Juhannusaaton pikaiset porkkalaleivät – kaksi tapaa valmistaa vegaaninen porkkala

Porkkalaleivät muistuttavat ulkonäöltään erehdyttävästi kylmäsavulohileipiä. Makukaan ei juuri eroa savuisesta esikuvastaan, mutta suutuntuma saattaa paljastaa asioiden oikean laidan. Porkkala ja esimerkiksi mainio munakoisosilli ovat molemmat verrattomia vaihtoehtoja juhannuksen juhlapöytään, sillä ne sopivat kaikille, myös vegaanista ruokavaliota noudattaville ja kalalle allergisille. Uskallan luvata, että kummatkin menevät täydestä vannoutuneiden kalapöydän ystävien keskuudessakin, etenkin jos asiaan ei erikseen kiinnitetä suurta huomiota. Toisaalta vegaanisten vaihtoehtojen maistelusta voi tehdä myös ohjelmanumeron, joka saattaa herättää mielenkiintoista keskustelua!

pikaiset porkkalaleivät

Juhannusaaton pikaiset porkkalaleivät valmistuvat nimensä mukaisesti nopeasti, kunhan porkkalan muistaa esivalmistella etukäteen. Tapoja on kaksi: hitaampi suolakuoressa paahtaminen ja nopeampi hellalla höyryttäminen (opin tämän Viena K:n blogista!). Molemmissa tavoissa porkkala saa kypsennyksen jälkeen imeä itseensä savun makua useamman tunnin verran. Itse pidän uunissa paahdetun porkkanan makeammasta mausta enemmän, joten suosin suolakuoressa kypsentämistä, jos vain aikaa ja suolaa on. Höyryttämälläkin tulee hyvä, vaikka porkkana ei silloin imaisekaan savuaromia itseensä yhtä tehokkaasti. Jos ei ole kiire, vertaile vaihtoehtoisia tapoja keskenään ja järjestä porkkalatasting!

Leiväksi voit valita minkä tahansa mieleisen tummemman leivän. Saaristolaisleipä toimii aina ja porkkalalla täytety ruisnapitkin ovat meillä jo klassikko. Anopin syntymäpäiväjuhliin ei löytynyt kumpaakaan vaihtoehtoa, joten kokeilimme merisuolalla maustettuja ruislastuja. Hirmuisen herkullisia nekin! Leivänpala tai ruisnappi sivellään sipulilla, sitruunalla ja valkosipulilla maustetulla kaurafraichella, jonka päälle asetellaan savuisiksi maustuneet porkkalasiivut. Lopuksi hela hoito koristellaan lempiyrteillä. Siinä se – juhannusaaton pikaiset porkkalaleivät ovat valmiit!

pikaiset porkkalaleivät

pikaiset porkkalaleivät

Ensin on kuitenkin muistettava valmistaa porkkala. Se tapahtuu seuraavasti. Reseptistä riittää isommallekin seurueelle, sillä yhdestä paksummasta porkkanasta saa kymmenisen siivua valmista porkkalaa.

Höyrytetty porkkala

3 paksua porkkanaa
1 rkl rypsiöljyä
1 1/2 tl savuaromia
1 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl merisuolaa

Siivuta porkkanat ohuiksi viipaleiksi kuorimaveitsellä tai mandoliinilla. Höyrytä porkkanasiivuja höyrytyskattilassa, höyrytyskorissa tai ihan vain siivilässä kiehuvan veden yläpuolella kunnes ne ovat kypsiä ja pehmeitä. Tähän menee siivujen paksuudesta riippuen 20–30 minuuttia. Valmista odotellessa mausteöljy sekoittamalla rypsiöljy, savuaromi, valkoviinietikka ja suola keskenään. Siirrä porkkanasiivut tiiviiseen astiaan tai vaikka minigrip-pussiin, kaada mausteöljy päälle ja anna porkkalan tekeytyä vähintään pari tuntia tai yön yli.

Suolakuoressa paahdettu porkkala

3 paksua porkkanaa
runsaasti karkeaa merisuolaa
1 rkl rypsiöljyä
1 1/2 tl savuaromia
1 tl valkoviinietikkaa

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Levitä pienen uuninkestävän vuoan pohjalle kerros suolaa ja asettele pestyt kokonaiset porkkanat sen päälle. Taputtele suolaa reilusti myös porkkanoiden päälle niin, että ne peittyvät suolaan kokonaan. Kypsennä porkkanoita n. 1,5 tuntia. Kuori porkkanat kokonaan suolakuoresta ja anna niiden jäähtyä sen verran, että pystyt käsittelemään niitä. Leikkaa porkkanoista pitkittäin siivuja kuorimaveitsellä tai juustohöylällä.

