palkaton vapaa

Vapaaherrattaren elämää

/ piapas / 9 kommenttia

Nelisen kuukautta sitten lähimmät työkaverini veivät minut syömään Ravintola OXiin Pikku-Roballa. Valittu paikka pidettiin salassa viime hetkeen saakka ja oli paljastuttuaan erityisen mieluinen yllätys. Palvelu oli sympaattista ja annokset taidokkaita. Laseja kilisteltiin ja ruoka maistui. Oli epätodellinen ja kutkuttava olo. Kalenteri oli tyhjää täynnä, olihan edessä 133 päivää ilman velvoitteita ja suunnitelmia.

lohisalaatti

Nyt sapattivapaasta on jäljellä viikko. Makaan kotisohvalla ja poden flunssaa yhdeksättä päivää. Virallisesti olen kesälomalla. Lojun läppäri sylissä ja ihmettelen, mihin kaikki aika katosi?

Olenko tehnyt niitä asioita, joita kuvittelin tekeväni? Kyllä ja en. Olen mökkeillyt, kirjoittanut, laiskotellut ja lukenut kymmeniä kirjoja. Olen kuljeskellut päämäärättömästi kaupungilla, viettänyt aikaa kummilasten kanssa, järjestellyt kotia ja vaalinut parvekepuutarhaa. Olen saattanut lähteä yökylään ystävän luo keskellä viikkoa ja juoda useamman lasin viiniä tavallisena tiistai-iltana. Olen maannut rantakallioilla tuijotellen pilvien liikettä sinisellä taivaankannella. Nukkunut pitkään, haaveillut hiljaisuudessa, keinahdellut riippumatossa tekemättä mitään. On kai sekin jo jotain?

OX ravintolasali

Mutta. Blogi majailee kuitenkin edelleen ilmaisella alustalla, sen ilme on sama vanha ja postaustahtikin harvempi kuin olin ajatellut. Kaikkea tätä oli tarkoitus edistää, koska aikaahan on. Paremman kameran sentään kesän alussa hankin, se toivottavasti on näkynyt kuvalaadun paranemisena. Tutustuin myös snapchatin omituiseen maailmaan ja sille tielle jäin.

haukimureke

Ruokaa luulin tekeväni useammin ja enemmän. Mökkipäivinä näin olikin, mutta kotona kokkailin enimmäkseen hyväksi havaittuja suosikkeja. Mihin jäivät kolmen ruokalajin illalliset, joita olisi ollut koko päivä aikaa valmistella, tai monimutkaiset jälkiruuat ja kastikkeet, joihin olisi kerrankin ehtinyt keskittyä?

jälkkäri

Kesän alussa ostin itselleni pienen päiväkirjan, johon kirjoittaisin muistiin kaikkea kokemaani. Siihen voisin merkitä myös lounaat ystävien kanssa, mielenkiintoiset musiikkielämykset ja kaupunkikulttuurijutut. Ideat, joita vihdoinkin olisi vapaus toteuttaa ilman aikataulupaineita.

muistikirja

Kirja on maannut viimeiset kolme kuukautta lipaston laatikossa. Olen kirjoittanut sen ensimmäiselle sivulle ”Vapaaherrattaren elämää 21.4.–31.8.” Siinä on muutamia muistiinpanoja PING Helsingistä, kesken jäänyt mindmap, jonka keskiössä on iso sydän, 19 kohdan kesätekemislista (joista voin viivata yli vain neljä), pari sivullista blogipostausideoita ja kalenterihahmotelma.

lasku

Mitä siis jää viivan alle? Suorittajaluonteena minun on vaikea päästää irti suunnitelmallisuudesta ja jatkuvasta kalenterin pläräämisestä. Molemmissa olen kuitenkin tänä kesänä onnistunut, ainakin jollain tapaa, hurraa! Kalenteria en ole käyttänyt ollenkaan ja tekemäni todo-listat olen onnellisesti unohtanut. Viikonpäivät ovat olleet päässäni iloisesti sekaisin, ja olen täysin tapojeni vastaisesti välillä vain ajelehtinut tunnista toiseen. Olen tehnyt asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat oikeilta, seurannut mielihalujani ja tarttunut silloin tällöin järjettömiinkin päähänpistoihin. Ennen kaikkea olen kuunnellut sisintäni ja määrännyt päivieni rytmin itse.

pilvet ja valonsäde
Vapaan aikana syntyneet kehityskelpoiset ideat käyvät pääni sisällä kamppailua palkintosijoista. Tiedän mitä tulevaisuudelta haluan ja varsinkin sen mitä en. Olen energisempi, tyytyväisempi ja onnellisempi kuin vuosiin. Haluan pitää kiinni tästä olotilasta, enkä aio uuvuttaa itseäni oravanpyörän vauhdissa enää koskaan. Sain eilen tietää, että minut on hyväksytty puolentoistavuoden mittaiseen, ammattitutkintoon tähtäävään koulutukseen. Työmäärän keventämisestä vakituisessa työssä on jo keskusteltu. Tulevaisuus on avoinna ja voin tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluan.

ps. Ravintola OX pani parastaan myös eilisellä lounaalla, lämmin suositus!

