Huhtikuussa havahduin siihen, että olin auttamattomasti myöhässä. Harmitti ja ketutti vietävästi, sillä olin missannut pohjoismaiden suurimman sisältömarkkinointitapahtuman helmikuisen hakuajan. Tuntui siltä, että elämäni tilaisuus oli mennyt sivu suun. Tähdet olivat ilmeisesti kuitenkin oikeassa asennossa ja onnetar puolellani, sillä pari viikkoa myöhemmin sain äkkilähdön festareille jonkun onnettoman joutuessa perumaan tulonsa. PING Helsinki ja Långvik kutsuivat sittenkin!

Rehellisesti sanoen osallistuminen bloggarin roolissa tällaiseen tapahtumaan kauhistutti etukäteen. Hermostuneena selasin osallistujalistaa – mitä minä, aloittelija, tein näiden blogigurujen joukossa? Blogini oli hädin tuskin yksivuotias, enkä ollut lainkaan varma, kiinnostiko sen sisältö ketään muuta kuin itseäni. Epävarmaan oloon vaikutti väistämättä myös se tosiasia, etten todellakaan ole kalana vedessä, kun pitäisi verkostoitua. Mukavuusalueen ulkopuolelle mennään ja rajusti mennäänkin. Sisäinen introverttini ottaa vallan ja siinä sitä sitten seisoskellaan orpona keskellä kaikkea sitä, jonka osa kuitenkin haluaisi kipeästi olla. Yritin psyykata itseäni sillä, etten varmasti olisi ainoa samassa tilanteessa. Olihan kutsuttuja content guruja peräti kaksisataa.

Edellisenä iltana väkersin käyntikortteja. Ostin lähietnisestä kolme pussia kanelitankoja, kirjoitin paperilippusiin yhteystietoni ja sidoin lippuset paperinarulla kiinni kanelitankoihin. Ei ehkä maailman tyylikkäin toteutus, mutta erilainen kuin perinteiset pahvinpalat, jotka helposti heitetään laukunpohjalta suoraan roskikseen. Salaa toivoin, että tuoksu tekisi muistijäljen edes muutamaan mieleen.

Arvaatte varmaan, että pelkoni osoittautuivat tälläkin kertaa vääriksi. Astuessani PING-bussiin, tuntui ensin siltä, että kaikki tuntevat toisensa entuudestaan. Istuin yksin seuraavaan vapaaseen penkkiin ja toivoin, että viereen ilmestyisi joku mukava tyyppi. Olo oli ulkopuolinen. Hypistelin kännykkääni muka tärkeän oloisena ja mietin onko tämä nyt ollenkaan oikea paikka minulle. Vielä ehtisi paeta ulos bussin ovesta. Pieni paniikintunne kesti viitisen minuuttia, sitten viereiselle penkille istahti Heidi, bisneshippi Haltilta. Kolmannessa lauseessa selvisi, että tunnemme samoja ihmisiä. Synkät pilvet päivän yltä olivat väistyneet.

Puin päälleni Ronja Salmen lanseeraaman rohkeusrotsin, jonka turvin uskalsin enemmän. Tapasin blogikollegoita, istahdin illallisella vieraisiin pöytiin ja tutustuin pikkutunneilla ihailemiini idoleihin. Kerrankin oli iloa siitä, että kasvoni ovat tutut teeveestä, sillä sanoista ”mistäs me tunnetaan?” seurasi monta mielenkiintoista juttuhetkeä ja käyntikorttien vaihtoa. Kuuntelin herkeämättä Puutalobabyn Krista Aholan luentoa hinnoittelun haasteista, valokuvaaja Konsta Linkolan puhetta brändin rakentamisesta ja blogisparraaja Veera Rusasen neuvoja sisällöntuottamisen suunnitelmallisuudesta. Kirjoitin alle myös sisällöntuottajan eettisen koodiston ja suosittelen lämpimästi allekirjoittamista myös sinulle, blogikollegani!

Ahaa-elämyksiä syntyi sillä tahdilla, ettei kynää puristanut käsi meinannut pysyä vauhdissa mukana. Ymmärsin valinneeni omaan blogiini sen vahvimman sisällöntuottamisen muodon: inhimillisen tarinankerronnan. En tuota pelkkää reseptiikkaa, vaan tarinoita ruoasta, sen valmistamisesta, yhdessä syömisestä ja muista ruokarakkauteen liittyvistä muistoista. Vain hyvillä, koskettavilla tarinoilla on mahdollisuus menestyä. Muistot, perinteet ja myytit vetoavat ihmisen mieleen edelleen – siitäkin huolimatta, että ihmisenkaltainen keinoäly ja virtuaalitodellisuus ovat jo täällä. Ihmisyyttä ja tunneälyä ei voita mikään maailman kone, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Ensikertalaisen ja aloittelijan näkökulmasta PING Helsinki oli reilun vuorokauden mittainen intensiivinen, hillitön, yllättävä, motivoiva ja ennakko-odotukset kaikilla mittareilla ylittänyt kokemus. Ylitsevuotava päivä, joka sisälsi inspiroivien avainhenkilöiden puheita, äärimmäisen hyödyllisiä workshopeja, vaikuttavia kohtaamisia, uusia kontakteja, yhteistyöprojektien ensiaskeleita, tanssia, viiniä ja hyvää ruokaa. Show, jonka tähtinä loistivat sisällöntuottajat eli bloggarit, tubettajat, instaajat, snäppääjät ja vloggaajat. Ainutlaatuinen tilaisuus, joka nosti aloittelevankin bloggaajan itsevarmuuden ihan uudelle tasolle. Niin, ja mainitsinko jo erinomaisen ruoan?

Skumpan virratessa ja kiiltokuvien täyttäessä festarifiiliksestä huumaantuneiden osallistujien kuvavirran kannattaa muistaa, että sisältögurun naamarin takana on kuitenkin ihan tavallinen ihminen arkihuolineen ja heikkouksineen. Unohdetaan siis someriikinkukkona pörhistely ja rokkistarailu, jätetään välillä kamerat kotiin ja nostetaan katse älypuhelimista ympäristöömme. Käytetään sosiaalisen median voimaa viisaasti ja harkiten, sillä vallankumous on meidän käsissämme. Kerrotaan tarinoita, joilla on merkitystä. Ollaan ihmisiä toisillemme.

Kiitos PING Helsinki! Thank you Gerd Leonhard, Caterine Fake ja Minna Salami. You made a difference and totally blew my mind!