Tervetuloa vastuullisen mökkeilijän kesäkeittiöön!

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Kuvittele mielessäsi täydellinen kesäpäivä. Aurinko paistaa poutapilvien lomasta, lämpötila keikkuu parinkymmenen tuolla puolen ja kevyt kesätuuli saa laineet liplattamaan laituria vasten. Perhoset nauttivat kesäkukkien väriloistosta ja tiaiset opettavat poikasiaan lentämään. Kesäkeittiöön kannetaan kassillinen tuoreita sesonkikasviksia: lähellä kasvanutta parsaa ja varhaiskaalia, pari nippua porkkanoita, kilo uusia perunoita, paperipussillinen herneitä ja pieni ämpärillinen paikallisen luomutilan mansikoita.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Omasta maastakin on jo ehditty kerätä satoa – on ruohosipulia, retiisejä, rukolaa, pinaattia, minttua ja salaattia. Metsästä on löytynyt kirpeitä ketunleipiä ja pihan perältä nuoria nokkosia. Mökkinaapuri soutelee selällä ja on luvannut tuoda tuoretta kalaa, jos ahti suo antejaan. Myöhemmin lämmitetään sauna ja pulahdetaan virkistävään järviveteen.

Essut kääräistään kesävermeiden päälle, laseihin kaadetaan kylmää juotavaa ja ryhdytään kokkaamaan. Vastuullisen mökkeilijän menu koostuu kasvipohjaisista aineksista, sesongin tuoreimmista raaka-aineista ja lähellä tuotetusta, suoramyynnistä hankituista raaka-aineista. Lompakkokin kiittää, sillä kaikki kasvikset ovat edullisimmillaan sesonkinsa huipulla.

Kestävän mökkeilyn mukaiseen kokkaamiseen ei tarvita erityisiä taitoja, ja kolme ruokalajia syntyy tunnissa, varsinkin jos keittiössä häärää apukokkeja. Jos jääkaapissasi on valmiiksi vastaavia maitotuotteita, voit käyttää myös niitä, mutta jos hankit ainekset varta vasten, suosittelen lämpimästi kokeilemaan kasvipohjaisia rasvoja, kermaa ja jugurttia. Pienillä teoilla on maailman mittakaavassa ilmastolle iso merkitys, ja lupaan, että kestävämmästä kokkaamisesta tulee piirun verran parempi mieli.

Retiisit multapedillä eli kestävän mökkeilijän menu sesongin kasviksista

Alkupalaksi pöytään kannetaan lautasellinen retiisejä. Maanläheinen annos on saanut inspiraationsa maailman parhaaksi valitun tanskalaisen ravintola Noman ruokalistalta. Elämyksellinen ja hauska alkupala multaa muistuttavine saaristolaisleivänmuruineen herättää taatusti keskustelua pöydän ympärillä. Jos soosia jää yli, sen dippailua voi jatkaa leivällä pääruokaa odotellessa.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Retiisit multapedillä

Nippu retiisejä
2–3 siivua saaristolaislimppua tai muuta mielestä tummaa leipää
Öljyä, kasvimargariinia tai vegaanista voita paistamiseen
1 dl kaurafraichea
½ dl maustamatonta soijajugurttia
½ sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
Minttua tai muuta mieleistä yrttiä
Suolaa
mustapippuria

Hienonna leivät käsin tai tehosekoittimessa pieneksi muruksi ja paista pannulla rasvassa rapeaksi. Halutessasi voit heittää mukaan myös vähän siemeniä. Kaada talouspaperilla vuoratulle lautaselle jäähtymään.

Tee murun jäähtyessä dippaussoosi. Sekoita keskenään kaurafraiche ja soijajugurtti. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja lisää silputtu valkosipulinkynsi ja minttua tai muuta mieleistä tuoretta yrttiä (tämän voi jättää poiskin) . Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Jätä hetkeksi tekeytymään.