Sekoittele mausteöljyn ainekset eli öljy, savuaromi ja valkoviinietikka. Kaada seos tiiviiseen astiaan siirrettyjen porkkanaviipaleiden päälle ja varmista, että kaikki viipaleet saavat osansa aromista. Anna maustua vähintään yön yli.

pikaiset porkkalaleivät

Juhannusaaton pikaiset porkkalaleivät

1 dl kaurafraichea
pienen punasipulin puolikas silputtuna
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1/4 sitruunan raastettu kuori
suolaa ja pippuria
ripaus sokeria
(tilliä)

Saaristolaisleipää, ruislastuja tai ruisnappeja
Höyrytettyä tai suolakuoressa paahdettua porkkalaa
koristeluun lempiyrttejä, esim. ruohosipulia tai persiljaa

Sekoita kaikki silputtu punasipuli, valkosipuli, sitruunamehu, sitruunan kuori, suola, pippuri ja sokeri kaurafraichen joukkoon. Lisää tilliä, jos siitä tykkäät (minä jätän se pois). Sivele seos leiville. Asettele porkkalaviipaleet kauniisti levitteen päälle ja viimeistele porkkalaleivät lempiyrteillä ja rouhaisulla mustapippuria .

pikaiset porkkalaleivät

Kaada juhlajuomaa lasiin ja skoolaa kesälle!

PS. Jos olet suunnittelemassa juhannuksen menua, myös nämä reseptit saattaisivat olla mieleesi:
Sitruunamarinoidut perunavartaat ja sitruunainen jugurttikastike
Vastuullisen mökkeilijän kesämenu
Lämmin kasvissalaatti
Grillatut misomunakoisot
Kesäinen kurkku-jugurttikastike savukalalle
Kesän raikkain ja helpoin jälkiruoka: Minttua ja ananasta

Lempeän tulinen linssikeitto – kattilallinen soppaa koko viikoksi!

Viikottaiset työtunnit voi laskea tällä hetkellä kahden käden sormilla. Aikaa siis olisi, mutta energiaa kovin suuriin saavutuksiin ei edelleenkään ole. Sen verran olen kuitenkin saanut aikaiseksi, että selasin läpi ensimmäisien blogivuosien reseptipostaukset ja muut tekeleet. Tekstit ovat edelleen ensiluokkaisia, mutta ne kuvat – voi hyvänen aika! Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta jos artikkelin aiheena on lempeän tulinen linssikeitto, olettaisi, että kuvituksena olisi jotain muuta kuin lumihangessa möyriviä ihmisiä ja otoksia pimeistä pakkaspäivistä.

lempeän tulinen linssikeitto

Lempireseptit ansaitsevat parempaa, ja siksi päätinkin julkaista niistä toisen painoksen. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsee juurikin tuo surullisen kuuluisa lempeän tulinen linssikeitto – tällä kertaa kuvien kera. Hellalla hitaasti hautunut keittokattilallinen on edelleen parasta pakkasruokaa ikinä, mutta se sopii yhtä hyvin esimerkiksi koronakevään keskelle. Ohjeesta riittää jopa kahdeksalle, joten yksin siitä syö kokonaisen viikon ajan. Ohjeen voi toki puolittaa tai pakastaa loput annosrasioihin, joissa keitto on helppo sulattaa nälkäkiukun tehdessä tuloaan. Yleensä en halua syödä samaa ruokaa päivästä toiseen, mutta tämä soppa tekee poikkeuksen. Täyttävää, terveellistä ja samalla supermaukasta!

lempeän tulinen linssikeitto

Alkuperäinen resepti on lainattu vuosia sitten Pastanjauhantaa-blogista. Sävellän soppaa sekoitellessani ja saatan sujauttaa sinne vihanneslaatikkoni uumenista paprikaa, munakoisoa tai kesäkurpitsaa. Kaalikin toimii, samoin lanttu raastettuna. Joskus pilkon sekaan myös tuoretta tomaattia. Korianterikammoisille kerrottakoon vielä, että korianterinsiemenet eivät maistu tuoreelle korianterille. Kehoitan siis kokeilemaan, vaikka tuore yrttipuska toisikin suuhusi saippuan maun.

lempeän tulinen linssikeitto

lempeän tulinen linssikeitto

Lempeän tulinen linssikeitto

3 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
2 tl kuminansiemeniä
2 tl korianterin siemeniä
1 tl chililastuja tai sopiva määrä tuoretta chiliä
1 prk tomaattimurskaa tai säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
400 g punaisia linssejä
2 keskikokoista porkkanaa
2 l kasvislientä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Viimeistelyyn: tuoretta korianteria, tuoretta tomaattia & maustamatonta jugurttia tai kaurafraichea

Lempeän tulinen linssikeitto valmistuu reilussa puolessa tunnissa. Kuumenna öljy 5 litran kattilassa ja kuullota silputtua sipulia, kunnes se pehmenee. Lisää hienonnettu valkosipuli sekä morttelissa kevyesti murskatut kuminan- ja korianterinsiemenet. Heitä sekaan chililastut tai tuore, silputtu chili. Chilin voi jättää poiskin, vähentää tai lisätä oman maun mukaisesti. Heiluttele aineksia pannulla hetken aikaa.

