Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö: laivamatkan, ruokailut ja vuokra-auton tarjosi Visit Åland.

Pötköttelen hytissä matkalla Turusta Maarianhaminaan ja ihailen auringossa paistattelevia kalliosaaria. Yöunet jäivät normaalia lyhyemmiksi, sillä laiva lipui satamasta ennen yhdeksää. Jotta ehdin ajoissa Turkuun, oli hypättävä aamun ensimmäiseen junaan, joka lähti laiturilta vähän viiden jälkeen. Joskus kiroan vimmaani pelastaa tämä maailma. Kuinka paljon helpompaa olisikaan ollut astella Katajanokan terminaaliin ja matkustaa suoraan Helsingistä Turkuun. Mutta ei, hiilijalanjälkeni minimoimiseksi valitsin Valtion Rautatiet. Turusta matka Maarianhaminaan kestää 11 tunnin sijaan kuusi. Päästöt ovat siis melkein puolta pienemmät. Vähät yöunista, kunhan ilmastonmuutos saadaan kuriin!

Åland grönskar

Matka Åland grönskar -tapahtumaan alkaa takellellen. Korotin hyttiluokkaani kymmenellä eurolla, sillä tarkoitus oli tehdä töitä laivamatkan ajan. Yleisissä tiloissa on liikaa hälinää ja sisähyttien keinovalossa keskittyminen on vaikeaa, siksi panostin ikkunalliseen ulkohyttiin. Sähläsin terminaalissa käsilaukkuni kanssa ja laskin lompakkoni odotustilan istuimelle. Laivan porttien avautuessa nousin ja kävelin pois katsomatta taakseni. Huomasin rahapussini kadonneen vasta, kun laiva oli purjehtinut saaristomerellä reilun tunnin ajan. Ensin ajattelin, että laukullani on lähtöruuhkassa käyty, mutta hyvin pian päättelin olevani itse syypää onnettomaan sattumukseen. Kännykkä nimittäin killui käsilaukussani edelleen. Jos pikkulaukkua olisi kopeloitu vieraalla kädellä, olisi puhelin lähtenyt livohkaan ensimmäisenä.

Soitto terminaaliin vahvistaa epäilykseni: kortit kavereineen odottaisivat minua paluumatkalla. Onneksi olin napannut passin hetken mielijohteesta mukaan, sillä henkilötodistuksella voi ainakin toistaiseksi nostaa pankista käteistä. Suuret kiitokset myös Amorellan á la carte -ravintolan henkilökunnalle. Sain syödä aamiaista poikkeuksellisesti laskua vastaan. Evelina, pelastit päiväni, kirjaimellisesti.

Maarianhaminassa minua odottaa saariseikkailun seuraava haaste. Siinä se nököttää terminaalin parkkipaikalla mustana ja kiiltävänä. Olin harjoitellut viikkoa aiemmin mökkimatkalla, sillä sitä edellisestä kerrasta oli kokonaista kaksi vuotta. En varsinaisesti ole koskaan nauttinut autolla ajamisesta, mutta Ahvenanmaalla se on toistaiseksi ainoa tapa liikkua. Pyörälläkin pääsee, mutta se vaatii aikaa, jota minulla tällä kertaa ei ole.

Ahvenanmaalla ei käytännössä ole joukkoliikennettä ja autojen kappalemäärä väkilukuun verrattuna on Suomen suurin: 800 autoa per 1000 asukasta. Asia on vaikea, eikä sillä todellakaan leuhkita, mutta niin kauan kuin parkkeeraaminen on kaikkialla maksutonta ja välimatkat pitkiä, tilanne tuskin on muuttumassa. Ilmastoahdistus mielessäni pyysin käyttööni mahdollisimman vähäpäästöistä autoa, esimerkiksi hybridiä, mutta sellaista ei Maarianhaminassa ollut saatavilla. Kysymys sai kuitenkin autovuokraamon miettimään, ehkä edes muutama vähäpäästöisempi vaihtoehto olisikin hyvä hankkia.

Åland grönskar

Minulla käy vuokra-auton kanssa tuuri. Se on saman valmistajan kuin siskoltani edellisenä viikonloppuna lainassa ollut harjoittelukappale. Kaikki säädöt ovat samassa kohtaa, kytkin ja kaasu ovat jo vanhoja tuttuja ja vaihdekeppikin toimii samalla logiikalla. Stressitaso laski saman tien muutaman pykälän. Onneksi ajoreitti on yksinkertainen. Vain noin viidestä liikenneympyrästä ja yhdestä siltatyömaasta piti selvitä, muuten seuraan päätietä ajavaa autojonoa. Kvarnbo Gästhemiä lähestyessäni saan jo ajaa yksikseni ja saatan jopa vähän hyräillä. Silti pensionaatin pihalla hengästyttää ja sydän hakkaa kahtasataa. Selvisin!