Lusikoi dippi sopivankokoisen tarjoiluastian pohjalle. Trimmaa retiiseistä suipot juuret ja asettele ne dippiin niin, että punainen osa jää reilusti näkyviin. Ripottele dipin päälle rapea leipämuru. Leivänmurumullasta voi jokainen ruokailija nostaa itselleen yhden tai kaksi herkkupalaa.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Kestävän mökkeilijän kesäkeitto kiehautetaan tuoreista vihanneksista

Pääruoaksi kiehautetaan klassinen kesäkeitto, yksi tämän mökkihöperön ehdottomista mieliruoista. Vaikka tavallisen kerman sijaan käytetään kaurapohjaista versiota, eivät ainakaan minun makunystyräni huomaa mitään eroa lapsuudesta tuttuun lempiruokaan verrattuna. Kesäkeittoon voit heittää muitakin kasviksia mielesi mukaan. Soppaan sopivat esimerkiksi varhaiskaali, nauris, retiisi tai vaikka itämaista vivahdetta annoksiin antava retikka.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Oma reseptini on kehitelty pienin muutoksin Chocochilin hyväksi havaitun kesäkeiton pohjalta.

Kestävän mökkeilijän kesäkeitto

6 keskikokoista kiinteää perunaa
2 porkkanaa
½ kukkakaali
½ nippu vihreää tankoparsaa
Kourallinen herneitä (tuoreita tai pakastettuja)
Kourallinen vihreitä papuja (tuoreita tai pakastettuja)
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
Ripaus valkopippuria
Suolaa
4 dl kaurakermaa
Koristeeksi ruohosipulia ja persiljaa

Pilko perunat, porkkanat ja parsat sopiviksi suupaloiksi. Irrottele kukkakaalista nuput. Jos käytät tuoreita herneitä ja papuja, perkaa herneet ja napsaise pavuista kovat kannat irti.

Heitä perunat, porkkanat ja kukkakaali reilun kokoiseen kattilaan. Kaada kattilaan vettä niin että kasvikset peittyvät. Jos käytät tuoreita papuja, lisää ne sekaan tässä vaiheessa. Lisää kasvisliemikuutio ja valkopippuri ja keitä soppaa n. 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat melkein kypsiä. Kaada sekaan kaurakerma. Lisää pätkityt tankoparsat ja herneet (sekä pakastepavut) ja keittele vielä muutama minuutti tai kunnes parsoissa on vielä purutuntumaa jäljellä.

Maistele ja lisää suolaa tarvittaessa. Koristele persiljalla ja ruohosipulilla.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Vikkelä vierasvara – helpot kauralastuleivokset

Jos vieraat paukahtavat paikalle lyhyellä varoitusajalla, ovat kahvin kera tarjoiltavat kauralastuleivokset täydellinen vierasvara. Voit leipoa kauralastut itse tai käyttää kaupan valmiita keksejä. Vegaanisia kaurakeksejä ei silmiini keksihyllyiltä osunut, mutta jos leivot itse, suosittelen kokeilemaan esimerkiksi tätä kokonaan kasvipohjaista Kamomillan konditorian reseptiä.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Syötäviä kukkia löytyy usein mökin pihapiiristä. Kaikki luonnossa kasvavat orvokit ovat syötäviä, samoin ketunleivän ja apilan kukat, voikukat ruiskaunokit, lemmikit, krassit ja kehäkukat. Myös syreenin, omenan, kirsikan ja horsman kukkia voi käyttää koristeina.

Helpot kauralastuleivokset

(Vegaanisia) kauralastuja
1 dl vispautuvaa kasvikermaa, esim Alpro Whipping
1 tl sokeria
Ripaus vaniljasokeria
Tuoreita marjoja
Syötäviä kukkia ja/tai villiyrttejä

Vispaa kasvikerma pysyväksi vaahdoksi ja mausta sokerilla (voit lisätä myös muita mausteita kuten kardemummaa, kanelia tai vaikka sitruunankuorta oman makusi mukaan). Asettele lautaselle yksi kaurakeksi kullekin ja lusikoi sen päälle kermaa. Asettele kerman päälle marjoja ja aloita uusi kerros.

Koristele ylin kerros marjojen lisäksi syötävillä kukilla tai mökkipihalta kerätyillä villiyrteillä kuten ketunleivillä tai keto-orvokeilla. Kokeile myös kuusenkerkkiä, mutta muista, että niitä saat kerätä ilman lupaa vain omalta tontilta.

Nauti heti keksikerros kerrallaan tai anna tekeytyä jääkaapissa puolesta tunnista tuntiin, jotta keksit pehmenevät ja luomusta voi lusikoida leivoksen lailla.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Kun herkullinen menu on hotkaistu, vastuullinen mökkeilijä pitää huolen myös siitä, ettei ruokaa mene hukkaan. Biojätteet kierrätetään asianmukaisesti tai kompostoidaan omalla tontilla ja astiat pestään biohajoavalla pesuaineella paikassa, jossa pesuvedet eivät pääse valumaan luontoon. Lisää kestävästä mökkeilystä voit lukea Etelä-Savon vapaa-ajan asumista edistävän Laiturilla-hankkeen verkkosivuilta!

