä vähän pliisu aloitus minun makuuni.

pompier espa

Kolmekymmentä nälkäistä jatkaa matkaansa Pompier Espan edustalle. Ravintola on vielä virallisesti kiinni, mutta avautuu näinä päivinä remontoituna ja entistä ehompana. Nyt päästään istumaan pöytiin. Tablettina toimiva monistettu menu ja ravintolan sijainti kielivät turistikohderyhmästä, mutta lista on silti mielenkiintoinen.

pompier espa

pompier espa

Lasiin kaadetaan jälleen punaista, tällä kertaa tempranilloa. Luvassa on lihaa. Karitsaa kolmella tapaa ei ole ulkonäöltään fine diningin huippua, mutta maku osuu nappiin. Mies äänestää annoksen jatkoon. Ravintolan fiilis on välitön, tänne täytyy palata jonain kesäiltana.

gastrobar emo

Emossa tunnelma on jäykähkö. Tarjoilijat eivät juurikaan ota kontaktia ja ympäristö on jotenkin kalsea. Syynä saattaa olla Emon lähestyvä muutto, sillä nykyinen tila ja koko talo joutuvat ennen kesää remontin alle.

emo gastrobar

kyytönlihapulla

Ruoka on erinomaista ja piemontelainen dolcetto alba maistuu. Tupalan kyytöistä jauhettu liha pääsee oikeuksiinsa, vaikka mies vähän nuriseekin lisukkeena olevista osterivinokkaista. Hän ei pidä (lötköistä) sienistä. Minuun annos kuitenkin uppoaa, ja pudottaa kärjestä Pompierin karitsan.

ravintola pastis

Pääruuista paras on kuitenkin vielä tulossa. Ranskalaista bistrotunnelmaa huokuva Pastis tarjoilee roseeviiniä ja mustekalaa. Klassisen yhdistelmän lisäksi lautasella on merirapukastiketta ja chorizoa.

pulpo ravintola pastis

mustekala ravintola pastis

Tiedän monia, joita mustekalan lonkerot ällöttävät, mutta minä en ole yksi heistä. Mustekala on rapeaa ja maut tasapainossa. Rosee on hedelmäistä ja kesäisen raikasta. Paras yhdistelmä tähän mennessä, sanon minä. Mies ei allekirjoita.

rose ravintola pastis

Tässä vaiheessa viini on jo noussut vatsan pohjalta päähän. Seurueen volyymitaso kasvaa, kun valumme alamäkeen kohti viidettä ravintolaa. Ragú on piilossa sisäpihalla. Nimi on tuttu, mutta sijainnista ei tätä ennen ollut mitään käsitystä. Henkilökunta on hyvällä tuulella, niin mekin. Stressi on lauennut, hymyilyttää jo.

ravintola ragu

ravintola ragu

Eteemme kannetaan perunavohveleita, parsaa ja pikkelöityä omenaa. Alkaa olla jo niin hämärää, että ruokakuvista tulee rakeisia. Lasi täyttyy valkoviinillä, kun olen puuteroimassa nenääni. Kun pöytään kannetaan prikallinen limoncelloshotteja, en voi vastustaa kiusausta. Mies googlettaa, miten limoncelloa valmistetaan, päätämme kokeilla sitä kotikeittiössä.

ravintola ox

Viimeistä viedään. Astumme tuttuun ja aiemmilla käyntikerroilla erinomaiseksi havaittuun Ravintola OXiin. Kierroksen ainoa kasvisruoka tarjoillaan täällä – avokadoa ja parsaa. Makuaistit ovat jo turtuneet ja harmittaa vähän, sillä tämän annoksen olisin halunnut syödä ensimmäisenä. Ruokajuomaksi on valittu olutta, ennakkoluuloisena hörppään ja nyökkään saman tien hyväksyvästi. Pisteet sommelierille!

ravintola ox

Kaartinkaupunkia kiertää yhden illan aikana 180 ruokavierasta. Jokainen syö samat annokset, mutta eri järjestyksessä. Sen sijaan jälkiruoka tarjoillaan vain siinä ravintolassa, joka sattuu kierroksen viimeiseksi. Jokaisessa ravintolassa on siis oma jälkkäri. Jälkimakean ystävänä kyselin kussakin paikassa, mitä he tarjoavat illan lopuksi. Halusin tietää, mistä jään paitsi.

Spisin listalla oli mallasta ja mustikkaa, Pompierissa vegaaninen suklaamousse. Emo, Pastis ja Ragú olivat päätyneet raparperiin, valkosuklaan, suklaaparfaitin sekä jogurttimoussen kera. Ihmettelin ääneen, miksi juuri raparperi, sillä satokausi alkaa Suomessa vasta kesäkuun korvilla. Kuulin, että ainakin Ragún raparperit tulevat Hollannista. Huhti-toukokuu taitaa olla Suomessa jonkinlainen välikausi, jolloin tuoretavaraa on huonommin tarjolla.

ravintola ox jälkiruoka

Oman iltani kruunaa OX:n jälkiruoka. Vadelmavaahdolla kuorrutettu maitosuklaajäätelö, jonka alle oli piilotettu pistaasikakkua ja lakritsikaramellia. Valloittavan vaaleanpunainen taideteos taisi peitota kaikki tarjoillut pääruuat mennen tullen.

Kaartin Kutonen järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2017. Kierros maksaa 100 € ruokineen ja viineineen, lippuja voi ostaa kaikista mukana olevista ravintoloista. Me maksoimme makuelämyksen omasta pussista, mutta jossain vaiheessa selvisi, että suurin osa porukasta söi firman piikkiin. Se latisti hieman tunnelmaa, sillä tuntui, etteivät ihan kaikki osanneet arvostaa sitä, mitä eteen kannettiin.