Ahvenanmaa vihannoi – Åland grönskar: satokauden vehreä alkusoitto

Åland grönskar on kevään ensimmäistä satoa juhlistava festivaali, jonka Skördefestens Vänner -yhdistys järjestää Ahvenanmaan elinvoimaisen ja vehreän maaseudun kunniaksi. Väki vaeltaa ihastelemassa, kun omenapuut puhkeavat kukkaan ja parsasatoa noukitaan mullasta lautasille. Eläimiäkin pääsee paijaamaan, kun maatilat, meijerit ja puutarhat avaavat ovensa toukokuun viimeisen viikonlopun ajaksi vierailijoille. Visit Åland on kutsunut minut kulkemaan elämyksestä toiseen ja raportoimaan siitä teille, mikä mainio tehtävä!

Kun ensimmäinen yö Kvarnbo Gästhemin sinisessä huoneessa vaihtuu valoisaksi aamuksi, on aika istua rattiin uudestaan. Annan itselleni armoa ja ajan aluksi vain parin kilometrin matkan Ahvenanmaan suurimmalle muinaislinnalle johtavan polun päähän. Retki linnoitukselle ansaitsee oman postauksensa, joten palataan siihen myöhemmin. On aika jatkaa ensimmäiseen varsinaiseen Åland grönskar -kohteeseen.

Korsvikens Lamm -tilalle johtaa kapea hiekkatie. Toivon, että kukaan ei tule minua vastaan, sillä en todellakaan pysty peruuttamaan reilun kilometrin matkaa. Pääsen perille ongelmitta, tien varteen ripustettu, tapahtumaa symboloiva värikäs viiririvistö varmistaa, että olen oikeassa paikassa. Kurvaan parkkiin ja yritän selvitä ostoksista toisella kotimaisella. Pala tuoretta lampaanjauhelihapizzaa ja lasi kotitekoista mehua maksaa 5 euroa. Odotin suurempaa maatilaa, mutta kokemus onkin hyvällä tavalla kotikutoinen.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Otan sapuskani ja kävelen katsomaan aitauksessa hengaavia lampaita ja muutaman kuukauden ikäisiä karitsoja. Ne temmeltävät aitauksen ulkopuolella, tulevat nuuhkimaan uteliaina ja juovat lasten tarjoamista tuttipulloista maitoa. Katson pizzapalaani ja pyörittelen päätäni. Tuntuu väärältä natustaa lampaanlihaa samaan aikaan kun yksi karitsoista maistelee maahan laskemani repun kangasnyörejä. Tiedän kuitenkin, että lampaiden kasvatus on Ahvenanmaalla tärkeä elinkeino, saarella on oltu omavaraisia jo kauan, sillä kaikkea ei ole mantereelta voitu tuoda. Kun eläin kohtaa loppunsa, se hyödynnetään kokonaan. Tehotuotannosta ei ole tietoakaan.

Åland grönskar

Teen pikaisen pitstopin majapaikassani ja jatkan sitten kohti Lemlandia. Vuonna 2016 perustetussa paikallisessa panimossa on meneillään mestaruuskisat, joissa mitellään siitä, kuka paistaa parhaan hampurilaisen. Open Water Brewery panee olutta, mutta valmistaa myös siideriä. Ehdin paikalle vasta, kun kisat on jo pidetty ja hampurilaiset syöty. Tutustun sen sijaan tilapuodin tarjontaan. Harmillisesti valikoimissa ei ole yhtään hapanolutta, mutta mukaan lähtee yksi pullollinen siideriä maistiaisiksi.

Åland grönskar

Åland grönskar

Tarkoitus oli piipahtaa samoilla nurkilla sijaitsevalla Amalian limonaditehtaalla ja maistella limpparin lisäksi palkintoja kahminutta Mercedes Chocolaterien artisaanisuklaata, mutta kello tikittää jo ja illallisseuraksi lupautuneet Hanna ja Jenni odottavat. Mormors Gröna Hus -ravintolassa pääsen onneksi maistamaan myös Amalian raparperilimpparia. Olipa muuten outoa tilata alkoholiton vaihtoehto, siksi että TULIN AUTOLLA!

Åland grönskar

åland grönskar

Åland grönskar

Ennen autoon hyppäämistä intoudumme kuvaamaan toisiamme voikukkaniityllä, joka oli valjastettu kaarojen käyttöön. Kohti Kvarnbota körötellessäni vastaan ajaa spoilerein ja ledivaloin tuunattuja menopelejä. Lauantai-ilta on vielä nuori, mutta minä haaveilen jo pehkuihin painumisesta.