Mansikka-halloumisalaatti on hellepäivän herkku

Huh hellettä! Jos minulta ja maapallolta kysytään, saisi tukala kuumuus jo hellittää. Helteet eivät nimittäin helli, ne käristävät kohta koko luonnon elävältä. Tästä aiheesta haluan vielä kirjoittaa pitkään ja hartaasti, mutta koska tämän tekstin aiheena kuitenkin on kevyt, raikas ja ah, niin ihana mansikka-halloumisalaatti, lopetan riipivän ränttäyksen tällä kertaa tähän.

mansikka-halloumisalaatti

Mainittava kuitenkin on, että alkukesän käristyskupolin vuoksi mansikkakin kypsyi kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin. Viljelijät ovat hätää kärsimässä, sillä kaikki marjat kypsyvät samaan aikaan, eikä entisten kesien tapaan rekrytoitujen kausityöntekijöiden kädet riittäneetkään mihinkään. Me vastasimme Heponiemen luomutilan hätähuutoon ja ajelimme tiistaina auttamaan sen minkä voimme. Neljä kiloa luomumansikkaa oli kerätty alle vartissa. Ämpäreitäkin olisi ollut tarjolla talon puolesta, mutta koska mökin kaksi pientä jääkaappia pakastinlokeroineen vetävät vain rajatun määrän marjaa, palasimme kotiin vain kahden pienen kulhon kanssa.

Mansikka-aika alkaa aina kunnon mansikkakakulla. Tänä vuonna kesän ensimmäinen kakku tarjoiltiin 45-vuotiaan synttärisankarin puistoskumppakekkereillä Kalasataman puistossa. Kakkutaikinaan lisäsin kaakaota ja kerrosten väliin mansikoiden lisäksi mökiltä kannettua raparperia. Kuuma päivä pakotti vaihtamaan kermavaahdon sulatetulla valkosuklaalla makeutettuun rahkaan, mutta mansikkakakku se yhtä kaikki silti oli. Jos resepti alkoi kiinnostaa, löytyy se parin vuoden takaa, hautautuneena piknik-reseptien repertuaariin.

mansikka-halloumisalaatti

Kun kesän makeimmat marjat on popsittu poskeen kakun kylkiäisenä, herkutellaan jäätelöllä ja mansikoilla. Sitten paistetaan muurinpohjalettuja, jotka syödään mansikoiden kera. Kun säilöntäsouvi ja pakastusrumba on taputeltu, siirrytään suolaisiin ruokiin. Mansikoita ahmitaan aamiaisella puuron, jugurtin, pähkinöiden ja siemenien kera. Hellepäivänä herkutellaan mansikka-vuohenjuustoleivillä, grilliruoan kanssa tarjotaan mansikkasalsaa ja tietysti mansikka-halloumisalaattia. Jälkiruoaksi surautetaan mintusta ja mansikasta kunnon margaritat.

mansikka-halloumisalaatti

Olen kirjoittanut mansikka-halloumisalaatin reseptin muistiin aikaisemminkin. Mittumaarina kuusi vuotta sitten rakkaus oli nuorta ja avokadot kypsiä. Tällä kertaa avokadot kuitenkin unohtuivat kaupan hyllyille, joten salaatti muutti jälleen kerran muotoaan. Tilalle pilkottiin pari persikkaa ja nuutuneimmat nektariinit. Salaatti rehotti viljelylaatikoissa valtoimenaan ja minttupuskakin oli ottanut kasvupyrähdyksen, joten puolet salaattitarpeista saatiin mökkipihasta. Suolainen halloumi ja makea mansikka soittelevat yhdessä sieluani suloisella tavalla, toivon samaa muikeaa makuelämystä myös sinulle. Reseptistä riittää kevyeksi lounaaksi neljälle ruokailijalle ja lisukkeeksi ainakin kuudelle. Siispä kokkaamaan!

