Vuosi 2021 – mitä tulikaan tehtyä? + Arvonta!

Istun junan työskentelyhytissä läppäri sylissäni ja tuijotan vasemmassa yläkulmassa vilkkuvaa kursoria. Ohitamme Parkanon ja kiidämme kiskoilla kahtasataa kohti Oulua. Olin ajatellut viettää matkan ensimmäiset tunnit kirjoittamalla, ja aihekin oli selkeänä mielessä. Kirjoittaisin menneestä vuodesta, siitä mitä kaikkea tulikaan vuonna 2021 tehty. Ajatus kuitenkin katkesi ensimmäiseen lauseeseen. Ajattelin olevani auttamattomasti myöhässä. Miten ketään enää kiinnostaisi, mitä viime vuonna tapahtui. Vuosi 2021 oli ja meni, miksi sitä pitäisi enää muistella. Tikulla silmään ja sitä rataa.

lähiloma Kotka Loviisa

Hävetti, sillä tuntui siltä, että KAIKKI muut ovat menneet eteenpäin ja minä edelleen mietiskelen menneitä. Nyt pitäisi jo tarttua hanakasti tavoitteisiin, visioida villisti tulevaa tai suunnitella sotasuunnitelmia ja strategioita. Ollaanhan sentään jo melkein helmikuussa! Sitten tajusin, että itse asiassa en piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat, mitä tekevät ja missä menevät. Aion panna vuoden 2021 pakettiin tässä ja nyt. Sillä ennen kuin voi suunnitella tulevaa, on tiedettävä, minkä päälle rakentaa. Ja ne rakennuspalikat, ne tulevat tässä.

Psst! Jotta jaksaisit kahlata tekstin läpi, lisäsin loppuun pienen yllätysarvonnan. Osallistu itse tai vinkkaa kaverille!

Miltä vuosi 2021 tuntui?

Kukapa olisi uskonut, että maaliskuussa 2020 koko maailman polvilleen pakottanut pirulainen piinaisi meitä aina vaan. Kaikkeen näköjään tottuu. Myös neljän seinän sisälle sulkeutumiseen, kontaktien välttämiseen, pienissä ympyröissä liikkumiseen ja saman pirtinpöydän ääressä päivästä toiseen istumiseen. Toinen koronavuosi väsytti, turhautti ja ahdisti, tietenkin, mutta samaan aikaan päivät vierivät eteenpäin omalla painollaan.

Uudenvuoden iltana, kun istuimme kahdestaan sohvalla, kysyin mieheltä, mikä päättyvässä vuodessa oli parasta. Hän mietti pitkään, mutta vastasi sitten, että nostaa kaiken muun yläpuolelle parisuhteen. Että kahdestaan vietetystä koronavuodesta huolimatta olemme edelleen tässä, toistemme kainaloissa. Olin täysin samaa mieltä. Opimme näistä kahdesta vuodesta ainakin sen, että selviämme mistä tahansa, eikä meitä erota edes maailmanlaajuinen pandemia. Vaikka muita elämäni valintoja voisinkin miettiä uudestaan, puolisoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

vastuulliset joululahjat

Vuoden aikana luin tai kuuntelin 83 kirjaa, neuloin kaksi villapaitaa ja tikutin kuusi pipoa. Keskittyessäni kertomuksiin ja silmukoiden luomiseen huomasin tarvitsevani hitaampaa elämää, pysähtymistä, olemisen opettelua, tarinoihin uppoutumista ja käsillä tekemistä vieläkin enemmän.

Missä tulikaan matkustettua?