Mattas Gårdsmejerin keväisiä makuja PUR pop up -ravintolassa

Sunnuntai valkenee sateisena. Siispä kuoritakkia niskaan ja kohti uusia seikkailuja. Mattas Gårdsmejeri on sympaattinen luomumaitotila, joka valmistaa tuottamastaan maidosta juustoja, jogurttia ja jäätelöä. Lehmiä on vain muutama, niiden seurana pihalla laiduntaa myös muutama islanninhevonen ja vastasynynut vasikka. Pihan perällä on pieni puoti ja kahvila, jossa on mahdollisuus maistella halloumiburgereita ja vohveleita tilalla tuotetun jäätelön kera. Minä olen kuitenkin varannut paikan PUR pop up -ravintolasta, joka on pantu pystyyn vanhaan heinälatoon vain Åland Grönskar -tapahtumaa varten.

PUR on ahvenanmaalaista, Mattan meijerin tuotteiden ympärille rakennettua maisteluruokaa, johon liittyy vahvasti paikallinen käsityö, design ja musiikki. Lounas nautitaan seisten. Ruoka on pinottu juuri tätä konseptia varten suunnitelluille tilan keskellä oleville hyllyrakennelmille. Ahvenanmaalaiset tuotteet on nostettu kirjaimellisesti jalustalle. Myös astiat on valmistettu varta vasten PUR-konseptia varten, ne ovat saaneet muotokielensä kyssäkaalilta ja palsternakalta. Lautaset ovat kierrätettyä ikkunalasia, ja tukevat konseptin kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa linjaa. Brändin ilmeen mukaiset asusteet on nekin valmistettu käytetyistä tekstiileistä.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Ensin saamme eteemme paahdettua spelttiä ja ahvenanmaalaisesta perunasta valmistettuja sipsejä herättelemään ruokahalua. Samalla käteen isketään lasi, josta voi maistella eri lajikkeista puristettuja omenamehuja. Alkupalana on jogurtista, kurkusta ja basilikasta sekoitettua kylmää kurkkukeittoa, joka tarjoillaan tilan salaattijuuston kanssa. Tilaisuutta emännöivää Harriet Strandvikiä naurattaa, sillä säiden herra on tehnyt heille tepposet ja korvannut viikonlopulle kaavaillut kuumat kesäkelit kylmällä ja kolealla ilmalla. Syömme kohmeisin sormin jääpaloilla viilennettyä keittoa ja vakuutamme pärjäävämme tamineissamme.

Åland grönskar

Åland grönskar

Samalla maistelemme tilan juustoja. Kova juusto, Ålandsost, on yksi saaren vanhimmista tuotteista. Ahvenanmaa on itse asiassa ollut yksi harvoista (ellei ainoa) juustontuottajista, jotka ovat toimittaneet juustoa Ruotsiin. Valkohomejuusto maistuu taivaalliselta raperperichutneyn kanssa.

Åland grönskar

Åland grönskar

Seuraavaksi tartumme Smakbyn keittiössä valmistettuun näkkileipään, jolla on tuorejuustosta ja villipurjosta eli käärmeenlaukasta sekoitettua levitettä. Latoon leviää ruokahalua herättävä tuoksu, halloumityyppinen juusto on päässyt paistinpannulle. Se saa seurakseen punasipulia, tomaattia, appelsiinivinegretteä, oreganoa, suolaa ja pippuria. Jälkiruoka yllättää, sillä paksun jugurtin päälle on ripoteltu öljyssä ja fariinisokerissa rapeaksi paistettuja saaristolaisleivän kuutioita. Elämyksen kruunaa paikallinen hunaja. Nuolisin lautasen, jos kehtaisin.

Jään hetkeksi juttelemaan PUR-konseptin äidin Harriet Strandvikin kanssa. Allekirjoitan kaiken mitä hän pitää tärkeänä: vastuullista elämäntapaa, kestävän kehityksen mukaista maanviljelyä, luomutuotteita ja lähiruokaa. Juttutuokion jälkeen Harriet yllättää ja kutsuu minut syyskuussa järjestettävään artisaaniruoalle pyhitettyyn tapahtumaan. Siitä kuulette taatusti myöhemmin lisää.

