Isäni on syntynyt saunassa. Pienessä punaisessa puilla lämmitettävässä löylyhuoneessa on suuri luonnonkivistä muurattu pata, jossa lämpiää pesuvesi. Saunakamarin lattia on pakkasella kylmä, kirjavassa räsymatossa on jäähileitä, jotka sulavat, kun takkaan sytytetään tuli. Muistan hyvin saunan hämärän, voin kuulla korvissani puiden paukkeen ja tulen rätinän, ja tuntea jalkapohjissani koppuraksi jäätyneen räsymaton. Iho muistaa, vaikka viimeisistä löylyistä mummolan pihasaunassa on aikaa lähes 30 vuotta.
Viikko pari sitten, kun ystäväni oli mökkivieraanamme, puhuimme saunomisesta. Oli jo myöhä, emmekä enää jaksaneet alkaa lämmityspuuhiin. Ei sauna sinänsä ole minulle mikään välttämättömyys muutenkaan, kertoi ystäväni. Edellisessä asunnossani, jossa asuin useita vuosia, lämmitin saunan ehkä viisi kertaa, jos sitäkään, hän lisää. Pyörittelin silmiäni, sillä jos minulla olisi oma sauna, se lämpiäisi vähintään pari kertaa viikossa.
Suomalaiset ovat saunakansaa. Sauna on osa kulttuuriamme ja elämämme tapoja. Suomen Saunaseuran mukaan kiukaita on valtakunnan rajojen sisällä yli 3 miljoonaa. Saunan hämärässä rentoudutaan, rauhoitutaan, uskoudutaan ja ollaan hiljaa. Lauteilla, kostean löylyn luomassa turvallisessa tilassa, puhutaan kipeistäkin aiheista. Veden sihahtaessa kiukaalle kaveria ei tarvitse katsoa silmiin, rinta rinnan on helpompi antaa ajatusten tulla. Lauteilla ollaan läsnä, ilman meikkiä, trendivaatteita, titteleitä tai muita ulkoisia arvomerkkejä. Löylyjen lämpöön ovat tervetulleita kaikki. Saunan hiljaisuus ei ole vaivaannuttavaa, se on armollista ja kaikella tapaa hyvin suomalaista.
En ihmettelisi, vaikka saunarakkaus siirtyisi sukupolvelta toiselle verenperintönä, sen verran vahvana se elää myös minussa. Saunon aina, kun siihen on mahdollisuus. Lempeä puusauna, ärhäkkäämpi sähkösauna, turkkilainen höyrysauna ja tunnelmallinen savusauna – kaikki kelpaa. Jos järvi, meri, joki tai muu luonnonvesien pulahduspaikka on lähellä, vielä parempi. Hätätapauksessa palju tai uima-allaskin käy.
Kotimaan matkat, kymmenet osakunnan tervahöyryristeilyt, mökkilomat ja hiihtoreissut, niiden tapahtumat ja sattumukset sekoittuvat ajan saatossa muodottomiksi muistojen möhkäleiksi, joista on mahdotonta erotella vuosia tai kuukausia. Mutta saunamuistot, ne eivät unohdu koskaan. Ne koskettavat sisintä syvältä ja istuvat tiukasti aivojeni sopukoissa ydinkokemusten ympäröimänä.
Muistan joulusaunan jännityksen, kun pukin tuloa vielä odotettiin. Muistan lukuisat löylyt höyrylaiva M/S Jässin takatuhdolle rakennetussa minisaunassa, jolle mahtui tiukasti vieri viereen viisi pyllyä. Muistan kaikki kotisaunat ja etenkin sen, joka sijaitsi vanhan koulun kellarissa, jossa isäni sai ukkosen aikaan sähköiskun. Muistan ystävän mökkisaaren savusaunan, josta juostiin peseytymään saaren toiseen päähän, jossa pöhisi tavallinen puusauna.
Muistan juhannuksen järven rannalla, kun saunoimme koko yön ja lähdimme auringon noustessa hakemaan lisää juomavettä soutuveneellä, eväinämme mummon marjamehuun sekoitettuja korpikuusen kyyneliä. Muistan hääjatkopaikan pitkät lauteet ja vihdan, josta oli yön pikkutunneilla jäljellä enää oksien rangat. Muistan mökkisaunan, jonka kertalämmitteisen kiukaan löylyaukossa kypsyi uunipuuro, ja sen kuorokaverin vanhempien saunan, jonka eteisessä liukastuin ja löin pääni, koska jalkapohjiini oli jäänyt lunta hankeen heittäytymisen saunan. Muistan myös taloyhtiön saunan, jossa saunoi viereisessä rapussa asunut Antti Tuisku. Ja nykyisen kotini kattosaunan, jossa istuin neljä vuotta sitten juhannustreffeillä jännityksestä jäykkänä.
Rakastan saunan lämmittämistä, vaikka en olekaan siinä erityisen hyvä. Rakastan liekkien kohinaa ja koivuklapien kovaa lämpöä, veden kantamista ja laudeliinojen levittämistä ennen ensimmäisiä kosteita löylyjä ja kiukaan sähäkkää sihinää. Pötköttelyä pitkällään, kun lauteilla ei ole ketään muita. Veren kohinaa suonissa viileään veteen pulahtamisen jälkeen. Pukuhuoneiden puusohvia ja vanhoja pitsiverhoja. Järvimaisemaa, tyyntä veden pintaa, kuikkien kaihoisia kutsuhuutoja ja pastellinpunaista iltataivasta.
Vuosia sitten, kun saunoin ensimmäistä kertaa piilolinssit päässäni, tajusin, että hämyinen tunnelma ja kostean ilman pehmentämät piirteet olivatkin osittain huonon näköni tuottamaa illuusiota. Näinkö tarkasti kaikki muut näkevät vartaloiden viivat? Nauratti, mutta myös harmitti hiukan. Osa saunomisen taianomaisesta tunnelmasta oli ikuisesti menetetty.
Olemme haaveilleet ikiomasta kesäparatiisista jo kauan. Emme lähde mökkikaupoille vielä tänä vuonna, emmekä todennäköisesti seuraavanakaan, mutta ennemmin tai myöhemmin on aika tehdä peliliikkeitä. Kriteerit on jo listattu paperille. Ensimmäisen ranskalaisen viivan kohdalla lukee: valoisa rantasauna. Sanaparin sisään on piilotettu paljon muutakin, järven (tai meren) välitön läheisyys, oikea ilmansuunta ja isot järvelle avautuvat ikkunat. Kaikki muu on toisarvoista.
Eilen 27.7.2019 vietettiin valtakunnallista saunapäivää. Kesällä saunapäivä on joka päivä. Parhaillaan pesässä kohisee tuli, ja mittari näyttää 70 astetta, alkaa olla aika astua lauteille. Lempeitä löylyjä!
ps. Monen vuoden ajan olen pyöritellyt päässäni saunablogia. Löylyttelisin pitkin Suomea, arvioisin tunnelmaa ja antaisin pisteitä maisemalle, löylyn laadulle, saunan sisustukselle ja vilvoittelumahdollisuuksille. Lukisitko?