Kaiken kurimuksen keskellä kotimaanmatkailu nousi arvoon arvaamattomaan. Kahden viikon etätyöpyrähdys Sallatunturiin, päiväretki Outokummun vanhaan kaivokseen, Keski-Suomen kulttuurikierros Joutsan ja Mäntän kautta Jyväskylään, ruskareissu Pyhätunturiin ja kiipeilyseikkailu Pyhäkuruun, viikonloppuvaellus Kiilopäälle, piipahdus Loviisaan ja Kotkaan sekä ensilumille Pyhätunturiin ruokkivat seikkalijan nälkää riittämiin.

lähiloma Kotka Loviisa

Kiilopäällä

Orinoron rotko

Pyhäkuru

Uusia kansallispuistobongauksia kerääntyi peräti kolme: UKK-puisto pohjoisessa, Leivonmäki Joutsassa ja Valkmusa Kotkassa. Lisäksi samoilimme Sompion luonnonpuistossa ja ihastelimme Orinoron hulppeita rotkomaisemia Leppävirralla. Myös kotikaupunkia ja sen lähiseutuja katsoimme uusin silmin. En todellakaan aiemmin tiennyt, mikä välimerellinen tunnelma Vuosaaren huipulla vallitsee tai miten lämpimät Porvoon Varlaxuddenin silokalliot olivatkaan. Kun mökillä ja sen liepeillä vietetyt kuukaudet lasketaan, oli vuosi todellista kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Nähtävää ja koettavaa on todellakin tarjolla ihan nurkan takana – kestävästi ja vastuullisesti!

Pyhäkuru

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lokakuun lopulla, kun tilastot hetkellisesti saivat uskomaan parempaan tulevaisuuteen, matkasimme Ranskaan. Määränpäänä oli Happy Hamletin kirjoitusresidenssi, jonka ajankohtaa oli ehditty siirtää koronan takia jo kolmasti. Lentäminen hävetti ja maailmantuska repi sieluparkaani riekaleiksi. Ympärilläni oli käsittämättömän kaunis ranskalainen maaseutu, mutta minä kärvistelin omatuntoni syvissä syövereissä, enkä antanut itselleni lupaa nauttia. Mieli rauhoittui vasta, kun lupasin itselleni matkustaa jatkossa vain maata pitkin. Maailman ihanimmasta majatalosta puksuttelimme junalla Marseillen merenrantakaupunkiin. Rouhea tunnelma otti meidät omakseen ja elleivät puolison työkuviot olisi kutsuneet kotiin, olisimme ehdottomasti viihtyneet pitempäänkin.

lentämisen loppu

Marseille

Kunhan maailmantilanne rauhoittuu, aion hypätä raiteille ja kolkutella katsomaan, millaiset ovat eurooppalaiset junayhteydet. Vielä en ole reittejä tutkaillut, mutta sen tiedän, että Tukholmasta pääsee nykyään yöjunalla Berliiniin, josta ei olekaan enää kuin kahdeksan tunnin junamatka Pariisiin!

Mökkiremppaa ja pihalla puuhastelua

Mökkiviikkoja kertyi lähes 20, hurraa! Rakensimme (tai no, mies rakensi) uuden ja isomman laiturin, nikkaroimme yhteistuumin katoksen kesäkeittiölle, maalasimme lasiverannan seinät, pystytimme vanhan laiturin laudoista jälkikompostorin ja kiinnitimme puihin uusia linnunpönttöjä. Veden kantaminenkin helpottui, kun kunnostimme yhteistuumin mökkiläisten yhteisen kaivon. Nyt vettä ei tarvitse enää hakea 10 kilometrin päästä lähikaupalta, vaan hakumatka hoituu soutuveneellä läheiseen lahdenpoukamaan.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Syksyllä minusta tehtiin eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä ja mökkeilyolosuhteita kehittävän Laiturilla-hankkeen brändilähettiläs. Ensimmäiseksi tartuin ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoitin siitä, millaista on olla monipaikkainen mökkiläinen ja tehdä etätöitä mökiltä käsin. Tänä vuonna juttuja piisaa aina heinäkuulle saakka, joten muistahan välillä käydä kurkkailemassa, mitä meidän mökille kuuluu.

mökkihöperö aamu usva

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla
Myöhemmin syksyllä riuska syysmyrsky repäisi kaksi kuusipuuta juuriltaan. Onneksi molemmat kasvoivat tontin takaosassa kaukana rakennuksista. Eipähän tarvitse ensi kesänä miettiä, millä saunaa lämmitetään. Venytimme mökkikautta aina syyskuun loppuun saakka. Talviteloille mökki pääsi lokakuun puolen välin tietämillä. Takaisin oli tarkoitus palata jouluksi tai uudeksivuodeksi, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme pysyä pyhät visusti omassa pienessä piirissämme, emmekä lähteneet oireettominakaan levittämään pöpöjä maakuntaan.