Mansikka-halloumisalaatti

2 pakettia halloumia
Kunnon satsi vihreää salaattia
3–4 persikkaa tai nektariinia
2 rasiaa kirsikkatomaatteja
½ litraa mansikoita
Runsaasti minttua ja basilikaa
Oliiviöljyä ja balsamico-siirappia

Viipaloi halloumi ja paista viipaleet grillissä tai kuivalla pannulla. Revi salaatti kulhon tai tarjoiluvadin pohjalle. Pilko persikat ja nektariinit sopiviksi suupaloiksi, puolita kirsikkatomaatit ja mansikat, paloittele paistettu halloumi ja lado kaikki kauniisti salaatin päälle. Lisää pari kourallista minttua ja basilikaa. Lorauta päällimäiseksi hyvää oliiviöljyä ja makeaa balsamicosiirappia.

mansikka-halloumisalaatti

mansikka-halloumisalaatti

Kuten ehkä jo huomasit, mansikka-halloumisalaatti on helppo helleruoka. Se antaa anteeksi säätämisen ja sen sekaan sopii oikeastaan mikä tahansa sesonkihedelmä tai kasvis, kunhan et unohda halloumia ja mansikoita. Pilko joukkoon viinirypäleitä, viipaloi rapsakkaa retiisiä tai vaikka mehukasta melonia. Myös kurkku, kukkakaali ja parsakaali ovat mansikan kanssa edukseen. Kun olet päättänyt, mitä salaattiin juuri tänään laitat, kaada lasiin kokkausviiniksi roseeta, ryhdy hommiin ja anna mansikka-halloumisalaatin helliä makuhermojasi!

Kesäkeittiö, uusi laituri ja muita maaliskuisia mökkisuunnitelmia

Eikö mentäisi mökille maaliskuussa? Edes viikoksi? Vuokrataan auto, otetaan sukset mukaan ja tehdään etätöitä? Jooko? Pienen pehmitystyön jälkeen mies alkoi itsekin innostua. Ehkä olisi tosiaan hyvä käydä pudottamassa lumet katolta, hän tokaisi. Hankien syvyys ilmatieteenlaitoksen lähimmän havaintoaseman mukaan oli yli 70 senttiä, ja pilkillekin pääsisi, siitä ovat paukkupakkaset pitäneet huolta (kuten myös kasvavasta sähkölaskusta, mutta ei mennä siihen nyt).

maaliskuun mökkisuunnitelmia

Täällä sitä nyt sitten ollaan. Istutaan vastatusten pirtinpöydän edessä nenät kiinni näytöissä ja sormet näppiksellä sauhuten. Ulkona paistaa aurinko ja pakkanen keikkuu 14 asteen tietämillä. Ainoa oikea radiokanava suoltaa uutisia ja merisäätä ja seinäkellon sekuntiviisari raksuttaa, muuten on hiljaista. Joku lumikenkäilee jäällä kelkanjälkiä pitkin. Postia hakiessa morjestellaan sitä ainoaa autoa, joka tulee vastaan. Saunan piipusta kohoaa savu ja naapurimökin valot vilkkuvat kuusikon lomasta. Punaisessa tuvassa ajantaju katoaa ja rytmi hidastuu huomaamatta. Kiire ja ahdistus on jätetty kaupunkikotiin.

maaliskuun mökkisuunnitelmia

maaliskuun mökkisuunnitelmia

Lähikylän pururadalle on ajettu ladut. Suihkin menemään lainasuksilla ensimmäistä kertaa tänä talvena ja vaadin päästä lumille seuraavanakin päivänä. Ajamme Pieksämäen liepeille, parkkeeramme sivutielle ja lykimme itsemme ladulle. Latu on ihana, enkä kaadu kertaakaan, jos vohvelikahvilan jäisellä kynnyksellä liukastumista ei lasketa. Pieksän ladun maja on viimeistä päivää auki ennen kolmen viikon koronasulkua. Älykello on unohtunut ranteesta, mutta kartan mukaan kilometrejä kertyy noin 14. Tämä se vasta on elämää, kuten seitsemänvuotias siskonpoikani osuvasti asian jokin aika sitten ilmaisi. Silloinkin oltiin matkalla hankien keskelle.