Huuhtele linssit siivilässä ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Lisää sitten tomaattimurska, huuhdellut linssit, porkkanaraaste ja kuuma kasvisliemi. Kiehauta soppa, pienennä lämpoä ja anna hautua noin puolen tunnin ajan tai kun linssit alkavat hajoilla. Hämmennä sekaan vielä puolen sitruunan mehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos keitto tuntuu liian paksulta, voit laimentaa sitä vedellä. Kauho syvälle lautaselle, taita tulisuutta lusikallisella luonnonjugurttia tai kaurafraichea ja lisää koristeeksi kuutioitua tomaattia sekä silputtua korianteria, jos siitä pidät.

lempeän tulinen linssikeitto

Lempeän tulinen linssikeitto pelastaa pakkaspäivän, sopii tuplattuna mökkiviikonlopun lounaaksi isommallekin porukalle, uppoaa ravintolapäivän ruokavieraille ja maistuu myös gluteenitonta ja vegaaniruokavaliota noudattaville. Arki-, juhla- ja lohturuoka samassa kattilallisessa!

Kotiravintolan ensimmäinen kattaus

Kolme viikkoa sitten sain siskoltani puhelun. Hän halusi tietää, onnistuisiko minulta kolmen ruokalajin illallinen 12 hengelle. Myöntelin varovaisesti, olenhan pyörittänyt pienimuotoista ravintolaa kotonani ennenkin. Mutta että kaksitoista nälkäistä samaan aikaan? Ravintolapäivänä pöydässä on istunut enintään kahdeksan syömämiestä kerrallaan ja useimmissa kattauksissa heitä on ollut vain kuusi. Selviäisinkö tuplamäärästä ruokavieraita?

Muutaman minuutin asiaa makusteltuani vastasin kyllä. En tiennyt mitä tarjoaisin ja missä, mutta päätin yrittää. Jos en tähän pystyisi, olisi turha tehdä tulevaisuuden suunnitelmia kotiravintolan varaan.

aterian ainekset

Seuraavana päivänä menu oli jo paperilla ja budjetti laskettu. Sisko tykästyi menuehdotukseen ja hintakin saatiin sopivaksi. Alkuperäinen suunnitelma oli syödä ravintolassa, mutta koska juhlapäiväksi valikoitui sunnuntai, valinnanvaraa oli yllättävän niukalti. Uskalsin siis pyytää vähän vaivanpalkkaakin, olivathan vieraat varautuneet oikeaan ravintolaillalliseen, joka pitkällä kaavalla juomineen olisi maksanut vähintään 30–40 euroa.

Vielä piti ratkaista tilaongelma, sillä ruokapöydän ympärille mahtuu vain kahdeksan ja silloinkin ollaan kuin sillit suolassa. Parvekkeen pöytä toisi kaksi lisäpaikkaa ja hätätapauksessa viimeiset kaksi ruokailijaa voisi istuttaa sohvapöydän ääreen. Ekstratuolit voisi varmaan lainata taloyhtiön kerhohuoneesta. Sisko lupasi roudata lisäpöydän mukanaan, jos muuta ratkaisua ei keksitä.

Valitsin ruokalajit, joista osan voi valmistaa etukäteen. Alkuun appelsiininen porkkana-inkiväärikeitto, pääruuaksi nyhtökaurapilahvi ja jälkiruuaksi inkivääripannacotta. Tilanne oli otollinen, sillä laktoosivammaa lukuunottamatta koko seurue oli kaikkiruokainen.

nyhtökaurapilahvi

Nyhtökaurat eli nyhtikset hankin jo perjantaina päivällä, sillä niiden saatavuus on edelleen kiven alla. Pari viikkoa aiemmin piipahdin sattumalta Anton & Antonissa ja huomasin heidän hyllyssään kymmenkunta pakettia tuota harvinaista herkkua. Silloinkin oli perjantai ja ilmeisesti nyhtiksen toimituspäivä. Osuin oikeaan, sillä myös tänä perjantaina tiski oli täynnä. Astelin kassalle neljä pakettia sylissäni. Pienenä vinkkinä muuten: nyhtis on kyseisessä kaupassa melkein puolet halvempaa kuin isojen ketjujen marketeissa!