Omenamehua, oopperaa ja vanhassa mielisairaalassa paistettua leipää

Seuraava Åland grönskar -etappi on yksi Ahvenanmaan suurimmista omentatarhoista, Öfvergårds. (Ahvenanmaalla muuten kasvatetaan jopa 80 % kaikista kotimaisista omenoista!) Ohjelmassa on oopperamusiikkia ja omenamehujen maistelua. Musiikista on tarkoitus nautiskella kukkivien omenapuiden lomassa kaikkien aistien voimin. Luontoäiti on kuitenkin eri mieltä ja Sara Alm, Erica Danielsson ja Christoffer Isaksson joutuvat musisoimaan pihamaalla katoksen alla. Rankkasade pyyhkii omenapuita ja peittää aika ajoin alleen pianonkin. Kokemus on silti, tai ehkä juuri siksi ikimuistoinen. Aarioissa vilisee kevään kukkia ja lääkeyrttejä, vehreyttä ja huumaavia tuoksuja. Maistelen kuunnellessani kuutta eri omenamehua ja ostan kotiinviemisiksi purkillisen inkiväärillä terävöitettyä hunajaa.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Dueton laulu kuuluu parkkipaikalle saakka. Minun on aika jatkaa matkaa, sillä aikomus on ehtiä vielä kahteen värikkäillä viireillä merkittyyn Åland grönskar -kohteeseen. Johannas Hembakta on pieni kiviuunileipomo Godbyn pohjoisella kupeella. Vanhan mielisairaalan ulkokuori hämää, sillä sen sisäpuolella on mitä viehättävin kahvila. Leipomo käyttää pääosin paikallisia raaka-aineita ja leipoo suussa sulavia makeita ja suolaisia paloja. Herkuttelemme juuri uunista tulleilla kierrepullilla ja vielä lämpimällä, ihanan rasvaisella focaccialla, jota on pakko ostaa myös mukaan.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Päätän sateisen sunnuntain päivälliseen Stallhagen-panimon pubissa. Voissa paistettujen ahventen uitua vatsaani olen valmis siirtymään unten maille, sillä lähestyyhän kellokin jo iltaseitsemää. Tämän onnellisempi ihminen ei oikeastaan voisi olla. Ajelen hissukseen takaisin majapaikkaani, kaivaudun vällyjen väliin ja koetan tallentaa muistiin kaiken viikonlopun aikana kokemani. Kiitos ja pitkää ikää Åland grönskar, toivottavasti tapaamme toistamiseenkin!

Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland & Kvarnbo Gästhem

Ensin ajan epähuomiossa ohi. Pieni musta Kvarnbo Gästhem -kyltti jää huomaamatta, kun katse kiinnittyy vanhan punaisen talon rakennustyömaahan. Kirkon kohdalla vilkaisen navigaattoria, huomaan erheeni ja käännyn takaisin. Parkkeeraan mustan menopelini isännän lava-auton viereen ja avaan takaluukun. Perässävedettävän laukun renkaat eivät hiekkatiellä ole parhaimmillaan, ja pikkukivien jumittamat pyörät jättävät jälkeensä melkoisen uran.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kopistelen sisään 140-vuotiaaseen huvilaan. Hirret huokuvat historiaa, seinät kätkevät sisäänsä tuhansia tarinoita ja menneisyys muistuttaa itsestään jokaisella narahtavalla askeleella. Rakastan pieteetillä kunnostettua puuidylliä jo nyt, vaikka olen viettänyt sen katon alla vasta muutaman minuutin. Kvarnbo Gästhemin isäntä Martin Cromwell-Morgan ottaa minut lämpimästi vastaan ja tarjoutuu kantamaan laukkuni yläkerran huoneeseen numero 9. Martin puhuu ruotsia, jota ymmärrän hyvin, mutta omat sanani ovat ruosteesta jäykkinä, joten vastaan kolmannella kotimaisella ja vakuutan, että jaksan raahata kapsäkkini itsekin.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Sinisen huoneen ikkunassa on pitsiverhot, joiden lomasta auringon valo laskeutuu pehmeänä lautalattialle. En ihmettele ollenkaan, kun kuulen, että eräs ahvenanmaalainen kirjailija on hämyisen huoneen vakiovieras. Hän palaa joka vuosi kirjoittamaan pöydän ääreen, jota verhoaa käsin virkattu pitsiliina. Kalusteet ovat autenttisen vanhoja, vain lipaston päälle aseteltu vedenkeitin sekä kylpyhuoneen moderni suihkukoppi ja posliinipytty kielivät 2000-luvusta.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Ennen kuin nykyiset omistajat Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja Martin Cromwell-Morgan ottivat kartanomiljöön haltuun, ehti talo seistä tyhjillään kymmeniä vuosia. Sen pystytti Oskar Bomanson, jämpti ja säntillinen liikemies ja maanviljelijä, joka valitsi jokaisen rakennusta varten kaadettavan puun itse. Silloin täydellisyyden tavoittelua ja millien mittaamista on saatettu katsoa pitkään, mutta 2000-luvun alussa, kun ränsistynyttä rakennusta ryhdyttiin remontoimaan, nousi herran tarkka luonne arvoon arvaamattomaan. Edes ammattilaiset eivät koskaan ennen ollet tavanneet yhtä vaaterissa pysynyttä pytinkiä.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Bomanson perusti pohjoissiipeen Ahvenanmaan ensimmäisen pankin ja pyöritti samassa talossa postikonttoria. Hänen maillaan kukoisti myös menestynyt kauppapuutarha ja rantaan, jonne on muutama sata metriä, hän rakensi varustamon. Aikamoinen monitoimimies! 1900-luvun alkupuolella yksi neljästä pojasta, Gunnar, otti tilan haltuunsa vaimonsa Naimin kanssa. Naimi avasi 540-neliöisen kartanon ovet vieraille ja emännöi pensionaattia vuosina 1920–1967. Ole Bomanson, yksi pariskunnan pojista jäi asumaan taloon perheensä kanssa, mutta hekin muuttivat toisaalle 70-luvulla. Rakennus jäi tyhjilleen ja alkoi rapistua.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Eivät Ella ja Martinkaan alun perin aikoneeet ostaa käytännössä purkutuomion saanutta kiinteistöä omakseen. Heillä oli kiikarissa suvun toinen huvila, joka sijaitsee kivenheiton päässä kirkon toisella puolen, ja josta on merinäköala. Ellan isoisoäidin rakkaus saksalaiseen sotilaaseen kuitenkin heitti järkälemäisiä kapuloita rattaisiin. Kun Saksa hävisi sodan, tontti huviloineen siirtyi Venäjän omistukseen, eikä itänaapuri edelleenkään ole luopunut omistusoikeudestaan. Kylillä puhutaan leikkisästi Putinin kesämökistä, jota ajan hammas kohdellut huonosti. Kaikki ikkunat ovat rikki, ovet ontuvat saranoiltaan ja nurkat ovat osittain romahtaneet vanhuuttaan. Vaikka sodan päättymisestä on yli 70 vuotta, taistelu tontista jatkuu edelleen. Suku ei luovuta.