Sunnuntaina istumme aamiaisen äärellä ja mietimme tulevaa mökkikautta. Heti-mulle-kaikki-tyyppi sisälläni haluaisi räjäyttää tupaa hallitsevan varaavan takan palasiksi siltä istumalta, suunnitella kokonaan uuden keittiön ja eristää puolet lasiverannasta kokovuotiseen käyttöön. Mies toppuuttelee. Meillä on kuulemma loppuelämä aikaa. Oikeassahan hän on, joten ehkä nyt keskitymme tärkeimpiin remonttikohteisiin.

maaliskuun mökkisuunnitelmia

maaliskuun mökkisuunnitelmia

Ensin nikkaroidaan tupaan pieni saarekkeentynkä, jonka alle sujahtaa nyt verannalle sijoitettu parempi jääkaappi. Myös laskutilaa saadaan lisää ja saarekkeen alle asetellaan pari hyllyä sekä kierrätyspiste. Tuvan avoimuus vähän kärsii, mutta ratkaisu on väliaikainen. Vuoden päästä pannaan koko keittiö uusiksi ja korvataan samalla massiivinen muurattu tulipesä kevyemmällä varaavan takan ja uunin yhdistelmällä.

Suunnittelemme myös verannan maalaamista. Avoterassista aikoinaan tuunattu veranta on punavalkoinen ja tuumimme, että kapeaan tilaan saataisiin avaruutta, jos punaiset osat maalattaisiin valkoisiksi. Lattian peittävä kokolattiamatto saa myös luvan lähteä, ja sen alla oleva lakattu vaneri suditaan siniharmaaksi. Tuvan pirtinpöytää on tarkoitus kaventaa, jotta se mahtuu sopuisasti verannan toiseen päähän. Pitkällä tähtäimellä mies haluaisi remonteerata lasiverannan toiseen päätyyn erkkerin, mutta se on sitten seuraavien kesien projekti se.

Tupaan saapuu uusi, pidempi ruokapöytä, joka kasataan vanhoista lattialankuista. Ne kaipaavat vielä hiomista ja vahaamista – ja päätöstä lopullisesta väristään. Tuolit pöydän ympärille on jo haalittu kirppareilta, mutta hakusessa on vielä jonkinlainen säilytyspenkki ikkunan ja pöydän väliin. Pöydänjalat ajattelimme tilata paikalliselta metallisepältä.

maaliskuun mökkisuunnitelmia

maaliskuun mökkisuunnitelmia

Sitten on pari suurempaa projektia: uusi laituri ja kesäkeittiö. Paikka molemmille on jo valmiina, mutta toteutusta täytyy vielä vähän piirustella paperille. Nykyinen laituri on kiinnitetty vaijereilla rantapuihin. Se on kiikkerä, osittain laho ja vähän turhan pieni. Tarvitaan paremmat perustukset sekä isompi ja sitä kautta vakaampi laituri, johon mahtuu istumaan iltaa tai vaikka syömään pienellä porukalla. Onneksi rannassa on kunnon kivenlohkare, johon laituri saadaan kuulemma helposti kiinnitettyä.Minä ehdotin valmista laituripakettia, mutta mies haluaa rakentaa itse. Se hänelle suotakoon.

Kesäkeittiötä oli kaavailtu vanhan grillipaikan perustuksille, mutta tänä viikonloppuna sille keksittiinkin vielä parempi paikka. Kevyesti katettu keittiönurkkaus raksataankin saunarakennuksen jatkoksi. Sieluni silmin näen kesäkeittiön yhteyteen pystytetyn yrttipuutarhan, puisen tason alle piilotetun tiskauspisteen, kunnon hiiligrillin, seinäristikkoa pitkin kipuavat köynnökset ja kattorakenteet, joihin voi ripustella tunnelmavaloja elokuisten iltojen iloksi. Nykyisen grillipaikan perustuksille rakennetaan uusi, isompi terassi, jonne siirretään pihakeinu sekä järeämpi ruokapöytä. Nykyinen pieni pöytäryhmä saanee uuden elämän kasvihuoneen vieressä kasvavan pihlajan alla.

Kirjattakoon mökkipäiväkirjaan myös, että maaliskuun toisella viikolla lunta on pihassa vielä puoleen reiteen, joten ulkorakennushommiin päästään todennäköisesti vasta toukokuussa. Onneksi sisätiloja ja lasiverantaa voi tuunata heti pakkasten hellitettyä. En malttaisi millään odottaa!

maaliskuun mökkisuunnitelmia

ps. Jos mökkiremppahommat kiinnostaa, otahan seurantaan myös Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa, jossa renoveerataan tänä kesänä pientä paratiisia Saimaan rannalla!