Hitaampaa elämää – palkattoman vapaan ensimmäiset päivät

/ piapas / 13 kommenttia

Tiistaina ahkeroin 12 tunnin työpäivän, tapitin tietokonetta ja pingoin palaverista toiseen, rintalastan alla painoi ahdistus ja huoli. Kaikki keskeneräinen piti saattaa päätökseen tai kirjata ylös sijaista varten. Puoli yhdeksältä saavuin vihdoin kotiin kuivaksi puristettuna rättinä, kaikkeni antaneena. Ihan varmasti jäi jotain tekemättä ja joku sähköposti lähettämättä, mutta kyllä ne siellä pärjäävät, toimistolla. Päteviä naisia kaikki.

Viime vuoden alkupuolella huomasin, että nyt jossain mättää. Vaikka pidin edelleen työstäni, sitä oli ajoittain liian paljon ja välillä töihin tuleminen oli aikamoisen itsensä tsemppaamisen takana. Kun samaan aikaan yksityiselämässäkin tapahtui suuria mullistuksia, oli yhtälön summa mahdoton. Sain rytmihäiriöitä ja väsyin. En ollut oma itseni. Tarvitsin tauon.

Halusin aikaa hengittää ja ajatella jotain ihan muuta. Halusin miettiä, mitä oikeastaan haluan – työltä, elämältä, jokaiselta päivältä. Mikä elämässä on tärkeää ja mikä tekee minut onnelliseksi? Niinpä sovin esimieheni kanssa vuorotteluvapaasta. Sen suunnitelman lyttäsi kuitenkin ensin yliopiston yt-prosessi ja sitten Suomen hallitus. Kun vastatuuli ensimmäiset merkit olivat havaittavissa, päätin, että oli työnantajan ratkaisu mikä tahansa, en luovu vapaastani, vaan pidän sen palkattomana. Säästän, ryhdyn vaikka ostolakkoon ja hankkiudun eroon haalitusta tavarasta. Päätökseni piti, sillä motivaatio oli enemmän kuin kohdallaan.

iso Roobertinkatu 46 B 37-9

Joku on joskus sanonut, että paras tapa aloittaa loma on poistua arjesta vieraisiin maisemiin. Tuota neuvoa päätin noudattaa, kun alkuvuodesta varasin lennot Berliiniin. Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa ja odotan. Odotan vanhojen ystävieni tapaamista, odotan tämän illan konserttia ja huomisen katuruokafestareita. Odotan keväistä aurinkoa ja viikonloppua, kun rakas ystävä lentää samaan kaupunkiin. Odotan kaikkea sitä, mitä lähitulevaisuus mukanaan tuo.

iso Roobertinkatu 46 B 37-15

Moni on ihmetellyt, mitä sitten aion vapaallani tehdä? Jostain syystä on nolottanut vastata, että en mitään erityistä. En aio reppureissata halki Aasian halpamaiden enkä kirjoittaa kirjaa. En myöskään hingu takaisin luentosaleihin, kolmessa tutkinnossa on ihan riittämiin yhdelle ihmiselle. Yhteiskunta pyörii tehokkuuden ehdoilla ja siksi lomallakin tulisi kai olla pätevä suunnitelma, esimerkkikansalaisen pitäisi olla hyödyksi eikä maleksia toimettomana pitkin maita ja mantuja. Miksi ihmeessä? On minullakin toki suunnitelma. Nimittäin se, ettei suunnitelmaa ole.

iso Roobertinkatu 46 B 37-11

Sisälläni kuplii muukin kuin lentokentällä nautittu kuohuviini. Aion antaa uusien ovien avautua ja heittäytyä pieneksi hetkeksi elämän ja ilmavirtojen vietäväksi. Opettelen laiskottelemaan ja kulkemaan välillä sieltä mistä aita on matalin. Joogaan, tanssin ja kirjoitan. Loikoilen riippumatossa ja luen. Käyn päiväleffoissa yhdessä eläkeläisten kanssa. Kokkaan kiireettä – itselleni ja kaikille, joita rakastan. Kerään ympärilleni pieniä iloja, kokeilen uusia asioita, seuraan mielitekojani ja tottelen omia haaveitani välittämättä normeista ja sosiaalisesta paineesta. Uteliaana odotan, millaisiksi päiväni muotoutuvat. Mikä täyttää työn jättämän tyhjän aukon? Millaiseksi päivärytmi muotoutuu, kun mitään ulkoa annettua rytmiä ei ole. Osaanko vain olla vai täyttyykö kalenteri niin kuin ennenkin?

Tästä se lähtee: 19 viikkoa, 133 päivää, 3192 tuntia. Ensimmäiset hatarat askeleeni kohti hitaampaa elämää. Tänä vuonna kevät ei kulje huomaamatta ohitseni.

iso Roobertinkatu 46 B 37-14

ps. Kuvat ovat taitavan Ari Toivosen käsialaa. Vakavahenkinen potrettikuvaustesti muuttui hallitsemattomaksi huutonauruksi ja tulokset ovat sen mukaisia. Vapautuneita ja elämänmakuisia. Minun näköisiäni.