Keitto syntyi lauantaina, vain ranskankermainen loppusilaus jäi sunnuntaille. Resepti on keittiöni vakiokalustoa ja kopioitu käyttöön Eeva Kolun edesmenneestä Kauhaa ja rakkautta -blogista. Kanafondin korvasin luomukanaliemikuutiolla, inkivääriä lisäsin hieman reilummin ja koristeluun käytin thaibasilikaa, mutta muuten mentiin alkuperäisen ohjeen aineksilla. Ohjeen olen kirjannut myös tämän postauksen loppuun, niin kuin ruokavieraille lupasin.

(Jälkiruokakin oli lauantain ohjelmassa, mutta jäi lopulta seuraavaan aamuun, sillä karkasimme miehen kanssa iltapalapiknikille Mustikkamaan kallioille. Viikunoita, juustoja, maksapasteijaa, erilaisia hilloja ja punaviiniä lyhtyjen valossa – ahhh!)

inkivääripannacotta

Inkivääripannacotta on sekin yksi kestosuosikeistani, enkä enää muista mistä sen resepti on peräisin. Sellaisenaan se kuitenkin löytyy Tillin ja Pullan taannoisesta blogista, johon he sen kirjasivat käytyään luonani päivällisvieraina.

Kun ovikello viiden aikaan soi, pääruoka oli jo hyvässä vaiheessa, pannacotat hyytyneinä ja keitto kuumana kattilassa. Pöydän kattaminen jää tässä keittiössä yleensä viimeiseen tinkaan, mutta ilmeisesti alan vähitellen oppimaan virheistäni, sillä tällä kertaa katoin pöydän jo puolitoista tuntia ennen hoohetkeä. Ruokavieraat pääsivät kerrankin valmiiseen pöytään.

vieraat pöydässä

Jännittyneet perhoset lepattelivat ovikellon soidessa kiivain siiveniskuin. Kun kaikki vieraat olivat löytäneet paikkansa pöydästä, asettuivat siivekkäätkin. Seurue viihtyi rennosti keskenään ja minä sain touhuta keittiössä ilman häiriötekijöitä. Ruokalajit seurasivat toisiaan, lasit täyttyivät ja tyhjenivät tasaista tahtia. Kaikki oli ihmeellisen vaivatonta ja helppoa. Keittiö oli kaaoksesta kaukana ja kokki ilmeisen tyytyväinen työhönsä.

Kiitokset olivat vuolaita. Siivosin astiat tiskikoneeseen ja katoin itselleni kolmen ruokalajin illallisen. Saatoinpa lasin viiniäkin nauttia. Onnelliset hymyt, tyhjät lautaset ja täydet vatsat ovat parasta palautetta. Tällä kertaa suurin ja tärkein palkkio oli kuitenkin oivallus omasta osaamisesta. Vahvistus sille minkä tavallaan jo tiesinkin. Tähän minä kykenen ja tätä tahdon. Tästä kotiravintolasta kuulette vielä.

*****

Appelsiininen porkkana-inkiväärikeitto (12 hlölle alkukeitoksi)

1,5 kg porkkanaa
2 sipulia

6 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
3 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna tai pilkottuna
4 dl appelsiinimehua
1,2 l vettä
2 kanaliemikuutiota, myös kasvis passaa
3,5 tl curryjauhetta
2 prk ranskankermaa
mustapippuria
suolaa
koristeluun (thai)basilikaa

Kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Ota vähintään 4 litran kattila, kuumenna siinä voi ja kuullota sipulia, valkosipulia ja inkivääriä hetken verran. Lisää sitten porkkanat ja kuullottele pari minuuttia. Kaada kattilaan vesi ja mehu. Lisää lopuksi liemikuutiot ja curry. Kiehauta ja anna porista hiljalleen noin 45 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat riittävän pehmeitä soseutettaviksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tähän asti keiton voi tehdä vaikka edellisenä päivänä.

Kuumenna keitto ennen tarjoilua ja hämmennä joukkoon purkillinen ranskankermaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Annostele keitto lautasille tai pieniin kulhoihin ja nosta nokare huoneenlämpöistä ranskankermaa pinnalle. Odota hetki, että kerma alkaa sulaa ja pyöräytä sitten lusikalla keittoon kauniit kermakaaret. Ripottele päälle silputtua (thai)basilikaa.

porkkanakeitto

ps. Nyhtökaurapilahvin reseptin kirjaan ylös myöhemmin tällä viikolla, kun testikeittiössä porisevat vertailun vuoksi sekä nyhtis että härkis.