putinin mökki

Varavaihtoehto ei onneksi ollut hullumpi sekään. Paitsi jos ystäviltä ja sukulaisilta kysytään, sillä he eivät varsinaisesti innosta hihkuneet hankinnasta kuullessaan. Urakka näytti mahdottomalta. Ella ja Martin näkivät kuitenkin kolmekymmentä vuotta rauhassa rapistuneen autiotalon kauneuden sen sisälle kerääntyneen kaatopaikkajätteenkin läpi. Hirret olivat kaikesta huolimatta hyvässä kunnossa ja talon runko täysin käyttökelpoinen. Vintiltä löytyi arvohuonekaluja ja alkuperäisiä tapettirullia – voin hyvin kuvitella, kuinka tuoreet omistajat näkivät sielujensa silmin rakennuksen alkuperäisen loiston ja kunnostuksen tuoman tunnelman. Oli vain ryhdyttävä töihin.

kvarnbo gästhem

Remontti kesti neljä pitkää vuotta. Sitä tehtiin hartiavoimin sähköinsinöörin tutkinnon suorittaneen ja käsistään kätevän Martinin johdolla. Gunnarin poika, Ole Bomanson istui usein remontoitavan tilan nurkassa ja antoi ohjeita suvun vanhimman asiantuntemuksella. Kunnostetussa salissa on juhlittu niin Olen kristallihääpäivää, 85-vuotissyntymäpäiviä kuin hänen hautajaisiakin. Häkellyn kuulemistani tarinoista, ja ne ovat alkaneet kietoa minua tiukasti pikkusormensa ympärille. Kvarnbo Gästhem taitaa valloittaa sydämeni kertarysäyksellä.

kvarnbo gästhem

Kvarnbo Gästhem avattiin vuonna 2005, jolloin valmiiksi oli saatu talon ensimmäinen kerros. Sommelieriksi ja kokiksi kouluttautunut (ja YLEn Strömsöstäkin viiniasiantuntijana tunnetuksi tullut) Ella järjesti salissa viinitastingiä ja illallisia, Martin esitteli mielellään talliinsa kertyneitä, kunnostettuja kaksi- ja nelipyöräisiä ajopelejä. Tänä päivänä huoneita on kahdessa kerroksessa, jokainen on sisustettu omanlaisekseen. Pihalta löytyy grillauspaikka, sauna ja pieni punainen tupa, johon renoveerataan parhaillaan kahvilaa ja viinitupaa.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Salissa syödään Ahvenanmaan parasta aamiaista. Myönnettäköön, että muualla en ole aamupalaa syönyt, mutta tämän paremmaksi on vaikea panna. Kun laskeudun ensimmäisenä aamuna rappuset unenpöpperössä alas ja seisahdun kauniisti katetun aamiaishuoneen kynnykselle, täytyy minun hieraista silmiäni useampaan otteeseen. Takkatuli humisee, kynttilät palavat ja eteerinen naisääni laulaa radiossa. Askel hidastuu ja pehmenee, tunnelma rauhoittaa kierroksilla käyvän mielen.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kaikki on paikallista tomaateista, juustosta, jugurtista ja maidosta lähtien. Leikkelelautanen on koottu naapurikylien maatiloilta, ahvenanmaalainen pannukakku paistettu isoäidin reseptillä ja hillot keitelty itse. Irtoteetä on tarjolla kymmeniä eri laatuja ja mustaherukkamehu maistuu mummolalta.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Istun aamiaissalin antiikkiseen pöytään ja humahdan sellaiseen onnellisuuden tilaan, jota en ole pitkiin aikoihin kokenut. Edellisiltana nautituilla viineillä saattaa olla osuutta asiaan, mutta jokin kokemuksessa joka tapauksessa koskettaa ja syvältä. Kuin olisin astunut läpi aikaikkunan vähintään 60 vuotta taaksepäin. Joudun pinnistelemään, jotten puhkeaisi onnenkyyneliin.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kun kuulen tarinan taustalla soivan musiikin takana, ymmärrän paremmin, miksi herkistyn. Laulaja on Ellan sisko Johanna Grüssner, joka on oman artistiuransa ohella äänittänyt levyllisen setänsä säveltämiä kappaleita yllätykseksi tämän syntymäpäiville. Visor öar skär -levyn kappaleet ovat maanneet vuosikausia pöytälaatikossa sedän ahertaessa päivätyössään opettajana. Syystä, jota en pysty itsekään tarkemmin erittelemään, laulut ja niihin liittyvä tarina liikauttavat jotain sisälläni.