Laiska töitään luettelee

Niinhän sitä sanotaan, että vain laiskat luettelevat töitään. Niin on joskus kommentoitu minullekin. Tuloksien tuominen julki, niistä kirjoittaminen ja puhuminen on kuitenkin minulle ja monelle muulle yrittäjälle tärkeää, sillä jos emme itse aikaansaannoksiamme esittele, ei sitä tee kukaan muukaan. Siitä on laiskuus ja leväperäisyys kaykana. Mitä siis tulikaan tehtyä työrintamalla?

kolme vuotta yrittäjänä

Sorvi surrasi ja näppis lauloi kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Työkalenteri natisi etenkin keväällä liitoksistaan. Kirjoitin vuoden aikana asiakkailleni yli 100 artikkelia mm. vastuullisuudesta, ruoasta, viinistä, mökkeilystä, retkeilystä ja tietojärjestelmistä (jep, luit oikein!). Sparrailin asiakkaiden sometekemistä, työstin tekstejä verkkosivuille, editoin keittokirjaa, painotuotteisiin ja uutiskirjeisiin, kuvasin lukemattomia viinilasillisia, kirjapinoja ja ruoka-annoksia. Yhteistyö kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin Vaatepuun kanssa jatkui, kun kirjani Ruokaystävät pääsi aitiopaikalle myyntivitriiniin vielä joulusesongin jälkeenkin.

ruokaystävät

Kiivas työtahti veti takin tyhjäksi niin, että siitä kärsi paitsi oma jaksaminen myös blogiparka. Kun tavallisena vuotena olen intopiukeana naputellut kolmekin postausta viikon aikana, oli viime vuoden saldo keskimäärin 3 postausta kuukaudessa. Työjonon kasvaessa omat kanavat jäävät harmillisesti häntäpäähän.

Joulukuussa korkkasimme kuplivan sen kunniaksi, että yksivuotiaan osakeyhtiöni laskutus ylitti yllättäen sadantonnin haamurajan. Olen edelleen hämmentynyt, mutta myös ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan osapäiväisenä kokeiluna alkaneesta virityksestä ihan oikean yrityksen, joka tuo leivän pöytään ja vähän särvintäkin siihen päälle. Tulevana vuonna tulosta ei taota lähellekään samaan tahtiin, sillä aikomus on ottaa rennommin ja nauttia yrittäjyyden tuomista eduista: vapaudesta ja vapaa-ajasta.

Arvontaa pukkaa!

Yksi mukavimmista ja samalla työteliäimmistä projekteista oli vuoden 2022 Satokausikalenterin toimittaminen. Seinäkalenterissa, jota muuten saa nyt myös ruotsinkielisenä versiona, on kunkin kuukauden satokausikasvislistausten lisäksi kymmeniä sivuja kiinnostavaa tietoa hedelmistä, marjoista, vihanneksista, juureksista, sienistä sekä sesonkeja noudattavista merenelävistä. Kalenterit on jo melkein loppuunmyyty, joten jos seinältäsi vielä uupuu almanakka, ostohousut kannattaa vetää jalkaan saman tien ja suunnata ostoksille Satokausikalenterin verkkokauppaan!

satokausikalenteri

Jos kuitenkin päätät luottaa onneesi, jätä kommenttilootaan viesti ja kerro, millaisia juttuja haluaisit vuonna 2022 blogistani lukea. Kaikkien vastanneiden kesken arvon peräti 3 kpl Satokausikalenteria. Tästä arvonnasta kannattaa siis kertoa kaverillekin!

