Happy Hamletin himotuin herkku – Suskan supermaukas melanzane

Ensimmäisellä kerralla maku tyrmäsi minut. Toisella kerralla tiesin jo mitä odottaa, ja hurrasin hiljaa, kun munakoisovuoka purjehti illallispöytään. Kolmannella kerralla ymmärsin viimeinkin seurata vierestä ja tehdä tarkat muistiinpanot. Sillä vaikka rakkaan ruoan resepti jo Teresa Välimäen Le Keittokirjan myötä minulla takataskussa olikin, en ollut onnistunut kotona kokkaamaan yhtä maistuvaa melanzanea. Siksi liimauduin Happy Hamletin keittiön kulmalle ja seurasin herkeämättä pääkokin pyörähdyksiä hellan äärellä. Kirjasin ylös hyppyselliset, laskin loraukset ja ehdin siinä sivussa ottaa muutaman kuvankin. Ja tässä se nyt tulee, resepti, johon sinäkin taatusti rakastut: superhyvä Suskan melanzane suoraan Happy Hamletista!

melanzane happy hamlet

melanzane happy hamlet

Käytä riittävän napakoita munakoisoja. Jos kasvis tuntuu kaupassa hellästi puristamalla pehmeältä, jätä se hyllyyn ja valitse tuoreempi yksilö. Itkettämisestä on monissa resepteissä luovuttu, sillä jalostuksen myötä munakoisolajikkeet eivät ole enää niin kitkeriä kuin ennen. Tässä ohjeessa itkettäminen on kuitenkin välttämätöntä, älä siis jätä vaihetta väliin. Munakoisokiekkojen paistaminen sujuu yhdelläkin pannulla, mutta nopeammin saat melanzanen uuniin, jos käytät kahta yhtä aikaa. Tomaateista, tomaattimurskasta ja tomaattikastikkeesta keitettävän soosin voit haudutella halutessasi valmiiksi vaikka edellisenä päivänä.

melanzane happy hamlet

melanzane happy hamlet

Melanzane vaatii siis kokilta hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta lopputulos palkitsee varmasti. Suskan mukaan melanzane on parhaimmillaan seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Voit siis hyvin tehdä vuoan valmiiksi ja lämmittää sen vasta juuri ennen illallista. Reseptistä riittää ainakin neljälle nälkäiselle!

Suskan melanzane

1 munakoiso per ruokavieras
2 palloa mozzarellaa
n. 4 dl oliiviöljyä
3–4 isoa (pihvi)tomaattia
1 prk tomaattisäilykettä (400 g)
1 prk valmista yrteillä maustettua tomaattikastiketta (400 g)
1 punaviinipullon jämät
1 kunnon loraus balsamicoa
useampi valkosipulin kynsi
ruokosokeria maun ja valmiin tomaattikastikkeen makeuden mukaan
mustapippuria
(suolaa)
100 g parmesaania
nippu basilikaa tai muita tuoreita yrttejä

Siivuta munakoisot noin sentin paksuiksi kiekoiksi. Suolaa kiekkojen molemmat puolet ja anna munakoisojen itkeskellä antaumuksella. Parhaimman tuloksen saat, jos jaksat odottaa useamman tunnin. Jos teet melanzanea illalliseksi, voit hyvin suolata munakoisokiekot heti lounaan jälkeen. Itketä munakoisoa joka tapauksessa vähintään tunti, mieluiten kaksi.

Pilko sillä aikaa tomaatit, heitä ne isolle pannulle tai reilunkokoiseen kasariin oliiviöljylorauksen kera ja kypsennä miedossa lämmössä pitkään ja hartaasti, kunnes tomaatit ovat täysin muhentuneet. Lisää pannulle kunnon loraus balsamicoa, punaviinipullon pohjat ja silputtua valkosipulia oman maun mukaan. Pyörittele hetki ja holauta mukaan tomaattisäilyke sekä yrteillä maustettu tomaattikastike. Lisää teelusikallinen ruokosokeria, pippuria ja maistele. Lisää sokeria jos tuntuu siltä, että kaipaat sitä taittamaan tomaatin happamuutta. Jos et käytä lainkaan valmista tomaattikastiketta, saatat haluta lisätä myös suolaa. Anna tomaattisoosin porista pannulla rauhassa. Mitä kauemmin keittelet, sitä syvempi on maku.