kvarnbo gästhem

Kvarnbo Gästhem tarjoilee aamiaisen, joka jättää jäljen. Lähetän miehelle viestin, ja näen meidät jo istuvan ikkunapöydässä kesän valon siivilöityessä ohuiden pitsiverhojen läpi. Ikkunasta näkyy yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikirkoista, keskiaikainen Pyhän Marian kirkko, joka on rakennettu 1200-luvulla. Salin seinältä meitä tarkkailee Oskar Bomanson, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voin nähdä hänen nyökkäävän päätään hyväksyvästi.

munken kissa

Hyväntahtoinen herra on nähty useaan otteeseen myös yhdessä yläkerran huoneista. Onpahan hänet bongattu pihamaallakin kulkemassa keppiinsä nojaten. Yleensä pelkään kummituksia ja vanhoja taloja, sillä mielikuvitukseni saattaa pitää minut hereillä aamuyöhön ja hypäyttää sydämen kurkkuun pienimmästäkin rasahduksesta. Kvarnbo Gästhemin katon alla tunnelma on kuitenkin rauhallinen ja hyvä, ja oloni on kolmen päivän vierailun päätteeksi levollinen. Olen löytänyt helmen, joka ei ihan pian unohdu. Kiitos vieraanvaraisuudesta Ella ja Martin, ja ensi kertaan!

kvarnbo gästhem viinitupa

kvarnbo gästhem munken kissa

Kvarnbo Gästhem on avoinna pääsiäisestä suurin piirtein syyskuuhun. Viinitupa ja kahvila avataan ennakkotietojen mukaan kesällä 2020. Sitä ennen syömään voi polkaista majatalon tarjoamalla mummopyörällä vaikkapa Kastelholman linnan kupeessa sijaitsevaan, Strömsö-kokin Micken Smakbyn-ravintolaan. Kvarnbossa on harmaakivikirkon lisäksi myös uimaranta sekä viikinkikylä, ja parin kilometrin päässä kohoaa Ahvenanmaan suurin muinaislinna. Tekemistä ja näkemistä siis löytyy. Vaihtoehtoisesti voi vain nauttia kesästä istuskellen vihreän varjostamassa pergolassa, loikoilla auringossa, sulkea silmät ja kuunnella kuinka 140-vuotias talo hengittää.

Suomenlinnan Suupalat – mainioita makuelämyksiä muutamalla eurolla

Kolea tuuli puhaltaa mereltä, kesämekot on survottu takaisin kaapin ylähyllylle ja paljaat sääret verhottu paksujen sukkahousujen suojaan. Ähäkutti, hihkaisee huhtikuu, ja näyttää todellisen luonteensa. Suomenlinnan lautta halkoo vaahtopäisiä aaltoja. Ulkona käy kunnon puhuri, mutta sisätiloissa on niin lämmin, että hikoiluttaa. Viereisellä penkillä puhutaan venäjää, taaempana heiluvat vinhaa vauhtia italialaisten kädet. Aasialaiset turistit istuvat toisella puolella lauttaa ja tallentavat kännykkäkameroillaan jokaisen sekunnin. En tiedä, mitä muiden turistien päiväohjelma pitää sisällään, mutta meidän reittimme on selvä. Se kulkee ravintolasta ja kahvilasta toiseen, kunnes vatsa on täysi ja pää hienoisesti hiprakassa. Suomenlinnan Suupalat, täältä tullaan!