Osallistua voi aina 1.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla (muista siis jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite!) sekä tämän sivun kommenteissa.

Rakas matkapäiväkirja!

Kustavi–Turku–Tampere–Seinäjoki–Soini–Karstula–Jyväskylä–Helsinki

Torstai 4.8.2016

11:30 Taivassalon liikenteen bussi starttaa Kustavin kirkonkylältä. Kyydissä on minun lisäkseni läpimärkiä saariston rengasreitin pyöräilijöitä ja muutama teini. En kehtaa snäpätä, koska teinit istuvat vain parin penkkirivin päässä. Mussutan dragstereitä ja katson maalaismaisemaa. Torkahdan, herätys oli tänään aikaisin. Sade jatkuu koko matkan, mutta Turussa paistaa aurinko.

Iniön aukolla sataa

12:58 Onnikka saapuu Turkuun kymmenisen minuuttia myöhässä. Heitän laukun selkään ja taivallan Humalistonkadulle Gaggui Kaffelaan. Ajattelin syöväni päivän toisen aamiaisen, mutta koska aikaa on vain 20 min, luovun ajatuksesta ja valitsen vitriinistä leivän ja lasillisen mehua. Lataan läppäriä ja kännykkää vartin. Vessan peilin paikalla oleva teksti ”You look pretty today” naurattaa, sillä tukka hapsottaa joka suuntaan ja muutenkin olen vielä mökkimoodissa.

13:45 Hyppään Turku–Tampere-linja-autoon ja otan esiin läppärin. Siirrän kuvat kamerasta ja luonnostelen Kustavi-postausta. Bussissa on väljää ja unettavan rauhallista. Istun väärällä puolella, aurinko paistaa suoraan näyttöön, mutta en jaksa vaihtaa paikkaa. Loppumatkasta pilvet alkavat kasautua, saderintama lähestyy. Googlaan Tampereen keskustan ruokapaikkoja, tekee mieli sushia.

dragsterit

15:55 Astun ulos bussista ja suuntaan suorinta tietä kohti rautatieasemaa. Matkalla törmään sushi-buffettiin, jossa ei ole ketään, mutta nälkä saa astumaan sisälle siitä huolimatta. Buffet on todennäköisesti lounaan jäljiltä, maksan silti kympin ja kerään lautaselle muutaman nigirin ja makin. Luen vanhaa Hesaria. Riisi on oudon makeaa, mutta menettelee.

16:42 Kävelen asemahalliin, tarkistan lähtölaiturin ja istun odottamaan. Ympärillä pyörii lauma japanilaisturisteja, mistäköhän he ovat tulossa ja minne menossa? Selaan instagramia ja laitan ystäville viestin: tulossa ollaan, junakin näyttää olevan aikataulussa. Hahmottelen mökkimenua ja teen kauppalistan. Väsyttää jo vähän, matkaa on tehty jo melkein 8 tuntia.

17:00 IC 27 Rovaniemelle lähtee raiteelta 1. Kipuan vaunun yläkerrokseen ja kaivan laturit kassista. Toivon, ettei viereistä paikkaa ole myyty, koska painavan laukun nostaminen ylähyllylle on hankalaa. Kirjoitan blogia ja säädän kuvien rajaamisen kanssa. Viereisellä penkkirivillä katsotaan elokuvaa, pitäisiköhän itsekin ostaa tuollainen kuulokeliitännän jakoplugi? Ennen Seinäjokea taivas tummuu ja alkaa sataa.

whatsapp

18:04 Etsin katseellani vastaanottokomiteaa, jota ei näy. Ehdin melkein sisätiloihin, kun näen sivusilmällä tutut kasvot. Halaamme pitkään. Vesisade on tauonnut.

18:15 Haahuilemme Citymarketin leluosastolla: erä lautapelejä vain 5 euroa! Mökkipeliksi valikoituu Hooop!-sammakkopeli 2–4 pelaajalle, ikäraja 7+, sopii meille. Ruokaosaston hyllyiltä etsimme ainekset aamiaiseen, savulohilettuihin, tuorehernekeittoon, pollo limonelloon ja rommikinuskiin. Ostan yhden saunasiiderin ja pussillisen pähkinöitä.

