En tiedä olenko muistanut mainita, että olen vaivihkaa vaihtanut torstai-iltojeni viettopaikkaa. Kaksitoista ja puoli vuotta kipusin ensin keskiviikkoisin ja sitten torstaisin uuden ylioppilastalon kuudenteen kerrokseen. Nyt olen kohta puoli vuotta kuluttanut Helsingin konservatorion kamarimusiikkisalin penkkejä Kamarikuoro Auditen alttorivistössä. Aikuisten kuorossa.
Koelaulussa sydän hakkaa ja oma ääni menee jännityksestä jäykäksi. Edellisestä kerrasta on melkoisesti aikaa. Äänenavauksessa rennosti lauletut ylä-äänet tukahtuvat äänihuulille, suusta hyppelee sammakoita tasaiseen tahtiin ja hermostuksissani hihittelen omille jutuilleni. Onneksi raati on todennäköisesti nähnyt ja kuullut huonompiakin esityksiä (ja ihan varmasti myös parempia). Kaiken jännittämisen jälkeen on ihmeellistä kuulla, että läpäisi testin sittenkin. Minutko muka valittiin, näiden puoliammattilaisten joukkoon, kokeneiden kuoronjohtajien ja säveltäjien viereen istumaan ja laulamaan. Hämmentävää.
Onhan tämä erilaista savolaiseen opiskelijakuoroon verrattuna. Vakavampaa ja ammattimaisemmin toteutettua, mutta silti riittävän rentoa ja sopivasti huumorilla höystettyä. Laulettavat teokset ovat astetta vaikeampia ja konserttikokonaisuudet haastavia. Olen kuitenkin huomannut sävelkorvani kehittyneen ja pystyn useimmiten laulamaan oman stemmani ensinäkemältä ilman sen suurempia vaikeuksia. Laulaminen onkin yhtäkkiä helppoa ja varmaa, kun ympärillä on paljon vahvaäänisiä laulajia, joista saa tukea.
Silti ikävöin ihan pikkuisen savolaista välittömyyttä, yliläikehtivää innostusta ja huonoja juttuja. Nauruhepuleita, tekstianalyysejä, maakuntakiertuita, konserttikällejä, Kallavettä, opiskelijahintaista olutta, neulepuikkojen kilinää, keltamustaraidallisia sukkia ja kaikkia ihania tyyppejä, jotka jättivät jälkensä minuun.
Kun liittyy uuteen harrastusporukkaan, vie aikansa ennen kuin tuntee olonsa kotoisaksi. Sisäpiirin vitsit lentelevät ohi kovaa ja korkealta eikä itsestäänselvyyksiä muisteta jakaa. Ryhmädynamiikkakin järkkyy, kun riveihin istutetaan uusia laulajia. Perehdytykseen pitäisikin ehdottomasti kuulua sosiaalisten suhteiden kartta. Tieto siitä, ketkä ovat erottamattomia ja kuka on sukua kellekin. Palapelin palaset loksahtelevat paikoilleen onneksi ilmankin ja oma rooli kuoroyhteisössä löytyy vähitellen.
Harjoituksia edeltävät kahvittajien omin kätösin valmistamat välipalat Vinnillä ovat vaihtuneet pikaiseen evästelyyn 15 minuutin tauon aikana. Jälkikaljoille mennään ruoholahtelaiseen paikallispubiin ja hintakin on sen mukainen. Konserttia puidaan tuopin äärellä vähän hartaammin ja kevätkauden päätteeksi juhlitaan pitemmän kaavan kautta. Niin kuin viime sunnuntaina.
Kuoron riveistä löytyy muusikoiden lisäksi myös kokki, joka loihti yhdessä nakittamiensa apukäsien kanssa runsaan brunssipöydän kevätkonsertin jälkeiseksi sunnuntaiksi. Omenapuut kukkivat vanhassa porvoolaisessa pihapiirissä, valkoviini oli kylmää ja saunakin lämpesi. Kiitos Audite, viimeistään nyt valloitit palan sydämestäni.