Suomenlinna

Suomenlinnan Suupalat on tapahtuma, jossa saaren ravintolat ja kahvilat esittelevät osaamistaan ja tulevan kesän maistiaisia. Makeita ja suolaisia makupaloja myydään tapahtumapäivänä naurettavaan 5 euron hintaan. Törmäsin tähän pienimuotoiseen ruokafestariin sosiaalisessa mediassa ja siltä seisomalta lähetin viestin miehelleni, joka kiinnostui siitä oitis. Sunnuntain ohjelma oli sitä myöten mukulakiviin naputeltu.

Café Vanille

Navakka tuuli ja kahdeksan asteen lämpötila pakottivat pukeutumaan villamekkoon ja tuulenpitävään takkiin, mutta tämä lapintyttö ei onneksi viileää viimaa säikähdä. Saavuttuamme saareen, marssimme ensitöiksemme matkailuinfoon karttaa hakemaan. Tapahtumalle ei ollut painatettu omaa karttaa, vaan tarkoitus oli suunnistaa ravintolasta toiseen matkailubrosyyrin avulla. Kaikki Suomenlinnan ravintolat eivät kuitenkaan olleet mukana tapahtumassa, joten helpompaa olisi ollut seurailla valmista reittiä tai tapahtuman omaa karttaa.

Päätämme aloittaa Valimolta. Kävellessämme läpi lehteen puhkeavien puiden reunustamien kujien tajuan, että jos Suomenlinnan Panimoa jätetään laskuista, en ole syönyt yhdessäkään Suomenlinnan ravintolassa aiemmin. On siis jo aikakin. Vilkaisen kelloa ja laskeskelen, että jos olemme ripeitä ehdimme koluamaan kaikki kahdeksan ruokapaikkaa päivän aikana. Kiristämme kävelytahtia, sillä nälkäkin jo ilmoittelee itsestään vatsan tietämillä.

Suomenlinnan suupalat Valimo

Suomenlinnan suupalat Valimo

Valimon tiskillä on tarjolla haukipullia, purjoa ja basilikaa sekä seitania, krossipottua ja seesamia. Tilaamme jaettavaksi haukipulla-annoksen ja pullon Suomenlinnan panimon saisonia. Kello on puoli yksi ja tupa on melkein täynnä. Saamme odotella annostamme hyvän tovin, mutta kun se saapuu, lusikoimme suurikokoisen pullan napoihimme erittäin hyvällä ruokahalulla. Maku on mainio – hauki on maustettu hyvin, basilikamoussea on terästetty kapriksilla ja purjo haudutettu ihanan pehmeäksi. Hieno alku hienolle päivälle!

Toisena vuorossa on kioskin kulmalla seisova Susisaaren Ruokala. Tilaamme molemmat annokset – tofua ja porkkalaohrattoa sekä koskenlaskijasilakoita. Lasiin kaadetaan moscatelin ja chardonnayn sekoitusta ja mustaa omenasiideriä. Asiakkaita astelee ravintolaan tasaisena virtana, viereiseen pöydän ruokavieraat ovat saapuneet syömään lautasillaan olevia wienerleikkeitä Kaukoidästä asti. Susisaaren Ruokalan suupalat jäävät kuitenkin Valimon varjoon. Porkkalasta on vaikea löytää savunmakua ja koskenlaskijakin on kadonnut jonnekin ärhäkän tillin alle. Annoskoosta annamme kuitenkin plussaa, sillä nälkä alkaa näillä eväillä vihdoinkin talttua.

suomenlinnan suupalat Ravintola Susisaaren Ruokala

Seuraavaksi suuntaamme lelumuseolle, jossa Café Samovarbar tarjoilee teetä ja makeita herkkuja. Paikalle oli kutsuttu myös helsinkiläisen Demmersin teehuoneen edustaja maistattamaan erilaisia teelaatuja. Viidellä eurolla saa valita lautaselle neljä pientä makeaa, lisäksi tilaamme kannullisen rosepippuri-greippiteetä ja kupin suodatinkahvia. Kahvila on ihanan idyllinen ja sijaitsee saarenkolkassa, jonne en ollut koskaan jalallani astunut. Sitruunamuffinssi sulaa suuhun, samoin mutakakku, eikä kumpikaan meistä voi vastustaa tuoretta korvapuustia. Tänne on pakko palata paremmalla ajalla, pelkästään jo lelumuseonkin takia.

suomenlinnan suupalat Café Samovarbar

suomanlinnan suupalat Café Samovarbar

suomanlinnan suupalat Café Samovarbar

Loput suupalapaikoista oli ripoteltu lähelle lauttarantaa. Valitsemme neljänneksi stopiksi Bastion Bistron, jonka listalta houkuttelevat eniten kokonaisina savustetut katkaravut sekä perinteinen vorschmack. Kyytipojaksi kannamme pöytään lasin roseeta, pienen oluen ja miniannoksen vodkaa, jota ilman Mannerheimin suosikkiruokaa ei mitenkään voi maistella. Annokset ovat tähänastisista suurimmat, varsinkin vorschmack lisukkeineen riittäisi minulle kevyeksi lounaaksi. Etsiydymme seinän viereen, jossa tarkenee, vaikka kylmä tuuli välillä vähän viilentääkin. Katkaravut ovat pieni pettymys, mutta vanha kunnon klassikko maistuu juuri siltä, miltä pitääkin.