19:14 Alkupala vaatii proseccoa. Minimanin Alkon valikoima on yhtä rajallinen kuin Kustavissa, mutta onneksi Fiorellinoa on hyllyssä. Pohdimme kassarouvan kanssa sitä, voisiko ostoksistamme tehdä päätelmiä siitä, millaisia ihmisiä olemme. Yhdellä on korissa vain Kyrön lonkeroa, toisella puolikas rommipullo ja kolmannella skumppaa. Kaikkia naurattaa. Ulkona sataa taas.

19:35 Ohitamme Minimanin houkutukset ja starttaamme mersun moottorin. Eksymme hetkellisesti ja google mapsin mukaan olemme keskellä metsää, vaikka alla on asfalttia. Uusi Seinäjoen ohitustie on valmistunut. Sade yltyy ja ajonopeutta on pakko hidastaa. Soinin keskusta on hiljainen. Kauppa olisi auki vielä 5 minuuttia, mutta emme keksi mitään ostettavaa.

20:40 Käännymme hiekkatielle. Katson kelloa ja laskeskelen, että kohta matkaa on tehty 12 tuntia. Onneksi kohta ollaan perillä.

21:00 Mökin pihalla. Puramme kauppakassit, ensimmäinen pesällinen puita saunassa palaa jo. Iso-Punsalla tuulee ja sataa, lujaa. Pilvinen taivas pimentää maiseman. Syön puolikkaan banaanin, että jaksan saunoa.

mökkilaituri

22:13 Sauna on lämmin. Sataa, mutta ei enää niin kovaa. Lauteilla on hämärää, hiki helmeilee iholla ja puut kipinöivät tulipesässä. Vaihdamme reissukuulumisia, minä kerron mökkielämästä, he reppureissaamisesta Balkanin maissa. Uimaan ei tee mieli mennä, järvi on liian musta ja pimeä. Istumme saunan terassilla ja kuuntelemme, kun tuuli natisuttaa puita ja haavan lehdet läiskivät toisiaan vasten. Vastapäisellä mökillä palavat kaikki valot.

23:30 Iltapalapöytään katetaan viinilasit ja vanhaa leipää. Juustoa ja metukkaa, vähän kurkkua ja tomaattia. Hihittelemme Facebookin Tänä päivänä -muistoille. Isäntä lähtee turvaksi pimeyteen, pari viikkoa sitten on nähty karhun käpälän jälki sadan metrin päässä mökin pihasta. Huussin edessä kurnuttaa iso sammakko. Levitän sohvan ja petaan itselleni yösijan. Toivotan Helsinkiin hyvää yötä.

Perjantai 5.8.2016

10:40 Nousen ja hiippailen laiturille aamupesulle. Isäntäväki nukkuu vielä. Tuulee ja tummat pilvet purjehtivat järven yllä. Veden lämpötila on sama kuin ilman, 17 astetta. En uskalla uimaan.

aamutaivasvesilämpömittari

11:30 Aamiainen on katettu: voileipiä, kahvia, kananmunia, jogurttia, mysliä, ananasta ja banaania. Istumme pöydän ääressä pitkään, luemme lehteä, kirjaa ja nettihesaria. Kolmas kuppia kahvia. Lähetän pankkitädille tiedustelun tapaamisesta. Miia soittaa, puhumme yhteisistä suunnitelmista. Tutkailen lauantain matkustusvaihtoehtoja, Onnibus, Matkahuolto, VR?