Kun munakoisot ovat itkeneet riittävästi, pue esiliina päälle ja ryhdy paistohommiin. Kuivaa kiekkojen pinta huolellisesti puhtaalla pyyhkeellä tai talouspaperilla. Kaada kuumalle pannulle reilusti oliiviöljyä ja lado munakoisokiekot yhteen kerrokseen. Käännä kiekot saman tien toisin päin, jotta ne kaikki saavat osansa oliiviöljystä. Jos unohdat kääntää kiekot heti, joudut todennäköisesti lisäämään öljyä, sillä munakoiso imee itseensä rasvaa pesusienen lailla. Jatka paistamista niin kauan, että kiekot saavat kunnolla väriä molemmin puolin. Lado kypsät kiekot talouspaperille odottamaan. Toista, kunnes kaikki kiekot on paistettu.

Raasta parmesaani ja leikkaa mozzarellapallot viipaleiksi tai revi niistä käsin sopivankokoisia paloja. Ota iso korkealaitainen uunivuoka ja lado ainekset siihen kerroksittain. Ensin kerros munakoisoja, sitten mozzarellaa (säästä puolet mozzarellasta viimeistelyä varten) ja vielä tomaattisoosia. Toista kerrokset ja ripottele päällimmäiseksi parmesaaniraaste, tuoreita yrttejä sekä loput mozzarellasta. Jos olet tarjoilemassa melanzanea vasta seuraavana päivänä, lisää loput mozzarellasta ja yrtit vasta siinä vaiheessa kun lämmität vuoan uudemman kerran.

Paista 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Anna melanzanen vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Seuralaiseksi sopii simppeli vihersalaatti vinegretin kera. Varaa viereen myös leipää, sillä haluat taatusti kaapia sillä viimeisetkin kastikkeenrippeet lautaselta.

melanzane happy hamlet

Viiniksi talon isäntä valitsee ranskalaista Chateau Eugenie Cahors Tradition 2018 -punaviiniä, jossa on 80 % Malbecia ja loput Merlot-rypälettä. Täysin samaa viiniä ei Alkon valikoimista löydy, mutta vastaavaa punaista on hyllyssä varmasti. Sytytä pari kynttilää, laita ranskalaiset chansonit soimaan ja nautiskele!

Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.

Giniä, tonicia ja greippimehua – aperitiivit Happy Hamletin tapaan

Kuukausi sitten minun oli tarkoitus matkustaa Ranskaan viimeistelemään kirjaani. Seitsemän päivän ajan aioin nukkua pitkään, kirjoittaa viikunapuun vihreässä katveessa, loikoilla riippumatossa ja istua pitkillä illallisilla Happy Hamletin viinikellarin aarteita lasistani siemaillen. Hengittää ranskalaista maalaisilmaa ja kuljeskella pitkin metsäpolkuja omissa ajatuksissani.

aperitiivit

Joka päivä kuuden jälkeen, tai ehkä lähempänä seitsemää, olisin sulkenut muistikirjani sivut ja painanut kannettavan tietokoneeni kannen kiinni. Peiliin vilkaistuani ja huulipunaa lisättyäni sujauttaisin sandaalit paljaisiin jalkoihini ja kävelisin kivetyn pihan poikki patiolle, jossa isäntä jo sekoittelisi aperitiivejä. Etkot eli aperitiivit – tai ranskalaisittain aperot –  ovat alkamassa. Drinkkien lisäksi tarjolla on pientä suolapalaa sekä viiniä kuplilla tai ilman. Jokaiselle makunsa mukaan.