suomanlinnan suupalat Bastion Bistro

Sitten onkin taas makean välipalan aika. Cafe Silo on ainakin minulta jäänyt aiemmin vaaleanpunaisen Cafe Vanillen varjoon. Siksi tällä kertaa astummekin sisään Silon ovesta. Sisustus on hurmaava täälläkin. Ihastelen käsin tehtyjä kuppeja ja miellyttävällä volumella soivaa ranskalaista musiikkia. Kolmen herkkupalan kokoelma sisältää appelsiini-rosmariinikakkua, vanilja-mascarponepullaa ja yhden Chjokon praliinin. Mies vetäisee huiviinsa vielä espressoon, minä hörpin lasillisen vettä. Edessä on vielä ainakin kaksi annosta.

Suomenlinnan Suupalat Cafe Silo

Suomenlinnan Suupalat Cafe Silo

Cafe Vanille on täynnä, joten kurkkaamme seuraavaksi Viaporin Deli & Cafén oven taakse. Vitosen suupalana tarjotaan kakkua ja kahvia, suolaista vaihtoehtoa ei ole. Jälkkärivatsa pömpöttää kuitenkin jo, niinpä siirrymme suosiolla viimeiselle rastille. Halusimme jättää Suomenlinnan Panimon viimeiseksi kolmesta syystä. Panimon ruoka on tunnetusti hyvää, se on sopivan lähellä lauttarantaa, ja suojaisella terassilla todennäköisesti on kylmästä merituulesta huolimatta lämmin.

Olimme oikeassa. Terassi on tyhjillään ja sen perimmäisessä nurkkauksessa on seinien suojaama pöytä. Ruokakin maistuu – karitsamakkara ja korvasieni-perunakakku talon sinapilla on molempien mieleen, samoin lohipastrami vihreällä parsalla ja raparperikreemillä. Ruuan kylkeen valitsen tuopillisen Suomenlinnan Panimon ihka ensimmäistä hapanolutta, hibiskuksella maustettua souria. Yhdyn tarjoilijan hehkutukseen, siemailen juomaa silmät kiinni ja annan kevätauringon lämmittää kasvojani. Terassi on kokonaan meidän lähes tunnin ajan. Kotiin maltamme lähteä vasta, kun kellon viisarit osoittavat viittä.

Suomenlinnan Suupalat Suomenlinnan Panimo

Takana on melkein neljä ja puoli tuntia, yhdeksän viiden euron annosta ja useampi lasillinen laatujuomia. Suomenlinna sai tällä retkellä täysin uuden ulottuvuuden, sillä aiempina vierailukertoina – joita on kymmeniä – meillä on aina ollut omat eväät mukana. Seuraavalla kerralla saatamme jättää piknik-korin kotiin ja nauttia valmiin pöydän ylellisyydestä merellisessä ympäristössä.

Suomenlinnan Suupalat järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kahden hengen raatimme valitsi suvereeniksi voittajaksi Valimon haukipulla-annoksen. Riittävän simppeli, mutta kuitenkin tarpeeksi kompleksinen suupala, jossa maku ja koko oli kohdallaan. Hyvä Valimo! Toivon todella, että tapahtumasta tulee pitkäikäinen perinne, mutta sitä silmällä pitäen muutama kehitysehdotus lienee paikallaan.

Eniten kaipasin Suupaloille suunniteltua omaa karttaa. Myös jokaisen ravintolan menu olisi kiva tietää etukäteen. Paperille sitä ei tarvitse painattaa, mutta oven pieleen kiinnitetystä menusta olisi apua. Nyt ruokalista selvisi vasta tiskillä, jonne joissain tapauksissa joutui jonottamaan. Käsin syötävien suolaisten oheen pitäisi aina kattaa kosteuspyyhkeitä, sillä esimerkiksi savustettujen katkarapujen kuoriminen on aika sottaista puuhaa. Muuten kaikki sujui mallikkaasti ja tulemme taatusti uudestaan, jos Suomenlinnan Suupalat -tapahtuma jää elämään.

Suomenlinna

Jos herkkuhammasta alkoi kolottaa tai suolaisen nälkä kasvoi, kannattaa Suomenlinnaan suunnata vaikka jo heti seuraavana viikonloppuna. Toukokuun alkupuolella saaressa on vielä väljää ja väkeä huomattavasti vähemmän. Luonto viheriöi ja linnut konservoivat, eikä hanhiakaan ole vielä riesaksi asti Kaikki ravintolat yhteystietoineen löydät Suomenlinnan nettisivuilta.