Konsepti on kuitenkin hieno. Yksi ilta ja kuusi keittiötä. En panisi vastaan, vaikka vastaavia kierroksia järjestettäisiin muillakin alueilla. Miten olisi vaikka Kallio, Punavuori, Kruununhaka tai Teurastamon alue?

Vapaaherrattaren elämää

Nelisen kuukautta sitten lähimmät työkaverini veivät minut syömään Ravintola OXiin Pikku-Roballa. Valittu paikka pidettiin salassa viime hetkeen saakka ja oli paljastuttuaan erityisen mieluinen yllätys. Palvelu oli sympaattista ja annokset taidokkaita. Laseja kilisteltiin ja ruoka maistui. Oli epätodellinen ja kutkuttava olo. Kalenteri oli tyhjää täynnä, olihan edessä 133 päivää ilman velvoitteita ja suunnitelmia.

lohisalaatti

Nyt sapattivapaasta on jäljellä viikko. Makaan kotisohvalla ja poden flunssaa yhdeksättä päivää. Virallisesti olen kesälomalla. Lojun läppäri sylissä ja ihmettelen, mihin kaikki aika katosi?

Olenko tehnyt niitä asioita, joita kuvittelin tekeväni? Kyllä ja en. Olen mökkeillyt, kirjoittanut, laiskotellut ja lukenut kymmeniä kirjoja. Olen kuljeskellut päämäärättömästi kaupungilla, viettänyt aikaa kummilasten kanssa, järjestellyt kotia ja vaalinut parvekepuutarhaa. Olen saattanut lähteä yökylään ystävän luo keskellä viikkoa ja juoda useamman lasin viiniä tavallisena tiistai-iltana. Olen maannut rantakallioilla tuijotellen pilvien liikettä sinisellä taivaankannella. Nukkunut pitkään, haaveillut hiljaisuudessa, keinahdellut riippumatossa tekemättä mitään. On kai sekin jo jotain?

OX ravintolasali

Mutta. Blogi majailee kuitenkin edelleen ilmaisella alustalla, sen ilme on sama vanha ja postaustahtikin harvempi kuin olin ajatellut. Kaikkea tätä oli tarkoitus edistää, koska aikaahan on. Paremman kameran sentään kesän alussa hankin, se toivottavasti on näkynyt kuvalaadun paranemisena. Tutustuin myös snapchatin omituiseen maailmaan ja sille tielle jäin.

haukimureke

Ruokaa luulin tekeväni useammin ja enemmän. Mökkipäivinä näin olikin, mutta kotona kokkailin enimmäkseen hyväksi havaittuja suosikkeja. Mihin jäivät kolmen ruokalajin illalliset, joita olisi ollut koko päivä aikaa valmistella, tai monimutkaiset jälkiruuat ja kastikkeet, joihin olisi kerrankin ehtinyt keskittyä?

jälkkäri

Kesän alussa ostin itselleni pienen päiväkirjan, johon kirjoittaisin muistiin kaikkea kokemaani. Siihen voisin merkitä myös lounaat ystävien kanssa, mielenkiintoiset musiikkielämykset ja kaupunkikulttuurijutut. Ideat, joita vihdoinkin olisi vapaus toteuttaa ilman aikataulupaineita.

muistikirja

Kirja on maannut viimeiset kolme kuukautta lipaston laatikossa. Olen kirjoittanut sen ensimmäiselle sivulle ”Vapaaherrattaren elämää 21.4.–31.8.” Siinä on muutamia muistiinpanoja PING Helsingistä, kesken jäänyt mindmap, jonka keskiössä on iso sydän, 19 kohdan kesätekemislista (joista voin viivata yli vain neljä), pari sivullista blogipostausideoita ja kalenterihahmotelma.

lasku

Mitä siis jää viivan alle? Suorittajaluonteena minun on vaikea päästää irti suunnitelmallisuudesta ja jatkuvasta kalenterin pläräämisestä. Molemmissa olen kuitenkin tänä kesänä onnistunut, ainakin jollain tapaa, hurraa! Kalenteria en ole käyttänyt ollenkaan ja tekemäni todo-listat olen onnellisesti unohtanut. Viikonpäivät ovat olleet päässäni iloisesti sekaisin, ja olen täysin tapojeni vastaisesti välillä vain ajelehtinut tunnista toiseen. Olen tehnyt asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat oikeilta, seurannut mielihalujani ja tarttunut silloin tällöin järjettömiinkin päähänpistoihin. Ennen kaikkea olen kuunnellut sisintäni ja määrännyt päivieni rytmin itse.

pilvet ja valonsäde
Vapaan aikana syntyneet kehityskelpoiset ideat käyvät pääni sisällä kamppailua palkintosijoista. Tiedän mitä tulevaisuudelta haluan ja varsinkin sen mitä en. Olen energisempi, tyytyväisempi ja onnellisempi kuin vuosiin. Haluan pitää kiinni tästä olotilasta, enkä aio uuvuttaa itseäni oravanpyörän vauhdissa enää koskaan. Sain eilen tietää, että minut on hyväksytty puolentoistavuoden mittaiseen, ammattitutkintoon tähtäävään koulutukseen. Työmäärän keventämisestä vakituisessa työssä on jo keskusteltu. Tulevaisuus on avoinna ja voin tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluan.

ps. Ravintola OX pani parastaan myös eilisellä lounaalla, lämmin suositus!