13:45 Aurinko kurkistaa pilven takaa. Ryntään ulos kameran kanssa, mutta myöhästyn. Taivas on kuitenkin selkenemään päin. Poimin pihalta muutaman mustikan ja puolukan. Palaan sisälle, täytän japanilaisia ristikoita. Emäntä lukee, isäntä selaa somea.

puoliksi pilvessä

16:15 Lounas: pinaattilettuja savulohitäytteellä. Ulkona on lämmin, veneretki houkuttelee, mutta soutuveneen sähkömoottorin akku on tyhjä. Retki siirtyy parilla tunnilla etiäpäin.

keula kohti Hankakoskea

17:55 Vene työnnetään vesille, vaikka akku on vasta puolillaan. Onneksi on airot. Liikkuminen on lähes äänetöntä, kuin purjeveneessä lipuisi. Iso-Punsa on suojärvi ja rantojen maisemat ovat suoraan lappilaisilta hillasoilta. Kitukasvuisia mäntyjä, pieniä vaivaiskoivuja ja tuoksuvia suopursuja. Järveen laskeva Hankakoski on kuin toisesta maailmasta. Vaikutun. Puolet paluumatkasta suoritetaan miesvoimin. Mökeille on ilmaantunut elämää, saunojen savupiiput tupruttavat, koirat juoksentelevat pihoissa ja lapset ilakoivat rantavedessä. Työviikko on päättynyt.

suojärvi

soutuvene suolla

19:17 Hikinen soutaja lähtee saunan lämmitykseen. Valmistelen tuorehernekeittoa illallista varten. Emäntä tiskaa. Nautimme myöhästyneet satamaryypyt rommia.

satamaryypyt

19:48 Star Warsin käyrätorvistemmat kaikuvat mökin parvelta.

20:15 Lämpimän saunan tuoksuun en kyllästy koskaan. Jäähyllä ihailemme laskevan auringon värjäämäää pastellitaivasta. Kylmä siideri maistuu taivaalliselta. Nousen ja kiipeän takaisin lauteille. Saunan portaille jää sydämenmuotoinen jälki.

pastellinvärinen taivas

21:30 Laulujoutsen huutaa järvellä. Emme saa näköhavaintoa, mutta joutsenen laulusta inspiroituneena etsimme spotifysta vastikään menehtyneen säveltäjän Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus -teoksen tallenteen – konsertto linnuille ja orkesterille. En ole kuullut sitä koskaan aiemmin, liikutun ja melkein itken.

22:05 Illallinen on valmis. Tällä mökillä on työnjako on selvä: minä kokkaan, isäntäpari syö ja tiskaa. Alkukeitto on lusikoitu ja pollo limonellotkin katoavat tyytyväisiin suihin. Muikeista ilmeistä ja onnellisista huokauksista ei voi erehtyä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Emäntä kaataa laseihin lisää skumppaa.

ananakset pannulla

23:10 Rommikinuskia* en ole kokeillut aiemmin, mutta kermasta, sokerista, voista ja rommista ei voi tulla mitään pahaa. Ei niin, tuli aivan järisyttävän hyvää! Niin hyvää, että jälkiruokakulhot nuollaan ja kattila kaavitaan viimeiseen pisaraan.

00:50 Korkkaamme mökkipelin. Parin viinilasillisen jälkeen säännöt ovat hepreaa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Aikaa Rion olympialaisten avajaisten alkuun on vajaa tunti. Sammakot pomppivat ja katkovat siltoja takanaan. Kaadamme laseihin pienet yömyssyt. Minun sammakkoni selviytyvät voittajina maaliin.

hyvää yötä

01:45 Niki Juusela ja lakoninen naistoimittaja toivottavat meidät tervetulleiksi Rio de Janeiroon. Mökkitelkkari on postimerkin kokoinen, eivätkä jumppanumerot pääse oikeuksiinsa. Silmät ristissä istumme lattialla teeveen edessä ja tuijotamme maiden marssia stadionille. Bahrainin kohdalla luovutamme, huomenna tulee uusinta. Aamu alkaa jo valjeta ja uskallan yksin iltatoimilleni.