Sattuneesta syystä heräsin huhtikuuhun omassa natisevassa sängyssäni. Ikkunasta näkyi oliivipuiden ja auringonnousun sijaan vastapäisen talon seinä. Taivas oli sentään yhtä sininen kuin Happy Hamletissa. Kukaan ei kuitenkaan kattanut aamiaista valmiiksi tai annostellut soppaa lautasille lounasaikaan. Lähimetsässä ei kasvanut villiparsaa eikä karhunvatukkaa, bambupuista puhumattakaan. Iltapäiväpuhlahdukset ja aperitiivit jäivät nekin kaukaiseksi haaveeksi.

aperitiivit

aperitiivit

Onneksi on internet. Maaliskuun viimeisenä kohtaamme kännykän ruudulla. Isäntä sekoittaa aperitiivit, niihin tulee sopivasti kaikkea. Vähän giniä, vähän greippilikööriä ja vähän martinia biancoa. Sitten laimennellaan tonicilla ja mehulla. Tarkkoja mittoja ei ole, näppituntumalla mennään. Väri on houkuttelevan oranssi, maku raikas ja kirpeä. Skoolaamme kukin kotonamme, kertaamme kuulumisia, puhumme toistemme päälle ja höpöttelemme hyvän tovin. Eihän se sama ole, mutta helpottaa ikävää.

aperitiivit

Nyt sinäkin voit matkustaa mielessäsi Ranskan maaseudulle ja nauttia maailman parhaan aperitiivin. Seuraat vain alla olevaa reseptiä, ja kun juoma on lasissa suljet silmät ja annat ajatusten viedä. Alkuperäiseen cocktailiin kuuluvaa martini biancoa ei meidän baarikaapista löytynyt, joten jätin sen suosiolla pois. Jos kaupasta ei löydy valmista verigreippimehua, osta 1–2 verigreippiä ja purista mehu itse. Parhaan tuloksen saat, jos kaikki ainesosat ovat valmiiksi viilennettyjä, mutta pärjäät kyllä huoneenlämpöisilläkin, jos lisäät vähän enemmän jäitä.

Giniä, tonicia ja greippimehua – aperitiivit Happy Hamletin tapaan

2 cl giniä
2 cl verigreippilikööriä, esim. Summer Ruby Grapefruit (Lignell & Piispanen)
1/2 dl verigreippimehua
1 dl tonic
jäitä

Jäähdytä ensin pitkät lasit muutamilla jääpaloilla. Lorauta jääpalojen päälle kaksi senttilitraa giniä ja saman verran verigreippilikööriä. Kaada sekaan puoli desiä verigreippimehua ja desilitran verran tonicia. Sekoita lusikalla ja koristele mintulla, timjamilla tai rosmariinilla. Voit lisätä sekaan myös viipaleen tuoretta greippiä, jos haluat. Nautiskele pillillä tai siemaile sellaisenaan – ja kuvittele itsesi ranskalaisen auringon alle.

aperitiivi

Otan lasin käteeni ja suljen silmät. Jostain leijailee laventelin ja tuoreiden viikunoiden tuoksu, lämmin tuulenvire heiluttaa olkihatun alta karanneita hiussuortuvia. Punaiseksi lakattujen varpaiden alla tuntuu nurmikko ja oliivipuun oksalla laulaa pesäpuuhissaan pikkulintu. Keittiöstä kuuluu kolinaa, illallinen on vartin päästä valmis. Laskeva aurinko värjää pitsiverhot vaalean oranssiksi, maaseudun valo on ihmeellinen. Imen pillillä viimeiset pisarat, kuivaan silmäni ja toivon hartaasti maailman palaavan pian ennalleen.

aperitiivi

Sitä odotellessa kippistetään keväälle, tulevalle kesälle ja valoisammalle tulevaisuudelle. Santé, ystävät!

Lue myös: Klassikkodrinkki Gin & Tonic – näin sekoitat sen oikein