Lauantai 6.8.2016

10:30 Kello soi. Väsyttää. Liian monta lasia viiniä, liian myöhäiset olympilaisten avajaiset. Kahvinkeitin ruplattaa. Kotimatkalle pitäisi lähteä jo kahden tunnin kuluttua. Pakkaaminen on aina yhtä ärsyttävää puuhaa. Sää on puolipilvinen.

taivas

11:15 Syömme aamiaista. Googletamme kuka sytytti olympiatulen ja millainen oli öljytty mies, joka varasti yleisön huomion. Suomen urheilijoiden edustusvaatteet ihmetyttävät meitä. Vastarannan mökkilaiturilla liikkuu jotain valkoista. Tarkemmin katsottuna laiturilla seisoo hääpari täydessä tällingissä. Oi kesähäät!

12:20 Laukut odottavat jo eteisessä lähtöä. Kirjoitan vieraskirjaan ja toivon pääseväni tänne pian uudestaan. Laitan ripsiväriä ensimmäistä kertaa viikkoon.

kesävarpaat laiturilla

12.31 Ajamme kohti Karstulaa. Mökkitie on pitkä ja kulkee useiden soiden ohi. Kunpa olisi enemmän aikaa, jäisin poimimaan hilloja ja etsimään mäntymetsistä sieniä. Ison tien varressa on opasteita hääpaikalle, ovatkohan R ja I se mökkilaiturin hääpari?

13:07 Nostan automaatilta rahaa bussimatkaa varten. Talous on tiukilla, kun sapattivapaa lähenee loppuaan. Tämän kuun olen kuitenkin virallisesti kesälomalla ja viikon kuluttua normaali palkkapussi tipahtaa tilille. Onneksi.

13:20 Bussi Jyväskylään tekee lähtöä. Halaan ystäviäni ja kiitän lämpimästi. Tällä mökillä ja näiden ihmisten seurassa saan olla juuri sellainen kuin olen. Hapsottavissa hiuksissani ja lököhousuissani. Etsin varjoiselta puolelta tyhjän penkin ja suljen silmäni. Mietin mielessäni miten tästä kirjoittaisin. Keksin matkapäiväkirjaidean ja torkahdan hetkeksi.

14:50 Jyväskylän matkakeskuksella syön pekonihampurilaisen. Ostan evääksi mustikkajogurttia ja granolaa. Täytän vesipullon. Olen ostanut perjantaina netistä lipun Matkahuollon Jyväskylä–Helsinki-pikavuorolle. Matka kestää puoli tuntia pidempään, mutta on halvempi kuin Onnibussin vastaava.

jugurttieväät

15:10 Astun bussiin ja yllätyn iloisesti. Meitä on bussissa neljä. Matkan hintaan sisältyy Wi-Fi, USB-latausmahdollisuus, päivän sanomalehdet ja todella leveät istuimet. Tämähän on luksusta! Otan läppärin eteeni ja alan kirjoittaa.

19:06 Ohitamme Viikin. Puolen tunnin päästä olen kotona.

——–

*Rommikinuskikastike ja paistettu ananas (3 annosta)

kinuski:
1,5 dl kuohukermaa
1 dl valkoista sokeria
0,5 dl muscovadosokeria
25 g voita
1 rkl tummaa rommia

paistettu ananas:
n. 1/3 tuore ananas
nokare voita
vähän sokeria

Pilko ananas sopiviksi suupaloiksi. Aloita sitten kinuskin keittely. Kaada kattilaan kerma ja sokerit ja anna kiehua, kunnes kinuski sakenee (n. 15 minuuttia). Varo, ettei homma karahda kiville eli ota pohjaan. Sekoittele siis useasti. Kinuskin tekeytyessä laita pannulle nokare voita ja lado ananaspalat päälle. Ripottele niille vähän sokeria. Seuraile paistumista ja käännä, kun palaset ovat saaneet väriä. Ota kinuskikattila liedeltä ja lisää voita ja rommia. Sekoita tasaiseksi. Nosta ananaspalat jälkkärikulhoihin ja kaada perään kaikki pannulla oleva neste. Lusikoi päälle kinuskia. Vie kielen, vuorenvarmasti.

paistetut ananakset